Angra do Heroismo, Terceira, Azorit – Cowes, Isle of Wight, Englanti – Holtenau, Kielin kanava, Saksa

16.7.2014

Julkaistu: 18.7.2014

Azorien Terceira jäi kyllä mieleen. Reilun viikon fiesta oli enemmän kuin täynnä ohjelmaa, josta valtaosa ihan marinan vieressä. Kyllä kelpasi nauttia odottelusta, ensin vanttien ja sitten sään. Mutta sitten sääikkuna näytti lupaavalta. Mehän ponkaistiin matkaan kohti Englantia ja Cowesin pit stopin jälkeen vielä Kielin kanavalle. Taas on saanut purjehtia melkein 2000 nm ilman yhtään vendaa.

Terceiran vierailu kesti lopulta 18 vuorokautta. Silti se ei tuntunut pitkältä ajalta, kun lähes jokaiselle päivälle oli monenlaista ohjelmaa. Marinassa pidetyt San Joaninas -fiestan konsertit alkoivat yleensä yöllä klo 24 ja viimeiset päättyivät kuudelta aamulla. Musa kuului veneeseen joskus hyvin, joskus liiankin hyvin. Korvatulppiakin tuli jo kokeiltua. Päivisin oli erilaista härkäjuoksua ja paraatia ympäri kaupunkia. Uimarannan biitsillä oli omat ”treenit” nuorille pojille, jossa härätkin olivat vasta reippaita nuorukaisia. Siinä sitä vanhemmat kannustivat jälkikasvuaan rohkaisemaan mielensä ja juoksemaan härän edessä vesirajassa. Muutama päivä myöhemmin marinan toinen pääty täyttyi tuhansista katsojista, kun ne täysmittaiset härät pääsivät ottamaan mittaa aikamiehistä. Yksi kaveri yritti pysyä traktorinrenkaista tehdyn pinon sisällä, mutta hetkessä härkä sai sarvillaan viskottua renkaat sinne ja tänne ja mies pisteli hippulat vinkuen muurin suojaan. Nyt on tullut nähtyä täysi annos härkää muodossa ja toisessa; alkaa riittää.

Kaupunki pukeutui juhliin.

Todellinen kansanhuvi

Viikon pääparaati illalla 23. kesäkuuta oli uskomaton tapahtuma. Kaupungin katujen läpi virtasi kulkueena noin 30 laulavaa ja pareittain tanssivaa 80 - 100 hengen ryhmää ja jokaisen saattojoukkona oli noin 30 hengen puhallinorkesteri. Upeat puvut, meikit ja kampaukset sekä ilmeinen tekemisen riemu kruunasivat tunnelman. Kuulimme myöhemmin, että kaikki esiintyjät olivat Terceiran saarelta! Laskimme, että 6 % saaren väestöstä oli mukana paraatissa, ties kuinka moni taustavoimissa. Ihmettelimme esiintyjien huimaa määrää marinan toimiston tytölle. – Kun täällä ei ole paljon muuta tekemistä niin täytyy järjestää itse juhlia, hän totesi lakonisesti. Tässä hyvä kohdevinkki, jos ei halua viettää juhannusta koti-Suomessa.

Vantit vaihtoon

Uusien vanttien odottelu venyi alkuperäisestä ilmoitetusta toimituspäivästä, mutta vain muutaman päivän. Selden teki kyllä oman osuutensa ihailtavan hyvin. Kapu oli lähettänyt Ruotsiin tarkat mitat uusista vanteista ja kesti alle kaksi vuorokautta, kun Seldeniltä tuli ilmoitus; 24 kg paketti on lähtenyt UPS:n toimituksena. Yritimme seurata tracking -numeron avulla paketin etenemistä, mutta järjestelmä ei toiminut jostain syystä. UPS:n paikallinen agenttikin saatiin kiinni ja hänet patistettiin selvittämään aikataulua. Tuloksena epätietoisuutta; välillä paketti oli jo Lissabonissa, välillä vielä Ruotsissa, välillä viivästys yli viikon, välillä jotain muuta. Mutta sitten pari kaveria kantoi 24 kg vaijerinipun laiturille ja pyysi kuittauksen, vain kaksi päivää alkuperäisen ajankohdan jälkeen. Kello oli kolme iltapäivällä ja Kapu hymyili kuin Naantalin aurinko. Sitten vaan hommiin; kotiläksyt oli tehty huolella eikä enää tarvinnut pohtia miten homma hoituisi masto pystyssä. Ensin styyran päävantti löysättiin, sitten Kapu nostettiin mastoon irrottamaan saalinkipäätteet ja lopuksi yläpään sokkatapin. Sitten vanha päävantti laskettiin yhdellä nostimella laiturille. Alas tullessaan Kapu irrotti vielä välivantin ja toi sen kannelle. Sitten uudet vaijerit kiinnitettiin saalinkipäätteisiin ja kohta Kapu oli taas maston topissa, jonne uusi päävantti kiskottiin nostimella kiinnitettäväksi. Välivantti perään ja sitten alkoi kiristely. Paaran puolelle sama ohjelma ja ihan lopuksi koko rikin kiristys ja suoruuden tarkistus. Plus vielä kerran huolellinen tarkistus, että kaikki oli niin kuin pitää. Oli. Kello oli nyt seitsemän ja virkistävät juomat maistuivat myös Förstille ja sy Zaran kipparille Hannulle, jotka hoitivat hommaa kannen tasossa. Zaralla on edessä samoja hommia, Seldenin lähetystä odotettiin siinäkin veneessä.

Kapu pääsi asentamaan mastoon uudet vantit.

Myrän perään

Nyt lähtö oli enää säästä kiinni. Kaikki päivät tähän asti olivat olleet Atlantin sään kannalta huonoja, eli siinä mielessä olisimme joka tapauksessa odottaneet Terceiralla sopivaa sääikkunaa. Seuraavana päivänä hetken näytti jo hyvältä, mutta sitten lähestyvä iso matala pani meille jarrut päälle. Samoin vielä seuraavana päivänä, mutta nämäkin päivät olivat täynnä tuota Terceiran fiestan juhlintaa. Sitten koitti kesäkuun viimeinen lauantai. Innokkaina irrotimme köydet ja lähdimme yhtä matkaa sy Palomaxin (Xc 42) kanssa kohti Englantia. Sääkartat lupasivat aika tuiman näköisen matalan liikkuvan juuri edellämme ja pari naapuria siinä vähän kyselikin olimmeko todella lähdössä ulos. Olimme. Alku oli odotusten mukainen. Yanmar sai hurista 1600 kierrosta ja me etenimme viittä solmua pohjoiskoilliseen. Kahdenkymmenen tunnin jälkeen Jammu pääsi vapaalle ja lounaistuuli alkoi työntää Melinaa 5 – 6 solmun nopeudella. Aurinko paistoi, oli lämmintä ja merikin oikein siisti. Hieno alku osuudelle.

Melinan reitti seurasi tämän myrän reunaa.

Tuulinen yö

Seuraavien päivien aikana tuuli kiertyi luoteeseen ja apparentti vastaisemmaksi, muttei sentään tiukaksi. Merenkäynti oli edelleen miellyttävää ja 45 – 60 asteen kulmalla pistelimme menemään. Palomax seilasi näköetäisyydellä muutaman päivän ajan, mutta katosi sitten horisonttiin, edessämme olevaan horisonttiin. Meillä keulassa vuorotteli genua ja kutteri tuulen mukaan. Isossa oli reivi tai jopa kaksi tilanteen mukaan. Yritimme optimoida venevauhdin pysymään viiden kuuden solmun tasolla, jolloin elämä veneessä oli oikein helppoa ja miellyttävää. Yöt olivat taas kerran sikapimeitä ja nyt vielä kylmiä. Vahtiin piti oikein pukeutua pipoa myöten, vaikka verannan seinät olivat kiinni. Sitten ilmapuntari alkoi laskea ja vauhdilla, reilussa vuorokaudessa kaksikymmentä hPa- yksikköä. Sitähän se tiesi; seuraavana yönä taivas tummeni entisestään ja sitten alkoi viheltää. Melinan keula viskoi valkoista kuohaa kuin paraskin lumiaura. Vauhtia oli ajoittain 10 solmun tuntumassa, mutta tuultakin oli puuskissa jo 50 solmua. Onneksi myrä laantui aamun valjetessa ja iltapäivällä ajettiin jo koneella muutaman tunnin ajan. Sumu sen sijaan vei näkyvyyden lähes tyystin ja taas kerran siunattiin AIS:n ja tutkan hyödyllisyyttä. Korkeaksi kasvanut aallokko loiveni ja piteni, jolloin meno veneen sisällä tuntui hyvin rauhalliselta. Vasta kannella tajusi miten korkeaa aallokko edelleen oli.

Cowes kutsuu

Matkan seitsemäntenä päivänä oli pieni juhlahetki. Melinan lokiin kilahti tasan 40.000 nm Haukilahdesta lähdön jälkeen. Försti tarjoili ylimääräiset päiväkahvit, ja vielä muffinsilla. Samana iltana kaikukin tuli kotiin ja alkoi näyttää lukemia. Neljän kilometrin syvyys vaihtui puolessa vuorokaudessa 200 metriksi; olimme saapuneet Euroopan mannerjalustan vesiin. Olimme koko matkan pysytelleet isoympyräreitin pohjoispuolella ja viimeiset päivät pääsimme seilaamaan lähes suoraan itään samalla kun tuuli kiertyi enemmän luoteeseen. Siten saimme avotuulen myös loppumatkaksi. Kahdeksantena päivänä Scilly-saaret näkyivät 20 nm päässä, mutta me jatkoimme eteenpäin. Yleensä veneet rantautuvat Englannin lounaiskulman Falmouthiin, mutta me jatkoimme vielä pari päivää ja kymmenen vuorokauden purjehduksen jälkeen kaarsimme Isle of Wight -saaren purjehdusmekkaan Cowesiin. Shepards Wharf oli tuttu marina, josta nytkin löytyi hyvä paikka muutamaksi päiväksi. Laiturilla norjalaisen Jennyn (57-jalkainen one-off) miehistö otti köydet vastaan ja siitähän se ilo taas alkoi. Parin geeteen jälkeen muistettiin sentään tehdä lokikirjamerkinnät, jotka vahvistivat Azores – Englanti osuudeksi 1378 merimailia, aikaa siihen kului kymmenen vuorokautta ja yksi tunti. Kokonaisuudessaan oikein mukava ja aika helppo legi. Nyt ovat valtameret takana ja suurimmat haasteet ohitettu, Porkkalan selkää lukuun ottamatta.

Melina luotsattiin ulos merelle.

Osborne House

Cowes on kiva sekoitus brittiläistä historiaa ja elävää purjehdusharrastusta. Historiaa ihasteltiin (ja ihmeteltiin) tuntikausia, kun teimme retken Osborne Houseen. Se valmistui 1800-luvulla Englannin kuningatar Victorian ja prinssi Albertin loma-asunnoksi ja on nykyisin museoitu ja erittäin suosittu matkailukohde. Osborne House on ihan täysikokoinen kuninkaallinen linna kaikilla herkuilla. Kiertokäynti sen läpi kesti useita tunteja, jonka aikana saattoi vain ihmetellä (joskus harvoin ihastella) kuninkaallisen perheen elinympäristöä. No, ehkä se on makuasia, mutta ei käynyt kateeksi. Taiteen harrastajille paikka on aarreaitta; noin miljoona patsasta ja kaksi miljoonaa taulua, koriste-esineistä puhumattakaan.

Sumuinen Pohjanmeri

Kolmen päivän stoppi riitti ja aamukolmelta soi kello. Vuorovesivirrat ohjasivat lähtemään aamuvarhaisella kohti Euroopan mannerta. Päätimme mennä sinne minne sopivasti menee. Muutaman tunnin motorointi vei meidät Solentista ulos ja pian pääsimme nauttimaan purjehduksen ilosta. Puolen päivän maissa ylitimme nollameridiaanin ja palasimme itäiselle pallonpuoliskolle. Ilma oli samea, mutta suttuinen, ja sitten tuulikin hyytyi. Jammu pääsi taas hommiin ja näin sitten jatkettiin pimeään yöhön Englannin ja Ranskan väliseen kapeikkoon, jossa laivaliikenne on enemmän kuin vilkasta. Päätimme ohittaa Doverin ja jatkaa suoraan muutaman päivän matkan kohti Kielin kanavaa. Lyhin reittiviiva kulki laivareittien länsipuolelta, joten jatkoimme Doverin salmesta lähes pohjoiseen ja pysyttelimme visusti laivojen reittijakoalueiden ulkopuolella. Sumu vaan tiheni ja eyeball navigointi rajoittui alle sataan metriin, puoleen kaapeliin. AIS ja tutka kertoivat, että ympärillämme oli koko ajan kymmeniä aluksia. Taas kerran siunasimme tuota nykytekniikan tuomaa turvaa merenkululle. Meillä on kaksi erillistä sähköistä karttajärjestelmää, jotka molemmat olivat päällä koko ajan. Sitten Försti avasi vielä iPadin, johon hän oli Cowesissa ladannut uudet Pohjanmeren kartat. Nyt paljastui, että keskelle Pohjanmerta, juuri sinne missä olimme, olikin tehty uusi laivareitti, jota ei ollut veneen vakiokartastoissa. Niinpä sitten iPadin karttatietojen pohjalta väylätiedot merkattiin plotterin ja läpparin kartoille ja pystyimme siten kaartelemaan laivaväylien välissä. Niiden ylitykset teimme tasan ohjeiden mukaan. Keulalinjan (bow line) pitää olla suoraan poikki väylän, vaikka vene vuorovesivirran seurauksena kulkeekin kylkimyyryä vinosti laivaväylän poikki. VTS seuraa huolella näitä huviveneiden seikkailuja laivojen keskellä ja ohjeiden laiminlyönti johtaa mojoviin sakkoihin. Tyypillinen lasku on 700 euroa, käteisellä.

Goose wing kuljetti Melinaa kohti Kielin kanavaa.

Kielin kanavalle

Kolmas vuorokausi oli juuri alkanut, kun kurvasimme Friisien saarten kohdalla laivaväylien itäpuolelle ja samalla tuulikin heräsi. Koko loppumatkan pääsimme seilaamaan navakoituvassa länsituulessa ja Cuxhavenin edustalla olimme jo puolilta päivin. Kolmen neljän solmun myötävirta houkutti enemmän kuin Cuxhavenin hyvä marina, joten ajoimme vierestä ohitse ja jatkoimme Elbeä vastavirtaan jopa 10 solmun nopeudella kohti Kielin kanavan Brunsbuttelin sulkua. Kolme tuntia myöhemmin olimme sulun edessä ja samalla hetkellä se aukeni. Hyvä että ehdittiin ripustella fendarit kylkeen, kun jo olimme sulussa ja portti lipui takaa kiinni. Aika tarkasti oikea lähtöaika Cowesista kolme ja puoli vuorokautta aiemmin. Kun 20 minsan jälkeen ajoimme sulusta ulos, oli taas päätettävä mennäänkö ihan sulun vieressä olevaan marinaan. Toisaalta kaunis aurinkoinen ilta houkutti jatkamaan ja mehän jatkettiin. Huviveneet saavat ajella kanavalla ilta yhdeksään asti ja me ehdimme siinä ajassa yli puolen välin Rendsburgiin tasan yhdeksäksi. Lokikirjaan merkattiin 507 nm Cowesista, aikaa kului 3 kolme vuorokautta ja 16 tuntia.

Edellinen visiitti Rendsburgissa oli noin 20 vuotta sitten, joten vähän näyttivät paikat vierailta. Mutta päivässä askelmerkit löytyivät ja kaikki tarpeellinen saatiin hoidettua. Toisen päivän iltana otimme myös sy Meriidan vastaan viereemme ja siitähän se ilta jatkuikin perinteisin menoin Iitan ja Matin kanssa.

Holtenaun sulku odotti portti auki.

Itämeri - kotimeri

Meillä oli jäljellä enää parikymmentä mailia kanavaa. Seuraavana päivänä sekin pätkä hoitui vaivatta ja niin Melina lipui heinäkuun 16. päivänä kello 14.15 Itämeren veteen. Kapu tunsi melkein väristyksiä, joiden hoitokeinoksi Försti määräsi virvokkeita sitruunalla. Suoraan sanoen tuntui oikein hyvältä, sekä Itämeri että virvokkeet. Parin mailin päässä Holtenaun sululta on hyvä Laboen marina, johon ajattelimme mennä yöksi. Ajoimme jo sisään marinaan, mutta yksissä tuumin päätettiinkin jatkaa matkaa. Edessähän oli sileä Itämeri ja kuutamoinen yö. Eihän sitä voinut vastustaa.

Kuvat 18.7.2014