Almerimar, Espanja – Gibraltar

11.9.2011 – 22.9.2011

Julkaistu: 24.09.2011

Välimeren alkusyksy on parasta purjehduskautta. Tänä vuonna kesän helteet ovat jatkuneet ja tuulet pysyneet enimmäkseen keveinä. Nyt vuorostaan itäisinä, koska Melinan keula osoitti länteen. Enää ei edes muista milloin viimeksi on satanut tai milloin viimeksi on tehty venda. Tätä kutsutaan lomapurjehdukseksi.

Almerimarin satama tuli tutuksi ja sen monipuoliset palvelut hyvin käytetyksi. Espanjan kansantaloutta tuli edistettyä parilla nelinumeroisella. Ehkä maan talouskriisi vähän helpottui.
Hopeanharmaa 207 keräsi mittariin 1000 kilsaa, kun kiertelimme ensin Förstin kanssa maisemia ja sitten kärryllä oli kätevä suhauttaa Malagan kentälle miehistön vaihtoon. Ja kun pitkän viikonlopun erikoistarjous oli alla, niin kiertelimme uuden miehistönkin, Haten ja Hetun, kanssa päivän verran Costa Blancan jylhiä maisemia. Autoretken vaihtoehtona olisi ollut koneajoa tyynessä vedessä samoille kulmille ja takaisin. Nyt auton ilmastointi voitti Melinan uuden aurinkokatoksen.

Hate ja Hetu Gabo da Gatan majakalla.

Täältä tullaan tropiikki

Istuinkaukalon päällä on bibinikatos, joka suojaa näillä latitudeilla auringolta ja pohjoisessa sateelta. Sateen ja kylmän suojaksi tarkoitetut sivuikkunat ovat näihin vesiin aivan liian kuumat, joten niiden tilalle valmistui verkkomainen sivuseinä, josta tuuli pääsee läpi mutta auringon polte ja meren pärskeet jäävät ulkopuolelle. Lisäksi paatti sai ison puomiteltan, joka suojaa erityisesti sprayhoodin aluetta ja etukantta auringolta. Sitä käytetään vain satamissa ja ankkurissa. Katos on kymmenessä minuutissa kasattu ja 20 neliötä kangasta peittää veneen kantta ja antaa tehokkaan aurinkosuojan. Nyt on kaikki mahdollinen tehty tropiikkia varten. Vain ilmastointi puuttuu.

Takaisin länteen

Maanantaina syyskuun 12. päivänä nostimme kytkintä ja viikon pysähdys Almerimarissa päättyi. Itäinen tuulenhenki sai aamusta hädin tuskin tuulimittaria hereille, mutta kun lukemat käväisivät neljän metrin pinnassa, alkoi Kapu kaivaa genaakkeria kannelle. Tuulikulma oli tasan platti, joten nykäisimme pelkän nailonin ylös ja iso sai taas vapaapäivän. Kaukaa idästä tuli reipasta maininkia, joten genaakkeri kaipasi pientä lääkettä, ettei se heiluisi edes takaisin. Barberhauler puri siihen tautiin. Reilun 40 mailin matka eteni vaivatta noin viiden solmun vauhdilla ja autopilotti hoiti eleettömästi oman hommansa. Miehistö keskittyi varjossa ihastelemaan maisemia. Rannan maisemaa tosin rumentaa loputtomat kasvinviljelyalueet. Melkein kaikki tasainen maa on peitetty vaaleilla pressuilla, joiden alla valmistuu herkullisia(?) vihanneksia. Sen sortin telttakylää riittää tuhansia hehtaareita. Illansuussa Marina del Esten kaunis satama aukeni eteen ja pujahdimme aallonmurtajien välistä tyyneen veteen. Itäinen maininki sai veneen kuitenkin vähän kiskomaan köysiään ja yöllä punkka muistutti ajoittain kehtoa.

Näppärä ankkurihela

Aamu oli entistä kuumempi ja me karkasimme heti merelle, joka oli rasva tyyni. Vain pieni maininki oli jäljellä. Kulman takana kolmen mailin päässä oli houkuttavan näköinen Herraduran ankkurilahti, jonne Bruce sukelsi tunnin päästä. Miehistö viisi minuuttia myöhemmin. Kyse ei ollut vain ankkuroinnista uimista varten, vaan samalla se oli uuden ankkurihelan testi. Kapu oli keväällä iskenyt silmänsä Larun Maritimin hyllyssä olevaan kaarihelaan, joka laitetaan ankkurin varren ja ketjun väliin. Silloin se jäi hyllyyn, mutta pitkin Eurooppaa sitä on tullut kyseltyä, turhaan. Kukaan ei ollut edes kuullut moisesta palikasta. Edellisellä viikolla Hate oli lähetetty kaupparetkelle Maritimiin ja hela tuli nyt kätevästi mukana. Mitähän läpivalaisulaitteen käyttäjä arveli lentokentän turvatarkastuksessa?

Kun ankkuri nostetaan, käy välillä niin, että kuokka on väärinpäin eikä ankkuria saada telineeseen ilman ankkurin hankalaa kääntämistä. Tämän helan idea on sen kaaressa. Kun koko ketju on noussut keulan rullan yli, tulee kaarihelan vuoro. Sen kaareva muoto ohjaa helan aina oikein päin rullalle ja siihen liitetty ankkuri tulee vastaavasti aina oikein päin sisään. Testasimme sitä muutaman kerran ja aina ankkuri sujahti sisään oikein päin. Tämän palikan on varmasti keksinyt joku, joka oikeasti käyttää ankkuria. Bueno.

Niinhän siinä sitten kävi. Ylevä joutilaisuus voitti purjehdusinnon ja jäimme viettämään laiskaa iltapäivää ankkurilahdella. Päätöstä helpotti tulenpuute. Uimisesta ei sen sijaan ollut puutetta.

Uusi aamu valkeni kuumana ja kauniina, mutta täysin tyynenä. Matkaa seuraavaan satamaan oli huimat 15 mailia, joten Jammu sai tyytyä 1200 kierrokseen. Etenimme vajaan neljän solmun nopeudella, tai siis hitaudella, ja aina tunnin ajon jälkeen oli uimatauko 28 asteisessa. Caleta de Velez eroaa muista Aurinkorannan satamista siinä, että se on lähinnä kalastusveneiden tukikohta, jossa on pieni määrä huviveneitä. Se myös näkyi satama-altaan vedessä, joka ei ollut mitenkään uimakelpoista. Yanmarikin latki sitä vastentahtoisesti. Samalla koko kotataajama oli vailla isoja turistihotelleja, joten rannassa vallitsi taivaallinen hiljaisuus yhdeksän jälkeen illalla. Miehistö ei jäänyt kaipaamaan discojytää.

Vihdoinkin vastaista

Aamulla tuulimittari näytti menneen rikki. Se näytti vastaista. Mutta totta se oli. Meille tarjoiltiin länsituulta nelisen metriä. Iso pääsi töihin pitkästä aikaa ja keulaan avattiin genua. Delfiinitkin tulivat ihmettelemään luovia ajavaa Melinaa. Mutta vieläkään ei saatu vendaa tehtyä, koska suunta Fuengirolan rantaan oli sama kuin Melinan matkan pääkurssi eli lounaaseen. Ensimmäisen kerran näimme Välimerellä pieniä levälauttoja. Niitä, jotka ovat Itämeren iso vitsaus.

Fuengirolan rantaan tultiin kuin kotisatamaan. Olihan se jo neljäs kerta, joten nuotit oli opittu. Kaijasta löytyi myös yksi Finskipaatti. White Lady oli lähtenyt kesän alussa Sipoosta ja nyt matkalla Välimerta itään. Kohta 50-vuotias Laurinkoster oli nähnyt maailmaa jo paljon. Käynyt Panamassakin ja silloin vielä ilman moottoria. Paatin kipparilta saimme hyvän rantaravintola vinkin: ”Laiturin päässä lähin.” Mitäs sitä merta edemmäksi kalaan.

Genaakkeripurjehdusta Esteponaan

Läntinen tuulihäiriö poistui takavasemmalle ja Melinan avotuuliseilaus jatkui. Parin tunnin jammuilun jälkeen oli taas aika levittää punavalkoinen. Itäinen puhalteli ihanteellisesti ja meno oli maukasta. Oli jo pakko ottaa kuohari kylmästä. Olihan tarjolla genaakkeripurjehdusta parhaimmillaan.

Genaakkeripurjehdusta parhaimmillaan (huomaa barberhauler).

Kolmekymmentä mailia ja viisi tuntia myöhemmin Esteponan hääkakku näkyi sataman laidalla. Marinan toimisto näyttää kauempaa sellaiselta kolmikerroksiselta kermalla kuorrutetulta hääkakulta. Sisältä se oli ilmastoitu ja tummasilmäinen virkailijatar olisi kelvannut hyvin kakkua lapioimaan useammankin appiukon mielestä.

Estepona on yksi viehättävimpiä satamia koko Costa del Solin alueella. Päätimme viettää siellä lepopäivän, olihan sitä jo purjehdittu monena päivänä. Paikalliset Melstenin rannat tuli kahlattua päästä päähän. Gastit kävivät jopa uimassa. Rannasta löytyi myös Jeanneau 36 Paraisilta. Kim ja Marjo olivat päättäneet lähteä purjehtimaan. Ensin Nauvoon, siten Ruotsiin, sitten Kielin kanavan kautta Helgolandiin. Ja kun vauhtiin oli päästy, niin päättivät jatkaa Välimerelle. Karttoja oli ostettu sitä mukaa kun matkasuunnitelma eteni. Istuimme yhteistä iltaa ja tarinoita riitti puolin ja toisin. Hetken oli vähän vakavampaa. He olivat kokeneet Thaimaan tsunamin ja selvinneet hyvällä onnella ja toisaalta oikealla toiminnallaan. Suomen valtio sai heiltä paljon kiitosta hienosti hoidetuista järjestelyistä katastrofin aikana.

Marjo ja Kim jatkavat purjehdustaan Välimerta itään.

Jäävaroitus

Aamulla puhalteli virkistävästi Melinan perän puolelta. Tuuli oli palannut länteen ja jo aamusta viisi – kuusi metriä. Hyvän tuntuinen päivä oli tulossa. Kapu kävi kuittaamassa satamamaksun ja palautti laituriportin avaimen. Kiitteli tyttöä sataman hyvistä palveluista ja arveli, ettei enää koskaan nähtäisi. ”Good Bye, Sir and have a very nice sailing!”

Hate oli valmistellut veneen lähtövalmiiksi. Vain pari juoksevaa köyttä piti Melinan paikallaan laiturissa. Ne olivat jo aika tiukalla. Tuulimittari pyöri kympin ympärillä ja Kapu otti vartin aikalisän. Sitten katsottiin lukemat. Seitsemäntoista, kahdeksantoista, yhdeksäntoista. Siis metriä sekunnissa satamassa. Kapu antoi jäävaroituksen. ”Jäämme satamaan.”

Lisäsimme tuplaköydet perään ja sähköpiuhan kiinni. Lankonki laskettiin laiturille ja Kapu kipaisi tapaamaan satamatoimiston tyttöä. ”Hei taas!” Never say never -ohje pitää paikkansa. Aloimme viettää satamapäivää. Laitureiden tuulenpuolen veneiden mooringit olivat kovilla, kun melkein myrskylukemissa viuhuva tuuli painoi veneitä laitureita päin. Meillä oli prime tilanne, koska olimme kaijan suojanpuolella neljällä peräköydellä kiinni. Siinä kelpasi ihastella kylmän valkoviinin ääressä joustavaa päätöksen tekoa. Jos olisimme tehneet lähtöä puolisen tuntia aiemmin, olisimme nyt höykytettävänä kelissä, jossa varmasti ei olisi ollut mukavaa. Sataman länsipuolen biitsikin alkoi levitä veneiden kannelle. Muutama päivä tätä, niin hiekkaa saisi lapioida kaukalosta.

Ja avotuuli jatkui

Yöllä tuuli kävi nukkumassa ja aamusta se oli muuttanut mieltään ja päättänyt taas palata itäiseksi. Nyt ei kauan mietitty. Gibraltarin Iso Kivi kutsui. Rivakka myötäinen keinutti Melinaa vauhdilla kohti Gibin eteläkärkeä, jossa Europa Pointin edessä heitettiin toiselle halssille ja lähdettiin nousemaan Rockin länsilaitaa pohjoiseen mailin parin verran. Sen verran meni tiukaksi, että genuaa piti reivata reilusti. Alkoi tulla pärskeitä kannelle ja sitähän ei ollut tapahtunut pariin kuukauteen.

Queensway Quay Marina on Gibin paras.

Queensway Quay Marinan allas on erittäin suojainen, mutta silti meitä varoitettiin kovasta tuulesta ja käskettiin laittaa runsaasti fendareita molemmille puolille. Nyt meille tarjottiin paikaksi satama-altaan viimeistä laituria tuulenpuolella. Se ei Kapua ilahduttanut, kun tuulimittari näytti 17 metriä ja laiturissa oleva mooring-köysi pitäisi saada nopeasti vietyä keulaan ja kireälle. Ja vielä ilman, että vedessä olevat köydet tarttuvat potkureihin keulassa tai perässä. Sitten vaan piti uskoa koneiden voimaan. Kapu käänsi koneen pakille ja pisti Jammun kaikki kolmetuhatta kierrosta peliin, jotta vene saisi nopeasti ohjailuvauhdin. Samalla keulapotkuri väänsi hiilet punaisena nokkaa tuuleen ja Melina valui perä edellä laiturin reunaan. Marinero nappasi peräköydet pollareihin ja Kapu vaihtoi vedon eteenpäin. Hate jo juoksutti mooringia keulaan ja kiskoi miehen voimin sitä kireälle. Vielä toinen toiselle puolelle keulaan ja siinä oli ja pysyi. Melinan fendarit eivät edes hipaisseet naapuria. Marinero näytti OK-merkkiä tyytyväisenä siitä, ettei hänen tarvinnut toimia vakuutustapahtuman todistajana.

Hieno Gibraltar

The Rock on hieno historiallinen turistikohde, jota voi suositella myös Aurinkorannan turisteilla päiväretkikohteeksi. Kiven kiertäminen kävi kätevästi Rokkitaksilla, jonka kuski osasi tarjoilla aika hyvän paketin paikan historiaa samalla, kun hän sompaili kapeita kujia vuoren seinämällä. Välillä tuntui siltä, olisi voinut enemmänkin keskittyä ajamiseen. Luonnon luolat, sodanaikaiset tunnelit ja tietysti hännättömät apinat tuli nähtyä. Apinaperheessä on noin 300 yksilöä ja näytti siltä, että kaikki oli komennettu töihin viihdyttämään vähemmän karvaisia lajitovereita.

Loput 298 ovat myös mukana turistibisneksessä.

Hatelle ja Hetulle tämä oli ensivisiitti Gibille ja hyvin tuntui maistuvan muutaman päivän turistielämä purjehduksen jälkeen. Marinan rantaravintola pisti vielä retken päätösiltana sellaiset herkut pöytään, ettei paremmasta tietoa.

Gastien kotimatka rakentui paketista, jossa ensin ajetaan taksilla marinan kulmasta kymmenen minuuttia Espanjan rajalle. Sieltä pitää sitten kävellä rajan yli viisi minuuttia bussiasemalle, josta onnikka kuskaa parissa tunnissa Fuengirolaan. Sieltä taas on puolen tunnin junayhteys Malagan kentälle. Lopuksi Norwegian ja vielä Seutulasta Tontunmäkeen. Tämän monipuolisen matkailuelämyksen pystyy tekemään saman päivän aikana.

Kapu kiittää, kumartaa ja muistaa pitkään mukavaa yhteistä seilausretkeä Almerimarista Gibraltarille. Nähdäänkö seuraavan kerran Uudessa-Seelannissa?

Kuvat 11.9.2011–22.9.2011