Academy Bay, Santa Cruz, Galapagos – Fatu Hiva, Marquesas, Ranskan Polynesia

1.-23.4.2012

Julkaistu: 30.04.2012 | Kuvat: 05.05.2012

Noin 3200 meripeninkulmaa ja reilu 22 vuorokautta erottivat Galapagos-saaret Marquesas-saarista. Samalla se oli Melinan maailmanympäripurjehduksen pisin yhtenäinen etappi. Suhtauduimme siihen asianmukaisella vakavuudella ja uhrasimme lähtiessämme Ahdille aimo annoksen rommia. Saimmekin nauttia pitkästä purjehduksesta, sillä tarvitsimme Yanmarin apua etenemiseen vain vajaa kaksi vuorokautta. Alkumatkaan saimme mahtumaan jopa viisi vendaa, mutta muuten losoteltiin avotuulissa. Tuuliperäsimen ohjauslavan akselin katkeaminen oli matkan ainoa haaveri, mutta sitäkin harmillisempi.

Puerto Ayoran kirkonkellot ilmoittivat puolipäivästä sunnuntaina huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Melinan miehistö odotti valmiina, Kapu nyökkäsi ja ankkurivinssi alkoi surista. Academy Bayn vihreä vesi jäi taakse samalla kun valtava rausku vieressä toivotti hyvää matkaa tekemällä upeita hyppyjä parin metrin korkeuteen. Tuuli henkäili heikosti vastaisena, joten heitimme ison ja genuan peliin. Pian loki nakutti pitkässä mainingissa viittä solmua 40 asteen apparenttikulmalla. Illan pimetessä tuuli hyytyi ja kelasimme seilit sisään, ja vain viisi minsaa myöhemmin uudestaan auki. Suunta jatkui samana, halssi vain oli toinen. Se siitä valtameren tasaisesta tuulesta.

Ahdille annettiin Ahdin osuus jamaikalaista rommia.

Vaihtelevissa tuulissa

Tuulen suunnan ja voimakkuuden jatkuvat muutokset leimasivat matkantekoa koko kolmen viikon ajan. Alkupäivien tuulet olivat enimmäkseen heikkoja vastaisia, jolloin luoviminen sentään onnistui aika hyvin. Perusmaininki jyräsi enimmäkseen idästä tai kaakosta, joten meno oli aika vellovaa. Säätietojen perusteella tiesimme, että edessämme oli sekotuulivyöhyke, jonka eteläpuolelta löytyisi kaakkoispasaati. Kolmannen ja neljännen vuorokauden pistelimme Jammulla etelälounaaseen, jotta pääsisimme latitudille kuusi eteläistä leveyttä. Sekotyynialueella jaksoi sentään sadella aika rutkasti, joten taas oli verannan seinille käyttöä. Pilvet peittivät tähtien vähäisen valon, ja yöt olivat sysipimeitä. Vahdi siinä nyt jotain valaita tai kontteja. Vain valaistut kohteet oli mahdollista erottaa, niitä taas ei ollut muutamaan viikkoon.

Purjesulkeisia päivittäin

Parina vuorokautena etenimme vain reilut sata mailia, koska käytimme koneessa alhaisia kierroksia polttoaineen säästämiseksi. Mutta sitten pääsimme pasaatin kyytiin, ja se meno vei perille saakka. Konetunteja etenemiseen kertyi matkan aikana yhteensä noin 40. Saman verran teimme sähköä erityisesti vesikoneen käyttöön. Pasaatikin vaihtoi vähän väliä suuntaansa ja voimaansa. Mekin ajelimme vuoroin genualla, vuoroin genaakkerilla. Välillä isossa 1-reivi ja usein 2-reivi öisin, jotta puuskissa ei tarvinnut herättää muita kannelle. Valtaosan matkasta keula oli virsarilla puomin kanssa, välillä puomi myös suojan puolella. Tuulen suunta oli harvoin ihan myötäinen, joten goosewing-viritys jäi muutamaan päivään.

Pimeä ja märkä yö edessä.

Kovimmat puuskat, noin 15 – 17 ms, tulivat aina öisin ja usein rankkojen sateiden yhteydessä. Toppivauhti oli 9 solmun tuntumassa, mutta yritimme tietoisesti pitää vauhdin 5 – 6 solmun tuntumassa. Tavoitteena oli pitää venevauhti rauhallisena, veneen liikkeet pehmeinä ja säästää purjeita ja helpottaa tuuliperäsimen ohjausta. Päivämatkat olivat kevyillä tuulilla 120 – 130 mailin luokkaa ja loppumatkasta 140 – 150 mailin tasoa. Viimeisenä vuorokautena löimme pohjat pöytään; 160 nm, koska halusimme ehtiä valoisan aikaan perille. Ensimmäinen viikko tuotti 900 mailia ja kaksi seuraavaa tasan 100 mailia, joten kokonaisuutena matka eteni aika tasaisesti, vaikka päivämatkat vaihtelivat paljon.

Vahtikuvio oli sama kuin Atlantilla. Jokaisella oli kolmen tunnin huki, joka samalla kiersi yhden jakson vuorokaudessa. Aamupalavuoroissa olivat kaikki mukana, mutta lounaat ja illalliset syntyivät Förstin ja Jukan taitavien käsien välityksellä. Tiskivuoroista vähän kisattiin, kun niitä ei aina riittänyt kaikille.

Gripit tarkkoja

Säätietoja otimme viiden päivän välein Iridium-puhelimen sähköpostin kautta. Grip-filet osoittautuivat varsin tarkoiksi. Siis isossa kuvassa, eivät nekään osanneet kertoa tunneittain tapahtuvista tuulenmuutoksista. Lisäksi Atlantin gastimme Markku välitti maa-asemapalveluina säätietoja ja ehdotuksia minne kannattaa suunnata. Samaan aikaan matkaa teki norjalainen 40-jalkainen sy Frida, jonka kanssa olimme useita kertoja yhteydessä ja vaihdoimme sää- ja paikkatietoja. Lähestyimme takaa Fridaa ja lopulta olimme perillä kaksi vuorokautta aiemmin. Koskaan emme nähneet venettä vaikka etäisyyttä oli välillä alle 20 mailia.

Tuore kala maistui

Jukka oli nimetty Melinan kalastusmestariksi, eikä turhaan. Heti alkumatkasta nappasi monta kertaa. Paras saalis oli viisikiloinen dorado, josta riitti tuoretta herkkua pöytään useamman kerran. Muutamia kolmikiloisiakin nostettiin perkauslevylle, pienemmät pantiin takaisin kasvamaan. Tai ne siis nostovaiheessa pyristelivät itsensä irti. Loppumatkasta vauhdin lisääntyminen sai tärpin pysymään lähes pinnassa ja vain merilinnut olivat kiinnostuneita vihreästä mustekalasta.

Kalastusmestari Jukan paras saalis.

Tuoreruokaa riitti noin puoleen väliin. Siitäkin osa sai pintaansa hometta ja jouduimme luopumaan monista herkkupaloista. Toisaalta Försti ja Jukka saivat aikaan erinomaisia herkkuja esimerkiksi ”cornerista”, siitä purjehtijan purkkiherkusta, jota meilläkin on runsaasti mukana. Myös pastat, burritot ja paellat takasivat oivia makunautintoja. Ja olihan meillä vielä hernekeittoa ja hapankorppuja ja palttoonnappeja ja muita Suomi-survival setin tuotteita, jotka saimme matkaan viime kesäkuussa lähtiessämme Haukilahdesta. Kun rokan päälle heitti vielä sitä Haten tekemää sinappiherkkua, niin johan oli tyytyväistä väkeä veneessä. Försti harjoitti useina aamuyön tunteina leipurin virkaa ja herrat saivat sitten herätä tuoreeseen sämpylän tuoksuun. Joskus myös suklaakakku ja muffinsit muistuttivat jostain juhlan aiheesta.

Försti leipoi suklaakakun hääpäivän kunniaksi.

Vaihtelua elämään

Vahdit jatkoivat perinteisellä tavalla; lukivat kirjoja. Aluksessa on varmaan sadan kirjan varasto ja kohta taitaa olla aika aloittaa alusta. Toinen vaihtoehto on ollut ristisanatehtävät. Niihin on rakennettu lisää jännitystä täyttämällä ruutuja kuulakärkikynällä. Tavoite on saada puhdas peli eli kaikki oikein ilman suttausta ja sanojen vaihtoa. On se niin jännittävää! Tietysti joukkuepelinä on jatkettu Trivial-kortti vastaan miehistö. Panoksena on ollut lounas. Miehistön on saatava yksi kortti kokonaan oikein, muuten lounas peruutetaan. Toistaiseksi pöytä on katettu kello 14, mutta kerran oli lähellä. Joskus oli hetkiä, jolloin eivät kirjat maittaneet, eivät ristikot auenneet, eikä triviaalitieto huvittanut. Silloin piti keksiä jotain uutta vaihtelua elämään. Ja sitähän syntyi, kun kokeilimme ajaa venettä käsin. Muutaman vuorokauden ajan kaikki ajoivat ainakin päivävahtinsa ihan oikeata ruoria pyöritellen. Se tuntui vallan mukavalta pitkästä aikaa, viimeksi vissiin puoli vuotta sitten. Mutta jo parin päivän jälkeen palattiin päiväjärjestykseen. Koneet jatkoivat veneen ohjausta ja vahti näpäytteli tarvittaessa kaukosäädintä, ja luki kirjaa.

Jukkakin ahmi kirjoja vapaavahdissa.

Törmäyskurssilla

Matkan aikana näimme kaksi rahtilaivaa, joista toinen tuli vinosti vastaan eikä suuntima muuttunut yhtään. MS Bet Fighter jatkoi kurssillaan suoraan kohti Melinaa, joten 10 minuuttia ennen kohtaamista Kapu määräsi tehtäväksi jiipin, jonka jälkeen oma kurssimme kulki aluksen perän takaa. Toisella jiipillä palasimme sitten oikealle kurssille. Jatkuva vahdinpito tyhjällä merellä tuntuu usein aika turhalta. Mekään emme olleet nähneet mitään muuta liikennettä kahteen viikkoon. Tiedämme, että joissain veneissä kaikki painuvat pehkuihin yöksi ja aamulla sitten katsotaan miten matka on yön aikana edennyt. Nytkin laivan olisi pitänyt väistää purjehtivaa alusta, mutta aika liki olisi törmäys ollut ilman omaa väistöliikettämme.

Valashavaintoja

Muuta vahdittavaa ovat tietysti valaat ja muut meren elävät sekä kuolleet kontit. Niiden näkeminen yöaikaan on täysin mahdotonta, joten silloin pitää uskoa tilastoihin. Yhtenä aamuna Jukka kiljaisi kannella ”valas ihan vieressä”. Kapu ja Försti tunkivat kannelle ja siinähän se oli. Veneenmitan päässä oli sellaista tummanruskeaa valaan selkää varmaan toistakymmentä metriä. Onneksi meni vähän vierestä, eikä tömäyttänyt Melinan kylkeen. Eikä peräsimeen tai potkuriin.

Toinen tummanruskea oli sitten kyllä pehmeätä. Sitä oli 100 neliömetrin alueella ja se haisi peelle. Mutta sitä se olikin, valaan sontaa. Melinan runko sai kyllä oman osansa. Perillä Fatu Hivalla saimme tehdä monta tuntia töitä kylkien pesemisessä. Siinä pesussa ei pelkkä sieni ja vesi riittänyt, vaan jokainen neliösentti piti huolella ja hitaasti harjata ja hinkata. Se oli Jukalle ja Kapulle sellainen kolmen kaljan urakka.

Keinuvaa menoa

Odotus Tyynen valtameren pitkästä rauhallisesta mainingista ja tasaisista leppeistä pasaatituulista ei nyt ihan mennyt nappiin. Meno oli toki rauhallisempaa kuin Atlantilla, mutta kyllä nytkin saatiin keinutusta isän kädestä. Välillä ei meinannut punkassa pysyä ja ruoanlaitto ja syöminen vaativat melkein akrobatiaa. Silti Försti ja Jukka hoitivat tinkimättömästi pentrivuoronsa ja aina olivat keitokset valmiina ajallaan.

Vene toimi hienosti

Malö 43 ja sen perustoiminnat ja laitteet ovat toimineet ongelmitta. Purjeet ja riki täysin kunnossa, Yanmarin kone ja sen apulaitteet hurisevat tyytyväisenä, kaikki elektroniikka futaa, jääkaapit ja hella toimivat ja kaasua riittää. Ja molemmat veskitkin vetävät. Lähes kaikki päivät ovat olleet melko pilvisiä, joten paneelien tuotto on ollut alakantissa ja avotuulessa myös tuuligenun suhteellisen tuulen määrä on maltillinen tarjoten vain muutamia ampeereja. Siksi pääkonettakin on tarvittu muutamien päivien välein, ainakin silloin kun water maker alkaa tiputtaa makeata vettä omaan tankkiinsa. Katadyn on käynyt reilut 30 tuntia tuottaen melkein 700 litraa makeaa vettä. Veneen omista vesitankeista kulutettiin alle puolet, joten nyt meillä on jäljellä noin 300 litraa vettä. Ja hyvä näin, sillä täällä ei ole sitä laituria ja sen vesipistettä, josta voisi taas tankata uutta tilalle. Omilla on tultava toimeen jatkossakin noin pari kuukautta.

Wind Pilotin ohjauslapa on pudonnut.

Wind Pilot hajosi

Yksi iso harmi meitäkin kohtasi. Olemme Suomesta lähdön jälkeen ajaneet valtaosan matkasta Wind Pilot tuuliperäsimellä. Olemme myös jatkuvasti ihastelleet sen luotettavaa toimintaa. Pahoissakin puuskissa ja murtuvissa aalloissa se on pitänyt veneen hanskassa ja ohjannut väsymättömästi vuorokaudesta toiseen. Mutta nyt se hajosi! Olimme ajaneet edellisen vuorokauden Reiskan autopilotilla, koska tuulet olivat olleet liian heikkoja tuuliperäsimellä ohjaamiseen. Aamulla tuuli taas virkosi ja Kapu kömpi takakannelle asentamaan tuulilapaa ja lukitsemaan WP:n ajamaan. Silloin paljastui totuus. Tuuliperäsimen oman ohjauslavan akseli oli katkennut ja koko ohjauslapa oli pudonnut merenpohjaan. Vain akselin yläpää oli jäljellä mekanismin sisällä. Olemme olleet yhteydessä valmistajaan useita kertoja ja tämän hetkinen tieto on se, että katkeaminen johtuu moottoriajon aiheuttamista värinöistä akselissa. Tehokas kone ja vahva potkurivirta saavat akselin värisemään, ja se sitten ajanoloon katkaisee akselin. Varmaan juuri näin, mutta silloinhan koko konstruktio on pielessä tai sitten on kyseessä valmistusvirhe. Fatu Hivalla purimme koko härvelin ja totesimme, että akseli oli mennyt poikki juuri hitsaussaumasta, joka ei näyttänyt yhtään luottamusta herättävältä. Nyt odotamme uutta tietoa varaosista ja aikatauluista. Valmistaja on päättänyt muuttaa konstruktiota ja tehdä siitä ”pomminvarman”, mutta siihen saattaa mennä aikaa useita kuukausia. Saas nähdä miten tämä prosessi päättyy. Ainakin on saatu aikaan suuri epäluulo. Toivottavasti turhaan.

Melina lepovuorossa 22 vuorokauden ja 9 tunnin jälkeen.

Vaan perillä Fatu Hivalla kaikki oli toisin. Huikean kaunis paratiisisaari odotti Melinan miehistöä.

Hanavaven ankkurilahti Fatu Hivalla.

Kuvat 1.4.2012 – 23.4.2012