Marigot Bay, St. Martin, FWI – Saint George’s, Bermuda – Horta, Azorit

7.6.2014

Julkaistu: 7.6.2014

Pohjois-Atlantti voi olla arvaamaton, vaan voi se olla toisinkin päin. Niin kuin meille, melkein.
Viikon seilaus Bermudalle oli yhtä yötä lukuun ottamatta miellyttävä ja helppo. Samoin seuraava kahden viikon purjehdus Azoreille, paitsi että yhtenä pimeänä yönä saatiin tuulimittariin koko tähänastisen matkan pohjalukemat; 50 solmua ujeltaa jo miehekkäästi. Mutta silti yleisarvosana osuudesta on kiitettävän kiva. Ja Bermuda edelleen aivan upea paikka. Ja Horta yhtä viehättävä.

WP on väsymätön peränpitäjä.

Marigotin Fort Louis Marinan laitureilla oli lähdön tunnelmaa. Satamassa viisi suomalaisvenettä tutki grip file tiedostoja ja muutenkin vahti säätä. Kolme ensimmäistä - Zara, Ironside ja Paloma - lähtivät sunnuntaina toukokuun 11. päivänä kohti Bermudaa. Kapu yritti edelleen korjata veneen epäkunnossa olevaa takavessaa. Sitä, johon oli juuri asentanut uuden pumppuyksikön.

Maanantaina aamupäivällä sää näytti hyvältä. Veskin korjaus ei ollut edennyt, mutta olihan meillä toinen keulan puolella kunnossa. Kapu kävi maksamassa ja kättelemässä marinan toimistoväen, mutta juuri kun olimme valmiit lähtemään, taivas peittyi mustaan harsoon ja sade alkoi. Eihän sitä kukaan sateeseen lähde, joten laskimme verannan seinät alas ja nautimme lounaan. Muutaman tunnin lorotuksen jälkeen taivaalla näkyi pieni pilkahdus aurinkoa. Nyt mennään, oli yhteinen päätös. Sy Meriida oli ehtinyt lähteä jo ennen sadetta.

Bermudalla on kaunista, tyylikästä ja siistiä.

900 nm Bermudalle

Alku näytti hyvältä, genua keulassa veti kauniisti ja loki nakutti 6 – 7 solmun vauhtia. Paria tuntia myöhemmin keulassa oli vahvasti reivattu kutteri, ja loki näytti kahdeksaa solmua. Vettä tuli kaatamalla ja paatti oli jopa vinossa melkein vastaisessa tuulessa. Tuleva yö ei näyttänyt houkuttelevalta, eikä myöskään ollut. Vaan uusi päivä kaiken muuttaa voi.

Seuraavat neljä vuorokautta saimme nauttia aivan ihanasta itätuulesta, joka kuljetti Melinaa pehmeästi keinuttaen 130 – 140 nm päivämatkoja. Täysikuu valaisi yöt ja aurinko päivät. Siinä sitä kelpasi nauttia purjehduksen parhaita puolia. Vahdit vakiintuivat neljän tunnin jaksoihin, ruokailujen yhteydessä oli tunti tai pari yhteistä aikaa. Uutena kokemuksena oli pukeutuminen. Pelkät shortsit ja teepaita eivät enää öisin riittäneet. Fleecen se vaati ja jopa sukat! Se oli Kapulle outo kokemus muutaman vuoden tauon jälkeen. Viimeiset pari päivää sujuivat Jammun avustamana. Hybridipurjehdus tarkoittaa koneajoa purjeet ylhäällä, jolloin sopivalla tuulenkulmalla seilit tuovat puolesta yhteen solmuun lisävauhtia. Se olikin tarpeen vastaisen virran vähentäessä vauhtia saman verran.

Kun taivas loimuaa.

Seitsemännen päivän aamuna kaarsimme Bermudan suojaisaan Saint George’s Harbourin lahteen ja kiinnityimme tullilaituriin, joka löytyi helposti vanhasta muistista. Vastaanotto oli täälläkin erittäin ystävällinen ja nopea, joten tunnin päästä olimme jo ankkurissa lahden etelälaidalla. Lokiin oli kertynyt 877 merimailia vajaassa seitsemässä vuorokaudessa. Pienet nokkaunet se vaati, sillä geetee toimi. Iltapäivän puolella siirryimme Captain Smokes Marinaan, jossa finskipaatit Ironside ja Paloma jo odottivat lajitoveria. Meriidakin saapui pian perässä.

Taas toimii

Vietimme Bermudalla seuraavat kolme päivää erilaisten huoltohommien ja varustelun parissa. Nyt tuli takaveski kuntoon. Piti vaan irrottaa pöntöstä se letku, joka vie kansantuotetta septitankkiin. Muutamassa vuodessa se oli mennyt lähes tukkoon ja pumpun vaihdon yhteydessä sitten lopullisesti. Letkun hakkaaminen laiturin kivetykseen irrotti letkun seinämiin kertyneen ureakiven ja homma tuli sillä kuntoon. Ei muuta kuin letkun asennus takaisin paikalleen ja veski toimi taas moitteetta. Tämäkin homma on sellainen tyypillinen perushuoltojuttu, joka pitäisi tehdä säännöllisesti silloin tällöin, eikä vasta sitten kun letku on kokonaan tukossa. Vaan mitäs sitä ihminen voi luonnolleen; miksi tehdä tänään kun huominenkin on tulossa.

Bermudan ”kansallispuku”.

Bermudan malliin

Koko Suomi-seura kokoontui yhtenä aamuna lauttarantaan ja teimme päiväretken saaren luoteiskulmassa olevalle Dockyardille ja sieltä edelleen pääkaupunki Hamiltoniin, josta vielä paikallisbusalla illaksi kotiin. Bermudan löysi, kukas muu kuin Juan Bermudes vuonna 1503, siis vain 511vuotta aiemmin. 1609 saaren lähellä haaksirikkoutui alus, jonka miehistöstä valtaosa selvisi saarelle. Osa päättikin jäädä tänne ja siten asutus alkoi hitaasti levitä tähän aiemmin asumattomaan saareen. Tänä päivänä Saint George’s on yksi YK:n maailmanperintökohteita. Eikä turhaan, onhan se ollut samanlainen 400 vuotta. Bermudassa yhdistyvät Karibian ja Euroopan parhaat puolet. Kaunis, vehreä, lämmin, tyylikäs, siisti ja kaikin puolin miellyttävä kohde täynnä hienoa historiaa. Miksi niin monet suomalaiset ovat hankkineet Floridasta vapaa-ajan asuntoja, kun Bermuda on olemassa? Saaren todellinen kansallispuku on Bermuda-shortsit. Niitä miesten kuuluu käyttää polvisukkien, nahkakenkien ja pikkutakin kanssa. Ei siitä herramuoti paljoa parane. Suomesta aikoinaan maailmalle lähtenyt Riihiluoman perhe on vuosikymmeniä pitänyt Hamiltonissa kuuluisaa vaatekauppaa. Riihiluoma Flying Colours -liikkeestä Kapun päähän löytyikin uusi lippis. Nyt voi hatun ja tukan laittaa yhtaikaa naulaan. Käytännöllistä.

Riihiluoman kaupasta löytyi Kapulle uusi lakki ja tukka.

Vauhdikas osuus

Seuraava osuus olikin Atlantin paluumatkan pisin, noin 1900 merimailia. Siis noin kahden viikon purjehdus. Säitä oli seurattu jo monta päivää ja nyt näytti siltä, että perjantaina toukokuun 23. päivänä olisi sopiva aika lähteä. Ainakin alkupään päivät tarjoaisivat hyvää avotuulta. Melina ja Meriida päättivät lähteä. Muu Suomi-laivue jäi vielä odottelemaan päivän tai muutaman ajaksi.

Melinassa rullattiin pelkkä kutteri auki ja se tuettiin spinnupuomilla. Pian se sai genuan toiselle puolelle vapaasti lentämään ja iltapäivän lopulla tehtiin taas uusi viritys. Nyt iso kakkosreivissä ja kutteri puomilla virsarilla. Tuuli puhalteli länsilounaasta 10 – 12 m/s, joten meno oli maukasta. Ensimmäinen vuorokausi tuotti 173 nm, aika hyvä avaus.

Sitten taivaan peitti musta pilvi; ukkoselta se näytti, ja aika pahalta. Otimme ison alas ja keulaan jäi pieni kulma kutteria. Salamat leiskuivat, taivaankannen kottikärryt kolisivat ja vettä tuli kuin tuutista muutaman tunnin, mutta sitten sekin oli ohi. Mikäs meidän oli istuskella verannalla seinät alhaalla ja katsella ulkona olevaa näytelmää.

Keräsimme matkankin aikana säätietoja eri lähteistä. Yhtenä hyvänä lähteenä toimi Antti, joka seilasi Melinassa eteläisen Atlantin ylitse viime talvena. Ennusteet tukivat ajatusta suunnata isoympyrältä, eli lyhimmältä mahdolliselta reitiltä, enemmän pohjoiseen ja niin otimme kurssin suuntaan 60 astetta, kun suora kurssi olisi ollut 78 astetta. Muutama päivä jatkettiin näin ja meno oli edelleen kivan vauhdikasta. Välillä keulaan avattiin genua, yöksi kuitenkin kutteri. Tuulet pysyivät koko ajan avoimina, enimmäkseen länsilounaassa, välillä luoteessa, välillä etelässä. Kuuden päivän kuluttua matkaa oli tehty 900 merimailia eli 150 nm vuorokaudessa. Ei paha. Ja koko ajan avotuulta, eli sellaista keinuvaa mukavaa menoa, johon on niin tottunut.

Delfiinit harjoittelivat kolmoishyppyä.

Pimeä ja myrskyinen yö

Seitsemäs vuorokausi alkoi kello 12 ja meno oli vauhdikasta. Tuulta 12 – 14 ms. Illalla jo 14 – 18 ms ja puolenyön aikaan se sitten äityi. Koko sysipimeän yön tuuli 18 – 22 metriä sekunnissa ja vettä tuli paloruiskulla taivaasta. Puuskat olivat jopa yli 25 ms eli yli 50 solmua. Nyt oli Reiskan autopilot kovilla, mutta hyvin tuo hoiti hommansa. Vahti kyllä seisoi ruorin takana valmiina puuttumaan peliin, jos aihetta olisi ollut. Yön tunnit matelivat hitaasti, vaikka Melina kiisi yhdeksää solmua halki valkoharsoisen meren. Seileinä oli tuolloin iso kolmosreivissä ja keulassa vähän kutterin kulmaa auki. Vähemmälläkin olisi pärjätty, mutta ison pienentäminen 20 metrin tuulessa ja sysipimeässä ei houkuttanut. Eli näillä mentiin ja puolilta päivin oli matka lyhentynyt 170 mailia solmun vastavirrasta huolimatta. Onneksi iltapäivällä alkoi helpottaa, ja pian tuuli loppui kuin nappia painamalla. Tuulimittarin lukemat putosivat pariin metriin varttitunnissa, mutta korkea merenkäynti jäi paiskomaan venettä aallosta toiseen. Yanmar sai töitä ja puski meitä möykkyisellä merellä eteenpäin. Yllättävän nopeasti meri kuitenkin rauhoittui ja illalla taas seilattiin sopivassa tuulessa kohti Azoreita.

Aamun valossa huomattiin, että isopurjeen takaliikin vierestä paistoi päivä läpi. Vaakasauma oli ratkennut reivipisteen läheltä. Onneksi tuuli oli juuri keventynyt ja pystyimme ottamaan ison kannelle. Sitten ajelimme kohti etelää reilun tunnin, Försti ompeli käsipelillä tikkejä saumaan ja saikin sen korjattua mallikelpoiseksi. Ei muuta kuin seili ylös ja takaisin oikealle kurssille. Tuuli pysyi keveänä ja seuraava vuorokausi tuotti koko osuuden pienimmät mailit, vain 115 nm päivässä. Kuu vaihtui ja kesä alkoi täälläkin. Tuulet kevenivät edelleen ja nyt tapahtui sellainen ihme, että mastoon nousi täysi isopurje ja keulaan täysi genua. Nämä maksimineliöt olivat olleet edellisen kerran käytössä joskus puolitoista vuotta sitten Uuden-Seelannin kulmilla; usko tai älä.

Försti paikkasi isopurjeen sauman repeämän näppärästi.

Horta lähestyy

Tätä herkkua jatkuikin muutamia päiviä ja matka eteni tasaista 5,5 solmun vauhtia päivästä toiseen. Nyt matkaa Hortaan oli enää sellaiset 400 – 500 mailia, jotka hyvin mahtuvat Itämeren sisälle. Tuuli keveni edelleen ja vauhti samassa suhteessa. Kolme päivää jäljellä, ja neljäs olisikin taas varsin tuulinen. Sitä ennen olisi hienoa päästä sataman suojaan. Kaksi seuraavaa päivää pisteltiin Jammun avustamana ja nyt kierroksia ei säästelty. Hyvähän noita koneen karstoja on joskus poltella pois. Kolmastoista vuorokausi alkoi ja tuulikin palasi hommiin. Pääsimme pelkällä genualla kuutta solmua ja myöhemmin kutterilla samaa nopeutta. Vielä yksi yö, jonka aikana tuulen piti nopeasti voimistua voimakkaan matalan lähestyessä. Sen kertoi myös ilmapuntari; kahdessa vuorokaudessa lukemat tippuivat 20 yksikköä. Kohta viheltää, oli selvä viesti. Yön pimetessä tuuli tasaisesti 15 metriä ja Melina kulki kuin juna. Aamuyöstä jo 17 – 19 ms ja vauhti vaan kasvoi. Tosin samoin kävi aallokolle ja sen huomasi kyllä veneen liikkeissä, jotka taas muistuttivat Linnanmäen Vekkulasta. Faialin saari näkyi jo lähellä aamun kajossa, kun Melina paahtoi kohti Hortan sataman tyyntä vettä. Paikallinen aika, sama kuin UTC, oli kahdeksan aamulla, kun huvijahti kiinnittyi marinan konttorin lähelle betonilaiturin päätyyn. Jo viikkoa aiemmin perille saapuneen Verden miehistö oli laiturilla ottamassa vastaan Melinan köydet. Ja tarjosi vielä tulogeeteet, ja upean illan Peter Sport Cafeen ravintolassa. Elämä oli kuin silkkiä vaan, eikä mikään tehnyt kipeää.

1000-jalkaiseen mahtuu paljon lempeä.

Arjen iloja ja iloja

Seuraavat pari päivää täyttyivät taas perushuolloista. Melina sai kunnon pesun päältä ja imuroinnin sisältä. Täysi pyykkikassi lähti sataman toiseen päähän likaisena ja palasi iltapäivällä puhtaana ja raikkaana. Tip-top kunnossa olevasta aluksesta voi aina iloita. Meriidakin saapui rantaan ja edellispäivänä pyydystetystä 14 kilon tonnikalasta riitti mojovat siivut meidänkin iloksemme. Satama oli täpötäynnä veneitä ja lisää tuli koko ajan. Lähipäivinä tuulet kevenevät, jolloin satama taas tyhjenee, kun useat kymmenet veneet jatkavat matkaansa kohti Eurooppaa. Niin mekin teemme neljän viiden päivän päästä. Ensin kuitenkin päiväpurjehduksen verran Sankarien Lahteen Terceiralle. Sieltä sitten alkaa viimeinen valtameriosuus Euroopan laidalle Englantiin. Lopuksi on vielä voitettava Englannin kanaali, Pohjanmeri, Itämeren Biskaja (Hanöbukten) ja ihan lopuksi vielä Porkkalan selkä. Sen jälkeen alkaa helpottaa ja silloin ollaan aika lähellä. Vaan vielä on purjehduksen iloa edessä. Kiva kiva.

Kuvat 7.6.2014