Cherbourg, Ranska – La Coruna, Espanja

19.7.2011 – 26.7.2011

Julkaistu: 27.07.2011

Keski-Euroopan kesä on taas tarjonnut sadetta, sumua ja noin 17 asteen päivälämpötilan. Oikein sopiva aika viettää useampi päivä Cherbourgin sataman suojassa, jossa päiväohjelma koostui veneen varustelun viimeistelystä, paikkojen siivouksesta, pyykinpesusta ja lopuksi bunkrauksesta.

Maanantaina Försti lähti monen tyhjän kassin kanssa Carrefourin K-kauppaan ja saapui muutamaa tuntia myöhemmin kiukkua puhisten. Försti oli erehtynyt pyytämään infopisteen madamea soittamaan taksin, jolla pari kärryllistä ruokaa kulkisi rantaan. Madame oli viitannut ranskaksi puhelinkiskan suuntaan ilman että olisi edes numeroa neuvonut. Försti kiitti palvelusta ja rahtasi täysinäiset kärryt ison risteyksen toisella puolelle taksiasemalle, eikä palauttanut tyhjiä. Kyllä se kotimainen K-kauppias olisi hakenut farmari Volvonsa ja tuonut Förstin tavaroineen rantaan. Kiittänyt vielä käynnistä, sen verran tavaraa sai Kapu nostella kannelle.

Cherbourgin satama ylävedellä.

Kohti Guernseyn saarta

Tiistaiaamuna heinäkuun 19. päivä tutkimme vuorovesitaulukoita ja virtatietoja. Cherbourgin niemen luoteiskulmassa virrat voivat olla jopa 5-6 solmua, joten sinne pitäisi osua järkevään aikaan. Taulukot ohjasivat lähtömme puolipäivään. Moni muukin oli tullut samaan tulokseen, sillä parvi veneitä suuntasi länteen kohti Kanaalin Saaria. Alkumatkan vastavirta hoidettiin Yanmarilla, sillä kokemus on jo osoittanut, ettei Zorron merkki vie venettä kryssillä eteenpäin. Cap de La Haguen niemenkärki oli aika kuoppainen, kun tuulen muokkaama aallokko ja virta olivat ristissä. Vesi lensi, kun Melina kuokki aallonpohjasta toiseen. Niemen kierron jälkeen saimme keulan vetoon ja nokkasuunnan kohti Guernseyn Beaucette marinaa. Virta vaan vei liiaksi vasemmalle, joten muutamia vaivalloisia vendoja piti heittää. Toiseen suuntaan etenimme parin solmun vauhdilla ja toiseen reilua kuutta, mutta samalla pari solmua kyljittäin. Toisaalta meillä ei ollut kiire, sillä Beaucetten kallioon louhittu allas on vuorovesikynnyksen takana. Sisään pääsee Melinan 2,1 metrin syväyksellä ylävedellä plus miinus kolme tuntia eli vuorokaudessa on kaksi kuuden tunnin aikaikkunaa päästä satamaan. Saavuimme sataman edustalle tunnin liian aikaisin, jonka roikuimme odotuspoijussa. Tunnin päästä marinan vene saapui luotsiksi ja ohjasi Melinan sisään kahdeksan metriä leveästä aukosta, jonka seinämät olivat rosoista louhittua kalliota. Vahva virta painoi vielä sivusta, joten Kapu paineli sisään täyttä höyryä. Nyt sen uskalsi tehdä, kun satama oli tuttu kuuden vuoden takaa. Sisällä olikin täydellinen rauha, tyyntä ja sileä vesi. Tosin mastonhuipun tasolla tuuli aikalailla, mutta altaan pohjalla ei mitään.

Beaucette marina on sellainen paremman puoleinen paikka, jossa on noin 100 venepaikkaa, niistä vajaa puolet on varattu vierailijoille. Ennen satamaan tuloa on soitettava satamatoimistoon ja saatava lupa ajaa sisään. Toimistossa istui 2-3 daamia, rannalla ja laitureilla pyöri melkein 10 erilaista työmiestä. Tusinan verran palvelusväkeä huolehtimassa noin 50 veneenomistajan tarpeista, ei paha. Jos veneen peräpeilissä lukee kotipaikkana Guernsey, on omistajalla varmaan myös tili paikallisessa pankissa ja vakiasiakkaiden satamamaksut ovat varmaan oikeassa suhteessa heidän maksukykyynsä.

Beaucetten suojaisa marina, Guernsey.

Ensimmäinen ongelma merellä

Wifi oli ahkerassa käytössä. Säätietoja kerättiin taas monesta lähteestä. Näytti siltä, että tuulen kannalta voisi jo seuraava päivä olla suotuisa jatkaa matkaa kohti Brestiä, jonne oli noin 150 mailin matka. Seuraava aamu oli lohduttoman harmaa. Jopa saaren heleän vihreä pinta oli kuin mustavalkokuvasta. Pilvet roikkuivat sadassa metrissä ja sadesumu vei melkein näkyvyyden. Tuntui vähän vastenmieliseltä lähteä merelle. Siirsimme köysien irrottelua tunti tunnilta, mutta sitten piti päättää. Oli jo laskuvesi ja kohta sisääntulokynnyksen pinta alenisi alle kahden metrin. Päätimme lähteä. Vettä oli kölin alla alimmillaan alle metri, kun Melina sujahti kapeikosta avoimeen veteen. Guernseyn saari jäi hitaasti taakse ja saimme hyvän sivutuulikurssin kohti Brestin niemeä. Kannatti lähteä, siltä se silloin tuntui.

Illansuussa tuuli kiertyi suoraan nenään kaikkien ennusteiden vastaisesti. Se mukava sivutuuliveto päättyi nopeasti. Yön pimetessä sade vain voimistui ja tuulimittari näytti pysyvästi yli 10 metrin lukemia, puuskissa jo 14 metriä. Isopurje oli rullalla ainakin kahden reivin verran ja keulassa oli pienennetty kutteri. Monimetrinen aallokko oli erittäin sekavaa ja olo veneessä alkoi olla vähintäänkin epämukavaa. Tuuli vain yltyi. Kapu mietti pitäisikö Försti herättää hommiin kannelle. Vieläkin oli liikaa tehoa purjeissa, vauhtia pitäisi saada pois, jotta meno olisi rauhallisempaa. Se miettiminen päättyi kovaan pamahdukseen. Kapu etsi täydellisessä pimeydessä syytä ja tehokas käsivalaisin paljasti sen. Isopurjeen rullausköysi oli napsahtanut poikki ja nyt kahden reivin verran purjekangasta hulmusi vapaana rikiä vasten. Försti oli hetkessä kannella. Kapu oli jo ryntäämässä mastolle kiskomaan seiliä alas, kun Försti kiskoi miehen takaisin kaukaloon. ”Kannelle ei mennä tässä kelissä ilman LifeTag-hälyttimiä” oli tiukka komento. Se oli hyvä näkemys. Nyt jos koskaan oli riski pudota mereen aika villisti keikkuvasta veneestä. Hälytinjärjestelmä kytkettiin päälle ja molemmat kiinnittivät ranteeseensa hälyttimen, joka aktivoituisi heti, jos se joutuisi muutaman kymmenen metrin päähän veneestä. Samalla karttaplotterin näyttöön syntyisi man over board -merkki, jota kohti järjestelmä laskisi suuntaa ja etäisyyttä. Nyt Kapu sai luvan mennä kannelle kiskomaan isopurjeen mastolta alas. Onneksi se on mahdollista rullapuomisysteemissä. Ei sekään ihan helppoa ollut, kun puuskat olivat yli 16 metriä ja vene velloi ainakin 3-4 metrin aallokossa. Seuraava ongelma oli miettiä miten kannella oleva 43 neliötä saataisiin sidottua nippuun. Se vaatisi isopurjeen takakulman irrottamisen puomilta, joka taas ei vaikuttanut ollenkaan helpolta hommalta. ”Miehen pitää tehdä mitä miehen täytyy” mietti Kapu ja kaivoi lisää turvaliinoja esille. Sitten vaan piti kavuta reippaasti Malön targakaaren päälle kontilleen ja yrittää pysyä siellä. Yksi turvaliina oli kiinni kannessa ja toinen sidottuna puomin ympärille. Silti toinen käsi tuntui olevan kipsissä puomin ympärillä, kun rodeoratsastus Melinalla jatkui. Yksi käsi ei kuitenkaan riittänyt takakulman irrottamiseen, joten hetki piti roikkua liinojen varassa puomin paukuttaessa kylkeen. Viiden minuutin ähellys johti kuitenkin tulokseen ja purjeen takakulma valahti kannelle. Sen jälkeen piti vielä saada purje kierrettyä rullalle tai oikeastaan vaan ruttuun ja köysiä ympärille. Lopulta kaukaloon kapusi likimärkä mies, joka oli kuin maratonin juossut – lopen uupunut.

Förstin pelisilmä toimi. Hän otti komennon ja määräsi ensihoitona kuumaa teetä ja sitten vuodelepoa. Ei olleet opinnot menneet hukkaan. Kapu totteli kiitollisena ja kömpi lämpimään punkkaan kannen alle. Försti jatkoi kansivahdissa, kun Melina eteni pimeässä yössä pelkällä kutteripurjeella kohti Ushantia.

Försti verannan vahtipaikalla.

Loistavaa palvelua Brestin satamassa

Koko seuraavan päivän etenimme vuoroin vastaisessa vuoroin myötäisessä virrassa ja kevenevässä tuulessa kohti Brestiä. Lopuksi ei edes genuan teho vienyt kuin muutamaa solmua, joten Jammu sai taas töitä muutamaksi tunniksi. Brest on syvällä lahdenpohjukassa noin 15 mailia Biskajan reunalta, ja loppumatkaksi saimme taas hyvän sivutuulivedon genualla. Sataman edustalla otimme yhteyttä marinaan ja kohta hyvin englantia puhuva tyttö ohjasi meidät pikkuveneellään erinomaiseen paikkaan. Taas oli tarjolla kylkipaikka, nokka tuuleen, vieressä vesi ja sähkö.

Laiturilla oli melkein vilskettä, kun satamakonttorin tyttö ja ainakin kolmen veneen miehistöä oli ottamassa vastaan köysiä. Joko se oli hyvää merimieskulttuuria tai sitten jotain epäilyä kyvystämme rantautua parin veneen väliin. Innokkaimmin laiturilla hääri pitkä mies, jonka eka repliikki oli "Forty-six?" Kapu vastasi "Forty-six, what?", johon vastaus oli ”Malö 46?”. "No, she is Malö 43."

Pitkä mies oli Malö 42- kippari, joka riensi vastaanottamaan lajitoveria Suomesta. Illalla Gavin ja Joan istuivat Melinan verannalla ja nautimme heidän tuliaispunkkuaan. Skottipariskunta on vuosien ajan pitänyt s/y Aether-venettään Brestin satamassa ja seilanneet Bretagnen vesissä mieluummin kuin Skotlannin vesisateessa. Nomem est omen! Veneen nimi, Eetteri, oli enne. Pariskunta oli anestesialääkäreitä.

Heillä oli vuosien kokemus Brestin sataman palveluista, joten he tiesivät oikean paikan, josta löytyisi apu rullapuomin köyden uusimisen. He jopa tarjosivat kyydin rikipajalle ja sen jälkeen Försti vielä kävi Joanin kanssa autolla yhteisellä kauppareissulla. Kyyti ei ollut ihan Renault Clio -tasoa, jota Kapu arveli kulkuvälineeksi kuultuaan, että heillä on auto rannassa. Ensimmäisen ja luultavasti viimeisen kerran tuli istuttua tuliterän Bentleyn kyydissä. Bentley on tarkoitettu niille, jotka pitävät Rolls-Roycea liian rahvaanomaisena. Valkoinen nahkapenkki ei tuntunut ollenkaan huonolta ja pähkinäpuinen kojelauta oli täynnä autotekniikan viimeisintä uutta. Automiehenä Kapu mietti mikä kone ja ehdotti viisi litraista veekasia. Gavin tarkensi ”kuusi litraa ja V12”. Förstikin arveli, ettei ole koskaan edes nähnyt näin hienoa autoa. ”Joo, meilläpäin ei ole näitä takseina” kuittasi Kapu, mutta vain suomeksi.

Perjantain iltapäivä kului pitkälle ja Kapu hermoili rullanpuomin korjausta. Kahdeksantoista metriä 10mm dynemaa oli tilattu ja kannelle mies, joka osaisi pleissata sen yhdeksi lenkiksi. Lopulta kannelle astui sellainen joka anopin toiveuni. Iloinen, kohtelias, hyvin muodostunut nuorimies, joka osasi vielä ranskaa! Pascal ryhtyi hommiin ja selvitti samalla hyvällä englannilla, miten homma eteni. Försti istui vieressä ja painoi mieleensä kaikki opetukset. Seuraavan pleissin tekijä on jo tiedossa. Köysi maksoi huntin ja työ siitä puolet. Olimme hyvin tyytyväisiä palveluun. Nyt pääsisimme jatkamaan matkaa Biskajan ylitse seuraavana päivänä, sillä sääennusteet lupailivat luoteen puoleisia tuulia. Kryssi Biskajan ylitse ei houkuttanut.

Sumuinen ja sateinen Biskaja

Lauantaina odottelimme muutaman tunnin myötävirtaa ja kello 11 irrotimme köydet Brestin satamassa. Olimme vielä aamulla keränneet sääarvauksia kolmesta eri lähteestä ja kaikki olivat liikuttavan yksimielisiä. Tuuli länsiluoteesta 5-8 metriä sekunnissa. Meidän kurssi La Corunaan oli 210 astetta, joten luvassa olisi siis mukavaa sivutuulta, ehkä jopa avotuulta.

Iltapäivän mittaan taivas tummui. Matalalla roikkuvat pilvet ja ajoittainen sadesumu rajasivat näkyvyyden välillä muutamaan kaapeliin. Yöllä se rajoittui puoliväliin keulakantta. Pimeys oli täydellinen. Tuuli vaihteli lännen molemmin puolin ja oli enimmäkseen alle 10 metriä. Vastaavasti Melina eteni ajoittain tiukkaa luovia, ajoittain jopa 60 asteen apparenttikulmalla. Venevauhtikin pysyi hyvänä ja matka eteni aikataulun mukaisesti. Olimme asettaneet tavoitteeksi ehtiä La Corunaan kahdessa ja puolessa vuorokaudessa juuri ennen pimeän tuloa.

Lounashetki Biskajalla.

Suurimman osan matkaa etenimme tuuliperäsimen ohjauksessa. Se hoiti hommansa eleettömästi. ”Onpa aika hieno värkki” oli yhteinen näkemyksemme. Öisin käytimme autopilottia, jotta kalastuslaivojen väistäminen olisi helpompaa ja nopeampaa. Kaikissa ei ole AIS-lähetintä ja siksi haravoimme ajoittain tutkalla ympäröivää merta. Eyeball navigation oli hankalaa, koska näkyvyys myös päivällä oli ajoittain vain mailin osia.

Yöksi asetimme reilusti reivatun ison ja kutterin, päivällä taas genua toi lisää tehoa keulaan. Ajoimme 3-4 tunnin vahdeissa ja matka eteni aikataulutoiveen mukaisesti. Vapaavahti nukkui tai ainakin torkkui ja kansivahti luki kirjaa ja teki ristisanoja. Försti myös täydensi espanjan opintojaan. Vuorossa olivat epäsäännölliset verbit.

Viisikymmentäkahdeksan tuntia lähdön jälkeen Melina kiinnittyi La Corunan tuttuun marinaa. Matkaa oli kertynyt 366 merimailia ja aikaa kulunut 58 tuntia. Niistä 54 oli tehty purjeilla. Viimeiset tunnit Espanjan rannikolla ajeltiin koneella tuulen tyyntyessä.

Real Club Nautico de La Coruna

Maanantaipäivän viimeinen tunti oli meneillään. Lämmin suihku rannassa oli tehnyt eetvarttia ja puhtaan kaulan kanssa nautimme patonkia, juustoa ja punaviiniä Melinan kabiinissa. Vene oli kiinni tasan samassa paikassa kuin kuusi vuotta sitten. Biskajan ylitys oli sujunut lähes nuottien mukaan. Tuulta oli ollut enemmän ja selvästi vastaisempaa, mutta silti ylitys oli mennyt melko vaivatta. Biskajan lahti voi myös olla tosi ikävä paikka. Vertailimme vanhan lokikirjan tietoja ja totesimme, että tällä kertaa matkaa oli tehty kaksi mailia enemmän ja aikaa mennyt kolme tuntia pidempään. Toisaalta nyt seilasimme lähes koko matkan ja purjehdusosuudenkin keskinopeus oli 6,2 solmua. Ei paha, kun miehistö sai istuskella verannalla ja koneet hoitivat ajamisen.

Nyt vietämme useamman päivän viehättävässä La Corunassa ja nautimme joku ilta ulkoruokinnasta Real Club Nauticon terassilla. Klubin roosanvärinen palatsi on ihan sataman reunassa ja se on vain vähän Suomen presidentinlinnaa pienempi.

– Kapu

Kuvat 19.7.2011-26.7.2011