Viimeinen viikko maakrapuna
Julkaistu: 18.06.2011
Päätös lähteä purjehtimaan maailman ympäri tehtiin maaliskuussa 2009, yli kaksi vuotta ennen lähtöä. Epäilimme jo silloin, että kaksi vuotta on liian lyhyt aika valmistautua näin isoon projektiin. Valitettavasti olimme oikeassa.
Hyödyllinen testipurjehdus
Sunnuntaina viikko ennen lähtöpäivää päättyi neljän päivän testipurjehdus Suomenlahdella. Se oli myös ankara työleiri gasti Jukalle, joka yhdestä tehtävästä selvittyään sai nipun uusia. Mutta itsepä niitä kyseli; mitä pitäisi tarkistaa seuraavaksi, mitä pitäisi asentaa paikalleen, mitä pitäisi testata? Kapun lista lyheni hitaasti mutta varmasti. Ehdittiin sentään nauttia purjehduksesta parisataa mailia ja saunoakin kolme kertaa. Puhtaan kaulan kanssa tultiin Haukilahden kotisatamaan, jossa Försti odotti rannassa ja totesi koulutuksensa perusteella, että muutaman päivän purjehdus oli parantanut kapun otsarypyt. Se retki teki todella hyvää, sillä muuten koko kevät on ollut pelkkää veneen valmistelua ja miljoonien (tarkoittaa myös miljoonien) asioiden juoksemista.
Viimehetken ongelmia ja kantamisen iloa
Viimeinen viikko ei suinkaan sujunut lähdön odottelussa, vaan monta asiaa painoi kapun mieltä. Tekemättömät työt tuntuivat vain lisääntyvän. Veneen isot pääakut olivat yllättäen heikossa hapessa, satelliittipuhelin käynnistyi ja sitten sammui pysyvästi, karttaohjelmien porttiasetukset eivät pysyneet paikallaan. Lista siis piteni loppua kohden. Sitä mukaa myös työpäivät pitenivät. Nine to five olikin seitsemästä yli puolen yön. Viimeisen viikon aikana unta kertyi ehkä viisi tuntia vuorokaudessa. Kapun otsarypyt palasivat ja stressin poikasta pukkasi oikein tosissaan. Onneksi muutama laiturikaveri kuittasi asian oikeinpäin; ”Etkös ihan vapaaehtoisesti halunnut lähteä?” Aivan, kapu katsoi peiliin ja jatkoi veneen lastausta. Siihen liittyi se toinen huoli. Miten ihmeessä kaikki kama mahtuu alukseen? Rantakärryjen kumipyörissäkin oli liian vähän ilmaa, kun taas uusi lasti tavaraa rullasi laituria pitkin veneen viereen ja kannelle. Kokemuksesta oppineena aluksen vesilinjaa oli nostettu melkein 20 senttiä. Samalla hävisivät koristeraidat myrkkymaalin alle, mutta käytännöllinenhän on kaunista. Lastauksen edetessä perä alkoi painua yhä syvemmälle ja loppuvaiheessa koko vesilinjan korotus oli perän alueelta kuitattu. Onneksi keula sentään kohosi entistä ylväämpänä. Tosiasiassa koko lastaus täytyy jossain kohtaa panna uusiksi. Veneen tasapainon kannalta on parempi saada painopistettä mahdollisimman keskelle venettä, jotta nokka-pyrstö ilmiö isossa aallokossa ei vaivaisi niin pahasti. Karkea arvio koko lastauksen painosta on puolitoista tonnia, josta sentään noin 500 litraa on vettä ja noin 400 polttoainetta. Aluksen kokonaisuppouma on nyt noin 15 tonnia.
Förstin viikko ei ollut sen helpompi, kun vielä töissäkin piti vääntää tosissaan. Illat menivät istuinpäällisten ja aurinkosuojien ompelussa. Keskikokoisen K-kaupan viikkomyynnin verran erilaista ruokaa ja juomaa kannettiin ja kätkettiin Melinan lokeroihin. Tätä kutsutaan aluksen bunkraukseksi. Pesukone kävi illasta toiseen ja silitysrauta sai kyytiä. Matinkylän apteekki teki kunnon tilin, kun Försti kantoi maalaissairaalan lääkevaraston verran rohtoja alukseen.
Päivää ennen lähtöä alkoi moni tuttu kysellä että ”kaikki kunnossa ja lähtö varmaan sitten sunnuntaina kello 18?” Kapu silmäili venettä otsa kurtussa ja arveli sen olevan ainakin mahdollista, ellei alus uppoa ennen sitä ylilastauksen seurauksena.
Lauantai-iltana kävimme vielä Kapun talvella kuolleen äidin haudalla. Viimeinen keskustelu tammikuussa käsitteli laajasti tulevaa purjehdusta ja nyt halusimme vielä vahvistaa hänelle lähtöpäivän, sunnuntain. Puolen yön jälkeen istuimme lämpimässä ja kauniissa kesäyössä kotiparvekkeella ja katselimme tyyntä vettä ja Melinan mastoa. Viimeinen yö ennen lähtöä herkisti, ehkä punaviinikin auttoi.
