La Coruna, Espanja – Leixoes, Portugali

27.7.2011–3.8.2011

Julkaistu: 04.08.2011 | Päivitetty: 05.08.2011

La Corunassa viihdyimme taas viisi päivää. Veneen pientä viimeistelyä vielä riittää. Pyöräretki kaupungin ympäri vei päivän ja muu kaupungin pällistely toisen. Tuuli Finisterren kulmilla takasi vielä pari satamapäivää, mutta sitten aukeni aurinkoinen ja kevyttuulinen päivä. Oli lähdön aika.

Aurinko on paistanut muutaman päivän lämpimästi, mutta merivesi on edelleen kylmää, vain 16 astetta. La Corunan satamassa veneitä tuli ja lähti tasaiseen tahtiin ympäri vuorokauden. Hollantilaiset purjehtijat olivat taas kerran reilusti yliedustettuina. Tänä vuonna ARC:n (Atlantic Rally for Cruisers) osallistujalistalla on seitsemän finskipaattia ja lisäksi on varmasti muitakin suomalaisia Atlantin ylittäjiä. Odottelimme kovasti suomalaisveneidenkin ilmestymistä satamaan, mutta turhaan.

La Corunan kivikasvot, Kapu oikealla.

Pohjoisen puoleinen tuuli ja aurinkoinen sää takasivat mukavan matkanjatkon La Corunasta, josta ensin ajetaan lähes länteen ja sitten reitti kiertyy lounaan kautta etelään. Hyvä sivutuuli kiertyi aivan auki ja meno hiljeni rauhalliseksi viiden solmun lipumiseksi. Illansuussa olimme Camarinaksen lahden kulmassa ja kaarsimme sinne sisään. Satama oli melkoisen täynnä ja navakoitunut koillistuuli puhalteli suoraan kyljestä laituriin. Ei varmaan ihan kiva paikka olla yötä. Vaihtoehto B oli paljon parempi. Ajoimme mailin verran lahden pohjukkaan ja ankkuroimme kuuden metrin syvyyteen. Alavedellä vettä olisi silti yli kolme metriä. Ankkurin pito varmistettiin huolella. Kapu vedättää koneella taaksepäin 2000 kierrosta lasissa. Ankkuriketju on suorana ja Försti pitää ketjusta kiinni, jolloin ankkurin mahdollinen laahautuminen tuntuu selvinä nykäyksinä ketjussa. Ei liikkunut yhtään. Yö ankkurissa oli ihanan rauhallinen. Miksi kaikki haluavat aina ahtaaseen satamaan keinuvien laitureiden väliin?

Seuraavasta päivästä piti tulla vain sellainen 40-mailinen, mutta tuuli toi ja virta vei mainiosti. Kaksi keulapurjetta levällään (goose wing) päätimme jatkaa seuraavan lahden kulmaan. Kaksikymmentä mailia myöhemmin päätimme vielä jatkaa saman verran ja samasta syystä. Merellä oli niin sikakiva olla, ettei pois halunnut ollenkaan. Heinäkuun viimeinen päivä nousi koko tähänastisen matkan parhaaksi purjehduspäiväksi äänin 2 – 0. Illan suussa ajelimme Bayonan kaupungin marinaan. Sekin oli tuttu MAC-reissulta. Pidimme silloin kovasti kauniista kaupungista, joka nyt näytti enemmän pittoreskilta eli kaukaa idylli, läheltä vähän rähjäinen. Laituripalvelut olivat entisellä mallilla. Tullessa sataman marinerot tulivat juoksujalkaa ottamaan Melinan köysiä vastaan. Lähteä sai sentään omin avuin.

La Corunan lyhtypylvästaidetta.

Aamu valkeni harmaana. Sumusireeni huusi jossain tasaisin välein. Näkyvyys tai oikeastaan sen puute pani vähän miettimään, mutta nyökkäsimme yhdessä ja laitoimme tutkan ja karttaplotterin päälle. Tuuli oli lähes olematon ja Melina eteni koko päivän Yanmarin voimalla. Oli muuten Kielin kanavan jälkeen ensimmäinen päivä, kun ajoimme koko matkan koneella. Taas oli käyttöä näille nykyveneiden laiteille. Raymarinin tutka pyöri koko ajan. Välillä seurasimme pelkkää tutkakuvaa, välillä tutkan ja karttaplotterin päällekkäiskuvaa. Vaihtelimme näytön skaalaa puolesta mailista kahteentoista mailiin, jotta pystyimme näkemään myös sadat verkkomerkit lähialueella ja kalastuslaivat kauempaa. Muuta liikennettä ei sitten ollutkaan. Osa verkkomerkeistä oli varustettu pienellä tutkaheijastimella ja ne näkyivät hyvin tutkassa. Osa taas oli erivärisiä kanistereita, myös harmaita ja vihertäviä. Ne eivät näkyneet tutkakuvassa ja silmin ne erottuivat 10 sekuntia ennen kuin olimme kohdalla. Vahti istui autopilotin kaukosäädin kädessään ja etusormi oli koko ajan valmiina painamaan 10 tai 20 asteen väistöliikkeen. Niitä väistöjä sitten riitti. Melinan vesivana muistutti varmaan pujottelurataa. Kuusi tuntia herpaantumatonta tähystämistä riitti. Silmätkin tuntuivat jo pullistuneen päästä. Käänsimme kurssin Viana do Castelon jokisuistoon. Siitä tuli myös ensimmäinen uusi kohde sitten Hönön saaren Göteborgin edustalla. Aika pitkään sai Euroopan reunaa seilata, ennen kuin kohdalle osui satama, jota ei ollut ennen nähnyt.

Rannan reunassa sumukin alkoi kadota ja valtava kirkollinen rakennus näkyi korkealla kalliolla. Försti ilmoitti jo silloin, että tuo mennään katsomaan. Kapu ei vastannut mitään. Viana do Castelon marina on joen reunalla oleva allas, jonka suuaukolla on kääntyvä kävelysilta. Vhf-puhelin oli taas tarpeen. Satama oli täynnä, mutta saimme ohjeen kiinnittyä joen puolella olevaan odotuslaituriin. Juuri kun Försti oli hyppäämässä kaijalle tuli sataman marinero paikalle hengästyneenä. Hänen hommansa oli ottaa veneet vastaan. Hyvin osasi hommansa. Kiitimme avusta ja saimme ohjeet ilmoittautua marinan toimistossa.

Sporttista veistostaidetta.

Portugalin satamissa tehdään joka kerta aikamoinen tuloselvitys. Kaikki alkaa aluksen papereista. Nyt meillä suomalaisilla on oikein virallinen venerekisteritodistus. Se maistraatin leimalla oleva paperi, joka tuli muutama vuosi sitten pakolliseksi. Se, jossa on teksti suomeksi ja ruotsiksi, ei esim. englanniksi.

Jokaisessa satamassa kysytään ensin veneen nimi. Sitä ei ole venerekisteritodistuksessa! Seuraavaksi kysytään aina kotisatama. Sitäkään ei ole venerekisteritodistuksessa! Kuka saakelin tunari on suunnitellut suomalaisen venerekisteritodistuksen? Takana lukee ”Merenkulkulaitoksen vahvistama malli”. Meillä on siis käytössä viranomaistodistus, josta ei ole mitään hyötyä! Voihan Voimasana!

Se korkealla kukkulalla nähty kirkollinen rakennuskin tuli nähtyä. Kapu sai neuvoteltua ratkaisun, johon liittyi sopimus köysiradan käytöstä ja hissistä. Vankkuri nousi jyrkkää rinnettä vaijerin vetämänä ylös ja samalla kärryllä pääsi myös alas. Lisäksi torniin kipuaminen vaihtui hissiksi mennen tullen. Maisemat olivat kyllä sitten sen arvoiset. Atlantin valtameri näkyi edessä, kaupunki alhaalla joen varressa vihreän kumpuilevan maaston keskellä. Santa Luzian basilika näytti ainakin 500 vuotta vanhalta, mutta se oli vajaan 100 vuoden takaa. Sen esikuvana on Pariisin Sacre Coeurin kirkko, jonka kopio haluttiin komistamaan Viana do Castelon kapunkia.

Viana do Castelon mahtava Sacre Coeur -kopio.

Illalla kävimme vielä ulkoruokinnassa, pitkästä aikaa. Försti oli bongannut Michelin-suositukset yhden kuppilan ikkunasta. Paikka muistutti sisältä Tehtaankadun Amigoa ja kohtelias patron teki ehdotuksia, joista ei voinut kieltäytyä. Aperitiivit, alkupalat, lämpimät ja viinit sekä lasku muodostivat kokonaisuuden, jonka jälkeen istuimme vallan tyytyväisinä. Kaikki yhteensä 68 euroa, ei paha. Olihan se sentään Michelin mesta.

Bayonan satamaan laskeutuu hiljainen ilta.

Elokuun kolmas päivä valkeni suttuisena ja tyynenä. Se ei meitä kuitenkaan estänyt lähtemästä merelle. Taas pantiin tutka pyörimään ja vahti väistelemään pyydyksiä. Yanmarin 2000 kierrosta kuljettivat Melinaa etelään kohti Porton kaupungin edustalla oleva Leixoesen satamaa. Iltapäivällä aurinko sai poltettua sumun ja kaunis sininen taivas aukeni ympärille. Rannan reunassa valkea hiekka jatkui loputtomana.

Iltapäivän lopulla pujahdimme tuttuun marinaan. Viime kerralla se oli virallisesti suljettu tulipalon takia, vaikka saimmekin sieltä yösijan. Nyt paikat ovat taas kunnossa ja palvelut pelaavat.

La Corunasta lähdön jälkeen on matkaa kertynyt noin 200 mailia. Siihen mahtuu pari hienoa purjehduspäivää ja pari sumuista koneajopäivää. Veneessä kaikki heebelit toimivat, matka on edennyt ja kesäkin on ajoittain. Matkailupurjehdusta parhaimmillaan.

– Kapu

Kuvat 27.7.–3.8.2011