St.Martin – Sint Maarten – St.Barthelemy – Anguilla – St.Martin

14.1.2012 – 27.1.2012

Julkaistu: 02.02.2012

Karibian kulttuuriviikot alkoivat, kun oiva musikantti Jan saapui Tainan kanssa Melinan kannelle. Ja matkakassiin oli vielä mahtunut sellainen Landolan pentu. Kilpailevaa tarjontaa oli St.Bartsin musiikkiviikoilla ja Anguillan jazzkonsertissa. Kulttuuri- ja urheiluministeriön hallinnonalaan kuuluvasta urheilusta vastasi vasta 16-vuotias hollantilaistyttö Laura Dekker, jonka vuoden kestänyt yksinpurjehdus maailman ympäri päättyi Simpson Bayn edustalle Sint Maartenille. Nyt on lyöty pöytään sellainen rekordi, ettei ihan äkkiä kukaan tee kierrosta nuorempana. Kapukin oli polvillaan Lauran edessä.

Iltapäivän aurinko porotti parhaimmillaan (tai pahimmillaan), kun taksi tiputti Marina Fort Louisin eteen pari vaaleanahkaista matkaajaa. Jan ja Taina lykkivät matkapakaasejaan laituria pitkin otsa hiessä. On se jonkinlainen ero Suomen pakkasten ja Karibian + 30 asteen välillä. Kylmää juotavaahan se vaatii, tuumi Kapu ja poksautti. On se vaan niin kiva nähdä ystäviä pitkästä aikaa.

Iltapäivän lopulla oli matkapölyt suihkittu ja miehistö valmiina. Heti piti päästä kylille. Kapulle Ranskan puoleinen Saint Martin ja saman saaren Hollannin puoleinen Sint Maarten ovat aika tuttuja kulmia. Ainakin 10 visiittiä on takana, joten matkaoppaan elkein Kapu johdatteli Janin ja Tainan Marigotin kaupunkiin ja kertoili vähän saaren historiasta. Aikoinaan sekä Ranska että Alankomaat havittelivat saarta itselleen. Paikalla olleet kentsut päättivät kuitenkin hoitaa sotatoimet elegantisti. Toinen tinanappi lähti saaren etelälaidalta tallustelemaan pohjoiseen ja toinen pohjoisesta etelään. Tapaamispaikkaan vedettiin viiva ja näin saarelle oli tullut kaksi omistajaa. Menetelmää voisi suositella edelleen muutamaan paikkaan maailmassa.

Kapun, Tainan ja Janin matka alkoi maukkaasti.

Veneessä oli jo varhain aamusta muutama virkku. Kuuden tunnin aikaero vielä vaikutti. Sen ansiosta suurehko bunkrausoperaatio oli puolen päivän aikoihin valmis, vaikka veneen uumeniin sai pakata pari kärryllistä tavaraa. Sillä välin Kapu oli roikkunut satamatoimiston netissä hoitamassa tiedonvälitystä ja kuittasi samalla Melinan ulos marinan veneluettelosta ja Ranskasta, sillä 10 mailin jälkeen olisimme illalla Hollannin puolella.

Mesaanissa neljät saalingit

Lähdimme samaa matkaa toisen veneen kanssa, jolla näytti olevan sama suunta Simpson Bayn lahdelle ankkuriin. Itäinen pasaati hönki sen verran, että Kapu tarjoili pelkkää kutteripurjetta peliin. Se toinen ei viitsinyt edes purjeita availla. Onhan siinä hommaa fallien ja skuuttien kanssa pulata, kun alla on 177 jalkaa tummansinistä runkoa ja kahdessa mastossa 9 paria saalinkeja. Varmaan siinä sormenpäät olisivat hellänä nappien painelusta. Simpson Bayn lahdella oli runsaasti kelluvaa ja keinuvaa. Valtavia huvijahteja keinahteli arvokkaasti pienempien ympärillä. Ne pienet taas swellasivat siihen malliin, että ei siinä ruoka pysyisi lautasella. Hyvä uutinen oli, ettei ollut oikein nälkäkään. Ja me olimme niitä pienempiä. Ei kuitenkaan ihan pienin, koska bongasimme Swan 36 sy Verden perästä sinivalkoisen ristilipun.

Simpson Bay Lagoon

Aika huonosti nukutun yön jälkeen oli mukava siirtyä paperitöiden jälkeen Simpson Bayn puolelta Simpson Bayn laguuniin. Sinne johtaa kapea uoma nostosillan kautta, joka avataan muutamia kertoja päivässä. Taas olisi aihetta rahoittaa silta-aukko suuremmaksi. Edellisen kerran kuitin hoiti eräs amerikkalainen koodinvääntäjä Bill, jonka uusi jahti ei olisi muuten mahtunut laguunin suojaan. Nyt taas tarvittaisiin joku avarakatseinen veneilijä, joka haluaisi jakaa iloa muillekin. Katseet suuntautuvat 535-jalkaisen sy Eclipsen suuntaan.

Simpson Bay laguunin silta-aukko täyttyy tarkasti.

Melinalle löytyi hyvä ankkuripaikka läheltä sy Vahinea, joka oli Purjelaivasäätiön keikalla ja päällystö odotti uutta miehistöä kannelle. Siihen ankkuripaikkaan liittyi vielä lentokonebongarien iloa. Olimme ihan kiitoradan päässä ja kaikki koneet nousivat suoraan Melinan maston ylitse. Jotkut jopa huolestuttavan läheltä, ainakin äänestä päätellen. Se meteli ei kuitenkaan haitannut yöaikaan.

Päivä siinä vierähti rantoja ja kyliä ihmetellessä. Toinen käytettiin laguunin kiertelyyn jollalla ja palkitsimme sitten itsemme perusteellisella vierailulla kahdessa isossa venetarvikeliikkeessä. Hyvä puoli oli se, että molempiin pääsi kätsysti jollalla. Mukaan tarttui mm. ilmalla täytettävät megafendarit. Sellaisiahan näkyy kaikkien megajahtien kyljissä, miksei meilläkin. Käytön jälkeen lasketaan ilmat pihalle ja paketti vie vähemmän tilaa kuin normifendari. Sähköisen ilmapumpunhan se vaatii, mutta kun sellainen oli valmiiksi kumpparia varten.

Valtava Swan 65 on kutistunut näissä vesissä

Sitten oli jo vähän ajatusta lähteä merelle, mutta aamulla satoi, päivällä satoi ja illalla satoi. Ei nyt koko ajan, mutta kuurot olivat varsin täyteläisiä. Tuulikin oli intoutunut puhkumaan noin 15 metrin verran ja suoraan sieltä St.Bartsin suunnalta. Näillä eväillä Kapu antoi jäätiedotuksen. Jäimme roikkumaan päiväksi sateiselle ja tuuliselle lahdelle, mutta sileään veteen. Päivällä teimme tervehdyskäynnin Swan 65:sen kannelle. Sy Vahinen kipparin kanssa vaihdettiin kokemuksia Karibian saarten eroista ja iloista. Karibia on todella erilaisten saarten kokoelma hyvässä ja pahassa.

Melinan ja sy Vahinen kipparit neuvonpidossa Swan 65:sen salongissa.

Iltasella se 177-jalkainenkin oli saanut tarpeeksi rullaamisesta ja hiipi silta-aukosta laguunin puolelle. Kippari yritti peruuttaa sen kahden muun megajahdin väliin, mutta ei se helppoa ollut vaikka paatissa on varmaan kaikki mahdolliset härpättimet. Keulasta oli jo laskettu kaksi ankkuria, mutta silti tuulenpuuska oikealta ryntäältä otti voiton ja dino alkoi kääntyä poikittain. Potkuri jauhoi täysillä ja pakoputkesta tuli savua kuin pienemmässä tulipalossa, kun kippari pakotti paatin nopeasti ulos rannasta. Sitten sama uudestaan ja samoin tuloksin. Taas ulos ja takaisin. Vasta kolmas kerta onnistui, aikaa meni yli puoli tuntia. Voi olla, että ankkurimiehen kanssa käytiin jotain rakentavaa keskustelua miehistön puolella illan mittaan.

Jan heitti pienen keikan iltasella, kun Taina hääri kyökissä. Yhdessä vielä jatkettiin liivit pyöreinä. Ja kun vauhtiin päästiin, niin Kapu kaivoi komerosta Juha Tapion konsertin DVD -tallenteen. Sen katselussa ja kuuntelussa tehtiin tuplaennätys. Oli eka ja vika kerta kun valvottiin melkein kymmeneen.

Kryssi, mikä ihmeellinen asia

Ain uusi päivä kaiken muuttaa voi. Seuraava aamu säkenöi kirkkaana ja tuuli puhalteli leppeästi, tosin edelleen St.Bartsin suunnalta. Mutta sehän tarkoitti sitä, että päästäisiin tekemään venda tai pari. Edellisestä oli kulunut vasta puoli vuotta, se oli jossain Englannin kanaalissa. Pitkästä aikaa isopurjekin pääsi tuulettumaan ja keulassa genua istui tiukassa luoviasetuksessa. Jos nyt näillä kryssikulmilla voi käyttää sanaa tiukka luovi. Perille kuitenkin päästiin ihmisten aikaan ja malarialääkitystä nautittiin illan tummuessa. Uusinta uutta oli koboltin sinisillä ledeillä maalattu masto. Maston topissa oleva valkoinen ankkurivalo tuntui aika turhalta, kun koko masto hohti sinisenä paikallisen ekkupeltomäen jäljiltä.

Perälippu kertoo paljon

Gustaviassa oli kaikki niin kuin ennenkin. ”Aika makee!” kommentoi herra Jan ja rouva nyökytteli. Ei tehnyt kipeää kierrellä päivän verran näitä kujia, joissa vauraus suorastaan pursui ovista ja ikkunoista. Ei nyt ihan jokaisen oven takaa, mutta St.Barts on kyllä Karibian parhaiten menestyneitä saaria. Rannassa oli edustava valikoima huvijahteja ja megapursia. Ne kaikkein suurimmat eivät edes mahdu Gustavian sisälahdelle, vaan jäävät edustalle ankkuriin. Näiden yli 100-jalkaisten perälipun takana on lähes poikkeuksetta sellainen valtakunta, jossa ymmärretään tukea vähävaraisten veneilijöiden harrastustoimintaa. Eihän sitä millään kaikilla voi olla varaa maksaa kaikenmaailman veroja veneistään. Onneksi näitä köyhiä veneilijöitä varten on valmistettu saaria, joissa asiaan suhtaudutaan suurella ymmärryksellä ja myötätunnolla.

Gustavian kaunis lahti, St.Barthelemy.

Laura Dekker party

Lauantai 21. päivä tammikuuta oli sitten juhlapäivä. Mekin lähdimme niihin juhliin takaisin Simpson Bayn lahdelle. Melinan taistelulippu eli ”Melina Round the World 2011 - 2014” nostettiin juhlan kunniaksi ja paatti parkattiin ankkuriin silta-aukon lähelle. Sillan kupeessa oli varsinainen juhlapaikka. Tasan vuosi ja yksi päivä aikaisemmin 15-vuotias Laura Dekker lähti yksinään purjehtimaan maailman ympäri. Nyt saapuessaan hän oli 16-vuotias ja samalla hänestä tuli nuorin koskaan maailman ympäri yksin seilannut purjehtija. Alun perin hänen piti lähteä jo muutamia vuosia sitten, mutta silloin Alankomaiden lastensuojeluviranomaiset puuttuivat peliin ja estivät lähdön. Nyt nuori neito vilkutti iloisena, jopa vähän ujona, sadoille ja sadoille vastaanottajille. Iso määrä saattoveneitä seurasi häntä monen mailin ajan, kunnes Sy Guppy pujahti varta vasten hänelle avatun silta-aukon läpi ja kiinnittyi juhlapaikan laituriin. Sitten alkoi se puuduttava osa. Puheet, joista kukaan ei kuullut mitään, eikä olisi välittänyt kuulakkaan. Eniten aikaa käytti paikallinen ”matkailuministeri”, joka luki vavisten monisivuista puhettaan tuulen viedessä sentään osan sanoista. Laura seisoi urhoollisesti edessä ja hymyili. Kova likka.

Sitten oli pressitilaisuuden vuoro, jossa kansainvälinen lehdistö pääsi kyselemään miltänytuntuu ja muuta viisasta. Vastaukset olivat samaa tasoa kuin kysymykset. Kapukin yritti saada mikkiä käteensä kysyäkseen miten matkanteossa jakautui käsin ohjaaminen, autopilotin käyttö ja tuuliperäsimen käyttö. Mutta se vastaus jäi saamatta, kun omaiset ja läheiset halusivat jo jatkaa yhdessä Lauran kanssa. Kapu ehti kuitenkin polvistua Lauran edessä ja sai kuvattua sankarittaren ihan läheltä. Melkein kosketti.

Simpson Bay Yacht Club järjesti hienon vastaanoton.

Yksinpurjehdus maailman ympäri rippikoulun jälkeen?

Kapu mietti, minkälainen pentu oli aikoinaan ollut. Tuollainen uroteko olisi silloin ollut täysin mahdoton ajatus. Mitään panosta ei olisi löytynyt tuohon huutoon, ei pienintäkään. Yksinpurjehdus maailman ympäri on valtavan kova juttu, ja vielä noin nuorena lähes uskomaton suoritus. Lauran ennätystä on vaikea lyödä, ainakaan poikien. On mielenkiintoista seurata, miten Laura Dekkerin nimi näkyy tulevina vuosikymmeninä kansainvälisissä purjehdusmedioissa. Mitä vielä huimempaa hän voisi tehdä? Juhlat jatkuivat omissa piireissä ja meidän piiri piti omat jatkot Melinan kaukalossa. Siellä soi musa ja tarjolla oli hyvää ruokaa. Ei siis varsinaisesti mitään uutisia.

Anguillan byrokratia vähentynyt

Pyhäpäivästä huolimatta sonnustauduimme merelle jo aamuvarhain. Nyt selvittiin ilman paperitöitä, koska Sint Maartenin maisemissa oli viihdytty alle 24 tuntia. Itäinen tuuli puhalteli napakasti ja pelkkä genua kiskoi Melinaa vauhdilla pohjoiseen. Vastaranta näkyi koko ajan, siellä kohosi Anguilla. Jos nyt niinkin matalasta saaresta voi käyttää sanaa kohota. Saaren länsipään jälkeen kurssi kääntyi koilliseen ja iltapäivän puolella ankkuroimme Road Bayn lahteen. Rannassa on saaren ainoa custom. Edellisen reissun aikana kuusi vuotta sitten Anguillassa tehtiin paperitöitä kolmelle virkailijalle ja neljällä kalkeeripaperilla. Saarelle on tapahtunut kehitystä; nyt vain kaksi virkailijaa ja kahdet kalkeerit. Näin se byrokratia vähenee pienin askelin. Vastaanotto oli silti edelleen yhtä sydämellinen.

Johnno´s jazzkonsertti

Naapuritalon raflassa näytti olevan aika hyvä meno päällä ja kohta koko miehistö lampsi rannan valkoisella hiekalla Johnno´s Restaurantin ovesta sisään. Tai ei siinä mitään ovea ollut, kun ei ollut seiniäkään. Paikallinen kulttuuripläjäys oli sieltä paremmasta päästä. Jazzmusiikki soi rennon kepeästi, jonka ylitti vain solistin askelluksen keveys. Koko pumppu nautti itsekin menosta ja soolovuorot vaihtelivat soitinten välillä. Parhaimmillaan kitaran ja saksofonin vuoropuheluna, jossa kisattiin pystyykö kaveri toistamaan edellisen lurituksen. Koko rafla oli täynnä yleisöä ja meno oli sen mukaista. Aplodeja ei säästelty, eikä ollut aihettakaan pihdata. Tuli ihan mieleen Bornholmin jazzjuhlat vuosien takaa. Solisti sai myös kilpailijan. Noin viisivuotias kaunotar retuutti ensin itseään päätä pidemmän pojan tanssilattialle ja yritti kaikkensa. Mutta ei siitä mitään tullut, kun poika aina livisti. Sitten tyttö halusi mikin ja kohtahan solistisetä nappasi likan kainaloonsa ja sitten alkoi pieni kaunis laulu, jota bändi osasi hyvin seurata. Olihan lavalla oikein hyvätasoinen jazzorkka. Kapu ei nuorena miehenä paljon jazzia digannut, mutta ei kyllä tykännyt punkustakaan. Nyt ovat molemmat asiat kunnossa.

Johnno´s Restaurant tarjosi upean jazzkonsertin Anguillalla.

Anguillan kierto seuraavana aamuna alkoi parin tunnin pamputuksella. Olisi sitä voitu vahvassa vastavirrassa ja nokkatuulessa kyrsiä, mutta jäi nyt tekemättä. Hyvä, että koneella saatiin kolmen solmun vauhti. Kansi sai suolavesihuuhtelun ja miehistö katseli lasin takaa märkää menoa. Vaan heti saaren itäpäässä genua hulmahti auki ja mukava slööri Tintamarren rantaan alkoi. Lähinnä vauhti ja menon helppous oli mukavaa, isossa mainingissa heiluminen vähemmän. Kapu kaivoi tuulilavan varastosta ja asensi tuuliperäsimen ajamaan. Se onkin saanut olla lepovuorossa näillä lyhyillä väleillä. Kohta oli taas vene täynnä ihmettelyä. ”Miten se osaa ajaa näin hyvin ja tarkasti?”

Bilateraalinen kauppa kukoisti Tintamarrella

Tintamarre on pieni kaunis luontosaari St.Martinin koilliskulmalla. Siellä on nykyisin poijut päiväparkkia varten, tosin vain alle 50-jalkaisille. Isommat saavat käyttää omaa lekaa. Se on oivallinen paikka kuvata kilpikonnia, joita rannan reunassa riittää. Se on myös suosittu snorklausalue, ja nudistitkin viihtyvät siellä hyvin. Anguillan saaren ohjeissa naturismi oli nimenomaan kielletty. Nytpäs Kapu nykäistiin mastoon, sieltähän saa hyviä valokuvia. Maininki vaan keinutti venettä sen verran, että mastossa tarvittiin yksi käsi ja kaksi jalkaa alumiinin ympärille. Yksi käsi jäi kuvaamiselle. Naapuripoijun isosta charterkatista vilkutettiin kovasti, joten yhden laukauksen hekin saivat osakseen. Hetken päästä Kapu hääri tietsikan kuvakäsittelyohjelman kanssa ja tsekkasi tulosta. Naapurista oli kelpo otos. Seuraavaksi kytkettiin invertteri päälle, kaivettiin printteri esiin ja tietsika liitettiin mukaan. Avot, hitaasti A-4 arkille alkoi piirtyä kuva katista. Seuraavaksi kuva pakattiin muovitaskuun, jonka Kapu pujotti lippikseen sulaksi. Sitten vaan mereen ja pieni uintiretki naapurin peräpeilin luo. Kannella istui yksi uimataidoton(?), muut olivat rannassa. Kaveri tuli ihmettelemään ulkomaan elävää, joka oli jo kiipeämässä kyytiin. Ihmettely tapahtui ranskaksi. Kapu tälle selittämään ranskaksi eli käsin, että he saavat muistoksi tämän kuvan heidän veneestään. Epäluuloinen kaveri kysyi heti mitä maksaa? Kapu levitteli taas käsiään ja kertoi, ettei se mitään maksa. Sitten tuli pieni piru. ”Jos herra kuitenkin haluaa antaa pullon punaviiniä, niin en pane vastaan, kun meiltä on päässyt loppumaan.” Kaveri kaivoi ulkotilan jääkaapista ranskalaisen laatupunkun ja tarkisti kelpaako merkki ja vuosi. Kelpasi, molemmat. Sitten oli vielä uitava takaisin omalle veneelle punkun kanssa. Pienen harjoittelun jälkeen selkäuinti tuntui helpoimmalta. Pullo kulki mukavasti Kapun uimahousujen sisällä, olo oli aika miehekäs.

St.Martin on vehreä ja kaunis saari.

Oyster Pond

Illaksi päätimme siirtyä Oyster Pondin lahdelle St.Martinin itälaidalla. Sisään ajo lahteen on tehtävä nuottien mukaan. S-muotoinen väylä kiertää riuttojen välistä ja takaa tuleva isohko maininki keinuttaa kummasti. Parasta siis pitää reilu vauhti ja navigoida tarkasti. Illan alhaalla oleva aurinkokin sokaisee tehokkaasti vastavaloon ajettaessa, joten Polaroidit piti kaivaa lakkarista. Lahdessa on kahden ison charterfirman tukikohdat ja laiturit olivat melko täynnä. Etsimme ensin ahtaasta ja matalasta lahdesta ankkuripaikkaa, mutta sitten ystävällinen naapuri vinkkasi meille huippupaikan laiturista. Kylki kiinni, suojan puolella, päätypaikka. Satamatoimisto oli jo kiinni, mutta kaveri tiesi, ettei laituripaikasta aamulla lähtenyt iso katti tule muutamaan päivään takaisin. Hetken päästä samainen kaveri jo muistikin nähneensä Melinan syksyllä Teneriffalla. Aivan, nyt alkoi hänen 16-metrinen alumiininen vauhtipurtensa näyttää tutulta Kapunkin silmissä.

Kapu teki kupposen ja nam nam nam, Gustavia here I come

Vielä pari päivää oli aikaa, joten otimme uudestaan kurssin Gustaviaan. Oikein mainio strekkituuli vauhditti menoa ja edustalta löysimme tutun kulman ankkuroitumiseen. Päivän pulahtelu veneen perästä teki taas eetvarttia ja illan hämyssä sujautimme jollalla kylille. Illan päätteeksi Jani kaivoi veneellä esille skitan ja Dogwatchin soittoaapisen, ja niihin kuviin ja tunnelmiin päivä päättyi.

Viimeisenä purjehduspäivänä kurvasimme uudestaan St.Martinille ja Marigot Bayn lahdelle ankkuriin. Päivän purjehdusannos oli erinomaisen hyvä. Maukasta ja riittävästi. Sille veti vertoja vain illan lettukestit. Ensin sellainen katkaraputäytteinen creppi alle ja päälle sellainen mansikkahillossa uitettu plätty. Maukasta ja riittävästi.

Le France – Melinan kantakapakka

Marigotissa ehdimme vielä kiivetä Fort Louisin linnakkeelle ihastelemaan upeaa ankkurilahtea alapuolella ja Marigotin takana siintävää Simpson Bayn laguunia. Iltapäivän viimeinen ponnistus oli ajella muutamia maileja Polybat Caraibesin telakan laituriin. Samalla kun Janin ja Tainan Karibian kulttuuriloma loppui, alkoivat valmistelut Melinan nostamiseksi ylös telakalle muutamien päivien ajaksi. Edessä on pohjan uudelleen maalaus, sinkkien vaihdot, läpivientien tarkastukset, kannen pesu, koko veneen vahaus ja sitten vielä muutamien evoviritysten asennuksia. Mutta vielä ennen Kapun puuhamaata oli se viimeinen ilta edessä. Se vietettiin perinteiseen tapaan suosikkiravintola Le Francen herkkupöydässä. Melinan miehistön vastaanotto oli taas viimeisen päälle hyvin hoidettu. Kunkkuna on varmaan kiva olla. Täällä asiakas on.

Karibian kulttuuriviikot tarjosivat Melinan miehistölle monia herkkuhetkiä, joissa oli hienoa saada olla mukana. Vielä hienompaa oli saada Jan ja Taina jakamaan tätä aikaa näillä latitudeilla. Mutta kaikista hienointa oli purjehdus. Meistä kaikista.

Kuvat 14.-27.1.2012