Teneriffa, Espanja, Kanarian saaret – Le Marin, Martinique, FWI

18.11.2011 – 8.12.2011

Julkaistu: 12.12.2011

Melinan purjehdus maailman ympäri harppasi aika loikan, kun Kanarian Teneriffa jäi taakse ja noin kolmen viikon valtameripurjehdus Karibialle Martiniquen saarelle alkoi. Se alkoi leppoisassa myötätuulessa, jatkui mukavassa myötätuulessa ja jatkui edelleen rivakassa myötätuulessa. Mutta 18 vuorokauden yhtäjaksoisen purjehduksen jälkeen tuuli hylkäsi meidät, kun matkaa perille oli enää noin 250 mailia eli saman verran kuin Visbystä kotiin. Seuraavat kaksi vuorokautta puhalteli naftapasaati ja tasan 20 vuorokautta lähdön jälkeen kurvasimme Martiniquen eteläkaakkoiskulmassa olevaan Le Marinin isoon marinaan. Lokianturiin oli kertynyt 2906 meripeninkulmaa Atlantin suolaista vettä.

Kirkas sininen taivas juhlisti Melinan lähtöpäivää. Oli perjantai 18. päivä marraskuuta ja Kapu oli ilmoittanut jo edellisenä päivänä köysien irtoavan tasan kello 12. Vielä puoli tuntia ennen lähtöä Försti ja Kapu istuivat nettikuppilassa ja yrittivät kiivaasti saada viimeisetkin asiat ja viestit hoidettua. Kolme viikkoa oli ollut aikaa hoitaa niitäkin, mutta niin vain kävi, että se viimeinenkin puolituntinen tarvittiin. Kapu yritti hoputtaa Förstiä ja muistutti lähtöhetkestä. Vastaus oli luettavissa naamasta. Viittä vaille miehistö oli kuitenkin kasassa Melinan kannella ja oli lähtökuvan aika. Naapuriveneen nuorimies painoi liipaisinta. Sitten oli aika startata Yanmarin diesel, jonka kaikki 75 konia olivat saaneet loikoilla satamassa jo parin viikon ajan.

Melina vauhdissa Atlantilla.

Atlantin valtamerelle lähdettiin kolmen kokeneen seilorin miehistöllä. Markulle tämä oli toinen Atlantin ylitys, Förstille kolmas ja Kapulle neljäs. Ajoimme kolmen vahdin järjestelmässä, jossa kukin oli vuorollaan kolme tuntia kansivahdissa ja vastaavasti kuusi tuntia vapaalla. Iltavahti oli pidennetty ja aamuvahti lyhennetty tunnilla. Siten saimme vahdit ja aterioinnit sopimaan kivasti yhteen.

Ajoimme ensin tunnin verran koneella, nautimme kevyen lounaan ja testasimme Katadyn water makerin toiminnan. Edellisen kerran se oli tehnyt merivedestä juotavaa syyskuun alussa. Pumppu hurahti päälle ja letkun päästä alkoi tippua kirkasta. Testivesi oli ok ja maistui hyvältä. Eli kaikki kunnossa, nyt voitiin aloittaa tosi toimet.

Avotuuleen lähdettiin

Joshua Slocumia lainaten ”asetimme purjeet ja kurssin kohdalleen ja kolme viikkoa myöhemmin tulimme perille”. Noihin sanoihin voisi jälkikäteen tiivistää koko Atlantin ylityksen. Lähtöpäivänä emme vielä tienneet mitä meille oli tulossa.

Aloitimme purjehduksen pelkällä genualla, jonka teho toi mukavan kuuden solmun vauhdin. Sitten otimme myös kutterin peliin ja latasimme molemmat keulapurjeet spinnupuomeilla eri puolille. Isopurje sai vastaavasti vielä huilia. Kutsumme tätä purjeviritystä hanhensiiviksi, jolla valtaosa matkaa oli tarkoitus ajella. Nyt se toimi muutaman tunnin, mutta sitten tuulen kulma ei enää sopinut avotuuliajoon. Ensimmäinen yö oli tosi pimeä ja aika kuoppainen. Kaikkien unet olivat ohuet, mutta aamupuurolla istui innokasta väkeä. Olihan päästy vihdoinkin merelle. Nostimme myös ison ylös genuan kaveriksi ja luoteistuuli tarjosi meille mainion sivutuulipurjehduksen. Nokka oli suunnattu kohti Kap Verden saaria. Olimme päättäneet ajaa ensin niitä kohti ja tehdä sitten lähempänä päätöksen tehdäänkö visiitti saarille vai jatketaanko suoraan Karibialle. Jos jotain ongelmia ilmaantuisi, olisi kätevää rantautua Kap Verdelle hoitamaan asiat kuntoon.

Autopilot vapaalle ja Wind Pilot töihin

Ensimmäinen vuorokausi tuli täyteen ja kaikki kurkkivat innokkaasti lukemia. Oli edetty 120 meripeninkulmaa, keskinopeus siis viisi solmua. Sovittiin, että vielä ei ruveta laskemaan ETA tietoa näillä numeroilla. Koko matka oli edetty Raymarinin autopilotin ohjaamana, mutta nyt oli aika virittää Wind Pilot tuuliperäsin ruorimiehen hommiin. Wee Pee kun ei kaipaa sähköä, jota merellä on aina liian vähän.

Ennen pimeän tuloa isopurjetta rullattiin parin reivin verran sisään, eikä suotta. Sysipimeän yön kuluessa pari vihaista 16 metrin puuskaa kaatosateineen sai vahdin kiittämään ennakointia. Toinen vuorokausi tuotti 137 mailin matkan, joten hyvään suuntaan vauhti kehittyi.

Merirutiinit alkoivat olla kaikilla hanskassa. Vahdit pyörivät salongin seinään teipattujen nuottien mukaan. Försti hoiti lounasta ja illallista pöytään, Markku ja Kapu kiittelivät herkuista ja tiskasivat. Tai ainakin yrittivät, joskus Försti ehti hoitaa senkin. Aamiaisvuorot sentään kiersivät. Markku hoiti kolmen päivän välein pekonimunakasta pöytään. Sellaista Sokos-hotellin aamiaispöydän veroista. Försti keitti väliin puurot, ja hilloissa löytyi. Kapulle jäi sitten tehtäväksi laittaa jogurttipurkki pöytään joka kolmas päivä. Selvisi juuri ja juuri tehtävästä.

Försti hoiti pentryhommat ja pojat kiitti.

Pimeää menoa

Seuraavat päivät olivat pilvisiä ja yöt mustia, kun kuukin oli kateissa. Melina keinui ja kiemurteli aaltojen välissä. Koko ajan seileissä oli enemmän tai vähemmän reivejä. Tyhjä meri tarjosi yleensä kerran vuorokaudessa ohjelmaa - laiva näkyvissä. Kerran piti jopa väistää, eli se niistä väistämissäännöistä, kun konealus ja purjealus kohtaavat avoimilla vesillä.

Yöt olivat jopa viileitä, sellaisia +23 asteisia. Ihan piti laittaa verannan seinät alas. Sadekuurojen aikana muistelimme millaista purjehdus oli aikoinaan. Silloin pystyi goretex vaatteiden hintaa kuolettamaan. Nyt pahimpien kuurojen yhteydessä toteutui Malö -purjehtijoiden painajainen. Vetoketjun kulmasta tippui muutama pisara vettä.

Uusi kurssi länteen

Seuraavat vuorokaudet tuottivat yhä parempia päivämatkoja. Keskinopeus nousi jo yli kuuden solmun. Muutama iso purjekoululaiva näkyi horisontissa ja yksi 82-jalkainen huiteli neljän solmun nopeuserolla ohitse. Muuten oli yksinäistä. Matkaa Kap Verdelle oli 250 mailia. Silloin Kapu teki päätöksen. Kurssi muutettiin länteen kohti Martiniqueta ja Kap Verden ihmeet saivat jäädä näkemättä. Päätöksen perusteluissa Kapu maalaili vastineeksi mukavia kruisailupäiviä Karibialla ennen kuin Försti lähtisi takaisin pakkaseen. Kelpasi.

Wee Pee on oiva värkki

Samalla saimme taas täysmyötäisen kurssin, joten goose wing ladattiin jälleen vetämään. Wee Pee jatkoi ruorissa. Seuraavan yhdeksän vuorokauden aikana ei sitten tehtykään purjeille paljon muuta. Yöksi yleensä rullattiin keulapurjeita vähän sisään. Öiset puuskat olivatkin aika mojovia. Kovin tuulilukema nousi 18,7 metriin sekunnissa, sitä true tuulta. Paras lokilukema nousi 9,1 solmuun. Aallokko ja vähän eri suunnasta rullaava perusmaininki oli miehekästä. Ja koko ajan Wind Pilot ajoi. Tuulilapa viuhui laidalta toiselle ohjaten vedessä olevaa heilurilapaa, joka vuorostaan käänsi tuuliperäsimen omaa peräsinlapaa. Ja sieltä isoimmankin aallon harjalta Wee Pee käänsi veneen aina oikealle kurssille. Päivätolkulla ihmettelimme, miten moinen värkki voi toimia niin hienosti.

Wind Pilot tuuliperäsin ohjasi yli 2000 mpk.

Barracudalla harjoiteltiin

Markku oli aluksen kalastusmestari, joka aina silloin tällöin laski siiman veteen. Heti ekalla yrittämällä nappasi. Metrinen barracuda oli ihastunut tärppiin. Se oli kuitenkin niin laihanlainen tapaus, että se palautettiin Ahdin valtakuntaan. Sen jälkeen ei onni suosinut kalamiestä, vaikka sitkeästi Markku yritti. Kerran jopa koko siimakela meni mereen ja sitä sitten saikin tunnin verran kaapia takaisin kannelle. Ei kelvannut edes 30-senttinen musta muovikela kaloille.

Juhlasta juhlaan

Perjantaina viikon seilauksen jälkeen alkoi Atlantin juhlaviikko. Melkein jokaiselle päivälle löytyi juhlittavaa. Ensin tuli tuhat mailia täyteen. Samalla miehistön koeaika päättyi ja jatkopesti vahvistettiin. Kapu myönsi miehistölle tiettyjä erivapauksia. Näytti maistuvan. Lauantaina oli sitten pikkujoulun aika. Verannan kajareista kuului Karita Mattilan joululauluja, kun miehistö istui tonttulakit päässä ja nautti Förstin taikomaa pippuripihviä. Päälle oli vielä peräruokaa. Försti oli tehnyt omenapiirakan, eikä siinä kaikki. Sillä koko herkku hukutettiin vaniljakastikkeeseen. Tähtitaivaskin valaisi vauhdikasta kahdeksan solmun menoa. Välillä vauhti jopa huolestutti, sillä tuuliperäsin ei oikein pysy mukana veneen lähtiessä surffiin.

Pikkujouluna Kapu pukeutui asiallisesti.

Kymmenes vuorokausi toi taas uuden juhlan. Olimme puolivälissä matkaa ja päätimme siirtää kelloja tunnilla taaksepäin. Siten saisimme nauttia aamupalan taas valoisaan aikaan. Venevauhti pysytteli päivästä toiseen seitsemän solmun tasolla, joten matka eteni vallan mainiosti. Kurssihan oli suoraan Martiniquelle. Muutama vene näkyi AIS-kuvakkeena horisontin takana, mutta muuten oli kovin yksinäistä.

Seuraavaksi tuli oikein juhlatihentymä. Saman vuorokauden aikana tuli kaksi viikkoa ja 2000 mailia täyteen ja jäljelläolevat maililukemat olivat kolminumeroisia. Taas kelpasi juhlia. Kotimaista mokkaa tehtiin koko pannullinen. ETA-laskelmat alkoivat olla mielessä.

Vedestä ei ollut pulaa

Tankeissa oli lähtiessä 600 litraa makeaa vettä ja vesikone kävi parisen tuntia muutaman päivän välein, joten pystyimme aika surutta käyttämään vettä. Tuntui aika ylelliseltä käydä suihkussa parin päivän välein. Ajattelimme silloin niitä maailmankiertäjiä, jotka ovat hoitaneet homman kotiin ilman näitä mukavuuksia. Aika sissejä ovat olleet.

Seuraavat pari vuorokautta peli jatkui entisenlaisena. Tuuli puhalteli tasaisesti yli 10 metriä, puuskissa puolet enemmän. Melina jatkoi samalla kurssilla, keulapurjeita reivattiin silloin tällöin ja taas avattiin. Goose wing viritys toimi fantastisen hyvin ja Wee Pee sai joka päivä pään silitystä.

Sitten säätyyppi muuttui. Tuuli kiertyi kaakkoon, ajoittain jopa etelään ja harmaat sadepilvet peittivät taivaan. Miehistö joutui hommiin. Taas piti panna purjeviritykset uusiksi, vastahan ne laitettiin 1500 mailia sitten. Nyt pääsi iso ja genua tuulitöihin, Wee Pee jatkoi ruorissa. Tuuli oli melkein sivusta, joten veneen jatkuva rullaus väheni ja meno oli vallan pehmeän rauhallista. Tarjolla olikin matkan miellyttävin nukkumiskokemus. Ei sitä komerossa tiennyt, että peti kulkee aaltojen päällä kuutta solmua.

Naftapasaati alkoi

Pari päivää tätä iloa kesti, mutta sitten tuuli hylkäsi meidät. Oli matkan 18. päivä ja perille 250 mailia. Kelasimme seilit sisään ja Yanmarin vaihdelaatikossa kytkeytyi akseli pyörittämään kolmilapaista potkuria. Kierrokset asetettiin 1600 tasolle, jotta saapuminen osuisi aamupäivän puolelle parin päivän päästä.

Meripelastusoperaatio

Tuskin oli tunti kulunut, kun ihan keulan edessä näkyi jotain tummaa ja pyöreää. Kaikki ryntäsivät kannen reunalle ihmettelemään. Kapu otti aluksen käsiohjaukseen ja käänsi hitaasti kohteen viereen. Meressä kellui vihreä kuormausverkko, johon oli takertunut iso merikilpikonna. Sellainen metrin kilvellä varustettu. Hitaasti se heilutti eviään, oli varmaan jo pitkään kitunut vankina. Markku yritti ensin puoshaalla irrottaa verkkoa sen ympäriltä, mutta tiukassa oli. Sitten Markku ja Kapu alkoivat yhdessä kiskoa verkkoa veneen keulakannelle ja samalla iso kilppari alkoi hitaasti nousta veneen laitaa pitkin ilmaan. Sai siinä kaksi miestä ihan kunnolla punnertaa, ennen kuin kilppari oli niin ylhäällä, että Markku yletttyi puukolla leikkaamaan verkon reunaa auki kilpikonnan ympäriltä. Lopulta aukko oli niin iso, että kilpikonna solahti verkosta läpi ja pulahti vapaana takaisin mereen. Sen verran oli kai hämmästynyt tilanteesta, ettei edes taakseen katsonut ja kiittänyt. Lopuksi koko verkko kerättiin kannelle ja survottiin ankkurilaatikkoon, kun fendarit oli ensin siirretty muualle. Ei olisi kiva osua tuollaiseen ansaan pimeässä. Potkurin toiminta loppuisi kyllä kertaheitolla. Free Willy–tunnelma leijui pitkään Melinan kannella. Saas nähdä millaisen prenikan WWF myöntää meille.

Kalle-kilpparin pelastusoperaatio.

Markku näytti taitonsa

Markku innostui taas kalastuksesta. Edelliset vuorokaudet oli vain viskottu lentokaloja kannelta takaisin mereen. Nyt nappasi. Noin 60-senttinen kultakylkinen dorado pomppi hetken päästä Melinan takakannella. Tarjosimme sille nukutuslääkkeenä kunnon annoksen Koskenkorvaa ja sitten se sai vielä vinssikammesta päähän. Markku perkasi ja fileoi kalan ammattimiehen ottein. Illan ruokalistalle oli juuri tullut ”päivän kala”. Kalaonni jatkui, sillä parin tunnin päästä tärppiin iski 50-senttinen tonnikala. Siitä Markku irrotteli isot punaiset fileet. Alkoi näyttää siltä, että ainakin kolme päivää syödään kalaa. Kapu asetti Markulle kalastuskiellon.

Markun eka dorado odottaa ryyppyä.

Tuuli vaihteli jatkuvasti. Milloin oli vastatyyni, milloin myötätyyni. Ja loppuaika niiden väliltä. Valtameren pintakin silisi yllättävän nopeasti, joten saimme nauttia koko loppumatkan tyynestä merestä ja Jammun hiljaisesta hurinasta. Kierroksethan olivat 1600 tasolla. Vielä kerran teimme epätoivoisen yrityksen hiipiä purjeilla eteenpäin, mutta lopputuloksena etenimme alle kahden solmun nopeudella pohjoiseen. Toistuvat saderintamat toivat vaihtelua yksitoikkoiseen matkantekoon. Joskus horisontissa näkyi veneen ajovalo ja lopuksi jopa valkoisia täpliä taivaanrannassa.

Maata näkyvissä

Torstaina 8. päivänä joulukuuta Martiniquen valot näkyivät jo aamuyöstä. Aamupalan yhteydessä siirsimme kellot vielä paikallisaikaan ja sitten vaan laskimme tunteja. Edellisten päivien harmaus oli kadonnut ja aurinko kuumotti siniseltä taivaalta. Vielä viisi mailia kapeaa poijuränniä lahden pohjukkaan, josta sitten löytyi Marina Le Marin. Marinero tuli pienellä perärutkulla vastaan ja ohjasi meidät suuressa satamassa vapaaseen paikkaan. Kapu peruutti paatin pilttuuseen ja hetken päästä köydet olivat kiinni. Matka Atlantin valtameren ylitse oli päättynyt.

Onnellisesti perillä

Miehistön yhteispeli sujui odotusten mukaisesti, eli loistavasti. Mitä sitä muuta olisi edes voinut odottaa. Kukaan ei ollut hetkeäkään kipeänä eikä kukaan loukannut itseään. Kolme viikkoa yhteen menoon merellä aika pienissä tiloissa ei tuottanut mitään kivikirveitä. Mitä nyt muutaman herjan, kun Försti epäili vierasta ääntä sukellusveneeksi. Kapu ja Markku osasivat heti tunnistaa sen Punaiseksi Lokakuuksi, jonka kipparina on Sean Conneryn näköinen mies.

Furunon gps-lokilukemat olivat 2906 meripeninkulmaa. Laiturista laituriin aikaa kului 480 tuntia eli koko matkan keskinopeus (tai keskihitaus) oli kuusi solmua. Vain pari vuorokautta ajeltiin lopuksi koneella, muutoin saimme nauttia purjehduksen ilosta. Käytännössä koko matka, 2900 nm, ajettiin Wind Pilot tuuliperäsimellä tai Raymarinin autopilotilla. Loput kuusi mailia käsin satamaan.

Ensimmäiset 18 vuorokautta tuuli oli keskimäärin 10 metriä. Puuskia esiintyi aika usein ja silloin tuuli nousi enimmillään melkein 19 metriin sekunnissa. Yli 15 metrin puuskia oli yleisesti. Lähes koko matka edettiin avotuulessa, muutama vuorokausi hankavastaista. Mutta niitä vendoja ei riittänyt tällekään osuudella. Siten Melinan vendasuhde on aika asiallinen. Haukilahdesta lähdön jälkeen on tehty yksi venda per 1000 meripeninkulmaa. Maileja on nyt kasassa reilut 7000.

Sähkön tuotanto ei ihan vastannut kulutusta, joten jouduimme käyttämään Yanmaria myös sähkölaitoksena. Aika ison aikaa taivas oli pilvinen, jolloin aurinkopaneelien tuotto jäi odotettua pienemmäksi ja tietysti avotuulessa tuuligeneraattorin tuottoteho jää pienemmäksi. Toisaalta vesikoneen käydessä käytimme tietysti moottoria ja samoin tiski- ja suihkuveden lämmitys vaati koneen käyttöä. Polttoainetta kului noin 150 litraa eli noin kolmannes koko määrästä, jota meillä oli matkassa.

Malö toimi kaikilta osin moitteetta eikä meiltä rikkoutunut mitään varusteita. Tai no, hellan pietsokytkin ja vesikoneen lisäpumppu. Kumpikaan ei mitenkään haitannut matkantekoa, eikä ainakaan vähentänyt vauhtia. Vene olisi vaikka heti valmis seuraavalle valtamerelle. Mutta ennen sitä on tarjolla Karibian kruisailua parisen kuukautta ja sehän meille sopii.

Kuvat 18.11.-8.12.2011