Horta, Faial, Azorit – Angra do Heroismo,
Terceira, Azorit

22.6.2014

Julkaistu: 23.6.2014

Nopeasti ne arjen ilot muuttuivat arjen murheiksi. Se tip-top kunnossa oleva alus ei ollutkaan sitä. Nyt odotamme uusia vantteja mastoon Terceiran saarella Azoreilla. Ennen niitä ei ole asiaa Atlantin aalloille. Sitten hyvät uutiset. Sääkin oikeastaan on estänyt lähtöä, jos nyt ei halua valtamerelle kryssimään. Ja Angra do Heroismon FIESTA isoilla kirjaimilla on alkanut. Nyt täällä tapahtuu vaikka mitä hauskaa ja ihmeellistä.

Angra do Heroismon suojaisa satama.

Vajaa viikko Hortassa oli mukava stoppi. Satama oli perinteiseen tapaan pullollaan veneitä, mutta joku paikka sieltä aina löytyi itse kullekin. Tuttuja veneitä maailmalta ja Karibialta tuli ja meni. Jälleennäkemisen iloa oli tarjolla joka päivä. Pilvet roikkuivat vähän mastojen yläpuolella monta päivää ja sateet huuhtoivat veneen kantta, mutta sehän ei menoa haitannut. Peter Sport Cafekin oli ihan vieressä. Sitten koitti tiistai, kesäkuun kymmenes. Kello kuusi aamulla vekkari vinkaisi ja tuntia myöhemmin oltiin jo menossa utuisessa aamussa. Terceiran saarelle oli noin 80 meripeninkulman matka ja se sujui ensin koneella, sitten purjehtien, sitten hybridiajolla, taas purjehtien ja lopuksi Jammulla. Auringon laskiessa Angra do Heroismon kauniin kaupungin talojen taakse kiinnityimme satamaan 79 mailin päivämatkan jälkeen.

Angra do Heroismo on upea

Seuraavat päivät kuluivat taas turistina. Kaupunki on ollut 30 vuotta Unescon maailmanperintökohde, eikä syyttä. Vanhojen linnoitusten muurit kiertelevät kaupungin ympärillä ja itse kaupunki on mitä viehättävin paikka kuljeskella pitkin kapeita mukulakivikatuja ja ihastella vanhojen talojen kaunista arkkitehtuuria ja loistavia värejä.

Itse marina on ihan kaupungin sydämessä, joten kaikki on lähellä. Myös lukuisa määrä pieniä ravintoloita, joissa hintataso ei hirvitä. Monipuolinen lounas maksaa 6 - 7 euroa, hieno illallinen kympin verran ja olut euron. Kaupassa kolmen litran punkkuloodan saa kuudella eurolla! Taitaa olla tämän reissun viimeinen paikka, jossa rahalle saa todella vastinetta.

Kaunis on kaupunki.

Vantit uusiksi

Hortassa jäi yksi rutiinihomma tekemättä: maston ja rikin tarkastus, joka on tehty muutaman kuukauden välein, ja aina ennen pitkiä osuuksia. Kaikki on ollut aina hyvin, mitään huolestuttavaa ei ole koskaan löytynyt. Yhtenä kauniina aamuna Försti painoi sähkövinssin nappia ja Kapu kohosi puosuntuolissa maston toppiin. Varttia myöhemmin Kapu oli edelleen siellä ja nyt otsa rutussa. Styyran päävantin muutama säie juuri vaijeripäätteen reunassa näytti hieman erilaiselta. Niin hieman, että sitä tuskin huomasi. Kynnellä pystyi kuitenkin kolmea säiettä aavistuksen liikuttamaan. Se tarkoitti sitä, että ne olivat poikki eye-terminaalin sisällä. Topista alaspäin tullessa myös oikeasta välivantista löytyi yksi vastaavasti katkennut säie. Ja sitten paaran puolella löytyi jo selkeästi havaittavat neljä katkennutta säiettä päävantissa alasaalingin tasalla. Kaikki vauriot olivat vaijeripäätteiden kohdalla. Selvästi nähtävä vaurio vasemmalla puolella oli jäänyt näkemättä, koska sen löytäminen edellytti saalinkipäätteiden suojusnahkojen irrottamista. Se taas on tullut tehtyä liian harvoin, koska tarkastuksen jälkeen ne pitää ommella uudestaan paikalleen, joka taas on muutaman tunnin homma. Tarinan opetus on seuraava: älä laita saalinkien päihin ommeltavia nahkasuojia. Paljon niitä näkee pitkänmatkan veneissä, vaan ei enää meillä.

Kapu löysi mastosta ongelmia.

Blue Ocean taas apuna

Sitten alkoi ongelman ratkominen. Saarelta löytyi rikipaja, mutta heillä ei ollut vaijeripäätteiden puristamiseen tarvittavia työkaluja. Hortassa, josta olimme juuri tulleet, olisi ollut isompi rikipaja, mutta ei sieltäkään löytynyt sopivia tarvikkeita varastosta. Sitten olikin aika soittaa Suomeen. Blue Ocean ja Stigo junaili hetkessä ratkaisun. Kapun ei tarvinnut kuin laittaa yksi meili Seldenille. Tunnin päästä Pontus jo soitteli Ruotsista. Seuraavana päivänä Kapu kävi Pontuksen ohjeiden mukaan mastossa mittaamassa päävanttien ja välivanttien pituudet ja lähetti tiedot Seldenille. Kaksi päivää myöhemmin tuli UPS:n tracking numero, joka kertoi 24 kilon paketin lähteneen kuriirikuljetuksella Azoreille. ETA on tätä kirjoittaessa seuraavana päivänä. Nyt on enää kolme jännitettävää asiaa: onko Kapun ottamat mitat varmasti otettu oikein, tuleeko lähetys ajallaan vai katoaako se logistiikka-avaruuteen, ja onnistuuko vanttien vaihto masto pystyssä? Toivottavasti parin päivän kuluttua kaikki on kunnossa ja pääsemme jatkamaan nyt jo parisen viikkoa myöhässä tätä viimeistä valtameriosuutta Euroopan laitaan.

Tarkat mitat Seldenille, joka toimitti uudet vantit.

Fiesta alkaa

Angran satama täyttyi pikku hiljaa, kun Hortasta valui joka päivä lisää veneitä. Täältä ei moni lähtenyt, koska se olisi tarkoittanut vastaiseen puskemista valtameren aallokossa. Viikon sisällä Angraan oli saapunut myös koko Suomi-laivasto. Meriida sentään lähti rohkeasti puskemaan eteenpäin sääennusteista huolimatta. Ironside, Paloma ja Zara jäivät Melinan seuraksi.

Sy Jennyn kippari Jan, Kapu ja Försti odottavat paraatia.

Odotettua pidempi stoppi tarjosi meille myös uusia kokemuksia. Juhannusaattona kaupungissa alkoi juhlaviikko, Sao Joaninas, jonka ohjelma on hengästyttävä. Konserttejakin on joka päivä ja joka ikinen yö. Yökonsertit alkavat kello 24 ja kestävät nelisen tuntia. Konserttilava on keskellä marinaa, joten kaikki varmasti kuulevat kun rokki soi. Meilläkin on vuorokausirytmi vähän vaihtunut, kun aamuneljältä on hiivitty paattiin ja aamiaista nautittu puolilta päivin. Vaan näin se vanhakin nuortuu.

Vähän kuin meillä joulukadun avajaiset.

Hauskaa oli ottaa juhannusta vastaan lämpimässä illassa ja saada viestejä koleasta Suomesta. Alkuilta ihasteltiin paraatia, joka kierteli kaupungin kujia. Vähän se oli kotikutoisen oloinen, mutta tytöt kyllä kauniita ja koristelut uskomattomia. Pikkutunneilla olimme kaikki ihan hikisiä, kun rokettirolli vei mennessään. Uskokaa tai älkää, mutta jäyhät suomalaiset näyttivät nyt näille etelän ihmisille miten konsertista otetaan ilo irti. Ekan tunnin ajan meille vähän hymyiltiin, sitten sy Flow’n ja sy Jennyn norskimiehistöt liittyivät bailaamaan. Pian rohkeimmat lokaalit hiipivät lähelle ja tulivat jytään mukaan ja aamuyöstä kaikki olivat niin kaveria että. Paikalliset alkoivat jo tarjota sitä euron kaljaa meille ystävyyden osoituksena.

Zaran, Ironsiden, Paloman ja Melinan miehistöt odottavat härkätaistelun alkua.

Härkää sarvista

Sitten tehtiin yhdessä jotain, joka oli kaikille finskeille uutta. Mentiin joukolla katsomaan areenalle härkätaistelua. Se oli sellaista ”kerran elämässä” kokemuksen hakemista. Portugalilainen härkätaistelu eroaa selkeästi espanjalaisesta. Tässäkin versiossa on matadoreja areenan hiekalla heiluttamassa 500-kiloisen härän edessä punaista vaatetta, mutta varsinaisesti pääosassa ovat uljaat ratsastajat, jotka hevosen selässä taituroivat ärsytetyn härän edessä ja ympärillä. Tämä ratsastava matadori ottaa alkuverryttelyn jälkeen pienen piikkikeihään käteensä ja iskee sen härän niskakörmyyn. Siitäkös härkä vaan riemastuu lisää ja käy entistä ärhäkämmin jahtaamaan ratsukkoa, joka kiitää härän edessä muutaman kymmenen sentin päässä. Nuo hevoset siinä tekivät maallikkoon suurimman vaikutuksen. Nämä pollet olivat aivan uskomattoman taitavia ja rohkeita.

Komeita ovat sekä miehet että hevoset.

Kun härällä on viitisen piikkiä niskassa, alkaa varsinainen erikoisuus. Kymmenkunta upeasti pukeutunutta nuorta miestä pomppaa aidan yli areenalle, jossa härkä odottaa uusia haasteita. Kaverit asettuvat jonoon ja ”ykkönen” pistää vihreän myssyn päähän. Hänen tehtävänään on ottaa vastaan härän hyökkäys paljain käsin. Tämä sankari yrittää viime hetkessä ennen härän puskua hypätä härän pään päälle ja saada sarvista sen verran otetta, että pysyy tuossa menossa kyydissä. Samalla muu joukkue syöksyy ympärille ja yrittää saada hurjistuneen härän pysäytettyä miesvoimin. Tämä performanssi vaatii kyllä vielä paljon enemmän rohkeutta kuin normaali härkätaistelu tai tuo ratsastushomma. Eikä ole ihan vaaratonta. Nytkin härkä voitti monta erää ja paiskoi miehiä ympäri tannerta. Yksi mies jäi härän alle survottavaksi ja lähti kentältä paareilla tajuttomana ja verisenä (toivottavasti ei sentään kuollut). Katsomo oli täynnä kaiken ikäisiä ihmisiä, pikkuvauvoista vaariin. Niin sitä paikallista kulttuuriperintöä vaalitaan ja siirretään uusille nuorille miehille. Silti tekee mieli kyseenalaistaa koko touhu. Onhan siinä mukana vahva annos eläinrääkkäystä, vaikka härkä jääkin sentään henkiin tässä portugalilaisessa lajissa. Vain ihmiset voivat kuolla. Onneksi Suomessa pesäpallossa kuollaan vain leikisti.

Nyt otetaan miehestä mittaa ja härkää sarvista.

Hullu härkäjuoksu
Härkien kanssa urheilu ei jää vain areenalle ja ammattilaisten hommaksi. Aivan oma lukunsa on härkäjuoksu, jota täällä harrastetaan vähän joka kylässä. Siinä härät päästetään kaupungin kaduille mellastamaan. Niillä on toki pitkä lieka kaulassa ja köyden päässä toistakymmentä raavasta miestä, mutta ei niiden oikkuja voi aina miesvoimin estää. Kadun reunat ovat täynnä katsojia, kun nuoret miehet, ja vähän vanhemmatkin, uhmaavat härän sarvia ja raivoa. Punainen sateenvarjo on näppärä ärsyke, jolla härän huomion saa kyllä itselleen. Sitten vaan juostaan karkuun tai yritetään väistää ja parhaat jopa pystyvät taputtamaan sitä turvalle. Härkä taas tekee mitä huvittaa, ja usein sitä huvittaa särkeä heppoiset suojalevyt kadunvarrelta ja hyökätä katsojien kimppuun. Siinä sitä sitten setää ja tätiä kaatuu ja lentelee pitkin ja poikin, kun raivostunut härkä riehuu ihmisten seassa. Se vasta ihan kahjoa menoa on, ja erittäin suosittua täällä. Luulisi sairaaloille riittävän potilaita ihan tavallisellakin tavalla.

Härkä pitää taukoa katujuoksussa.

Me tallustimme yhtenä iltana kaupungin ulkopuolella olevaan kylään ihmettelemään tätä ´tourada a cordaa´. Turvallinen katsomo löytyi omakotitalon betoniterassilta, jonne perhe toivotti tervetulleeksi. Nyt meno oli ohjekirjan mukaista, eikä ketään viety paareilla pois. Kotimatkalla meidät nappasi kadun varresta toinen perhe autotalliinsa, jossa parikymmentä ihmistä nautiskeli viisimetrisen herkkupöydän antimia ja kylmää olutta. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta ystävällisyys oli ylitsevuotavaa. Hyvä että saatiin kiiteltyä emäntää, kun jo naapurin rouva huuteli perään ja kutsui jatkamaan heidän luonaan. Vaan mehän vilkutimme takaisin ja lampsimme veneelle yhtä kokemusta rikkaampina.

Försti taiteili Melinan tunnuksen Hortan laiturille Verden viereen.

Pian merelle

Nyt alkavat nämä Terceiran kokemukset riittää ja mieli palaa jo merelle. Siellä härät vaihtuvat valaisiin, mutta eiköhän sitä sekaan mahduta, vaikka Azorien ympäristössä on tähän aikaan vuodesta runsaasti valaita. Ensin siis jonnekin Englannin rannikolle 1300 nm ja sieltä sitten kipin kapin Pohjanmeren poikki Kielin kanavalle. Kun Itämeren puoleinen sulkuportti aukeaa, varmaan luulee olevansa jo kotona. Ja niinhän sitä melkein onkin.


Kuvat 22.6.2014

MMM Lokikirja 2011-2014