Fortaleza, Brasilia

21.3.2014

Julkaistu: 21.3.2014

Usko tai älä, mutta Bob Dylanin biisi oli karnevaalien suosikkimusaa. Muutenkin karkelot sujuivat hyvin, vain 67 ruumista, joista 11 täällä Fortalezassa. Me pysyimme silloin visusti allasbaarin reunalla ja huilimme taakse jäänyttä valtamerta. Vaan seuraavien kolmen viikon aikana on kaupunki ja sen ympäristö jo tullut tutuksi monin tavoin. Fortaleza on aikamoinen sekoitus hienoutta ja huonoutta.

Fortaleza – Brasilian Miami.

”Knockin’ on Heaven’s Door” soi lähes tauotta. Tai siis siitä tehty paikallinen sovitus, jota orkka veteli joka kolmanneksi biisiksi karnevaaliväen iloksi Hotel Marina Parkin allasbaarin kulmassa. Biisihän on Bob Dylanin säveltämä ja sanoittama tarina elokuvaan Pat Garret and Billy the Kid; siinä kuolemaa tekevä sheriffi jo kolkuttaa ovea. Netistä löytyy melkein 400 eri versiota ja lähes kaikki kovan luokan starat ovat sen levyttäneet. Kapun mielestä se sopisi loistavasti kotimaisen huippubändin Dogwatchin ohjelmistoon, esitettäväksi juuri ennen Hotel Californiaa. Ihan vaan vinkiksi.

Kopukoille oli jäänyt karnevaali päälle.

Turvallinen marina

Gastiliitto lensi takaisin kotimaahan maaliskuun alkupäässä ja seuraavan viikon ajan Kapu hääri yksin paatin kannella ja kannen alla. Hitaasti alkoi työlista lyhentyä tässä kuumuudessa. Iltapuhteena oli vielä listan täydentäminen, joka sujui huomattavasti nopeammin kuin päivän hommat. Lista siis oikeasti piteni. Mutta kun viikkoa myöhemmin satamamestari Armando astui lankonkia pitkin huvijahtiin, oli kaikki ainakin päällepäin kunnossa. Hänestä oli jo tullut niin läheinen ystävä, että joka kerta nähdessä piti kätellä ja kaulailla. Täälläpäin maailmaa muutenkin bumtsibum-meininki on kovassa kurssissa. ”Very nice” kerran minuutissa oli Armandon kommentti hänen ihaillessaan Melinaa. Kertoi nähneensä monia toisenlaisiakin veneitä tässä satamassa, joka on paljon odotuksiamme parempi. Kyllähän tuo laituriviritys on aika outo ja epämääräinen ja pitää kovaa kolinaa kaiken aikaa. Mutta onhan täällä maasähkö, vesi laiturilla ja ilmainen wifi allasbaarissa 50 metrin päässä. Lisäksi hotellin kaikki palvelut ovat käytettävissä; ravintolat, suihkut, uima-allas, kuntosali yms. Alue on erittäin huolella vartioitu, joten täällä vene ja miehistö ovat kyllä hyvässä turvassa, mutta se näkyy myös satamamaksussa. Hintataso on Brasilian mittapuulla kallis, 30 € vuorokausi. Noonsiten sivuilla on hurjia merimiestarinoita Fortalezasta; ”Ei koskaan enää.” ”Vältä ellei ihan pakko.” ”Kaikki ryöstetään.” Ja siihen malliin. On varmaan totta, jos veneen jättää ankkuriin jonnekin kaupungin edustalle alueelle, joka ei ole kenenkään valvonnassa. Se on ilmainen ankkuripaikka, mutta maksu kerätään sitten satunnaisesti pimeän laskeuduttua, pyssyllä tai ilman.

Vesi on kaivanut aikamoisen väylän rannan hiekkavalliin.

Förstin paluu

Kun Armando oli suorittanut alustarkastuksen ja hyväksi havainnut, oli Melina valmis vastaanottamaan Förstin. Nyt oli vuorossa Förstin 14. lento Melinan matkan aikana. Sekin, kuten kaikki aiemmat, sujui nuottien mukaan ja 17 tunnissa Suomen lämpötila muuttui n. 30 astetta oikeaan suuntaan. Illansuussa Kapu kattoi Melinan verannalle herkullisen juustopöydän, punkkukin oli sitä Etelä-Afrikan herkkua; Vergelegenin viinitilalta itse ostettua. Näin pääsi Försti pehmeästi takaisin Melinan kansipalvelukseen, jota sitten riittääkin ihan kotirantaan asti.

Hieno ja huono Fortaleza

Sää Fortalezassa muuttui ajoittain sateiseksi, varsinkin öisin tuli rajuja trooppisia kuuroja. Mutta hetkessä aurinko kuivasi paikat ja taas kansi kuumotti jalkojen alla. Nyt oli aikaa myös turismille. Kaupunkia kierrettiin milloin jalan ja milloin taksilla. Taksikuski, joka poikkeuksellisesti puhui englantia, esitteli meille kaupunkia ja sen historiaa. Sen vauraita alueita ja sen röttelöitä, joita oli aivan sikin sokin modernien pilvenpiirtäjien välissä. Tietysti hän halusi viedä meidät uudelle jalkapallostadionille, jossa pelataan kuusi maailmanmestaruusottelua muutaman kuukauden päästä. Oli aika vaikuttava stadion; istumapaikkoja 67.000 ja parempi väki istuu ilmastoidussa ravintolassa nauttien samalla virvokkeita. Sir Elton Johnin konserttikin on siellä kesällä.

Fortalezan jalkapallopyhättö.

Jalkaisin kiertelimme vain niillä alueilla, joiden ilmoitettiin olevan turvallisia. Silti kaikki korut, sormukset ja luottokortit jätettiin veneeseen. Taskussa rahaa sen verran kun nyt juuri tarvitsi, sekä yksi NZ -pankin Visakortti, joka ei ollut enää voimassa. Kamerakin kulki paidan helman alla piilossa. Rantabulevardilla seisoskeli raskaasti aseistettuja pollareita 100 metrin välein. Osalla teksti selässä: Policia turistica. Hmm – pitääkö täällä olla omat poliisit turisteille? Sekä päivällä että iltaisin kaikki näytti ihan turvalliselta ja normaalilta. Alueella kuljeskeli paljon myös varttunutta väkeä ja lapsiperheitä. Ja Fortalezan jokainen itseään kunnioittava kuntoilija harrasti liikuntaa rantabulevardilla tai hietikolla. Ei todellakaan pelottanut. Toisaalta hotellimme varoitti kävelemästä edes 300 metrin päähän pieneen ostariin. Juuri siinä välissä on vaarallinen alue. Noita riskialueita oli sitten siellä täällä ja vieressä taas ihan mukavaa turvallista seutua. Mikähän se pitää konnat vain omilla kulmillaan? Me noudatimme ohjeita, emmekä ole kokeneet mitään ongelmia. Ehkä siinä on onneakin mukana.

Morro Brancon rantamaisemia.

Päiväretkellä

Yhdelle päivälle varasimme hotellista ”Kolme rantaa”-retken. Pikkubussi saapui jo ennen aamuseitsemää ja opas puhui vain portugalia ja vähän italiaa. Onneksi Förstillä oli hieman italian alkeita takavuosilta. Tiukassa paikassa opas soitti kaverilleen, joka sitten puhelimessa kertoi ohjeet englanniksi. Palvelun yritystä ainakin oli oudoille pohjolan turisteille. Kaikki muut retkeläiset olivatkin brasseja. Nyt nähtiin 300 km maaseutua ja hienoja rantoja, joita ei tässä maassa puutu. Bussiretki maksoi vain 17 €, joka ei ole paljon 11 tunnin retkestä. Toisaalta perillä selvisi, että saman verran pitää pulittaa lisää Beach Bug ajelusta, joka oli osa retkeä, plus maksaa jotain kävelyosuuden oppaalle. Turistihan on kävelevä rahakasa, jolta on tarkoitus nyhtää fyrkat kaikin tavoin, niin myös täällä. Fernandolla Kapu jo ilmoitti, ettei enää koskaan kaipaa rantakirpun rattiin. Nyt kärryssä sentään oli kuljettaja, joten takana piti vain pitää lakista kiinni ja ”nauttia” menosta. Mutta illalla olimme ihan tyytyväisiä päivän retkeen. Loppuaika kuluu varmasti marinassa vaivatta.

Försti valmiina päristelyyn.

Toinen rikivaurio

Saimme myös huolestuttavan viestin ruotsalaisen sy Ambika –veneen (Oceanis 46) miehistöltä. He olivat matkalla Ascensionilta kohti Fortalezaa, kun pimeässä yössä kuului outo ääni ja sitten oli kiirettä. Veneen etuharuksen kiinnitys maston päästä oli hajonnut ja masto vaappui vaarallisesti. Onnekkaasti masto pysyi pystyssä ja lopulta etustaagi ja genua saatiin kannelle. Nyt vene purjehtii pelkällä reivatulla isolla avotuulessa kohti Fortalezaa, jonne oli haverin sattuessa matkaa 1.100 nm. Masto on tuettu edestä kahdella keulanostimella sekä puomin nostimella. Merellä oleva maininki estää kiipeämisen maston toppiin selvittämään rikkoutumisen syytä ja varaosien tarvetta. Melinan rikivaraosat on taas inventoitu ja sieltä ilmeisesti löytyy jotain apua. Ambikan odotetaan saapuvan marinaan maanantaina 24. päivä maaliskuuta, jolloin korjaustoimet pääsevät käyntiin. Norjalaistyttöjen sy Flow ehtii tänne jo muutamia päiviä aiemmin, joten pian täällä on pohjoismainen purjehduskonferenssi. Suomalainen sy Verde on jo tällä välin ehtinyt Trinidadiin, mistä löytyy rikipajoja auttamaan heitä. Onneksi Fernando de Noronhalla tekemämme tilapäiskorjaus oli kestänyt perille asti.

Paikallinen perinnevene kuljettaa turisteja.

Kohti Karibiaa

Me jatkamme Fortalezasta kohti Karibiaa taas kolmen hengen miehityksellä. Jo menomatkalla 2011 Atlantin yli kanssamme seilannut Markku saapuu sunnuntaina pari päivää ennen lähtöä. Mies ehti juuri ja juuri Alpeilta kotiin, kun taas piti lähteä, nyt seilaamaan 2000 nm Karibialle. Oma suunnitelmamme on jatkaa eteenpäin tiistaina 25. maaliskuuta, ellei Ambikan korjaustoimissa ole meistä varaosia kummempaa apua, mutta se selviää vasta jonkun päivän päästä. Eka kohde on eteläisen Karibian helmi Tobago, jonne suora matka on 1600 meripeninkulmaa. Olemme varanneet matkaan aikaa 12 – 14 vuorokautta. Osuuden aikana ylitetään päiväntasaaja, jolloin Melina palaa takaisin pohjoiselle pallonpuoliskolle vietettyään edelliset kaksi vuotta pää alaspäin. Amazonin valtava suistoalue osuu päiväntasaajalle ja nämä kulmat kierretään ainakin 150 – 200 mailin päästä rannikosta. Silti täytyy toivoa, ettei mitään isompaa kelluvaa osu Melinan keulaan; Amazon on aikamoinen puurojun kuljetin. Karibian vierailulistaan on kirjattu Tobagon lisäksi ainakin Grenada, Tobago Cays, St.Lucia, Martinique, Antigua ja St.Martin, jonne ETA on 4. toukokuuta. Mutta jo ennen sitä ympyrä tulee täyteen. Joulukuussa 2011 olimme St.Lucialla ja huhtikuun lopulla 2014 saavumme samaan Rodney Bayn satamaan. Silloin Melinan vanavesi umpeutuu ympyräksi. Taitaa olla tarve ottaa tavallista enemmän sitruunoita matkaan.

Kuvat 21.3.2014