Espoo – Göteborg 12.–28.6.2011

Julkaistu: 28.06.2011

Varovainen aloitus. Tyyni meri rauhoitti mielen. Lähtöhetken vahva tunnelataus purkautui hitaasti eikä edes muutaman tunnin koneajo tehnyt kipeää. Porkkalan reunan Skrubbö tarjosi pitkät yöunet, edelliset viikot olivat jääneet 4-6 tuntiin. Maailmanympärimatkan ensimmäinen päivämatka oli 14 meripeninkulmaa ja se tuntui siihen hetkeen täysin riittävältä.

Aamupuuron voimalla jatkettiin länteen ja päivän lopulla lokissa olikin jo 57 mailia, jotka veivät Melinan Hankoon. Kaupunkipalvelut olivat tarpeen sillä yhtä ja toista pientä oli jäänyt rästiin tai unohtunut lähtöä edeltävien viikkojen härdellissä. Saimme kulumaan puolitoista päivää pikkuasioiden hoitamisessa. Taisi olla eka kerta kun Hangossa vietettiin kaksi yötä perätysten.

Avomeri kutsuu

Viimeisetkin asiat tulivat kuntoon ja keskiviikkona ennen puoltapäivää Morgonlandetin väylän viimeiset tikut jäivät taakse. Lupaava SE kiertyi lounaaseen ja Melinan ensimmäinen ”oikea” purjehdus alkoi. Suunta oli jonnekin Gotlannin ja Ruotsin itärannan väliin, siis periaatteessa. Tosiasiassa kurssit vetivät etelään ja länteen. Muutamassa tunnissa tuuli navakoitui ja kasvatti aika epämukavan aallokon, johon sotkeutui isoa maininkia eri suunnasta. Illan ja yön aikana sai oikein punkasta pidellä että pystyi nukkumaan edes koiranunta. Meri näytti heti alkajaisiksi testaavan matkalaisten motivaatioita; josko nuo vaikka kääntäisivät kurssin saariston suojaan. Melina kuitenkin jatkoi paukuttavaa menoa lounaaseen. Aamun aurinko muutti kaiken. Tuuli kiertyi parempaan suuntaan ja heikkeni sopivaksi, aallokko tasaantui ja meno alkoi maistua mukavalta.

Kapu päätti esitellä Förstille miten Windpilot tuuliperäsin toimii. Olihan sitä tullut jo kaksi kertaa kokeiltua. Hetken päästä istuimme kaukalossa ja ihmettelimme. Tällaistako se meno sitten on jatkossa? Tuuliperäsin ohjasi tarkasti ja äänettömästi. Tuuligeneraattori ja aurinkopaneelit tuottivat enemmän virtaa mitä kului. Matkustajan rooli tuntui aika ylelliseltä, ainoa tehtävähän oli silmäillä AIS-tietoja näytöiltä ja haravoida horisonttia yhteentörmäyksen välttämiseksi. Sekin turhaan, ketään ei näkynyt horisontin piirissä.

Windpilot Pacific Plus II ohjaa venettä tuulikulmalla.

Toisen yön jälkeen saimme säätietoja, jotka eivät luvanneet hyvää. Eteläiselle Itämerelle oli Pohjanmeren takaa tulossa sellainen isomman sortin matala, jonka läpi meidän pitäisi puskea. Olihan meillä vaihtoehto B, ottaa kurssi kohti Ruotsin rannikkoa ja pujahtaa Göta kanavaan, jota pitkin pääsisimme Göteborgiin takuuvarmasti. Olemme kolme kertaa menneet kanavan läpi edellisten 20 vuoden aikana ja kokemukset ovat olleet vallan positiiviset. Kapukin on aina kaikille kysyjille suositellut kaunista, monimuotoista, historiallista ja helposti läpäistävää reittiä Kattegatin reunaan. Ei muuta kuin kurssi suoraan länteen ja perjantaiaamuna kello 9 työnsimme Melinan keulan ensimmäiseen sulkuun.

Neljäs kerta toden sanoo

Ne kolme edellistä kanavaretkeä olivat siis pelkkää hyvää. Nyt ensimmäinen epäily syntyi jo kassalla. Försti tuli tyhjentyneen lompsan kanssa kannelle ja kertoi karmean totuuden: 8.000 SEK! Kapu tipahti penkille ja aloitti noitumisen. Oli viittä vaille, etteivät kanavarosvot saaneet pitää ojaansa ja me rahojamme. Ja tämä oli hinta vain Vänernin reunaan Sjötorpiin, päälle vielä Trollhättanin kanavamaksut. Satamamaksut sisältyivät hintaan ja jokaisessa noin 20 paikassa saisi olla jopa 5 yötä. Nopea laskutoimitus osoitti, että 8.000 kruunun kuoletukseen voisi käyttää aikaa noin 100 päivää eli viettää yli kolme kuukautta Memin ja Sjötorpin välillä. Niin toimien olisi kyllä halpaa per päivä, mutta päälle tulisi tietysti psykiatrin lasku. Ei siellä kukaan voi hulluksi tulematta niin kauan viihtyä.

Parin sulutuksen jälkeen alkoi Kapulle selvitä totuus. Malö 43 on aika iso vene käsitellä ahtaissa suluissa, joihin änkesi aina muutamia muitakin paatteja, isoja ja pieniä. Försti pomppi kuin vuorikauris pitkin sulun penkkoja veneen perä- ja keulaköysi mukanaan. Sade ja liukkaat kalliot eivät helpottaneet hommia. Usean sulkupenkan laidalle oli asetettu iso kukkaruukku, jossa kasvoi jotain hortensioita. Köydet tietysti meinasivat aina tarttua ruukkuun ja hyvä ettei Kapu kerran saanut 3 metrin korkeudesta painavaa ruukkua päähänsä. Henkihän siinä olisi mennyt, mutta olisihan siinä tullut mullat ja kukat kaupanpäälle.

Tästä sitten maksetaan paljon.

Goretexit valuivat vettä ja saman verran selkä hikeä. Melinan keulapotkuri surrasi ahkeraan, mutta välillä toivottoman tehottomasti. Kun veneen pieni ohjausvauhti loppui, alkoi keula painua navakassa sivutuulessa suojanpuolelle vaikka Kapu painoi punaista nappia etusormi krampissa. Försti pujotti ensin peräköyden silmukasta ja heitti pitkän hännän takaisin kannelle, josta Kapu kiepautti sen vinssille ja kiskoi kaksin käsin löysiä sisään samalla kun Försti kipitti veneen etupuolelle ja teki keulaköydelle samat temput. Se oli johdettu keulassa olevan heittoblokin kautta kaukaloon toiselle vinssille, joten Kapu pystyi kahta vinssiä käyttäen pitämään molemmat köydet sopivan kireinä veden korkeuden muuttuessa. Yhteistyö alkoi sujua ja vain ani harvassa sulussa tarvitsi edes suutaan avata. Kumpikin tiesi omat hommansa. Muutamissa muissa veneissä saatiin sama keskustelu aikaan joka sulussa ja aina isoilla kirjaimilla.

Kaukaisin paikka

Neljä päivää kavuttiin ylöspäin ja taakse jäi 38 sulkua Göta-kanavan yhteensä 58 sulusta. Saimme vallan kauniin päivän sen kunniaksi, että Melina kävi kaikkein kauimpana kotoa ylöspäin mitattuna. Viken-järven kiemuroissa kuljettiin 91,8 metriä merenpinnan yläpuolella. Sieltä alkoi alamäki, joka on sulutuksessa myös teknisesti helpompaa. Kanava päättyy Vänern-järven itärannalla Sjötorpiin, jossa kanavan virkapukuiset kysyivät jatkosuunnitelmia. Mittailivat Melinaa ja suosittelivat jäämään viimeisen sulun yläpuolelle yöksi. Nyt tiedämme miksi. Se järven tasalla oleva marina oli tarkoitettu noin 30 -jalkaisille ja niidenkin kaikki suojaiset paikat olivat täynnä. Lounaistuuli painoi viimeisessä sulussa suoraan sivulta toistakymmentä metriä ja niinhän siinä sitten kävi. Viimeinen Götan sulku ja ensimmäinen naarmu keulassa! Se teki Kapulle kipeämpää kuin Melinalle. Försti tarjosi aika pragmaattisen näkemyksen. ”Älä sure, se ei tule jäämään ainoaksi tämän matkan aikana.” Niinpä.

Koko maailmanympäripurjehduksen korkein piste – 91,8 m merenpinnasta.

Kun se satamakin oli mitä oli, nostimme kytkintä ja livuimme hiljaa muutaman mailin päähän viiden metrin syvyiseen veteen ja laskimme ankkurin saaren leehen. Kolmekymmentä kiloa Brucea ja 30 metriä kasimillistä takasivat varman yösijan. Ihana rauha, Vänernin pintaan laskeva aurinko ja lasi punkkua paransivat olon. Naarmu sinne tai tänne ei vienyt yöunia.

Järvipurjehduksen iloa

Joku on sanonut, että purjehtiminen juomavedessä on epäeettistä. Meille riitti se, että pidimme septit tiukasti kiinni. Matkaa Vänernin poikki Vänersborgiin kertyy kryssin kanssa 90 mailia, joten jaoimme sen kahtia viettäen yhden yön Spikenissä, sen kuuluisan Läckön linnan lähellä. Linna on kierretty muutamia kertoja ennenkin, joten Spikenin kalaravintolat ja kalakaupat olivat houkuttelevampi vaihtoehto.

Paikallinen kuppila osoittautui diplomeilla vuoratuksi top chef paikaksi, jossa vietimme iloisen jälleen näkemisen merkeissä iltaa sy Time Outin miehistön kanssa. Yhteistä keskusteltavaa riitti, ovathan Melina ja Time Out sisaruksia. Kumpikin syntynyt Orustin saarelle samana vuonna Malö Yachtsin klinikalla. Se ilta tuli vielä halvaksi, tosin vain meille.

Koko kanavamatkailun paras purjehdushetki koitti seuraavaksi, kun tikkasimme 50 mailia Vänersborgia kohti. Aurinkoista, 10 - 12 metriä tuulta ja kohtuullinen aallokko, josta sekava maininki puuttui. Keulassa veti WB:n laatutuote. Uusi kutteripurje modifioitiin normaalia isommaksi, jotta se toimisi hyvin jo keskituulesta alkaen eikä vain kovan kelin lappuna. Samalla purje tehtiin hyvin litteäksi ja skuuttikulma nostettiin riittävän ylös kestämään kovaakin merenkäyntiä. Päälle vielä RtW-vahvistukset ja ei muuta kuin menoksi. Isoon otettiin reivi tai kaksi, se kun sujui nappia painamalla kätevän rullapuomin ansioista. Apparentti nousi välillä 13 - 15 metriin, mutta näillä eväillä kallistus pysyi 15 asteen tuntumassa ja vauhti hyvänä. Loki näytti pääosin yli kuutta solmua, mutta se pieni miinus pitää antaa luovikulmasta. Hyvä jos oli kolmenkympin luokkaa. Edellisten vuosikymmenten kokemukset Finngulfeista tarjosivat ainakin viisi astetta paremmat lukemat. No, oli meillä kerran VMG jopa 5,7, mutta ei pitkään. Meno oli muutenkin niin riemullista, että kumpikin odotti aina omaa ruorivuoroaan ja niistä tasatunneista pidettiin tiukasti kiinni.

Sy Meriida oli jo Vänersborgin rannassa odottamassa, kun Melina vielä roikkui kahden sillan välissä, jotka molemmat olivat kiinni ja jotain tietoliikennevikaa selviteltiin pitkään. Olimme saaneet iltapäivällä tiedon, että tuttujemme HR 36 oli vain muutamia tunteja edellämme. Meriidan pentrissä oli jo melkein kaikki valmista, kun iltayhdeksältä Melina lipui viereen. Kapu ja Försti saivat astua valmiiseen pöytään ja kyllä maistui.
Juttu kulki lähellä ja kaukana. Milloin vertailtiin kanavamatkailun kokemuksia, milloin muisteltiin Melinan Atlantin kierrosta 2005 - 2006. Meriidan kippari oli samaan aikaan pestattuna sy Numbawanin miehistöön, joten olimme seilanneet Atlantin yli samoihin aikoihin ja tapailleet myös Karibian päässä.

Juhannusaatto joella

Edessä oli vielä muutama iso sulku ja iso määrä siltoja. Niistäkin selvittiin, vaikka Trollhättanin korkeiden sulkujen seinämät hipoivat Melinan peräkulmassa olevaa tuuligeneraattoria. Väliin jäi puoli vaaksaa vaaraa, että lavat kolhiutuisivat kiviseinään. Tuntui mukavalta, kun Göta älv alkoi. Nyt kaikki sulut oli hoidettu kunnialla. Paitsi yksi, joka on puolivälissä matkalla Göteborgiin. Lilla Edet tarjosi pienen sataman juuri ennen sitä vihonviimeistä ja Meriida kylkensä lepopaikaksi, jotta Melinakin sai köydet rantaan. Ilman tuollaista palvelua olisi ollutkin ongelmia, sillä laiturin reunassa oli vettä alle kaksi metriä. Juhannusaaton sää oli perinteinen; fleeceä se vaati ja villasukkia. Nyt vuorostaan Melinan alakannelle katettiin päivällinen, josta puuttui vain snapsit. Eli lähes täydellinen yritys.

Melinan juhannuspöytä on katettu alakannelle.

Lilla Bommen

Göta älv leveni ja virta vei mukavasti. Solmun tai kahden myötäinen siivitti viimeistä taistoa. Göteborgin vierassataman Lilla Bommenin kulmassa oli vielä se ihan viimeinen silta, jonka vapaa korkeus oli 18,3 metriä. Vielä kerran huhuiltiin veehooäffällä kanavalla 9. Siltavahti halusi vahvistuksen maston korkeudesta, ettei turhaan joudu katkaisemaan vilkasta liikennettä yhden vaivaisen huvijahdin takia. Försti vahvisti yli metrin puuttuvan, joten kohtahan silta aukeni ja rannasta löytyi vielä yksi primepaikka, jonka vakiasukas oli parhaillaan merellä. Pienen keskustelun jälkeen satamamestari kelpuutti meidät siihen, mutta vain yhdeksi yöksi.

Satama tarjoaa kaikki palvelut ja myös maksullisen nettiyhteyden, jota oli kovasti kaivattu. Kapu oli jo saanut muutamia tekstareita, joissa oli vaadittu nopeampaa päivitystä nettisivuille.

Ensimmäinen maali Hönössä

Varsinaisesti Göteborg ei ollut määränpää, vaan sen edustalla oleva saari, Hönö. Siellä operoi Malö Yachtsin alihankkija Ö-Metall, joka on valmistanut Melinankin tuulilasipaketin alumiinilistoineen. Talvella olimme selvitelleet huolella alumiinilistan alakulmissa esiintyvien pienten korroosioilmiöiden merkitystä. Kukaan ei pystynyt vakuuttamaan, ettei niistä olisi ongelmaa suolaisilla ja trooppisilla vesillä. Päinvastoin, moni asiantuntija juuri epäili korroosion leviävän ja sen jälkeen ison aallon osuminen tuulilasiin voisi rikkoa koko paketin. Tämä oli hyvä syy tulla Hönöön, jossa Ö-Metall lupasi vaihtaa alulistat ja tiivisteet ja kasata koko paketin uudestaan. Hintakin oli sitä luokkaa, että olivat katsoneet peiliin. Olivat nimittäin liittäneet alumiinilistat toisiinsa rosteripoppareilla.

Etukäteen oli sovittu, että homma hoidetaan maanantaina heti juhannuksen jälkeen, varapäiväksi oli varattu vielä tiistai. Tiistaina iltapäivällä ei ollut tapahtunut vielä mitään näkyvää. Kapu kävi useamman kerran ihan sataman vieressä olevan verstaan mestarin puheilla ja muisti aina ihastella tämän hienoa jenkkirassia. Olihan se punainen Impala, vm. -59 ja vielä valkoisella rättikatolla. Sounditkin olivat sitä luokkaa, että varmasti kaikki konit olivat kotona litkimässä urakalla menovettä.

Hönön rantaan pujahti myös tutunnäköinen alus sy Julia, joka on ex-Melinan sisaralus FeelGood 44. Olimme jo kanavan varrella nähneet useamman kerran edeten vuorovetoa kohti Göteborgia. Julia on Finngulf 44 –sarjan uusin tulokas, jonka teknisten ja sisustuksellisten yksityiskohtien ihastelussa saatiin yksi ilta sujumaan vaivatta. Asiaa auttoi myös kylmä kuohuva.

Miehistön vaihto luvassa

Tiistaina förstin eka osuus päättyi. Hän otti linjapiilin Hönön sataman edestä ja matkasi Göteborgin kautta lentokentälle keräämään niitä lentopisteitä, joita varmaan jatkossakin kertyy. Bussikuski ei myy lippua, joten sitä varten piti ensin pyöräillä kolmen kilometrin päähän, josta sai sitten ostaa vähimmillään viiden matkan sarjalipun. Eli satunnaiselle matkailijalle kohtuullisen älytön systeemi.

Försti hoitaa muutaman seuraavan viikon ajan työvirkaansa ja palaa kehiin Ranskassa. Piletti on jo Pariisiin ja sieltä sitten junalla Calaisiin, Cherbourgiin tai Brestiin riippuen mihin Melina on siinä vaiheessa kiinnittynyt. Tervetuloa takaisin.

Ensimmäisen upseerin paikan täyttää heinäkuun alusta Antti ja tuo bonuksena mukanaan vielä Sadun. Kolmisin sitten jatkamme etelälounaaseen Pohjanmeren poikki kohti Englannin kanaalia, jossa isot vuorovedet odottavat.

Kuvat 12.6.2011–28.6.2011

Kaikki kuvat © Ilkka ja Elina Liukkonen.