Lagos, Portugali – Teneriffa, Espanja, Kanarian saaret

12.10.2011 – 27.10.2011

Julkaistu: 30.10.2011

Lokoisa seilailu Euroopan reunalla jäi taakse, kun Melina suuntasi keulan taas lounaaseen. Uuden gastiryhmän kanssa matkattiin Porto Santon kautta vehreälle Madeiralle ja sieltä edelleen Espanjan Teneriffalle. Se lokoisa seilailu vaihtui enemmän lokoisaksi motoroinniksi tyynellä Atlantin valtamerellä. Vain pehmeä maininki keinutti venettä kirkkaan kuutamon valaistessa yksinäistä taivalta.

Siniristilippu liehui Suomessakin juhlistamassa uuden miehistön saapumista Melinan kannelle maanantaina lokakuun 10. päivänä. Jaakko, Mikko ja Kaisu saapuivat vanhan lättähatun näköisellä kiskokulkimella Lagosin päärautatieasemalle, jonne johti yksi raidepari sisään ja toinen ulos. Aseman sijoittaminen Marina Lagosin kylkeen osoittaa huomattavaa logistista viisautta ja niinpä miehistön vaatimattoman kokoiset nyssäkät kulkivatkin näppärästi sataman laiturikärryillä perille.

Uudet gastit; Mikko, Kaisu ja Jaakko.

Tiistai olikin melkein kiireinen päivä, kun miehistön piti ensin tehdä laiturikatselmus, sitten piti tutustua sataman palveluihin, sitten pistäytyä kaupungilla, sitten hakea kärryllinen provianttia ja vielä lastata kuorma Melinan uumeniin. Illan suussa Kapu piti kohtuullisen perusteellisen esittelyn veneen moninaisista turvallisuusvarusteista ja niiden käytöstä. Veneestä poistuminen matkan aikana kiellettiin jyrkästi. Briefin päätteeksi Kapu naulasi seinään vahtilistan, jonka mukaan seuraavien vuorokausien elämä rytmittyy. Perustana oli kiertävä 4-tuntinen 2+2 vahti, jossa puoli vahtia vaihtuu kahden tunnin välein. Samalla siinä oli jaettu vuorot aamupalan, lounaan ja päivällisen tekijöistä. Siihen oli miehistön tyytyminen. Kapun kohdalle oli osunut ainoastaan lähtöaamiaisen hoitaminen, joka sujuikin jo rutiinilla. Se aamiainen tarkoittaa kahvin keittämistä ja jogurttipurkin ja mehulasin asettamista pöytään. Vaihtelua aamiaiseen tuo mehulasin sijoittelu vuorotellen jogurttipurkin oikealle tai vasemmalle puolelle.

Euroopan manner jää pitkäksi aikaa

Keskiviikkoaamu valkeni kauniina, tyynenä ja kuumana. Köydet irrotettiin varttia vaille yhdeksän, jotta olimme tasalta nostosillan takana odottamassa avausta. Sen verran paljon jo poltteli päästä taas merelle. Ensimmäiset tunnit ajettiin Algarven rannikon suojassa, mutta Cabo Sao Vicenten kulman jälkeen luoteesta vyöryvä pitkä laiska swelli alkoi tuudittaa venettä. Reittipisteitä oli yksi; Porto Santo, jonne oli matkaa noin 450 meripeninkulmaa ja eta kolme ja puoli vuorokautta.

Yanmarin kaksilitrainen diesel hyrisi tasaisesti 2000 kierrosta lasissa. Loki näytti viittä ja puolta solmua, todellinen nopeus eli SOG välillä melkein solmun enemmän. Iltapäivän puolella Kapu komensi vapaavahdin komeroihin. Oli aika aloittaa sopeutuminen vahtijärjestelmään. Euroopan mantereen lounaiskulmassa on tietysti laivojen reittijakovyöhyke, jonka poikki Melinan kurssi suuntasi. Ja vielä onneksi aivan tarkkaan poikittain, joten toimimme meriteiden määräysten mukaisesti. Kolmesti väistimme isoja laivoja, jotka kyntivät omia kaistojaan eteenpäin.

Onneksi ei osunut kohdalle yöllä.

Illan pimetessä laiva-alue jäi taakse ja Melina jäi yksin taivaltamaan tyhjälle merelle. Kirkas täysikuu nousi valaisemaan menoa, ensin takaa ja aamuyöstä edestä. Vahtiparit vuorottelivat ja kannella aika kului kirjallisuuden parissa. Mitä nyt aina välillä taivasta ihmeteltiin. Kapu luki innolla Esko Valtaojan kirjaa ”Kosmoksen siruja” ja päivitti miehistön tietämystä kosmoksen historiasta, joka on 13,7 miljardia vuotta vanha. Tämän legin jälkeen varmaan kaikki muistavat oman aurinkomme iän ja maapallon synnyn ja sata muuta asiaa maailmankaikkeudesta. Kosmologia on nyt tehnyt ison vaikutuksen miehistöön. Kiitos Esko.

Aamulla kaikki oli ennallaan. Tuulta jostain ei-mitään ja luoteinen pitkä maininki alla. Masto heilui laajassa kaaressa puolelta toiselle ja Jammu jatkoi tasaista hurinaansa. Ensimmäinen vuorokausi tuotti 147 mailia lokiin. Hieman puuduttava matkanteko jatkui. Siihen toi kyllä mukavaa vaihtelua Valimo-osaston ammattitaito, joka taikoi vahtilistan mukaisesti sellaisia herkkuja pöytään, että hyvä oli niiden jälkeen kellahtaa komeroon vapaalle. Sääliksi kävi kannelle jääviä. Kulunut Trivial paketti kaivettiin myös esille ja kannelta kuului jatkuva virta kysymyksiä, joilla mitattiin miehistön viisautta elämääkin tärkeimmissä asioissa.

Vihdoin tuulen henkäys

Toinen vuorokausi merellä tuli täyteen ja nyt matkaa oli kertynyt 135 mailia. Tuuliosastokin oli palannut lomalta ja heti aamupalan jälkeen genua ja isopurje saivat ottaa tehtäväkseen kuljettaa Melinaa kohti Porto Santoa. Yanmar pääsi pitkästä aikaa lepovuoroon. Ihana hiljaisuus täytti veneen ja kaikki keskustelukin käytiin pienillä kirjaimilla. Tuuli jaksoi henkäillä koko päivän luoteesta, joten etenimme neljän – viiden metrin sivutuulessa samaa nopeutta solmuissa. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja kansimiehistö viihtyi EL-Tuotteen oivallisen biminikatoksen alla. Kello 20 laitettiin valot ja tuulet pois. Oli aika sytyttää kulkuvalot ja käynnistää Jammu. Kolmas yö ei tuonut muutosta ohjelmaan. Kansivahti luki kirjaa ja tähyili tyhjää merta. Vapaavahti luki kirjaa ja odotti vuoroa silmäsairaalaan.

Porto Santa lähestyy.

Porto do Porto Santo

Kolmas vuorokausi tuotti lokiin 130 mailia, joten miehistö alkoi yhä tarkemmin tähyillä taivaanrantaa edessä. Milloin maa näkyy? Se alkoi näkyä 30 mailin päästä. Pienet teräväkärkiset piikit kasvoivat hitaasti vuoriksi ja iltapäivällä kello 15 Melina kurvasi aallonmurtajan aukosta Porto Santon suojaiseen satama-altaaseen. Ensin taas kylki kiinni odotuskaijaan ja sitten rantaan etsimään toimistoa. Pienen kyselyn jälkeen löytyi sininen parakkirakennus, jossa marina piti toimistoa. Enää ei ollut niitä hulppeita torneja, joissa tuli juostua Espanjan rannoilla. Marinan toimiston neitokainen hoiti paperihommat näppärästi. Hän kuvasi digikameralla venetodistuksen (sen pursiseuran antaman, jossa sentään on veneen nimi), vakuutustodistuksen ja kaikkien passit. Service oli taas ystävällistä ja tehokasta. Paluumatkalla veneelle Kapu huomasi naapuritalossa kaverin, jolla oli polettia olalla ja mustat Reiskat päässä. Kohtelias nyökkäys siihen suuntaan tuntui asialliselta ja sitten vauhdilla takaisin veneelle. Siellähän jo odotti kylmä geetee.

Vaikeita kysymyksiä

Tuskin oli ensimmäinen hörppäisy ikeniin kuivunut, kun sama officeri marssi Melinan partaan vierelle naama peruslukemilla. Kaverilla oli jalassa mustat maihinnousukengät, vihertävä virkapuku, paljon punaisia poletteja olalla, vyössä reikärauta ja selän takana käsiraudat. Mustat peililasi Ray-Banit eivät paljastaneet silmien ilmettä. Kapu pomppasi laiturille kysyvä ilme naamallaan. Se kysymys tuli heti: ”Miksi ette käynyt virastossani ilmoittautumassa?”

Kapu pyyteli vuolaasti anteeksi moista laiminlyöntiä, kun kaikissa aiemmissa Portugalin satamissa oli nyt riittänyt yhdellä luukulla käynti. Marina sitten hoiti tarvittavat tiedot ja kopiot eteenpäin viranomaisille. Toista se olikin kuusi vuotta aiemmin, jolloin joka rannassa piti juosta kahdella tai kolmella luukulla. Seuraava kysymys: ”Eikö marinan toimisto käskenyt tulla hänen luokseen?” Ei todellakaan ollut sellaista puhetta, yritti Kapu vakuutella. Sitten tuli se kysymys, jota Kapu oli jo vähän pelännyt odottaa: ”Minkä takia Suomi ei halua auttaa Portugalia maan taloudellisissa vaikeuksissa?” Nyt oli pantava peliin koko kaunopuheisuus. ”Se on todellakin väärin, kyllähän mekin saimme Portugalilta apua sodan aikaan 70 vuotta sitten.” Samalla Kapu mietti hiljaa pitäisikö ne 10.000 lumilapiota palauttaa. Eikös se jotain sellaista tasoa ollut se Portugalin tuki talvisodassa. Lisää kysymyksiä pukkasi koko matkan ajan toimistolle: ”Miksi Suomi ei ole solidaarinen EU:n perustajamaata kohtaan? Miksi Suomi on noin itsekäs? Miksi suomalaiset ovat äänestäneet tuollaisia poliitikkoja?” Onneksi tultiin ovelle, jossa luki GNR ja alkoi lomakkeiden täyttäminen. Hetken siinä sai miettimisaikaa, miten näihin kysymyksiin pitäisi vastata. ”Kyllä minä olen samaa mieltä, mutta kun jotkut Suomessa ajattelevat eri tavalla... ” tuntui aika lattealta tavalta selvitä kuivin jaloin poliittisesta kuulustelusta. Kun paperit oli tehty ja leimat läiskitty kulmiin, alkoi Kapu tehdä lähtöä. Mutta vielä tuli vuodatusta. ”Meiltä on jo poistettu Joulurahat ja lomarahat ja muut pienet bonukset. Se tiputtaa kolme tonnia vuosituloa. Ja kuukausipalkka on vain reilu tonni kuussa. Kuinka sillä pärjäisi Suomessa? Eikös siellä poliiseillakin ole paljon paremmat palkat? Ja meiltä vaan halutaan kiristää vyötä!” Kapu valitteli huonoa tietämystään poliisien tuloista, mutta keksi sitten oivallisen koukun.

”Kyllä meillä palkkataso varmaan on hieman korkeampi, mutta asuminen ja eläminen Suomessa maksaa paljon enemmän kuin täällä. Lagosissa sai rantakärryllisen ruokaa ja juomaa alle satasella, kun Suomessa sama setti olisi maksanut ainakin kolme kertaa enemmän. Ja toi viina, se vasta onkin kallista. Ja asunnot. Ja autot. Ja ravintolat. Ja siellä on nyt kuusi astetta lämmintä ja sataa ja on pimeää.” Pikku hiljaa kaveri alkoi ymmärtää miten miellyttävää onkaan asuskella Porto Santon neliövuokrilla ja käydä kahden euron lounaalla terassilla lokakuun lopulla. Puoli tuntia meni siinä vierailussa ja lähtiessä jo käteltiin ystävällisesti. Kapu kipaisi takaisin veneelle, jossa laimentunut geetee odotti miehistön jännittäessä tuleeko Kapulle pitkäkin kakku paikallisessa sellissä.

Turistina Porto Santossa

Oli taas aika vaihtaa turistihattu päähän ja kuljeskella pitkin ja poikin Porto Santon kotataajamaa. Äkäslompoloksi sitä alettiin pian kutsua. Nuoriso painui yhdeksän kilometriä pitkälle biitsille ja vanhemmat herrat hyppäsivät pieneen turistibussiin, joka mainosti kahden tunnin saittaria saaren ympäri. Kuski pisti parastaan ja kurvaili muhkuraisia teitä pitkin rallikuskin ottein. Pöly lensi ja renkaat vinkui amerikkalaisen leffan malliin. Kerran tehtiin varikkopysähdys, kun nokka työnnettiin paikallisen rengasliikkeen halliin. Vaikutti siltä, että ohjauksessa oli vähän klappia. Mekaanikko nosti peukalon pystyyn ja meno jatkui jyrkkää rinnettä ylös ja seuraavaa alas. Onneksi ei tarvittu pappia. Saaren hienoin nähtävyyskin käytiin katsomassa. Se oli satama, jonka pilttuussa Melinakin kellui. Otimme valokuvia. Maalin tultiin puoli tuntia etuajassa. Yhden varikkopysähdyksen taktiikka toimi.

Pari päivää saatiin Portossa kulumaan ja sitten taas kurvailtiin merelle. Madeiran korkeat vuoret näkyivät horisontissa vajaan 40 mailin päässä. Tuuli henkäili pohjoiskoillisesta viitisen metriä. Oli aika tuulettaa nailonia. Koko matka seilattiin pelkällä genaakkerilla, joka ilman isoa veti melkein täysplatissa. Madeiran itäkulmassa heitettiin pari kertaa jiipit, jotta saatiin purje pysymään vedossa. Se hoitui näppärästi kiskaisemalla genaakkeri rullalle ja sitten uudestaan auki. Sisäänveto kestää 10 sekkaa ja auki purje kelautuu itsestään puolet lyhyemmässä ajassa.

Madeiran paras satama

Madeiran karussa itäkulmassa on mainio uudehko satama Quinta do Lorde, jota kävimme vilkaisemassa jo kuusi vuotta sitten. Silloinen Melina viihtyi viikon Funchalin kaupungin satamassa, mutta autoretki tänne vahvisti vasta valmistumassa olevan sataman olevan ainakin veneelle paljon parempi. Quinta do Lorden aallonmurtajan aukosta pujahdimme sisään kello 17. Oli tiistai lokakuun 18. päivä ja aurinko kuumotti edelleen.

Marina Quinta do Lorde on huippupaikka.

Aloitimme tankkaamalla veneen, koska matkaa Lagosista oli tehty pitkälti konevoimalla. Nopea laskutoimitus konetuntien ja litrojen välillä osoitti keskikulutuksen olleen 2,8 litraa tunnissa. Ei paha, kun käytetty nopeus oli kuuden solmun pinnassa. Veneen range tuolla nopeudella olisi melkein 800 mailia ja pudottamalla nopeuden neljään solmuun yli 1000 mailia. Aika hyödyllinen ominaisuus pitkän matkan veneelle.

Quinta do Lorden satama-alueen kehitys oli edelleen hyvin keskeneräinen. Iso määrä ympärillä olevia taloja oli edelleen rakenteilla, mutta itse sataman peruskuviot olivat priimakunnossa. Se priima näkyi jo marinan toimiston henkilökunnassa, jonka ylenpalttisen ystävällisyyden ylitti vain sisäinen kauneus, joka pursui kovasti pintaan.

Kaunis vehreä Madeira

Madeira on jo aiemman kokemuksen perusteella yksi hienoimpia kohteita, joihin veneellä voi seilata. Nyt päätimme ottaa siitä kaiken irti. Ensin vietettiin satamapäivä, joka tarkoittaa laitureiden huolellista kiertämistä. Siihen riitti kaikilta intoa ja tarmoa. Melinan vieressä kellui 48-jalkainen Swan ”Quera-Quera”, jonka olimme tavanneet Karibialla 2006. Melinan keulan edessä kiilteli Joutsenmerkkinen 44-jalkainen sy Symposium, joka tarjosi meille kylkensä Portugalin reunassa pari kuukautta sitten. Hyvin oli perhemiehistön retki jatkunut. Kippari oli selvästi innokas kalamies, eikä turhaan. Olivat nytkin syöneet kipparin itse pyytämää 35-kiloista tonnikalaa sen verran runsaasti, että kippari oli määrätty kalastuskieltoon, kun pakastimessa oli vielä uutta mahi-mahi odottamassa. Teimme Samin kanssa diilin. Me saimme kaksi valtavaa palaa herkullista kalaa ja vastaavasti hänen kalastuskieltonsa päättyi. Näin se kysyntä ja tarjonta kohtaavat maailman merillä.

Vaikutti siltä, että useimmat kipparit yrittivät viivytellä, ymmärrettävistä syistä, marinan toimiston tiskillä keksien kaiken maailman asioita luulleen olevansa jossain turistitoimistossa. Mutta mihinkäs tässä on kiire valmiissa maailmassa, mietti Kapu ja odotti taas vuoroaan päästä tiskin ääreen niiden äärimmäisen pätevien tyttöjen palveltavaksi. Nyt piti vuokrata pirssi. Se homma sujui valitettavan nopeasti.

Panda pisti parastaan

Madeira on noin 60 kilometriä leveä ja 25 km pitkä saari, johon on hankittu tiekilometrejä niin paljon, että valtaosa on pitänyt panna mutkalle. Lisäksi saarella on satoja tunneleita, jotka puhkovat vuorten läpi jatkuen sitten korkeina siltoina rotkojen ylitse. Tunnelimäärärahoja on varmaan saatu vähän yli tarpeen, sillä saarelta löytyi monia uusia tunneliaukkoja, joihin ei kuitenkaan johtanut mitään tietä. Paikallinen vuokraamo toimitti meille Fiat Pandan, jonka nokan alla hörisi pieni dieselkone. Sillä kelpasi kurvailla mäkiä ylös ja alas kolmen päivän ajan. Ensin tehtiin Funchal -päivä, jonne huristeltiin puolessa tunnissa uutta moottoriliikennetietä pitkin. Saaren lentokenttä on tehty vähän erikoiseen kohtaan rotkon päälle, mutta kun parempaakaan paikkaa ei ollut tarjolla. Maantie kulkee kiitoradan alla valtavien pylväiden välissä, joiden päällä koko kenttä makaa. Teiden alla rantaviivan reunassa on vielä veneiden talvisäilytysalue. Hyvin ovat nämäkin neliöt hoidettu käyttöön kolmessa kerroksessa.

Madeiran vihreät vuoret.

Funchal on kaunis kaupunki, jossa upeat puistot luovat vehreän ja viehättävän vaikutelman vanhojen ja uusien rakennusten vuorotellessa milloin kapeiden kujien milloin leveiden bulevardien reunalla. Ensimmäinen pyhiinvaelluspaikka oli tietysti Funchalin satama, jonka edestä löytyi p-halli Pandan tarpeisiin. Hetkessä koko miehistö oli rannassa ja sataman ja sen asukkaiden tarkastelu alkoi. Aallonmurtajan reunavalli on täynnä erilaisia kuvia, joita satamassa käyneiden veneiden miehistöt ovat maalailleet muuriin. Ja sieltähän se löytyi, se Melinan sinivalkoinen kuva, jossa kotimaamme lippu ylväästi liehuu FG-44:sen peräpeilissä. Vieressä miehistön nimet: Ilkka, Elina ja Mauri. Kapu seisoi kuvan edessä ja otti olkistetsonin päästään. Tällä sitä taas ollaan. Olkistetsonin sisällä on muuten varoitus: Älä käytä auringonvalossa. Niinpä.

Ei tehnyt kipeää viettää päivää turistina lampsien mäkiä ylös ja alas. Ehkä asiaa vielä auttoi taktiikka, jossa tankkausväli oli riittävän lyhyt ja lounastauko pitkä. Ei ole ihmisen huono olla vaikka pidempään näillä haminoilla, vaikka vaan talvikauden kerrallaan. Jos nyt ei viihdy pimeässä ja pakkasessa.

Uusi turistipäivä jakoi miehistön kahteen. Nuorisojoukkue jäi sataman kulmille ja progeryhmä lähti saaren kiertoon Pandalla. Nyt Panda sai näyttää mihin pystyy. Jyrkimmät rinteet piti nousta ykkösvaihteella, mutta alas tultiin vauhdilla. Jossain vaiheessa Jaska vähän pohti miten hyvin tuollaiset 80-sarjaiset kumit pysyvät vanteella? Aivan, viimeksi sellaisilla on tullut ajettua varmaan 60-luvulla. Kapu ymmärsi yskän ja tiputti vauhdin reilusti nopeusrajoituksen alle. Oli vaan yrittänyt pitää yllä rajoituksen mukaista nopeutta. Saaren pohjoisreuna on erityisen vihreä, suorastaan kuin viidakossa ajelisi. Aina kun mahdollista kurvattiin vanhoille tiepohjille, jotka kulkivat jyrkänteiden reunoilla ja pienten tunneleiden läpi. Vähän väliä oli järjestetty tehokas autopesu. Jyrkänteiden reunalla vettä valui seinämistä kuin Vantaanjoen Pikkukoskella ja taas oli Panda pesty. Saimme koko päivän kulumaan saaren kiertoon, sen verran mutkalle on tiet väännetty. Illalla kotona odottivat siivottu vene ja puhtaat pyykit. Nuorisoketju oli löytänyt pölynimurin ja pesulan.

Levadathan se vaatii

Vielä yksi Madeiran must oli tekemättä. Levadat piti käydä katsastamassa. Aamulla koko miehistö ahtautui Pandaan ja otettiin oikein goretexit mukaan. Ylhäällä voisi olla viileätä. Ensin oli parin kolmen tunnin ajelu korkealle saaren ylätasangolle. Sitten lähdimme lampsimaan kävelyreittiä alaspäin ja muutaman kilsan jälkeen pujahdimme kapean kanavan reunalla kulkevalle polulle. Sitä sitten seurattiin alaspäin pienelle putoukselle. Levadapolkuja tai oikeastaan näitä kastelukanavia on muutama tuhat kilometriä rakennettu saaren rinteille aikana, jolloin lasermittaus ja sähkötyökalut olivat vielä futuristien haaveita. Teimme myös tieteellisiä kokeita. Mittasimme 10 metrin matkan levadakanavaa ja sitten pudotimme veteen puun lehden. Sekunnit kulkivat kellossa ja sitten vaan iphonen laskin käyttöön. Virtausnopeus oli yksi solmu. Oma kävelyvauhtimme oli kaksi solmua.

Levadapoluilla on nykyisin kaiteita.

Muutaman tunnin jälkeen aloimme laskeskella aikatauluja. Panda odotti ylhäällä, joten oli aika siirtyä kapuamisen puolelle. Märät kiviaskelmat saivat askeleen hidastumaan entisestään. Mutta sekin hetki koitti, kun päästiin levadapolulta tien reunaan. Sitten kuului auton ääni. Paikallinen pikkubussikuski heitti turisteja ylös maantien laitaan, jossa näiden autot odottivat. Eka kuorma tuli heti täyteen. Me teimme jonon, jotta joku järjestys säilyisi seuraavaa kuormaa valittaessa. Muut turistit muodostivat vapaamuotoisen kuvion, joka sitten auton saapuessa ryntäsi ovenkahvaan. Stressaantunut kuski yritti pitää jotain järjestystä, mutta valitsi sitten ne, joilla oli piletti jo etukäteen ostettuna. Me jäimme nuolemaan näppejämme. Saimme kuitenkin peruutuspaikat. Eli saimme ahtautua peräovesta matkatavaraosastoon, jossa saimme sitten kyykkiä lokasuojan päällä. Ylhäällä kuski vieläkin valitteli huonosti käyttäytyvistä turisteista, jotka saavat hänet hermostumaan. Niinpä, ketähän hän tarkoitti? Päivän lopulla Panda palautti turistit marinan laiturille ja me palautimme Pandan avaimet baariin. Trippimittarissa oli 510 kilometriä. Ahkeran turistin oli aika pitää vapaapäivä. Sekään ei tehnyt kipeätä. Ei se ole huono latitudi tämä 32 astetta.

Kohti Kanarian saaria

Seuraavana päivänä oli jo vähän valmiutta lähteä matkaan, mutta kun alkoi sadella ja tummat pilvet peittivät auringon. Päätimme pitää toisen vapaapäivän. Kukas sitä nyt sateeseen, jos huomenna taas paistaa. Ja tiistaina 25. päivä lokakuuta armon vuonna 2011 paistoi aamusta alkaen. Nyt sopi meidänkin lähteä. Seuraava satama Marina Atlantico Teneriffan Santa Cruzissa odotti noin 260 mailin päässä. Tuuliennuste oli 5 metriä koillisesta. Sehän olisi mainiota genaakkerimenoa. Vaan kuinkas kävi? Taas meni melkein eka vuorokausi kahden metrin myötätyynessä. Jammu hyrisi luotettavasti ja miehistö ahmi romaaneja. Purjehduksen sivistävästä vaikutuksesta on harvoin puhuttu, mutta pitkänmatkan purjehdus tarjoaa oivallisen tilaisuuden upota kirjallisiin kulttuurinautintoihin. Kirjaswapit ovatkin yleisiä. Melkein jokaisen sataman pyykkituvassa tai muussa vastaavassa kulttuurikeskuksessa löytyy nippu kansainvälistä kirjallisuutta. Ota yksi ja tuo luettu tilalle. Kierrätystä parhaimmillaan.

Keskiviikkona aamu neljältä tuuli virisi lännestä ja nousi nopeasti viiteentoista solmuun. Melinan genua hulmahti auki ja sitten vaan nautittiin menosta seuraava vuorokausi. Autopilotti ajoi koko ajan, nokka osoitti Teneriffalle, loki naputti tasaisesti viisi - kuusi solmua. Myötämaininki keinutti kevyesti ja vahdit pyörivät. Valimo-osasto taikoi pentristä lounasta ja päivällistä siihen malliin, että kelpasi sitä herrojen nautiskella. Teiden huippukin oli tullut näkyviin melkein sadan mailin päästä, joten kurssi oli selvä. Jossain tuolla edessä on Teneriffa. Yöllä saaren majakat ja valot näkyivät 50 mailin päästä. Hyvä ettei vielä kaivettu fendareita. Niin se ihmissilmä erehtyy, kun edessä näkyy kirkkaita valoja. Loppumatkasta pantiin oikein jarrut päälle eli pienennettiin vauhtia rullaamalla genuaa reilusti sisään. Halusimme tulla satamaan vasta valoisaan aikaan. Aurinko nousi kahdeksan jälkeen ja puoli yhdeksältä taitoimme ison aallonmurtajan taakse ja livuimme sataman perukkaan marinan laitureiden eteen odottamaan marineron ohjetta laituripaikasta. Yhdeksältä Melinan köydet olivat kiinni pantalan 1:sen sisäkulmassa. Loki näytti 262 mailia, helppoa ja nautinnollista mailia. Joskus seilaus valtamerellä voi olla näin helppoa. Kaikin tavoin, sillä Jaskan kokemus yhdistettynä Mikon ja Kaisun intoon ja herkullisiin palveluihin oli vallan mainio paketti.

Matkaa kotisatamasta on kertynyt noin 4100 meripeninkulmaa. Silti ollaan vasta alkumatkalla. Noin kymmenkertainen matka on vielä edessä. Kuukauden päästä olemme jo hyvän matkaa Atlantilla, jota taivalletaan vajaa 3000 meripeninkulmaa Karibian lämpöön.

Seuraavat viikot kuluvat paikallisen turismin merkeissä ja ennen kaikkea huolellisessa valmistautumisessa valtameren ylitykseen.

Kuvat 12.–27.10.2011