MIEHISTÖ: MIEHISTÖN ESITTELY | VIERAILEVAN MIEHISTÖN ESITTELY
Miehistö
Melina maailman merillä –projekti on rakennettu osittain vaihtuvan miehistön pohjalle. Aluksen kipparina eli kapuna häärii Ilkka Liukkonen ja ensimmäisen upseerin tontilla förstinä on tietysti puoliso Elina Liukkonen.
Kapu on jo siirtynyt siihen ihmisluokkaan, jonka huoneentaulussa lukee ”Työ on tarkoitettu ihmisille, jotka eivät osaa purjehtia.” Viimeinen työpäivä päättyi Työn juhlaan Vappuna 2011.
Förstin elämään mahtuu vielä vajaan vuoden verran työuraa. Förstin ilona taapertaa myös neljä alle 4-vuotiasta naperoa, jotka myös kaipaavat mummin aikaa ja yhdessäoloa. Näistä syistä johtuen förstin virkaan on tarjolla erimittaisia viransijaisuuksia pitkin matkaa. Paikkaan on ollut paljon hakijoita.
Ei aikaakaan kun förstillä on lehtoyhtiöiden ”kulta-platina-timantti” kortteja. Sen verran usein förstin täytyy päästä hoitamaan mummin tehtäviä. Kuulostaa aika kiireiseltä elämältä kapun mielestä.
Esittelemme vaihtuvaa miehistöä sitä mukaan, kun pesti aina alkaa. On se hienoa, että meillä on sellaisia upeita purjehtijaystäviä, jotka haluavat seilata Melinan kannella eri puolella maailmaa!
Kapu

Ilkka Liukkonen
+358 400 500 146
Försti

Elina Liukkonen
+358 400 546 055
Muut yhteystiedot
Ilkan Skype-yhteys = ilkka1165.
Aluksen miehistön yhteinen sähköposti

+8816 3146 9455
Puhelin on käytössä lähinnä valtameriosuuksilla.
Irdiumin webbisivuilta voi myös lähettää tekstiviestejä veloituksetta tähän satelliittipuhelimeen.

Irdiumin sähköpostiyhteys on hidas ja kallis.
ÄLÄ LÄHETÄ MITÄÄN LIITETIEDOSTOJA.
EI SIIS KOSKAAN! KIITOS.