Noumea, Uusi-Kaledonia – Cairns, Australia

10.6.2013

Julkaistu: 10.06.2013

Noumeaan tehty ranskalainen visiitti kesti viikon ja maistui hyvältä. Sitten otimme suunnan länsiluoteeseen kohti Cairnsin kaupunkia Australian koilliskulmalla. Muutaman konepäivän jälkeen alkoi kaakkoispasaati puhaltaa napakasti ja samalla Korallimeren yli vyöryi raskas maininki ärjyvien nelikymppisten isoista myrskyistä. Valtameripurjehdus oli taas sitä itseään; kuoppaista ja keinuvaa. Sitten onkin vaan hyviä ja huonoja uutisia; huonot ensin. Voi %&#”?!%&¤#, Wind Pilotin uuden ohjauslavan akseli katkesi! Se, joka oli muka tehty saksalaista panssarivaunua varten, hah hah! Hyvät uutiset; tapasimme Cairnsissa s/y Aliisan kipparin, maailmanympäripurjehtija Laurin, ja hänen vaimonsa Anninan sekä heidän ihanan Luka-poitsunsa.

Lähes sileä meri ja muutaman metrin tuuli saattelivat Melinan matkaan. Ajoimme Noumean satama-altaasta ulos ja taitoimme ensin luoteeseen riutan sisäpuolella kohti Passe de Uitoan aukkoa. Ehdimme passista ulos ennen pimeää ja otimme riutan ulkopuolella suunnan länsiluoteeseen. Yanmar hyrisi tyytyväisenä ja pehmeä loiva maininki keinutti purtta kevyesti. Sy Verden kulkuvalot näkyivät horisontin reunassa, muuten liikenne oli vähäistä. Leppoisaa oli aloittaa matka kohti uutta mannerta ja maata, joka on pinta-alaltaan maailman kuudenneksi suurin. Aamusta tuuli henkäili jopa viitisen metriä suoraan takaa, joten saimme koko päiväksi nailonit näkyviin. Genaakkeri kiskoi paattia 4 – 5 solmun vauhdilla oikeaan suuntaan, helppoa kuin heinänteko. Yöksi vaihdettiin tilalle iso ja genua, mutta samalla piti leikata vähän liikaa länteen. Vaan olihan sitä edessä päiviä, jolloin voi taas korjata kurssia toiseen suuntaan. Eikä tarvinnut edes kauaa odottaa, sillä yöllä tuuli hyytyi ja oli pakko ryhtyä taas konehommiin. Seuraavien päivien ennuste oli ihan samanlainen; hyvin heikkoa myötäistä. Ja nyt ennusteet pitivät oikein hyvin paikkansa.

Nyt nappaa

Jukka aluksen kalastusmestarina oli hankkinut vähän uusia täkyjä ja koko valoisan ajan uitimme jotain niistä siiman päässä. Kolmantena päivänä nappasi Jukan vahtivuorolla. Pian koko miehistö oli kannella odottamassa kalan uupumista. Puolisen tuntia myöhemmin Jukka alkoi kiskoa siimaa sisään ja Kapu toimi hanslankarina. Välillä siima tuntui ihan tyhjältä, välillä kala pani vähän hanttiin ja lopuksi veneen peräpeilin takana otus teki vielä viimeisen epätoivoisen yrityksen henkensä säästämiseksi, turhaan. Jukka kiskoi kullanvihreän doradon ihan veneen peräkulmaan ja Kapu onnistui peräaskelmalta iskemään nostokoukun poskesta läpi. Sitten olikin nostettavaa. Uskokaa tai älkää, mutta tämä mahi-mahi painoi noin 17 kiloa ja pituutta komeudella oli 130 senttiä. Jukan silmät loistivat ja hymyn leveyttä rajoittivat vain korvat. Eikä turhaan, sillä nyt takakannella oli sellainen vonkale ettei isommasta väliä. Reilua tuntia myöhemmin isot fileet olivat jo jääkaapissa ja peräkannen taistelutanner huuhdottu hurmeesta. Päivän ruokalista meni uusiksi ja illan pimetessä nautimme juhla-aterian. Herkkua riitti vielä sekä lounas- että illallispöytään useamman kerran. Ja aina maistui taivaallisen hyvältä. On se hienoa, että aluksella on sellainen kalamies, joka sekä pyydystää että kokkaa.

130-senttinen dorado ja kalastusmestari Jukka.

Valtameripurjehdusta

Välillä yritimme hiipiä muutaman tunnin seileillä, mutta pian sekin ilo vaihtui Jammun hurinaan. Yöllä täysikuu valaisi ensin takaa ja aamuyöstä edestä. Yleensä AIS näytti yhden laivan kuvakkeen vuorokaudessa ja Verde oli jossain horisontin takana. Vahdilla oli aika vähän raportoitavaa seuraajalleen; väistetyt ja päälle osunet sateet olivat pääasiallinen aihe. Välillä Melina sai niskaansa sellaisen trooppisen sateen, että varmasti kansi puhdistui. Tai ainakin melkein, useana yönä isot merilinnut pitivät huvijahtia lentotukialuksena ja viettivät lepotaukoja ja kannella tai saalingeilla. Sen jälkeen oli siivouspartiolla hommia harjan kanssa.

Verantapurjehduksen iloa sateen sattuessa.

Korallimerellä on laajoja veden peittämiä koralliriutta-alueita keskellä avointa merta. Siksi mekin jouduimme ensin suuntaamaan enemmän luoteeseen ja ison Chesterfield Reefin ohituksen jälkeen käänsimme oikealle kurssille länteen kohti Australian mannerta. Pääriutan itäpuolella oli 14 mailin pituinen pikkuriutta, jota ei ollut lainkaan Navionicsin plotterikartassa! Onneksi näitä karttaohjelmia on mukana useampia ja nyt kaksi muuta värkkiä näytti sen sijainnin. Olimme niillä haminoilla neljännen vuorokauden kuluessa ja samalla pääsimme pasaatituulen kyytiin ihan ennusteiden mukaisesti. Kaakkoispasaati sai nopeasti lisää puhtia ja pian ajelimme pelkällä reivatulla kutterilla 160 – 170 meripeninkulman päivämatkoja. Etelästä vyöryi mahtava swell, joka oli Tasmanianmeren tervehdys ärjyviltä nelikymppisiltä. Taas kerran korkea maininki ja 15 m/s tuulen muodostama aallokko tulivat eri suunnasta ja niin Melina velloi aallonharjalta mainingin syvään kuoppaan. Kansi tuli perusteellisesti huuhdeltua ainakin kerran minuutissa. Kerran iso aalto murtui osittain veneen päälle, jolloin veden kuorma rikkoi biminikatoksen ompeleet puolen metrin matkalta. Enää ei ollut kuiva kaukalo miehistön ilona. Sateiden aikana yöt olivat sysipimeitä, jolloin veneen tulevia liikkeitä ei voinut mitenkään arvata. Yhtäkkiä vaan lähdettiin katsomaan jonkun kuopan pohjaa ja sitten läsähti toinen aalto suoraan sivusta kylkeen. Purjehdushan on mukavaa tai erittäin mukavaa, nyt vain mukavaa. Parinakin yönä iso merilintu tömähti päin biminikatoksen sivuikkunaa, jonka takana vahti hoiti hommiaan eli luki kirjaa tai ratkoi ristisanoja. Vahtivuorolaisen toivuttua säikähdyksestä, otsalampun valokeilassa sivukannelta löytyi pökertynyt siipiveikko. Yleensä aamuun mennessä linnut tokenivat sen verran, että jättivät aluksen, mutta jättivät kannelle myös melkoisen näytteen ruuansulatuksen toimimisesta.

Voihan %&#”?!%&¤#

Wind Pilot hoiti ruorimiehen hommia ja piti Melinan tiukassa komennossa. Paatti piti hienosti nokkansa länteen, vaikka merenkäynti oli välillä aika ankaraa. Vahti istui kaukalossa turvavaljaat kytkettynä ja piti kahvoista kiinni. Vapaavahtilaiset yrittivät pysyä punkassa ja saada unesta kiinni. Australian lähestyessä merenkäynti alkoi rauhoittua ja tuulikin keveni noin 10 metriin. Matkan kahdeksas päivä oli juuri valkenemassa, kello oli kuusi aamulla. Försti oli vahdissa, ja oli juuri ottamassa aamiaissämpylöitä uunista. Yhtäkkiä vene heilahti, kutteripurje oli pakissa ja keula osoitti koilliseen, koska veneen peräpeilissä ei enää ollut ketään ohjaamassa. Wind Pilot tuuliperäsimen ohjauslavan akseli oli taas katkennut! Onneksi isopurje ei ollut ylhäällä eikä ohjauslavan menetys johtanut muihin vaurioihin. Eikä Förstikään saanut kuumia sämpylöitä silmilleen.

Wind Pilot ohjasi melkein koko matkan, kunnes...

Lisää murheita

Melinan matka jatkui kohti Palm Passagen aukkoa, josta seuraavana yönä pujahdimme sisään. Pujahdus kesti viisi tuntia, mutta oli sillä riutta-aukolla syvyyttäkin 30 mailia. Taas yön pimeinä hetkinä kuului tömähdys ja sitten tuuligeneraattori alkoi raksuttaa krak, krak, krak. Nyt iso tipu osui suoraan tuuligenun lapaan, joka meni poikki. Samalla taisi linnulta mennä kaula poikki, onneksi se ei jäänyt kannelle. Koko matkan hienosti sähköä tuottanut tuuligenu oli poissa pelistä. Tähän asti akut olivat olleet koko ajan täydessä latingissa, mutta nyt jäimme vain paneelien varaan. Onneksi Aucklandista tuli ostettua Air Breezen edustajalta varalapasetti. Nyt pitää vain vaihtaa kaikki lavat, koska kolmen lavan setti on aina tasapainotettu yhteen.

Tipu törmäsi yöllä Melinan biminiin.

Viimeinen matkapäivä eteni Ison Valliriutan ja Australian mantereen välissä lähes sileässä vedessä ja myötätuulessa. Mitään ei ollut kuitenkaan nähtävillä uudesta maasta, sillä rannan puolta peitti samea pilviverho ja riutan puoli oli horisontin takana. Viimeiset tunnit matelivat hitaasti vaikka paatti teki parhaansa ja paahtoi kahdeksan solmun vauhtia sileässä vedessä Cairnsin sisääntulorännissä kaiun näyttäessä alle kymmenen metrin syväystä. Juuri ennen illan pimenemistä saavuimme Cairnsin sataman eteen. Marlin Marinan toimisto kehotti meitä jäämään satama-altaan eteen ankkuriin, koska viranomaiset tulevat vasta aamusta hoitamaan Melinan paperisodan kuntoon.

Kiitosta pukkaa

Matkaa Uudesta-Kaledoniasta kertyi lopulta 1332 nm, aikaa kului vain reilut yhdeksän vuorokautta ja keskinopeuskin nousi kuuteen solmuun. Miehistö oli rantautuessa tip-top kunnossa ja venekin puts-plank. Kelpasi sitä kehuja kuunnella, kun puoli tusinaa virkapaitaisia ihasteli aluksen siisteyttä. Paljon ennakkoon varoiteltu maahantuloproseduuri sujui noin tunnissa ja kaikki viranomaiset olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Reipas labradorin noutajakin kävi nuuskimassa paikat. Haukulle laitettiin ennen alukseen astumista omat töppöset jalkaan, kun taas tullin tyttö riisui omansa ennen kuin he painuivat Melinan uumeniin. Karanteenin väki keräsi pienen pussillisen kiellettyjä tuomisia ja oli myös kaikin puolin tyytyväinen aluksen kuntoon. He tutkivat myös millaisessa kunnossa aluksen pohja oli, vaan kyllä sitä sileää, vasta kuukausi sitten pestyä pohjaa kelpasi raapia. Mitään ei jäänyt haaviin.

Strengellin Lauri suurena apuna

Aamun toiset kahvit, ne apukahvit, olivat juuri tulollaan, kun Lauri koputti reelinkiin. Kapu oli jo etukäteen ollut useamman kerran sähköpostiyhteydessä Lauriin. Onhan hän purjehtijapiireissä varsin tunnettu cairnsilainen. Lauri seilasi aikoinaan täältä Suomeen sy Aliisa nimisellä veneellään ja purjehti sitten takaisin tänne Cairnsiin mukanaan Haukilahden neito Annina eli Ansku. Aliisan maailmanympäripurjehdus oli aikoinaan varmasti Vene-lehden luetuimpia juttuja. Nyt heillä on puolitoistavuotias Luka-poika, jolle on pian tulossa pikkuveli. Nyt koko perhe tuli marinaan meitä tervehtimään ja siitä alkoi samalla todellinen yya-sopimus.

Luka, Lauri ja Annina Strengell.

Yhteistyö, ystävyys ja avunanto ovat sanat, jotka oivallisesti kuvaavat sitä 12 päivän jaksoa, jonka vietimme Cairnsissa. Lauri kuskasi Kapua ympäri kaupunkia, kun etsimme metallipajaa, missä saisimme teetettyä uuden lavan tuuliperäsimeen. Hän tiesi kaikki yhteydet ja tunsi puolet paikkakunnan hitsareista. Samoin parhaat ravintolat, parhaat maritimit, parhaat ruokakaupat ja kaikkea muuta hyödyllistä, mitä matkapurjehtija tarvitsee. Esimerkiksi rikkoutuneen biminin korjauksen, joka hoitui Laurin oman yrityksen Seamshipin toimesta. Nyt ei jätetty mitään sattuman varaan, vaan sekä biminin että sprayhoodin jokainen sauma vahvistettiin teflonlangalla, joka kestää erinomaisesti uv-säteilyä. Nyt verannan pitäisi kestää kotiin asti, vaikka vasta ollaan puolimatkassa.

Vietimme myös mukavia yhteisiä hetkiä Laurin perheen kanssa. Välillä istuimme hienossa kalaravintolassa, välillä heidän kotonaan poolin reunalla grillaamassa, välillä Melinan kajuutassa pohtimassa uusia ratkaisuja ongelmiin. Viikonloppuna teimme yhteisen retken pikalaivalla Port Douglasiin, joka sijaitsee 30 nm Cairnsista pohjoiseen. Eikä tässä kaikki; Lauri tulee jatkossa antamaan meille säätietoja pitkien ylitysten aikana. Ja vielä tuo ihana muksu Luka, joka kietoi kaikki pikkusormensa ympärille. Hän viihtyi hyvin myös Melinan kajuutassa ja nautti uusien setien ja tätien hemmottelusta. Lauri perheineen on jo sinällään oivallinen syy poiketa Cairnsissa, eikä kaupunki ja sen ympäristö ole yhtään hassumpi. Päinvastoin.

Marlin Marinassa kaikki hyvin

Cairnsin Marlin Marina on hyvin hoidettu täyden palvelun marina, johon alkoi kerääntyä tuttuja ja tuntemattomia maailmankiertäjiä. Kaikilla on suurin piirtein sama plani; heinäkuussa Darwinissa ja jouluna Kapkaupungissa. Orustin saari oli hyvin edustettuna; meidän Malö 43, brittivene Malö 36, hollantilainen HR 53 ja ruotsalainen HR 39. Vähän isompi oli satama-altaan ulkolaidalle parkkeerattu 414-jalkainen huvijahti Octopus, joka valmistuessaan oli maailman suurin yksityisen omistama alus. Vaan tänä päivänä on jo tippunut sijaluvulle viisi. Voi voi, varmaan uusi isompi on jo tekeillä. Meille annettiin ystävällinen huomautus, ettei satamassa saa pitää tuuligeneraattoria päällä, kun lyhyesti kokeilimme uuden lapasetin toimivuutta. Kukaan ei ole sanonut mitään, kun Octopusin kannella olevat kaksi kopteria pörräävät edestakaisin ja harjoittelevat laskeutumista vuoroin perään, vuoroin keulaan.

Octopus, Microsoft pomon 414-jalkainen oli aikoinaan maailman suurin.

Wind Pilot suurin pettymys

WP hajosi ekan kerran yli vuosi sitten keskellä Pacificia. Hyvin selkeä syy siihen oli akselin katkeaminen hitsaussaumasta, jossa akselin ohuempi yläpää ja paksumpi alapää oli liitetty yhteen lähes naurettavan tyhmällä tavalla. Erinäisten vaiheiden jälkeen Whangareissa tehtiin WP:n laskuun uusi ohjauslapa alumiinista ja siihen umpitangosta 45 mm paksu yhtenäinen alumiiniakseli. Sen piti olla WP:n edustajan mukaan pommin varma. ”Tämä on saksalaista panssarivaunumallia, ennen hajoaa veneen peräpeili kuin WP:n lapa”. Vaan uusi alu-setti kesti alle viikon purjehdustunnit. Taaskin hajoamispiste oli hitsaussauma, nyt lavan yläpinnan ja akselin välissä. Hitsaus heikensi ratkaisevasti akselia eli konstruktio oli virheellinen. Sen tiedämme nyt karvaasti. Ensimmäiset vastaukset valmistajalta ja Uuden-Seelannin päästä ovat olleet uskomattomia: ”Emme voi asialle mitään, vika on varmaan veneessä, tai härvelin asennuksessa tai jossain muussa, muttei ainakaan meissä”.

Wind Pilotin katkennut akseli.

Toivo elää

Kapu oli useaan kertaan yhteydessä myös Suomeen ja tämän kurjuuden keskellä oli hauska saada viesti sy Tinjan kipparilta Timolta: ”Hei, ota iisisti, purjehdus maailman ympäri on veneen korjaamista eksoottisissa olosuhteissa!” Samalla tuli aikamoisen pläjäys ohjeita siitä, miten WP:n akseli ja lapa oikeasti pitäisi konstruoida. Timolla on ammattilaisen näkemys asiasta ja myös melkoinen kokemus WP:n käytöstä.

Nyt on käytetty viimeinen kortti ja tilattu vielä kerran uusi ohjauslapasetti. Nyt akseli on potkuriakseliterästä 45 mm halkaisijalla ja siihen tehdään lasikuituperäsin. Lavan mitoitus on pienempi kuin alkuperäinen ja nyt akseli on siis teräksistä umpitankoa. Lisäksi suunnittelussa on mukana pieni yksityiskohta, jolla lapaan kohdistuvia värinöitä yritetään eliminoida; lavan takareuna on alaosasta lievästi epäsymmetrinen. Jos tämä kolmaskaan versio ei kestä, niin sitten Kapukin nostaa kädet ylös ja uskoo, ettei WP:n Pacific Plus mallia olisi ikinä pitänyt ostaa.

Matka jatkuu

Nyt olemme lähes kaksi viikkoa myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Seuraava osuus on 1.300 merimailin heitto Cairnsista Darwiniin. Ensin matkaamme Valliriutan reunaa pohjoiseen noin 300 mailia, sitten pahamaineisen Torresin salmen läpi ja sen jälkeen vajaa tuhat mailia länteen. Luvassa on voimakkaita virtoja, jopa 6 – 7 solmua enimmillään. Ja vuoroveden vaihtelu nousee Darwinin päässä moninkertaiseksi. Mielenkiintoisia purjehdusvesiä on siis edessä. Se pitää mielen virkeänä ja kansivahdin pirteänä.

Kuvat 10.6.2013