Lagos, Portugali – Torremolinos, Espanja

16.8.2011-27.8.2011

Julkaistu: 28.08.2011

Melinan kesälomapurjehdus on jatkunut Portugalin etelärantaa itään ja edelleen Espanjan lounaisrannikon kautta Gibraltarille ja sieltä Costa del Solille. Vendoja ei ole tehty, mutta verkkojen väistely on vain vaikeutunut. Nyt löytyivät ajelehtivat pintaverkot. llmojakin on pidellyt. Yli 50 solmun levante piti meidät rannassa.

Päätimme viettää Lagosissa pari kaupunkipäivää, mutta helppo siellä oli olla pidempäänkin. Brestissä tehty ison rullapuomin säätököyden korjaus eli "pleissaus" oli alkanut arveluttaa. Voiko se oikeasti kestää myös tiukassa reivausvedossa, kun puolimetriä köyttä oli pelkkää kuorta eli dyneman ydin puuttui kokonaan? Muutama konsultaatio Suomeen sai Kapun taas etsimään paikallista köysimestaria. Alle puolessa tunnissa Antonio kipaisi veneelle ja ymmärsi heti tilanteen; ei hyvä, ei kestä. Kovasti kiireinen mestari lupasi sitten palata Melinan kannelle tasan kello 18.00 ja hoitaa köyteen vahvempi liitos. Kahdeksan aikaan illalla Kapun hermo petti ja piti jo soittaa perään; siis vielä tänä iltana? Nyt oltiin jo matkalla ja kohta tulossa. Yhdeksältä päätimme kuitenkin aloittaa oman illallisen, kun ei Antoniota näkynyt eikä kuulunut. Puoli kymmeneltä Kapun viimeiset sanat olivat "Se siitä lupauksesta, tänään ei homma ainakaan hoidu." Ja juuri samalla hetkellä Antonio koputtaa kylkeen ja nousee kannelle. Kiirettä oli pitänyt, mutta kun oli luvannut tulla, niin tuli myös vaikka myöhässä, kuittasi Antonia aikataulumuutosta.

Antonion kuutamokeikka.

Ripeästi homma lähti käyntiin ja ammattimiehen elkein alkoivat pleissauspuikot ja ompeluneulat vahvistaa köyden liitosta. Lopputuloksen on nyt pakko olla parempi, sillä aikaa kului melkein puoleen yöhön. Samalla rupattelimme purjehduksesta ja Antonio kertoi aiemmin toimineensa Portugalin olympiajoukkueen huoltotehtävissä ja tuntevansa myös monta suomalaista huippupurjehtijaa, jotka ovat harjoitelleet Vilamourassa. Kapu toimi valaistusmestarina, kun pimeä yö painoi päälle. Kuutamon kelmeä valo ei riittänyt tämän kuutamokeikan valonlähteeksi. Pari tuntia myöhemmin Antonio oli tyytyväinen aikaansaannokseensa ja Kapu alkoi varovasti kysellä hintaa. "Kaksikymmentä euroa, kiitos." Kapu mietti hetken ja lykkäsi Antoniolle 50 erkin paperirahan kouraan ja kumarsi syvään. "Antaa olla näin." Nyt ei Portugalin inflaation kiihdyttäminen paljon painanut. Kapun kiitollisuus painoi enemmän.

Algarven rantaa itään

Neljännen satamayön jälkeen Kapu kävi kuittaamassa yli 200 euron satamamaksun, joka ei ole missään suhteessa esimerkiksi ruoan hintaan. Edellisenä päivänä kärräsimme varmaan 50 kiloa juomia ja elintarvikkeita veneelle. Eivät meinanneet mahtua edes isoon laiturikärryyn. Kuorma maksoi 88 euroa ja sillä pysyy hengissä varmaan kuukauden.

Kassavirran kohina vaihtui Melinan keula-aallon kohinaan, kun saimme ison ja genuan vetämään viiden metrin avotuulessa. Sileä vesi, sininen taivas ja kuuma aurinko loivat sellaista lomapurjehdusfiilistä ettei paremmasta väliä. Vilamouran turistikeskittymä tuli kohdalle kuuden tunnin päästä ja pujahdimme aallonmurtajan aukosta sisään. Taas vakiokuviot: odotusponttooni, jossa ensin poiketaan hoitamaan paperisota ja saadaan paikan numero. Nyt melkein joka paikassa on tietsikka, johon satamamestari (tai apulainen) sitten näpyttelee hyvin tarkkana kaikki tärkeät tiedot. Taas kertaalleen tiedetään veneen nimi, kotisatama, pituus, leveys, syväys, moottori, teho, mastojen määrä ja omistussuhteet sekä koko miehistön passitiedot plus osoitteet ja puhelimet. Ja vähän muuta päälle. Juuri ne samat tiedot, jotka on jo annettu kymmenessä edellisessä Portugalin satamassa. Täällä ei ole ilmeisesti vielä oikein ymmärretty mitä verkottuminen voisi tarkoittaa. Toisaalta saadaan kyllä työllistettyä iso määrä henkilöitä, mutta ei sillä kansantalouden tuottavuus paljoa parane. Tietsikoiden myötä kalkeeripaperin kulutus on varmaan romahtanut, mutta se on korvattu printtereillä ja kopiokoneilla. Kaikista papereista, passeista, alustodistuksista yms. otetaan kopiot ja kaikkiin lyödään leimoja ja allekirjoituksia runsaasti.

Vilamouran marinan reunat ovat todellinen turistipyydys. Varmaan 100 raflaa ja toiset 100 pikkupuotia, joista voi ostaa kaikkea mitä turisti tarvitsee. Periaatteessa ihan rannan reunassa on autoilla ajo kielletty. Jostain syystä kuitenkin noin 50 pirssiä oli löytänyt prime parkkipaikan ihan laitureiden vierestä. Reilun 100 metrin matkalla oli Ferrareita, isoja Mersuja, urheilu-Bemuja, Porcheja, muutama R-R ja Bentley. Katsotuin oli kirkkaankeltainen Lamborghini, jonka tuulilasissa oli pieni lappu: nojaaminen 10 euroa, valokuva 15 €.

Försti habla espanol

Elokuun 18. päivän aamu oli tuuleton. Ajelimme aamupäivän Jammulla, mutta puolilta päivin saimme rätit vetoon. Nokka oli suunnattu Espanjan Huelvan jokisuistossa olevaan Mazagonin satamaan, jonne matkaa oli reilut 65 mailia. Tuulen keveneminen ja kiertyminen avoimeksi vei vauhdin, vaikka hetken yritimme sinnitellä genaakkerilla muutamaa solmua. Yhdeksältä illalla oli jo täysin pimeätä, kun taapersimme niitä pirun verkkomerkkejä väistellen kohti marinaa.

Försti pääsee Espanjaan.

Paikan varaamisen yhteydessä oli tullut selväksi, ettei enää olla Portugalissa. Nyt ei englanti riitä, pitää puhua espanjaa. Siitähän Försti riemastui, kun sai hoidettua paikan varauksen paikallisella murteella. Ilta kymmeneltä Försti sai sitten Melinan asiakirjasalkun kainaloonsa tehtävänä hoitaa aluksen rantautumiseen liittyvät muodollisuudet ihan espanjaksi. Hyvin hoiti tehtävän. Taisi olla jopa vähän ylpeä itsestään. Kapu ainakin oli otettu Förstin taidoista. Toimistossa oli myös tullut selväksi, että nyt tulee iso muutos säätilaan. Mucho Levante! Se, eli kova itätuuli, alkaa seuraavana päivänä joskus iltapäivällä ja sitä sitten riittää muutama päivä.

Mucho levante

Aamuvarhaisella kurkimme keulaluukusta taivasta. Sininen ja tyyntä. Päätimme jatkaa matkaa Cadiziin 50 mailin päähän. Laskimme ehtivämme sinne ennen kuin mucho levante laitetaan päälle. Olimme väärässä. Noin 10 mailia ennen Cadizin lahden pohjoisreunassa olevaa Puerto Sherryn satamaa se alkoi. Ensin tuuli kolme metriä vastaan, minuuttia myöhemmin 6m/s. Kymmenessä minuutissa meillä oli 10 metrin vastatuuli ja vartissa jo 15 metriä sekunnissa. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja kostea. Käsittämättömän nopeasti kasvanut aallokko vei venevauhdin pariin kolmeen solmuun, joten matkaa olikin vielä yli kolme tuntia. Samalla vene alkoi saada oikein todellisen suolakuorrutuksen. Sataman ovella tuulta oli jo 18 m/s puuskissa. Odotuslaiturikin heilui aallokossa siihen malliin, että oli jo vaikea rantautua ja vielä vaikeampi päästä irti. Melinan paikka oli harmillisesti laiturin tuulenpuolella aika ahtaassa kolossa. Försti katseli silmät suurina mitenhän tässä käy. Laiturilla odottava marinero huitoi käsillään "hiljennä, hiljennä". Kapu vaan lisäsi kierroksia, jotta sai pidettyä veneen ohjailuvauhdin melkein 20 metrin sivutuulessa. Sitten tiukka vasen, keulapotkurista kaikki irti ja lopuksi pakki täysille. Försti pomppasi aisalle ja tiukkasi salamannopeasti Melinan kylkiknaapista lyhyen köysitampin aisan pollariin. Sinä lepäs. Kapun syke laski vasta geeteen jälkeen.

Mucho levante alkaa.

Se oli vasta alkusoittoa. Ei aikaakaan kun tuuli nousi myrskylukemiin, yli 21 metriin sekunnissa. Silloin oli hyvä olla rannassa kuudella köydellä kiinni. Laiturissa oli aisat ja tuuli painoi Melinaa aisan reunaa vasten. Joku pässinpää oli vuorostaan suunnitellut ko. aisaan kumisen reunalistan mustana. Muutamassa tunnissa kaikki aisanpuolen fendarit olivat vaihtaneet väriä. Vene velloi rannassakin niin paljon, ettei hienoa kylkilautaamme voitu käyttää ongelman ratkaisijana. Yöksi tuuli meni levolle, mutta seuraavana aamuna oli taas vauhti päällä. Tuulimittarin lukemat nousivat jo 25 metriin ja huippu, jonka rekisteröimme, oli 28 metriä sekunnissa. Lähibiitsin hiekka ja meren suolainen vesi sekoittuivat tuuleen ja tämä alkoi näkyä veneen kannella.

Picaton kyytiä

Päätimme vuokrata auton ja lähteä kylille. Noin sadan kilsan säteellä oli monenlaista katsottavaa. Tunnissa vuokraamon virkailija toi auton laiturin päähän ja paperit hoidettiin rantaravintolan tiskillä. Oli kuulemma velipoika, joka tarjoilee edullisia illallisia. Niin varmaan.

Kia Picato taitaa olla pienin auto, mitä Kapu on koskaan ajanut, mutta hyvin sillä päästiin Cadizin keskustaan, Tarifaan ja Gibin kulmaan ja vielä seuraavan päivänä Jereziin ja Rotaan. Tarifa on Gibraltarin salmen kapeimman kohdan Espanjan puoleinen niemi, jota vastapäätä on Marokko. Salmi itsessään on aika tuulinen ja nyt mucho levante puhkui täydellä innolla. Hiekka lensi sellaisella vauhdilla, että paljaat jalat saivat melkein haavoja. Shortsin taskuistakin löytyi hiekkaa seuraavana päivänä. Ajatus olla merellä tuntui hyvin vastenmieliseltä. Illan pimetessä pikku Kia parkattiin oman laiturin kulmaan isojen katumaastureiden väliin. Mahtui hyvin.

Puerto Sherryn hieno satama Cadizin lahdella.

Muchas gracias Carlos!

Levante kestää noin kaksi – kolme päivää noin kerran kuussa. Tämän totuuden kertoi Espanjan lipulla olevan veneen kippari, joka saapui tarkistamaan omaisuutensa säilymistä laiturissa. Hänen Grand Soleil 45 veneensä nojaili Melinaan. Olimme juuri lopettaneet illallisen, jonka aikana olimme Förstin kanssa vähän ihmetelleet, että paikalliset eivät mitenkään noteeraa Suomen lippua. Kukaan ei ollut puhunut laiturilla mitään, kukaan ei ollut kysynyt mitään. Olemme varmoja, että jos Suomessa Nauvon satamassa kylkeen tulee Espanjan lipulla oleva vene, niin pikkuisen tekee mieli kysäistä "Mistä kaukaa sitä oikein tullaan?". Vaan herra Carlos olikin aivan toista maata. Hän ja hänen kaksi erittäin kohteliasta teinipoikaansa alkoivat heti tiedustella onko Melina sellainen Hallberg-Rassy? Pääasia, että aloittivat. Melkein puoli tuntia vierähti ja jäimme Förstin kanssa ihmettelemään miten mukavaa oli keskustella espanjalaisen purjehtijan kanssa. Vartin päästä nuoret miehet koputtivat arasti veneen kylkeä ja ojensivat laadukkaan punaviinipullon. "Isä lähetti terveisiä ja haluaa antaa tämän teille." Nyt ei sata kiitosta riittänyt, Kapu tarjosi tuhat.

Trafalgarin kulmille

Maanantaina elokuun 22. päivän aamuna itäinen mucho levante oli vaihtunut olemattomaksi lounaistuuleksi. Melina suuntasi kaakkoon kohti Trafalgarin niemen kulmaa, jonka takana on sopivasti Barbate 40 mailin päässä. Sieltä taas on kolmisenkymmentä Isolle Kivelle.
Barbate on sekoitus kalastusta ja turismia. Parhaimmillaan kalastusturismia. Satamassa olikin runsaasti sellaisia kolme – neljä kerroksisia moottoriveneitä, joiden avotilassa olevissa tuoleissa on turvavyöt. Niillä kunnon urheilukalastaja pannaan penkkiin kiinni ja sitten vaan siimat veteen. Kun iso tonnikala, purjemakrilli ja miekkakala iske kiinni alkaa urheilusuoritus, joka päättyy valokuvaan vaa’an vieressä. Se isompi urheilutapahtuma oli vuonna 1805, jolloin Trafalgarin edustalla käytiin maaottelu Englanti – Espanja. Amiraali Nelsonin johtama joukkue voitti.

Gibraltarin salmessa tuulee

Reeds Nautical Almanac luettiin huolella kohdasta Gibraltarin salmi. Gibin ylävedestä miinus kolme tuntia alkaa virtaus itään päin salmen reunalla, joten meidän piti olla Tarifan kulmassa kello 11 jälkeen.
Tasan kello 12 Tarifa oli tvärs ja kiihtyvä virta vei Melinaa pian 9 solmun vauhdilla oikeaan suuntaan. Vauhti veden suhteen oli viitisen solmua, kun reivattu iso työnsi leppeässä avotuulessa. Olimme juuri ennen salmea reivanneet reilusti isoa kaiken varalta. Kapulla on takanaan kolme Gibin salmen läpiajoa ja jokaiseen on liittynyt jossain kohtaa kovaa tuulta. Niin nytkin. Se leppeä seitsemän metrin lounainen tuplaantui hetkessä ja 15 metriä takaa kovassa myötävirrassa sai matkan joutumaan. Kivi kasvoi silmissä. Gibin salmen kartassa on oikein virallinen varoitus valaista. Täytyy vain toivoa, että järjestelmä toimii. Isot laivat ja valaat käyttävät reittijakovyöhykettä ja huviveneet ja delfiinit ajelevat rannan reunaa.

Mahtava Gibraltar

Olimme varanneet paikan Queensway Quay Marinasta, joka kuusi vuotta sitten oli isossa remontissa. Silloin Melina oli parkissa ihan lentokentän vieressä Marina Bayssa. Uusittu satama on huippusuojainen. Altaassa on vain pieni sisäänajoaukko, joka vielä yöksi suljettiin, ettei maininki pääse häiritsemään nukkuvia veneitä. Ympärillä olevat rakennukset olivat tyylikkäitä, hyväkuntoisia, osin ihan uusia asuintaloja, joiden nimikivissä oli brittiläisiä nimiä. Sataman palvelut olivat erinomaiset ja miljöö upea, joten satamamaksun suuruus vähän arvelutti. Vastaus oli "18 puntaa, 22 euroa, Sir." Espanjan satamat olivat yleensä 40-50 euroa ja Portugali kympin vähemmän. Miten Gibraltarilla voi olla halvempaa?

Yksi rannansivu oli täynnä waterfront ravintoloita, joista valitsimme Waterfrontin. Kapu oli nimittäin iskenyt silmänsä ravintolan menulistalla olevaan miekkakalaan. Sen maistumista varmaan lisäsi maisema, jossa Melina kellui 30 metrin päässä.

Vietimme taas pari turistipäivää. Försti kierteli kauppoja ja kujia. Kapu pääsi Sheppardsin venetarvikeliikkeeseen. Nyt piti saada toinen laivakello, sellainen pyöreä messinkimalli. Aluksessa pitää olla yksi kello paikallisajassa ja toinen UTC-ajassa. Valtaosa merenkulun tärkeistä tiedoista annetaan UTC-ajassa ja jatkuva ajan laskeminen suuntaan ja toiseen on alkanut tuntua hassulta. Myös muutama sakkeli, skuuttihaka ja ploki sekä fendarien puhdistusaine tarttui haaviin. Satamamaksun hintataso ei enää jatkunut tässä kaupassa.

Kuusi vuotta sitten teimme kunnon turistitaksikierroksen The Rockin päälle ja sisään. Nyt riitti köysirata, joka kuudessa minuutissa nosti hikiset turistit vuoren huipulle. Hiki oli tullut jonotuksen aikana, joka kesti tunnin verran. Oikein hieno esimerkki surkeasti suunnitellusta logistiikasta. Mutta siitähän on saatu kokemuksia esimerkiksi rinneravintoloiden kassoilla.

Mahtava The Rock.

Gibraltarin huipun upeat maisemat, viilentävä tuuli, kylmä olut ja Gibin omat hännättömät apinat palauttivat taas asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mihinkäs meillä olisi edes kiire? Kai nyt meillä on aikaa joskus seistä jonossa. Gibraltar siirtyi Brittien omistukseen ja hallintaan Utrechtin sopimuksella vuonna 1713. Siitä lähtien se on ollut yksi Brittiläisen maailmanvallan tunnetuimpia paikkoja. Tarinan mukaan Britit aikovat myös pysyä Kivellä niin kauan kuin apinatkin, sanovat poliitikot mitä tahansa. Espanjan puolella rajaa on La Linean kaupunki, jonka kautta Gibraltarilla käy vuosittain 4 miljoonaa turistia. Ja purjehtijat päälle. Mekin palaamme sinne Välimeren keikan jälkeen noin kuukauden kuluttua.

Pintaverkkojen keskellä

Meillä on tapana lähteä Gibraltarilta perjantaina 26. päivänä elokuuta. Niin nytkin, kuten kuusi vuotta sitten. Eteläkärjen Eurooppa Pointin jälkeen saimme suoran kurssin Fuengirolan rantaan, jonne olisi matkaa noin 50 mailia. Se suora kurssi muuttui pian moneen kertaan. Punaisia jalkapallon kokoisia verkkomerkkejä alkoi näkyä edessä noin 50 metrin päässä. Seuraavaksi tennispallon kokoisia isompien välissä. Tätä ketjua riitti molempiin suuntiin ja pitkälle. Samalla pieni espanjalainen kalastusalus kaahasi meitä kohti ja kolme miekkosta heilutti käsiään villisti. Sitten veneen raakaan syttyi vilkkuva oranssivalo. Nyt kyllä meni jakeluun, ettei kannata jatkaa suoraan. Pitkä pintaverkko oli ajelehtimassa ja kalastusalus yrittää häätää veneitä kauemmaksi. Sama toistui vielä kolme kertaa, joten Melinan vesivanaan jäi kaikkea muuta kuin suora viiva.
Täytyy vain toivoa, ettei tuollainen verkko osu pimeässä eteen. Silloin olisi luvassa isoja ongelmia.

Vähän hankalan alun jälkeen saimme nauttia taivaallisen ihanasta purjehduspäivästä. Sopiva tuuli, hyvä suunta, tasainen vesi, lämmintä ja kuivaa (ei siis kuumaa ja kosteaa) ja kaunis Espanjan vuoristo pohjoispuolella ja Marokon korkeat vuoret etelässä. Taisimme taas saada uuden ykköspäivän tähän asti. Fuengirolan ranta oli taas ennestään tuttu, joten parkkeerasimme paatin odotuslaituriin, jossa oli puhtaat, valkoiset fendarit talon puolesta. Kun marinero kuuli, että viivymme vain yhden yön, hän ehdotti että voimme jäädä siihen. Mitä sitä yhdeksi yöksi paikkaa vaihtamaan. Sehän sopi, olihan tarjolla sataman väljin kylkipaikka ja vielä kaukana rantakuppiloiden joskus meluisista iltahuveista.

Uusi lankonki käyttöön

Uudet sääennusteet lupailivat jonkin sortin levantea, ja ainakin tuulen kääntymistä itään. Se sai meidät aamulla jatkamaan kokonaiset kuusi mailia Torremolinoksen länsilaidalla olevaan Benalmadenan isoon marinaan, joka on vuorostaan erittäin suojainen itäisillä tuulilla. Täällä Kapu esitti satamatoimiston tytölle kainon toivomuksen paikan suhteen ja sehän meni läpi. Melina parkkeerattiin perä edellä kiinteään laituriin ja vielä perä tuuleen. Näin saimme tuulesta vähän viilennystä kaukaloon ja lähtö on vaivatonta. Mutta tärkein syy oli saada perä kaijaan, jotta pääsimme kokeilemaan ensimmäisen kerran hienoa lankonkiamme. EF-34 veneitä valmistava Reijo oli tehnyt Melinaan lasikuidusta parimetrisen laskusillan, jonka on hienosti kerrosrakenteinen, kevyt ja kestävä. Varmasti yhtä hyvin tehty kuin eeäffät konsanaan. Kapu oli Gibillä viritellyt siihen vähän koukkuja, plokeja, köyttä ja kumpparia. Nyt oli tarjolla neitsytkävely laiturille. Kapu kokeili ainakin kolme kertaa ja Försti vielä varmisti. Hyvä on ja hienosti toimii. Ei ole tällaistakaan ennen tarvinnut, mutta yhden päivän jälkeen se tuntuu jo ihan välttämättömältä venevarusteelta.

Kuvat 16.-27.8.2011