Gibraltar – Lagos, Portugali
26.9.2011 – 8.10.2011
Julkaistu: 10.10.2011
Aurinko ja avotuuli ovat jatkaneet seurustelua Melinan kanssa. Uudet gastit Hammi ja Maukka saivat todistaa tämän kauden uuden nopeusennätyksen 11,5 solmua, tietysti Gibraltarin salmessa. Uusi levantekin iski päälle taas Cadizin kulmalla, kuten kuusi viikkoa aiemmin. Nyt myrskytuuli painoi satamassa valtavan risteilylaivan melkein Melinan syliin. Sinänsä leppoisaan lomaseilaukseen on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita, muttei yhtään vendaa.
Hammi ja Maukka, uudet gastit, saapuivat Gibraltarin Queensway Quay Marinan kulmaan myöhään maanantai-iltana. Takana oli samanlainen monipuolinen matkailukokemus kuin edellisillä gasteilla kotiinpäin matkatessa. Kovasti jo illalla kaivoivat purjehdushanskoja esille, jotta olisivat aamuvarhaisesta valmiit lähtemään merelle. Ilmeisesti Kapun vanha maine vähemmän satamassa viihtyvänä seilorina painoi. Nyt on Kapun kellossa uusi ääni. Gasteille määrättiin Gibraltar-päivä, johon liittyi tutustuminen molempiin marinoihin ja niiden asukkeihin. Sitten heidät pantiin The Rock Tourille ja nyt on molemmilla riittävä määrä valokuvia Gibin kaikista herkuista. Sitten piti vielä kävellä vanhankaupungin pitkä ostoskatu päästä päähän ja vielä edestakaisin. Hammi huiteli edellä ja Maukka kiitteli vauhtia. Kahdeksan maratonia takanaan hän arvioi, ettei ostoskadun läpikävely ole koskaan edennyt tällä nopeudella. Lupasi lähteä jatkossakin Hammin johdolla ikkunaostoksille. Käy kuulemma hyvästä treenistä maratonia varten.
Hammi, Maukka ja värikästä nailonia.
Vauhdikasta menoa Gibraltarin salmessa
Keskiviikkoaamuna oli oikein herätyskello soimassa, jotta Melina olisi lähtöpuomilla tasan puoli yhdeksän. Silloinhan marinan sulkuportti avattiin. Itäinen tuuli nappasi heti kyytiin ja pelkällä genualla huideltiin sataman suulla jo 7 - 8 solmua. Ja siitä meno vain parani. Gibraltarin salmessa on parin solmun perusvirta Atlantilta itään päin Välimerelle ja sitten sekaan heitetään vuorovesivirrat molempiin suuntiin kuuden tunnin välein. Aamulähtö oli sovitettu myös näiden tietojen mukaisesti ja tavoite oli ehtiä Tarifan kulmaan ennen puoltapäivää, jolloin vuorovesi kääntyisi vastaan. Itäinen tuuli voimistui koko ajan ja Melinan vauhti vain kiihtyi. Juuri ennen Tarifaa vaihdoimme genuan pienempään kutteripurjeeseen. Hetken kuluttua kiittelimme valintaa. Nyt oli riittävän vähän retonkia, joten vene kulki pehmeästi ja sen käsittely oli helppoa. Vauhti alkoi pysyä jatkuvasti 10 solmun yläpuolella, osittain kiitos myötävirran. Barbaten tuttu satama tarjosi nokkapaikan tyynessä vedessä vain neljä tuntia Gibiltä lähdön jälkeen. Lokissa oli 35 mailia laiturista laituriin, joten seilausnopeuden keskiarvo alkoi olla sellaista Finngulf 44 -tasoa.
Takaisin Cadizin lahdelle
Hyvä itäinen jatkui koko yön ja aamusta pääsimme taas kutterilla vauhtiin kohti Cadizin hienoa kaupunkia. Kapu varasi paikan kahdeksi seuraavaksi yöksi Puerto American marinasta, josta on kiva kävelymatka Cadizin vanhaan osaan. Nyt viidessä tunnissa taitettiin pelkällä kutterilla 34 mailia ja iltapäivän alussa Melina pujahti marinan matalan aallonmurtajan aukosta tuuliseen satamaan. Aivan sen perukasta löytyi muelle de espera, odotuslaituri. Tuuli painoi suoraan sivusta, mutta minkäs teet. Paperit pitää tehdä ensin ja vasta sitten saa mennä laituripaikkaan. Nyt oli tarjolla vain yksi vapaa paikka, vaikka Kapu kuinka yritti ruinata parempaa vaihtoehtoa. Tarjolla oli aisapaikka, perä tuuleen, heti matalan aallonmurtajan sisääntuloaukon vieressä. Cadizin lahden kasvava aalto keinutti jo nyt uloimman laiturin veneitä reippaasti. Mutta siihen oli tyytyminen. Joustinköydet olivat tarpeen, kun Melina vikuroi pilttuussa. Se tuntui kärsivän yhtä paljon kuin Kapun sielu. Kateellisena katsoimme satama-altaan pohjukassa olevia veneitä, jotka saivat olla tyynessä vedessä.
Cadiz, läntisen Euroopan vanhin kaupunki.
Taas iski levante
Yöllä tuuli vain kasvoi. Kunnon itäinen levante oli taas käynnistynyt. Erittäin rajuja puuskia tuli jatkuvasti vinkuvan viidentoista metrin perustuulen päälle. Kapu pomppi pitkin yötä lukemassa tuulimittarin uusia ennätyksiä ja tarkastamassa fendareita ja kiinnitysköysiä. Aamulla kaikilla oli vähän sellainen kevyesti nukuttu yö takanaan. Se ei kuitenkaan haitannut menoa, kun reippaasti talsimme Cadizin maurilaisten muurien päällä, Mauri itseoikeutetusti ensimmäisenä, ja pujahdimme kapeiden kujien sokkeloon. Cadiz on yli 3000 vuotta sitten perustettu kaupunki, läntisen Euroopan vanhin. Siellä on asuttu tapetoiduissa huoneissa jo silloin, kun suomalais-ugrilainen rotu käpertyi karjuntaljan päälle havulaavussa. Vanhat ja vieläkin vanhemmat talot, kapeat ja vieläkin kapeammat kujat, kauniit ja vieläkin kauniimmat puistot muodostavat sellaisen labyrintin ettei paremmasta tietoa. Kun vielä joka kujalta löytyi viehättäviä kahviloita ja kylmää olutta, ei ole kumma, että kielten sekamelska kuului kujilla ja kuppiloissa. Cadiz on myös jokaisen näillä kulmilla seilaavan risteilylaivan pistäytymispaikka, vaikka laivasatama marinan vieressä onkin varsin ahdas noille uiville palatseille.
Illalla keräsimme taas säätietoja eri lähteistä. Gibin salmessa ja Cadizin alueella oli koko ajan 8 – 9 bofortin gale warning päällä. Oli taas aika muuttaa suunnitelmia ja jatkaa satamaelämää, ainakin päivän verran lisää. Hammi ja Maukka innostuivat taikomaan myrän kunniaksi Kapun lempiruokaa, kun olivat löytäneet jääkaapin pohjalta ison paketin nakkeja ja vielä Haten tekemää sinappia. Niistä sitten syntyikin ”Maurilaiset perunat ja Cadizin nakit sinappikastikkeella”. Aterian herkullisuuden ylitti vain sen määrä. Liivit pyöreinä kellahdimme keinuvaan petiin kuuntelemaan biisiä ”Tuulella ei ole ystävää, mastoissa vain se soi”.
Huutaa kuin hinaaja
Aamuyöllä sitten soi. Kapu heräsi tuulen ujelluksen seassa kuuluvaan vieraaseen ääneen ja pisti päänsä keulaluukusta. Sitten tuli kiire. ”Kaikki ylös, vaatetta päälle, lompakko ja puhelin taskuun, tässä voi tulla äkkilähtö Melinasta” kuului Kapun komento.
Sen vieraan ääneen aiheutti MSC Orchestra, valtavan kokoinen risteilylaiva, jota kaksi pientä hinaajaa yritti epätoivoisesti kiskoa yli 20 metrin sivutuulessa laivalaituriin marinan pienen aallonmurtajan editse. Sitten takimmainen hinaustouvi katkesi. Risteilijä yritti omin konein päästä uudestaan ulos ahtaasta satamasta, mutta sellaisen tonnikeijun saaminen ohjailunopeuteen oli toivoton yritys. Kuin hidastetussa elokuvassa laivan peräkulma alkoi valua kohti marinan reunaa, jonka suuaukon kohdalla olimme laiturissa. Melina oli kuin leffateatterin aitio, josta saimme seurata aitiopaikalla kuinka 3000 risteilylaivan matkustajaa oli aloittamassa Cadiziin tutustumisen Melinasta. Pieni hinaaja huusi kuin henkensä edestä. Pilli soi ja sireeni ulvoi, mutta silti kaiken ylitse kuuluivat hinaajan miehistön huudot. Siellä oli siirrytty komentokieleen.
Orkesteri valui yhä lähemmäksi ja kävimme läpi miten itse otamme hatkat, jos marinan matala aallonmurtaja ei kestä laivan valtavaa painetta. Laskimme, että ehdimme sen sortuessa juoksemaan laituria pitkin maihin. Sitten laivan takakulma rusahti kiviseen aallonmurtajaan. Savu, pöly ja kipinät lensivät. Siinä metalli ja kivi ottivat mittaa toisistaan ja kivi voitti. Laiva pysähtyi noin 30 metrin päähän Melinasta ja aallonmurtaja pysyi ehjänä. Pikkuisen piti otsaa pyyhkiä myös Melinan kannella.
MSC Orchestra tuli melkein päälle.
Hinaaja sai uuden touvin ja äärimmäisen hitaasti 1000-jalkainen alkoi irrota, kun hinaajat laivan keulassa ja perässä kiskoivat sitä uudestaan laivasataman laituriin, jonka rakenne on ihan eri mittakaavassa kuin marinan. Aamun valjetessa Orkesteri nojasi risteilylaivalaiturin reunaan ja hetken aika uhkaavalta näyttänyt episodi oli ohitse. Illan suussa jännitimme, kun se lähti uudestaan merelle. Silloin kaikki meni kuitenkin nuottien mukaan.
Jos hinaajan takatouvi olisi katkennut hetkeä myöhemmin, olisi laivan perä tullut suoraan marinan suuaukosta sisään, jolloin laivan kylki olisi varmasti auennut sen osuessa kiviseen kulmaan. Silloin Melinalla olisi ollut aika ahtaat paikat. Huonoimmillaan se olisi ollut seuraava fendari. Mutta tuurilla ne isommatkin laivat seilaa, sanotaan. Pienistä puhumattakaan.
Camera Obscura
Ohjelmassa oli uusi ylimääräinen kaupunkipäivä, joka Cadizin kaltaisessa paikassa ei tee yhtään kipeää. Onhan siellä Torre Tavira, kaupungin virallinen vahtitorni, joka on saanut nimensä ensimmäisen vahtimiehen luutnantti Antonio Taviran mukaan. Barokkityylisen tornin huipulla on Espanjan vanhin camera obscura, jonka avulla voidaan tarkastella lintuperspektiivistä kaupunkia ja sitä ympäröivää merta. Siis oivallinen vahtipaikka jo vuodesta 1778.
Sen verran on optiikkaa tullut opiskeltua, että kameran perusidea oli tuttu. Olihan sellaisia käytetty jo Leonardo da Vincin aikana. Koveralle pinnalle saadaan aikaan live-kuva, kun ympäröivän maailman valon säteet taittuvat peilin kautta ja kulkevat suurentavan linssin läpi. Sukellusveneiden periskoopeissa on samoja elementtejä. Peilin kulmaa, suuntaa ja linssin polttoväliä säätelemällä voidaan videokuvata ympäristöä loputtomasti. Näkökenttää voidaan kiertää 360 astetta ja tarkennuksen saa vaihdettua horisontista naapuritalon pyykkinarulle, jossa uudet Victoria´s Secretit kuivuvat. Sen erottaa nykyajan videokamerasta vain se, että kuvaa ei voi tallentaa. Hetkellinen kuva on aina ainutkertainen.
Torre Tavira, Cadiz.
Pyykkipäivä
Illan säätiedot eivät rohkaisseet lähtemään seuraavanakaan päivänä, mutta nyt tuuli osoitti jo pieniä merkkejä uupumisesta. Aina joskus tuulimittari hyytyi näyttämään alle kymmentä metriä. Aamulla oli pyykkipäivän aika. Ja pestävää Melinassa riitti. Koko vene oli saanut suola-hiekka-lika kuorrutuksen edellisten päivien aikana. Kapu hääri ruiskumestarina, Maukka hinkkasi isolla harjalla ja Hammi kulki tiskiharjahommissa perässä. Alle puolessa päivässä kolmen hengen siivouspartio sai Melinan näyttämään sellaiselta Melinalta, johon on totuttu. Useita kuukausia laiturissa seisoneet veneet näyttivät lähinnä törkyläjiltä Melinan vieressä.
Marinan vieressä on toinenkin satama-allas, joka on vain jäsenille, Real Club Nauticon jäsenille. Päätimme edistää Espanjan taloutta menemällä ulos syömään, sinne kuninkaalliselle klubille. Olihan meillä sentään matkassa se Saban prinsessa. Jos vaikka jotain kollegoja tapaisi. Panssariaidan ympäröimän alueen kulmassa oli ovipuhelimella ja kameralla varustettu sisääntulo. Napin painallus avasi ovet suihkupuhtaalle miehistölle, joka oli laittanut veneykköset ylle. Ravintolan kulmassa oli vielä erillinen elävä vahtimies, jolle toivoteltiin iltoja. Sitten vaan Real Clubin ilmapiiriin. Hiljaiselta näytti. Yksi paikallinen porukka kittasi olutta ja muita ei sitten ollutkaan. Eikä myös tullut koko iltana. Ravintolan palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, mutta noin kuninkaallisessa mielessä paikka oli hieman vaatimaton. Sen voisi asemoida johonkin Enontekiön Esson ja Keravan Kebabravintolan väliin. Asiakaskato voi myös johtua noista melkoisen ylimitoitetuista turvatoimista, joilla ei-kuninkaalliset on kai tarkoitus pitää loitolla.
Purjesulkeiset
Lokakuun kolmannen päivän aamu valkeni kauniina, lämpimänä ja kevyttuulisena. Kapu oli aamukahdeksalta kuittaamassa Melinan ulos. Cadizin lahdella aloitettiin genaakkerisulkeiset. Avotuuliseilaus genaakkerilla oli molemmille gasteille uutta ja varsinkin Melinan malliin, jossa purjeessa on oma rullalaite. Aallokkokin oli yön aikana pienentynyt, joten meno oli kuin mainoskuvissa. Helppoa kuin heinänteko. Monen päivän puhalluksen jälkeen tuulella oli vähän puhti pois ja parissa tunnissa meidänkin oli kelattava nailonit nippuun vauhdin tippuessa ohjailunopeuden alapuolelle. Onneksi Yanmarissa löytyi puhtia. Mutta vain tunnin jälkeen tuuli alkoi viritä lännen puolelta ja sehän sai aikaan säpinää. Isopurjeen nostin oli hetkessä sähkövinssin kelalla ja alle minuutissa ylhäällä. Genua rullattiin auki ja sitten vaan purjetrimmit kohdalleen. Kevytluovi kohti Mazagonin jokisuistoa 40 mailin päässä alkoi. Kevyt sen takia, että tuulta oli alle viisi metriä, mutta Melina halusi näyttää uusille gasteille miten se pärjää kevyessä tuulessa.
Tuuliperäsin töissä ja Mauri vapaalla.
Oli myös aika esitellä tuuliperäsimen toiminta. Parissa minuutissa Windpilot oli asetettu toimintakuntoon, ruori lukittiin keskelle ja autopilotti sai standby komennon. Seuraavien tuntien ajan Melinan ajoi kauniisti luovia tuuliperäsimen ohjaamana. Osasi vielä aika hyvin väistellä pyydysmerkkejä, joita näillä kulmilla todella löytyy. Tuulikin piti huolta siitä, että Melinan kurssi osoitti suoraan kohti aallonmurtajan aukkoa. Mitäs sitä vendoja turhaan tekemään.
Illan suussa kurvasimme Mazagonin pitkän aallonmurtajan suojaan ja ankkuroimme huvijahdin marinan pohjoispuolelle. Meriveden lämpötila oli 27,8 astetta. Myös Kapu sukelsi mereen. Hammi ruinasi harjaa saadakseen pestä veneen vesilinjan, mutta Kapu ei heltynyt. Jokisuistossa oli solmun parin virta, joten sitä hommaa ei tehdä uimalla, vaikka olisi minkälainen vesipeto. Siihen oli Hammin tyytyminen. Ruokaa sai kuitenkin tehdä.
Tekniikkapäivä
Uusi aurinkoinen ja kuuma aamu sai Melinan ottamaan lentävät eväät. Bruce ja kettinki ylös, sitten menoksi ja kahvit tulelle. Nyt oli luvassa tyyni päivä ja kerrankin rohveetat olivat oikeassa. Kerran tuulimittari näytti yli yhtä metriä, muulloin alle. Koko 50 mailin matka Portugalin puolelle Faron edustalle hiekkapankkien väliin ankkuriin taivallettiin Jammun voimin. Päivän ohjelmassa oli hyötyä ja hupia. Hyötyosuus koostui tekniikkaesittelystä, jonka myötä gastit saivat tutustua Melinan moninaisiin ratkaisuihin, joilla on haluttu varmistaa tärkeiden toimintojen luotettavuus. Muutamia tunteja kuluikin näissä esittelyissä ja demoissa. Gastit alkoivat ymmärtää miten Kapun edelliset talvet ovat kuluneet Pohjankurun Telakalla.
Iltapäivällä löydettiin kulunut paketti, jonka kyljessä oli tuttu teksti Trivial Pursuit. Päätimme pelata taloa vastaan. Siinä Melinan miehistö muodostaa joukkueen, jonka on saatava yksi kortti kokonaan oikein. Muutoin talo voittaa eli TP-casino kerää kunnian. Siinä sitten vierähti tovi tai kotvanen, ennen kuin onnistuimme lataamaan puhtaan pelin eli koko kortin oikein. Se vaati jo vähän kemiallista apua, varsinkin voiton jälkeen.
Faron kaupunki on rakennettu matalaan jokisuistoon, johon kyllä on ollut aika helppo tehdä lentokenttä, mutta kunnon marina puuttuu. Pieni marina lähinnä motskareille löytyy viisi mailia rannasta sisään, mutta parin mailin päässä aallonmurtajan kärjestä oli oivallinen ankkurialue. Sinne kurvasimme illalla ja laskimme ankkurin neljän metrin syvyyteen.
Mauri on aina ollut innostunut kalamies, joka on kaiholla katsellut tämänkin retken aikana onkijoita ja kalastajia, joilla on ollut mitä erikoisimpia tapoja kalastaa. Nyt lahdella pyöri yksi kundi surffilaudalla ja hänellä oli virveliteline laudan peräkulmassa. Siinä kaveri veteli windsurffilla edestakaisin lahtea siima perässään. Epäselväksi jäi mitä sitten tapahtuu, kun vieheeseen iskee joku parempi saalis. Kuka vie ja ketä?
Maukka kalastaa isollakin koukulla
Monena päivänä Mauri oli haaveillut tuoreesta itse pyydetystä kalasta, jonka hän sitten laittaisi meille hienoksi ateriaksi. Aamulla Maukka pääsikin vähän verkkoja kokemaan. Ankkurikettinkiin oli tarttunut joku vähän pidempään pohjassa maannut verkko, joka tunki nyt ankkurirullaa pitkin kyytiin. Ammattimiehen silmin Maukka totesi mahdollisen saaliin olevan sellaisessa kypsyydessä, että parempi on jättää tämä verkko kokematta. Onneksi irtosi ilman isompia ongelmia.
Aamun tyyni vaihtui iloiseksi avotuuleksi ja niin miehistö sai ihastella hanhensiipiä. Keulaan ladattiin kahdet puomit. Toiselle puolelle avattiin genua ja toisella kutteri. Iso sai vapaapäivän. Päivän ohjelmassa jatkui maaottelu Melinan miehistö vastaan Trivial Pursuit. Vasta parin tunnin ankaran väännön jälkeen TP taipui ja miehistö kuittasi puhtaan kortin. Venevauhti oli tällä välin hiipunut alle solmun, joten oli aika kerätä vermeet nippuun ja motoroida Portimaon kauniiseen satamaan.
Marinan edustalla on oivallinen ankkurointialue, jonne mekin suuntasimme ensin uimaan. Kapu on tehnyt vähän tavallisuudesta poikkeavia virityksiä ankkurin laskemista, nostamista ja kiinnitystä varten. Ja vain sen takia, että koko ankkuripaketti vinttureineen on alun perin asennettu veistämöllä tyhmästi. Tästä sitten seurasi pieni väärinkäsitys ja iso ääni. Se iso ääni tulee siitä kun 30 kilon Bruce ja 65 metriä kettinkiä solahtaa seitsemän metrin syvyyteen 10 sekunnissa. Sen jälkeen tuli hiljaista ja Maukka levitti keulassa käsiään. Hyvä, ettei vaan työntänyt käpäläänsä vauhdilla liukuvan kettingin ympärille. Merkkasimme plotteriin tarkan paikan, kirjasimme gps-lukemat muistiin ja listasimme ympärillä olevien veneiden nimet. Kapu manasi muistiaan. Kevään kiireissä oli kyllä tullut selville, että ankkurilaatikon pohjassa ei ole silmukkaa, jonne ketjun pään voi lukita. Se piti asentaa jossain matkan vaiheessa, kunhan ehtii. Kiirettä on ilmeisesti ollut, kun ketjun pää oli irti ja koko setti painui pinnan alle. Nyt tarvittiin enää sukeltaja.
Melina ankkurissa Faron edustalla.
Parkkasimme paatin odotuslaituriin ja Kapu kipaisi konttorille tekemään paperityöt kuntoon. Sitten piti löytää sukeltaja. Se löytyi viiden metrin päästä seinän takaa. Juuri kun diili oli valmis, pyyhälsi Hammi paikalle ja kertoi ankkurin ja kettingin jo olevan jollassa veneen kyljessä. Hollantilaisen 43-jalkaisen Saint Raphaelin kippari ja försti olivat nähneet tämän episodin ja hypänneet jollaansa, jossa oli pieni parikiloinen naara-ankkuri. Sen avulla he olivat hetkessä saaneet kettingin koukkuun ja kohta koko paketti oli jollan kyydissä matkalla Melinan luokse. Aloimme kaupalliset keskustelut. Kutsuimme nuoren parin kannelle. Ensin heille tarjottiin kylmät oluet, sitten juteltiin mukavia puoli tuntia. Sitten nautittiin muutama pikari 12 vuotta vanhaa Captain Morgania. Siten tehtiin Melinan tupatarkastus ja taas nautittiin Morgania. Tämän jälkeen varsinainen kaupanhieronta sujui vaivatta ja kohta Melinan ankkurivinssi kelasi jollan lastin Melinan uumeniin. Taidettiin vielä ottaa Morganit ja kaikki oli hyvin eikä mikään tehnyt kipeätä. Maukka kalamiehenä ilmoitti, että kun ei tuolla isommallakaan koukulla tullut kalaa, niin illalla mennään johonkin parempaan kalaravintolaan. Ja niinhän siinä kävi, että tuntia myöhemmin herkullinen sea bass oli Melinan miehistön lautasilla. Maukka sai sittenkin tarjottua meille kalaa.
Elämä on
Retken viimeinen purjehduspäivä tarjosi enää kahdeksan mailin matkan Lagosin satamaan. Se taivallettiin tyynessä vedessä koneella, mutta mahdollisimman hitaasti. Hammi heitti kehiin uuden T-paidan. Sellaisen, jonka oli saanut aikanaan synttärilahjaksi. Kirkkaan punaisen paidan viesti sisältää totuuden, jonka kaikki ET-lehden lukijat tietävät ennestään. Life before 50 is nothing, but a warm-up. Tästä miehistö oli liikuttavan yksimielinen. Ja myös siitä, että 10 päivän seilaus Gibraltarilta Lagosiin oli nasta juttu. Purjehdushan on kivaa tai erittäin kivaa. Nyt se oli erittäin kivaa, ainakin Kapun mielestä.