Fort de France, Martinique, FWI – Marigot Bay, St. Martin, FWI

5.5.2014

Julkaistu: 5.5.2014 | Kuvat lisätty: 6.5.2014

On Melinan nimipäivä, toukokuun viides. Nimipäivälahjaksi huvijahti sai kauneushoitolapalveluja; teak-kannen pesun, kylkien pesun ja vahauksen sekä pohjaan uudet maalit sekä rosterien kiillotuksen ja monta muuta pikkuehostusta. On sitten reilun viikon päästä valmis kotimatkaan. Ennen tätä ehdimme nauttia Karibian tutuista, mutta niin kauniista maisemista Martiniquella, Iles des Saintesilla, Antigualla, St. Barthelemylla ja täällä St. Martinilla.

Tämä gekko viihtyi Melinan puhtaalla kannella.

Fort de France, Martiniquen pääkaupunki on entistä ehompi. Lähes kaikki osaavat jo edes hieman englantia ja tallustelu kaupungin kujilla tuntui vallan kotoisalta. Toista se oli noin 30 vuotta sitten ekalla seilauksella näillä vesillä. Nyt muutaman päivän visiitti riitti ja clearaus hoitui tuttuun tapaan ihan rannan reunassa olevassa ”Maritimissa”. Siinä yhdistyvät aika hyvin veneilijän tarpeet, ainahan sitä jotain pientä tarvitsee, tai ainakin tekee mieli.

90 nm päiväpurjehdus

Aamun kajo oli vasta alkanut syödä pimeyttä, kun jo nostimme ankkurin. Edessä oli pitkä päivä. Matkaa Ile de Saintesin lahdelle noin 90 meripeninkulmaa. Mutta onneksi oli pitkäperjantai. Tuulikin heräsi auringon valoon ja ryhtyi hommiin. Pian oli 20 – 25 solmua, puuskissa 30. Melinan mastossa kakkosreivatut isopurje ja kutteri muuttivat tuulivoiman 7 – 8 solmun venevauhdiksi. Puolen päivän maissa tuuli hyytyi Dominican eteläkärjen jälkeen ja jatkoimme hybridiversiona, kunnes saaren pohjoispäässä tuttu meno taas jatkui. Se tiesi hyvää, sillä halusimme ehtiä perille ennen pimeää. Iso ryhävalaskin näytti pyrstönsä Melinan edessä. Hetken aikaa miehistö tähysti silmät sikkuralla, mutta muita yksilöitä ei kohdalle sattunut, hyvä niin. Koko iltapäivän tummat pilvet roikkuivat päällä ja ankarat sadekuurot yrittivät huuhtoa meriveden kastelemaa kantta. Illalla kuuden jälkeen kurvasimme Iles des Saintesin täpötäydelle ankkurilahdelle, jossa vapaita poijuja oli turha kysellä. Lopulta laskimme ankkurin Pan de Sucren pieneen lahteen. Ensin normaali ankkurin pidon tarkastus, ja sitten kiireesti jääkaapille. Aurinko oli jo melkein horisontin takana.

Ilta saapuu tyhjälle merelle.

Läheltä piti

Tuuli vinkui koko yön, puuskissa jopa ulvoi. Ankkurilahden veneet pyörivät kettinkiensä varassa kuin vikuri sonnit liekassa. Försti päätti kuitenkin aamupäivällä lähteä scouttiretkelle ja jollaili rantaan. Sieltä olikin sitten hikinen taival talsia kylille. Sillä välin Kapu istui salongissa ja järjesteli muutamaa sataa valokuvaa. Jokin veneen liikkeessä sai Kapun nostamaan pään kannelle, jossa maisema oli hyvää vauhtia muuttumassa. Ankkuri ei pitänyt. Hollantilainen pariskunta oli nähnyt tilanteen ja pyyhälsi juuri jollalla viereen tarkistamaan onko aluksella ketään kotona. He lupasivat kätensä avuksi ja niin sitten alettiin etsiä paikkaa mihin ankkurin saisi uudestaan laskettua. Se ei ollutkaan helppoa. Yritimme kolmeen neljään eri kohtaan ja aina kuokka lähti pomppimaan perässä. Ilmeisesti pohjan laatu oli täällä varsin kova eikä Bruce-ankkurin aika tylppä kärki päässyt pureutumaan pinnan läpi. Nyt olisi tarvittu Rocna, CQR, Delta tai vastaava, joiden terävä kärki uppoaa helposti kovaankin pohjaan. Toisaalta tämä oli koko reissun tasan ensimmäinen kerta, kun ankkurin pito petti. Ehkä oli jo kuudes yritys, kun vihdoin Bruce tarttui ja tuntui pitävän, kun koneella veti taaksepäin 2500 kierroksen teholla. Hollantilaisetkin olivat tyytyväisiä, heidän ystävällinen huolenpitonsa oli muuttunut tunnin hommaksi. Kapu kaivoi ensin kylmät huurteiset ja antoi vielä oikein Vergelegenin valkun mukaan kiitoksena heidän ratkaisevan tärkeästä avustaan. Yksin tuon operaation tekeminen olisi ollut vähintäänkin haastavaa. Tuuli hönkäili koko ajan noin 15 metriä, joten veneen käsittely ankkuroinnin aikana olisi ollut yksin lähes mahdotonta. Myöhemmin Förstin palattua pohdimme tilannetta. JOS molemmat olisivat lähteneet rantaan, niin Melina olisi ehkä ajelehtinut mailin parin päähän ja voinut karahtaa siellä riutan päälle. Huh-huh! Kyllä nyt oli kaitselmus mukana. Melina ja miehistö kiittävät. Iltapäivällä siirryimme - varmuuden vuoksi – toiseen ankkurilahteen, jossa Bruce tarttui kerrasta. Vettä alla oli 12 metriä ja kettinkiä meressä 80 metriä. Nyt saimme rauhaisat yöunet.

Deshaiesin lahdella tuulee aina

Uusi aamu ja menoksi. Nyt matkaa oli vain reilut 30 mailia, mutta jo aamukahdeksalta pelkkä genua kuljetti huvijahtia oivallisesti kohti Guadeloupen lounaiskulmaa. Sen kulman jälkeen tuuli sitten tilttasi kuin seinään. Sekotuulta metri tai kaksi. Oli aika kääntää Jammun avainta. Puolen päivän maissa Cousteau Marin Park oli mailin päässä. Päätimme pysähtyä sinne päiväpulahdukselle, jos vaikka niitä värillisiä kaloja olisi nähtävissä entiseen malliin. Vaan toisin kävi. Puolen mailin päässä alkoi tuulla. Kuin napista painamalla puhalsi taas 15 – 20 metriä suoraan sivulta. Ei ollut enää oikein uintikeli. Ohitimme pikkusaaren ja kutterilla hurjastelimme parissa tunnissa Deshaiesin lahdelle ankkuriin. Nyt Bruce pureutui pehmeään hiekkaan kuin tauti. Nostimme vielä ankkuripurjeen pitämään veneen nokan paremmin tuuleen. Tällä lahdella olemme viettäneet monia, monia päiviä pitämässä tuulta – niin nytkin. Lahti oli lähes täynnä veneitä, eikä kellään ollut intoa lähteä jatkamaan matkaa pariin päivään. Mekin nautimme oikein eteen kannetun aterian rannanreunan kuppilassa ja ihastelimme maisemaa; kauniita veneitä ankkurilahdella.

Deshaiesin ankkurilahti, Guadeloupe.

Antiguan Suomiseura

Koko yön satoi, välillä runsaasti, välillä rankasti. Kello ei ollut edes seitsemää aamulla, kun Bruce nousi hiekasta ja me otimme kurssin Antiguan Jolly Harbouriin. Päivä kului purjesulkeisissa. Ensin iso ja genua, sitten kutteri keulaan, sitten takaisin genua, sitten Yanmar töihin, sitten iso ja genua, sitten taas jotain muuta. Mutta iltapäivän lopulla kaarsimme Jolly Harbourin clearauslaituriin. Saimme kirjattua itsemme sisään juuri ennen paikkojen sulkeutumista ja sitten palasimme sataman eteen ankkuriin. Aika nasta paikka katsoa geeteelasin läpi auringon laskua mereen.

Aamulla Kapu kävi jollalla marinassa ja sai sovittua meille pariksi päiväksi laituripaikan. Tuntia myöhemmin olimme kaijassa hyvässä seurassa. Vieressä sy Zara, muutaman veneen päässä sy Palomax ja sy Ironside, kaapelin päässä Clipper Nitehawk; kaikissa Suomen perälippu. Seuraavien päivien aikana riittikin juttua enempi på finska. Vaikka Antigua on tuttu saari monilta eri reissuilta, on autoretki jäänyt aina tekemättä. Se hoitui helposti sataman autovuokraamon kanssa ja niin sitä huristeltiin ensin saaren etelälaidalle Falmouthiin ja English Harbouriin. Ja kuinka ollakaan, sy Verden Manu ja Tarja kävelivät parkkiksella vastaan Falmouthin rannassa. Lounasaikahan se oli, joten vieressä oleva kapakka oli helppo valinta tarinoiden vaihtoon. Verden riki on nyt kunnossa ja he suunnittelivat kotimatkaa Antigualta suoraan Azoreille toukokuun alkupuolella. Siellä ehkä seuraavan kerran nähdään.

Kävimme yhdessä myös ihastelemassa English Harbourin kalustoa. Siellä oli juuri päättynyt classic-veneiden regatta ja Antigua Sailing Week oli alkamassa. Huimia ovat nuo värkit, joilla näissä vesissä kisataan ”leikkimielisesti”. Illaksi palasimme Jolly Harbouriin ehtien ihan oikeaan happy hour’iin. Ravintolan valintakin oli helppo; italialainen Melini oli illan voittaja. Vielä toisen päivän kiertelimme saarta, nyt pohjois- ja itäosia. Vaurautta siellä ja täällä, sitten välillä enempi pittoreskia. Mutta rannan maisemat upeita ja aika autioita. Ei ole hassumpi paikka tuo Antigua. Ei ihme, että useampi suomainen on siellä pitänyt venettään vuosien ajan. Jolly Harbourin reunaan on tullut uusi iso supermarket, jota mekin hyödynsimme kunnolla; olihan meillä vielä vuokrapirssi alla. Sillä sai isommankin setin tuotua sata metriä marinan eteen.

Mielenkiintoinen kirkonväri, Antigua.

St. Bartsin Ruotsiseura

Uusi kaunis aamu valkeni kuudelta, mutta me olimme jo silloin muutaman mailin tehneet matkaa kohti St. Bartsia. Olihan sinne noin 80 nm, joten taas lähdettiin lentävillä eväillä. Eli ensin irti ja sitten vasta kahvit ja puurot tulemaan. Aamupalan jälkeen teimme säälittävän yrityksen purjehtia; goose wing viritys pantiin peliin ja kohta molemmat seilit roikkuivat parin metrin apparentissa. Puoli tuntia odoteltiin, mutta sitten Jammun avaimet kääntyivät. Nyt päivän ainoa homma päivän oli purkaa puomit pois mastolta ennen rantaan tuloa. Että osasikin olla tuulta tasan takaa muutama metri koko päivän. Mutta Gustavian eteen laskettiin ankkuri puoli tuntia ennen pimeää ja ihmeteltiin veneiden määrää. Försti laski noin 200 mastoa.

Aamulla kävimme jollaretkellä Gustaviassa ja kirjasimme itsemme sisään. Paljon on tämäkin kylä kehittynyt parissa vuodessa. Förstin edellinen visiitti oli vuonna 2006 ja Kapun eka 1986, siis 30 vuotta sitten! Ihan on valkoisen miehen paikka, jos nyt tykkää semmoisesta. Silmään pisti ruotsalaislippujen määrä erilaisten veneiden perässä. Ei vaan matkaveneiden, vaan myös pienten päiväpursien ja moottoriveneiden perälippuna liehui sinikeltainen yleisesti. Taitaa joku Andersson ja Svensson pitää täällä kesähuvilaansa.

Marigot Bay, St. Martin.

Sy Meriidan kemut

Parin päivän jälkeen siirryimme askeleen, lyhyenlaisen, kohti St. Martinia. Puolivälissä on Ile Fourchen saari, jonne olimme sopineet treffit sy Meriidan kanssa. Sama vene ja sama miehistö Matti ja Iita saattelivat meitä matkaan Ruotsissa Götakanavan päässä Trollhättanissa 2011. Meriida seilattiin Karibialle 2012 ja nyt kahden kauden jälkeen on heilläkin edessä kotimatka Suomeen. Yhteinen iltatrinksu Meriidan kannella muuttui vallan lettukesteiksi, joiden osalta voi todeta Iitan tekemän taikinan olleen ylimitoitetun ja Matin paistamien lettujen herkullisuuden ylittäneen kohtuun rajat. Hyvä niin, sillä plätyt maistuivat erinomaisen hyviltä ja kaikki menivät.

Perillä St. Martinilla

Vain 20 mailia oli jäljellä St. Martinille, joka on Brasilian Fortalezasta alkaneen legin päätepysäkki. Osuus hoitui pelkällä genualla lipuen puolessa päivässä. Tuttu Marigot Bay tuli näkyviin puolilta päivin ja pian laskimme ankkurin lahden matalaan veteen. Matkaa Fortalezasta kertyi yhteensä 2.226 merimailia ja matkaan käytimme aikaa 34 vuorokautta. Karibian puolella melkein kaikki välit olivat päiväpurjehduksia ja olihan noita huilipäiviäkin joka toinen. Kaiken kaikkiaan taas helppo ja mukava osuus.

Vappuaamuna Marigotin ”Kaivarissa”: Melinan, Mona F:n ja Ironsiden miehistöt.

Vappujuhlatkin ehdittiin pitää tutussa paikassa ennen Melinan telakkaretkeä. Fort Louisin Marinassa tapasimme suomalaisen sy Mona F:n ja jo tutun Ironsiden. Kapusimme heidän kanssaan vappupäivän aamuna rannan reunassa olevalle kukkulalle, jossa tuo Fort Louisin linnake, tai sen jäänteet, sijaitsee. Siellä pidimme taas kuplivat nyyttärit vuoden 2006 tapaan. Maisema oli edelleen upea, ilma helteinen ja juomat kylmiä. Muistelimme lämmöllä lajitovereita Suomen räntäsateisessa vappusäässä.

Huoltoviikko

Vapun jälkeen perjantaina kiinnityimme Polypat Caraibesin telakan laituriin. Viikonlopun aikana saimme teak-kannen sellaiseen kuntoon, ettei ennen nähty. Myös kyljet ehdittiin pestä ja Försti pääsi rubbauksen ja vahauksen makuun. Kyllä kohta kiiltää. Maanantaiaamuna 5.5. eli Melinan nimipäivänä alus nousi telakalle ja sitten alkoivat varsinaiset pohjatyöt ja monet muut alakerran tarkistukset. Vajaan viikon päästä alus on tiptop päältä ja sisältä. Sitten tankit täyteen vettä ja dieseliä, kaapit pullolleen ruokaa ja juomaa, clearaus ulos ja nokka kohti Bermudaa.

Melinan pitkä kotimatka alkanee maanantaina 12. toukokuuta, jos vaan säät sallivat. Ensin siis noin 900 mailia pohjoiseen Bermudalle. Sieltä on noin 1900 nm Azoreille, josta vielä 1400 Englantiin. Sitten onkin enää reilu tuhat Englannista Suomeen. Ja sitten ollaankin jo aika lähellä. Siis vain noin 5500 nm kotiin, täältä tullaan!


Kuvat 5.5.2014

MMM Lokikirja 2011-2014