Simon’s Town – Kapkaupunki,
Etelä-Afrikka

31.12.2013

Julkaistu: 01.01.2014

Odottavan aika ei tullut pitkäksi Simon’s Townissa. Kiirettä piti melkein joka päivä. Försti oli laatinut meille matkailusta vastaavana johtajana ohjelman, joka takasi monipuolista nähtävää Kapin niemellä ja sen ympäristössä. Ja sitä tällä maailman kolkalla kyllä löytyy. Illatkin alkoivat olla kiireisiä, kun bileitä alkoi olla vuorollaan melkein joka paatissa. Joulupäivästä puhumattakaan. Tapanin ajelu olikin sitten kohokohta; seilasimme Cape of Good Hopen ympäri Kapkaupunkiin, kun saimme puhuttua meille uuden paikan hienosta V & A Waterfront Marinasta. Kyllä nyt kelpaa.

False Bay Yacht Club, Simon’s Town.

False Bay Yacht Clubin marina Simon’s Townissa oli mieluisa kokemus, vaikkakin hyvin tuulinen. SE – tradet puhaltavat lahdelle vapaasti ja keräävät vielä lisäpuhtia rannan korkeista maisemista. Varsin usein tuulimittari vinkui 20 sekuntimetrin lukemia ja pitkä ponttonilaituri liikkui metritolkulla. Kovimmissa puuskissa ei meinannut laiturilla pysyä. Rannan jyrkkää vuorenrinnettä koristaa vesiputous, jossa vesi kääntyi kovan tuulen seurauksena nousemaan ylös taivaalle. Vastaavasti pilvet lähtivät valumaan vauhdilla vuoren reunaa alas. Komeata katsottavaa.

Klubin rantapalvelut olivat erinomaiset ja ravintola tarjosi herkkuja aamusta lähtien. Täällä piti taas liittyä seuran jäseneksi, jotta kaikki ranta- ja ravintolapalvelut olisivat käytössä. Olihan kyseessä sellainen members only paikka. Edellisissä kohteissa pursiseuran vierailijajäsenyys on ollut ekat pari viikkoa ilmainen, mutta täällä se jo osattiin laskuttaa (n. 60 €/2 henk/2vk). Klubin omistama yhtiö pyörittää satamaa, joka taas tarjosi Melinalle laituripaikan, vettä ja sähköä (n. 160 €/2 vk).

Komea Pöytävuori

Budget Rentin auto, Ford Fiesta, oli tuliterä. Mittarissa oli 18 km, mutta palautuksen jälkeen 1000 enemmän. Sen verran ehdimme kurvailla 10 päivän aikana pitkin ja poikin kaunista Kapinmaata. On tämä huiman hienoa aluetta, jossa vuoristo ja vihreät tasangot vuorottelevat. ”Kaiken nähneille” matkailijoillekin Pöytävuori teki vaikutuksen, niin alhaalta mereltä katsottuna kuin ylhäällä platan päältä. Ei ihme, että se on nimetty yhdeksi uuden maailman seitsemästä ihmeestä. Se kohoaa reiluun tuhanteen metriin halliten Kapkaupungin maisemaa kuin Saanatunturi Kilpisjärveä. Vuori syntyi noin 700 miljoonaa vuotta sitten meren pohjan kerrostumista ja vielä 200 miljoonaa vuotta sitten se oli pinnan alla. Vasta noin 70 miljoonaa vuotta sitten se nousi komistamaan Kapin maisemaa ja seuraavien vuosimiljoonien ajan tuuli ja sateet ovat toimineet kuvanveistäjänä muotoillen sen nykyiseen asuunsa.

Lion’s Head Pöytävuoren huipulta.

Cape of Good Hope ja ryöstö

Cape of Good Hope on yksi maailman merenkulkijoiden eniten kunnioittamia paikkoja. Portugalilaiset nimesivät sen alun perin Myrskyniemeksi, ja ihan hyvin perustein. Nyt on tämäkin nähty maalta ja mereltä. Kapin niemen eteläisin piste on nimeltään Cape of Good Hope, mutta varsinkin mereltä katsottuna uljain kohta on korkea Cape Point, joka on reilun mailin itään ja 30 metriä pohjoiseen Good Hopen kärjestä. Table Mountain Natural Park peittää suurimman osan koko Kapin niemestä ja ulottuu tänne asti.

Täällä se sitten tapahtui – meidät ryöstettiin. Olimme juuri lampsineet Cape Pointin huipulta takaisin parkkikselle, jossa jo vähän nälkäistä kulkijaa ilahdutti Take Away -kuppila. Tilasimme herkulliset isot patongit ja istahdimme pöydän ääreen, joita oli sopivasti ulkona ihan edessä. Sisällä ei ollut edes tuoleja, kuppilan nimihän oli Take Away. Försti ehti jo kerran haukata, Kapu vasta availi cokista. Salaman nopeasti Förstin patonki vaihtoi omistajaa ja samassa myös Kapun leipä napattiin pöydältä. Iso paviaani ei jäänyt kiittämään, vaan hyppäsi saman tien takana olevaan puuhun, kun me vasta toivuimme tapahtumasta. Kapu sentään seisoi tuoli kädessään aikomuksenaan puolustaa Förstiä ja ruokaamme, mutta auttamattomasti jäljessä. Herkut olivat jo paremmissa suissa. Kassalla ei herunut myötätuntoa. – Eikö herra nähnyt, että tuolla pusikossa on taulu, jossa varoitetaan villien paviaanien varastavan kaiken ruoan minkä näkevät tai haistavat. Kyllä herra sen nyt näki kun oikein sormella osoitettiin mihin piti katsoa. Vaan miksi sitten laittaa tuoleja ja pöytiä ulos Take Away’n eteen? No, ainakin saa myytyä saman setin kahteen kertaan. Aika kitkeränä siirryimme auton sisään nauttimaan seuraavia patonkeja.

Cape Point on 30 metriä pohjoisempana kuin Cape of Good Hope.

Vergelegenin viinitilalla

Kapinmaa on myös tunnettu viinitila-alue. Noissa vehreissä laaksoissa kelpaa tuottaa vähän parempaakin viiniä. Sinne Förstin reitti vei seuraavaksi ja Kapu käänteli rattia. Kaunis viinitie kiemurteli Kapkaupungin itäpuolella ja sieltähän se löytyi; Vergelegen Vinyard. Joku buuri oli päättänyt aloittaa viininviljelyn noin 300 vuotta sitten ja nyt oltiinkin jo maailmanluokan viinitila, jossa ensimmäinen turvaportti alueelle oli ollut jo kilometri aiemmin. Satojen hehtaarien alue tuotti satoa ja maistiaiset nautittiin elegantissa ravintolassa, joka sijaitsi aivan upean puiston reunalla. Kaikessa huokui vanhan maailman meininki; entiset asuintalot oli museoitu ja tallit muutettu viinimatkailun tarpeisiin. Sofistikoitu ilmapiiri hallitsi koko tilaa, ei vähiten johtuen henkilökunnan tasosta. Ja oli siellä seinillä kuvia henkilöistä, jotka ennen meitä ovat tilalla vierailleet, esimerkiksi Nelson Mandela ja Bill Clinton. Meistä ei otettu kuvaa, me taas otimme kuvan tilan upeasta puistosta. Jäi sitä sitten tilauslappuun vähän punaista ja valkoista, olihan joulukin kohta tulossa.

Vergelegen Vinyard on maailmanluokan viinitila.

Joulu on juhlan aikaa

Joulun lähestyessä alkoi kutsuja kulkea veneestä toiseen. Kuka milloinkin kenenkin vieraana. Melinan kajuuttakin täyttyi yhtenä iltana, kun norjalaisvieraat saapuivat illastamaan Kapun tekemää ruokaa; tietysti sitä yhtä ja samaa, sitä Pasta Pacificaa. Sy Fridan kippari toimi aikoinaan Whangareissa koekaniinina, kun Kapu valmisti pastaa ensimmäisen kerran elämässään. Vaan uskalsi Frank tulla uudestaankin ja vielä ottaa vaimonsa mukaan. Toisina vieraina olivat sy Flow’n tytöt Johanna ja Camilla, jotka seilaavat 40-jalkaisella Bavarialla maailman ympäri. Kovia likkoja.

Jouluaaton vietimme kahdestaan veneellä ja nautimme mm. Abba-silliä ja akvaviitin puutteessa vodkaa. Ihan vaan vähän, loppu piti säästää kalantappohommiin. Vergelegenin avustamana kinkku maistui hyvältä vähän huonommallakin sinapilla, kun sitä perinteistä Haten tekemää ei ollut tarjolla. Ja niin vaan kävi, että juuri kun Kapu käväisi rannalla, oli Joulupukki pistäytynyt tässäkin veneessä.

Joulupäivänä oli sitten mahtibileet, joiden takana oli joukko brittiseiloreita ja tarjolla perinteinen brittiläinen joulupöytä. Pursiseuran ravintola oli antanut tilansa ja keittiönsä vapaasti käyttöön ilman korvausta! Paikalla oli yhdeksän venekuntaa ja 22 henkeä, joten riitti sitä erilaista emäntää moniin tehtäviin, joiden tuloksena syntyi aivan upea illallinen. Kyllä herratkin yrittivät auttaa kaikessa mahdollisessa. Kapukin osasi kaataa viiniä daameille.

Brittiläinen joulupöytä on katettu.

Tapaninajelulla

Sitten koitti Tapanin ajelu, jota olimme jo kovasti odottaneet. Olimme käyneet vajaa viikkoa aiemmin Cape Townissa ja V & A Waterfront Marinan toimistossa. Kysely laituripaikasta päättyi lyhyeen. – Ei, meillä ei ole yhtään vapaata paikkaa ennen tammikuun kuudetta päivää. Piste. Viiden minuutin small talk tuotti sen verran tulosta, että nyt sentään kysyttiin veneen koko. Kapu taktikoi vähän alakanttiin. Edelleen oli täyttä. Vielä kotvanen keskustelua ja sitten jo lähdettiinkin katsomaan yhtä paikkaa, jos se meille kelpaisi. Vähän oli lyhyt aisa, mutta muuten priimapaikka. – Yes, tämä kelpaa meille ja tulemme tänne asap. Se asap tarkoitti sään vahtimista Cape of Good Hopen kiertämistä varten.

Luotsit ohjasivat Melinaa Cape of Good Hopen ympäri.

Ekat 4 – 5 päivää olivat aika pahoja, mutta sitten koitti se Tapanin päivä, jolloin Melinan köydet irrotettiin auringon noustessa viiden jälkeen. Nyt oli tarjolla noin 30 tunnin sääikkuna, jossa tuuli pysytteli alle 20 solmun ja Kapin kärjessä maininkikin oli vain pari metristä. Ajelimme loivassa mainingissa koneella Cape Pointin kulmaan ja kiersimme kärjen noin mailin päästä. Yksi julmasti kuohuva karikko jäi sentään eteläpuolelle. Varttia myöhemmin olimme jo Good Hopen edessä ja siitä sitten reitti alkoi taittua luoteen kautta pohjoiseen. Hyväntoivonniemi kierrettiin ihanteellisissa olosuhteissa auringon paistaessa ja delfiinien leikkiessä ympärillämme. Tosin siis koneella, sillä kahden kolmen metrin variable ei muuta tarjonnut. Ennen puoltapäivää tuuli virisi ja pian kiisimme genualla kuutta seitsemää solmua kirkkaan sinisen taivaan alla tumman sinisessä vedessä. Ensin tulivat näkyviin kuuluisat 12 apostolia, nuo peräkkäiset vuortenhuiput, jotka ovat Lion’s Headin eteläpuolella. Sitten tuo Kapkaupungin toinen maamerkki Lion’s Head ja sen vieressä Signal Hill. Ja pian Table Mountain koko komeudessaan. Jos on Helsinki kaunis mereltä saavuttaessa, niin on sitä myös tämä Cape Town.

Melina sai uuden primepaikan V & A Waterfront Marinassa.

V & A Waterfront Marina

Parin nostosillan takaa löytyi paikkamme marinasta ja elämä oli kuin silkkiä vaan. Ei marina ja sen sijainti voisi paljon komeampi olla. Iso hyljeyhdyskuntakin on valinnut tämän kotisatamakseen. Altaassa on aivan sileä vesi ja se on varsin suojainen kovilta puhureilta, joita täällä kyllä riittää. Jos oli Simon’s Town tuulinen, niin on sitä myös Royal Cape Yacht Clubin marina täältä muutamia maileja pohjoiseen. Kertoivat parhaiden lukemien olleen jopa yli 30 metriä sekunnissa ennen joulua.

Förstin ansiokas kansipalvelu päättyi reiluun tuhanteen mailiin ja lento kotiin joulukuun lopulla oli edessä. Aikaa noihin maileihin tarvittiin pari kuukautta, mutta vastaavasti olemme nähneet koko Etelä-Afrikan itä- ja etelärannikon ja sen kaikki kaupungit. Hyvä niin. Kapun vuosi vaihtui Kapkaupungissa ja heti sen jälkeen alkoivat veneen huolto- ja tarkastushommat pyöriä täysipäiväisinä. Uusi miehistö, Antti ja Satu, saapuu noin viikon päästä ja sitten onkin kauppaan asiaa. Noin kahden kuukauden muonitus vaatii aikamoisen määrän kantamista.

Försti ja Kapu kaulailevat Kapin kärjessä.

Matka jatkuu

Eteläinen Atlantti on tarkoitus seilata usealla välipysähdyksellä. Ensin Namibian Walvis Bay, sitten St. Helenan ja Ascensionin saaret, jos vain tuulet pysyvät SE-pasaateina. Ennen Etelä-Amerikan rantaa ovat Fernando de Noronhan saaret ja sieltä sitten tämän osuuden maaliin Brasilian Fortalezaan. Siellä meidän pitäisi olla maaliskuun alussa. Eikä vain pitäisi, vaan siellähän me ollaan aikataulun mukaisesti. Luultavasti.

Melinan ”taistelulippu” on nostettu odottamaan uutta miehistöä.

Kuvat 31.12.2013