Noumea, Uusi-Kaledonia

20.5.2013

Julkaistu: 21.05.2013

Odottavan aika alkoi tuntua pitkältä. Hyvä sääikkuna Uudesta-Seelannista kohti Uutta-Kaledoniaa oli auki, mutta ehti sulkeutua ennen omaa lähtövalmiuttamme, kun uusi isomman luokan myrä oli taas tulossa Tasmanian mereltä. Lopulta pääsimme matkaan viikko aikataulusta jäljessä. Pitkästä aikaa oli tarjolla purjehduksen iloa, ja runsaasti, sillä matkaa Uuden-Kaledonian Noumeaan kertyi melkein 1000 meripeninkulmaa.

Jukka, Försti ja Kapu valmiina uuteen seikkailuun.

Me odotimme maston toppiin uutta tricolor-ankkurivaloa, joka oli lähtenyt Suomesta takuuna toista viikkoa aiemmin. Sen taival Aucklandiin kesti neljä päivää ja sieltä toiset neljä Whangareihin, jonne on 160 km Aucklandin kentältä. Että se kuriiripalveluiden nopeudesta. Nyt testasimme laitteen toiminnan suoraan akun navoista ennen mastontoppiin nousua. Samat olivat oireet kuin edellisessä lyhdyssä. Ohjeen mukaisella kytkennällä syttyi ankkurivalo, kun piti palaa tricolor. Purjehdusvalo oli mykkä, vaikka kytki johdot toisinpäin. Hetken noiduimme ja sitten aloimme testata kaikkia vaihtoehtoja ristikkäin ja vastoin mukana tullutta asennusohjetta. Heureka! Lopulta löytyi kombinaatio, jossa molemmat valot paloivat. Kapu hissattiin mastoon ja kohta lyhty oli asennettu paikalleen ja johdot kytkettynä ohjeiden vastaisesti. Mutta niillä liitännöillä laite pelasi. Viimeinen este lähdölle oli saatu kuntoon, mutta odottelu tuli kalliiksi. Hyvä sääikkuna oli jo mennyt ja niin alistuimme seuraavaksi odottelemaan 980 hPa matalan saapumista päällemme. Tuuliennusteet merelle olivat 60 solmua (30 metriä sekunnissa!) ja aallokko 8 – 10 metriä. Ei tarvinnut kauaa miettiä mitä tehdä. Me päätimme lähteä Whangareista, vaikka vettä tuli kun Esterin ahterista. Mutta meillähän on tämä veranta, jonka alla oli kuivaa ja lämmintä. Eikä me oikeasti lähdetty merelle, ajettiin vaan koneella 12 mailin päähän avomeren reunaan Marsden Coven tuttuun satamaan. Siellä sitten roikuimme pari päivää sateessa ja tuulessa, kunnes vihdoin lähtöaamu valkeni.

Merelle

Se aamu oli aurinkoinen, leppeätuulinen ja täynnä lähdön odotusta. Heti yhdeksältä aamulla saimme tullin veneeseen ja paperityöt oli vartissa hoidettu. Tasan kello 10 Melinan köydet irtosivat laiturista ja lähtö Uudesta-Seelannista oli nyt totta. Meri oli yllättävänkin sileä ottaen huomioon edellisten päivien riehunnan ja me latasimme peliin ison ja genuan virsarille. Avotuulessa sitä on ollut tapana matkata ennenkin. Rannanreunan tutut satamalahdet - Tutukaka, Whangamumu ja Bay of Islandsin monet lahdet – jäivät päivän, illan ja yön aikana paapuuriin ja aamuyöstä saimme suoran kurssin Uuden-Kaledonian Noumeaan.

Kohta puhaltaa ja lujaa.

Ensimmäinen vuorokausi tuotti 114 nauticalin matkan, hyvä avaus. Toisen päivän aamuna olimme jo kaukana rannikosta ja meren todelliset kasvot paljastuivat. Tasmanianmeren ja Pacificin törmätessä Uuden-Seelannin pohjoispuolella syntyy aina paha, sekava aallokko, jota nyt oli ollut rakentamassa edellisten vuorokausien ajan kunnon myrsky. Tuulet olivat jo vallan sopivan tehoisia, mutta meri oli ihan seko. Paha swelli ja aallokko takoivat Melinan kylkiä. Huvijahti huojui laidalta toiselle kastellen sivukansiaan vuorotellen. Kokki sai taas harjoitella XXL haara-asentoa ja punkassakaan ei meinannut pysyä millään. Purjeet läiskivät siihen malliin, että seuraavaksi oli pakko pienentää seilit ihan tiukaksi levyksi ja samalla ottaa Yanmar tueksi. Vajaa päivä edettiin hybridillä ja toinen vuorokausi tuotti 128 mailin matkan.

Merielämää

Kolmannen päivän aamu oli jo mukavampi. Nyt mastoon ripustettiin täyssetti tavaraa ja samalla kytkettiin Wind Pilot ohjaushommiin. Tuulikulma oli hankavastainen ja edelleen isohko swell vyöryi lounaasta. Melinan keula osoitti Noumeaan suunnassa 328 astetta, vauhtia reilu kuusi solmua. Elämä alkoi maistua hyvältä. Vahdit pyörivät tuttuun tapaansa, aamupalavuoroissa Kapukin oli listalla, mutta muuten Försti ja Jukka vastasivat pentrypalveluista. Aluksi tiskipaljun ääreen pääsi se, joka ehti tehdä ekana varauksen. Jukka oli melkein aina nopein, joten Kapun piti muuttaa pelin sääntöjä; se tiskaa, joka on aterian jälkeen vahtivuorossa. Siihen oli myös Jukan tyytyminen.

Seuraavat päivät jatkuivat samanlaisina; isossa ykkösreivi, keulassa täysi genua, WP puikoissa ja miehistö nautti hyvästä menosta. Päivämatkat olivat 150 mailin tasoa eli nyt Noumea läheni vauhdilla. Uusi kuu oli vasta tulollaan ja yöt olivat pimeitä, suorastaan sikapimeitä. Kun oikein yritti tihrustaa, saattoi juuri ja juuri erottaa horisonttilinjan. Förstin iPadin tähtikarttaohjelmalle riitti kysyntää, kun sen avulla oli niin lapsellisen helppoa tunnistaa tähtiä ja löytää oman aurinkokuntamme planeettoja. Muuten vahtihommissa jatkui tuttu meno; kirjat kuluivat käsissä ja ristikkolehtien sivut valmistuivat puolen tunnin välein.

Noumea lähestyy

Tuuli hyytyi aina välillä, mutta enintään puolen päivän motoroinnin jälkeen tuuli palasi jostain suunnasta ja seilaus jatkui. Välillä tehoakin ladattiin yläkanttiin ja Melina halkoi aaltoja yli 8 solmun nopeudella. Päivät lämpenivät koko ajan ja vesikin oli jo + 27 asteista. Uuden-Kaledonian pääkaupunki oli enää reilun vuorokauden päässä. ETA-laskelma lupasi saapumisajaksi iltapäivän, joka sopi hyvin viranomaistoimintoja varten. Viimeinen yö merellä eteni Jammun voimin neljää – viittä solmua, mutta aamupalan jälkeen saatiin vielä mainio avotuuli siivittämään menoa. Täysin purjein saavuimme riutan reunaan Passe Boularin edustalle, jossa tyygit laskettiin tuulen hyytyessä ja edessä oli parin tunnin koneajo riutan sisäpuolella Port Mosellen satamaan Noumeassa. Se onkin ainoa paikka, johon ulkomaiset veneet voivat saapua ja josta niiden pitää myös lähteä. Aikamoinen rajoite, joka estää tehokkaasti vierailijoiden mahdollisuuden seilata saaren muissa osissa.

Takaisin tropiikissa – aurinkokatos on tarpeellinen.

Port Mosellen hyvät palvelut

Tuntia ennen rantautumista ilmoitimme saapumisestamme satamatoimistoon ja vielä uudestaan viisi minsaa ennen laituriin tuloa. Kaarsimme korkean aallonmurtajan suojiin isoon satamaan, jonka perukalta löytyi vieraslaituri. Sen päässä jo odotti tumma tyttö virkapaita päällä ja hän ohjasi meidät tilavaan aisapaikkaan.

Kapu sammutti koneen, Jukka viimeisteli kiinnitysköydet ja Försti kirjasi lokikirjaan tiedot. Yhteensä 970 meripeninkulmaa, aikaa kului seitsemän vuorokautta ja viisi tuntia. Kaiken kaikkiaan aika mukava legi, jossa koneajoa oli paljon odotettua vähemmän. Pahaa vastatuulta ei ollut lainkaan ja muutenkin kaikki meni nuottien mukaan. Melina ja sen kaikki värkit pelasivat moitteetta. Uusi WP hoiti hommat entiseen malliin; usko sen erinomaisuuteen on palaamassa. Sähkötalous oli hyvässä kunnossa, kerran akkujen kapasiteetti oli alle 80 %, yleensä yli 90 %. Tuuligenu jauhoi tasaisesti virtaa ja aurinkopaneelit hoitivat osansa. Yhtään purjevenettä ei koko matkan aikana näkynyt, rahtilaivoja sentään melkein päivittäin. Sellaista se oli meno Korallimerellä.

Jukka, Försti ja riittävästi hedelmäsalaattia.

Aluksessa vallitsi yleinen tyytyväisyys ja miehistön suussa jo melkein maistui geeteen erinomainen maku, mutta turhaan. Försti ilmoitti päättäväisesti, ettei tarjoilu ala ennen kuin viranomaiset ovat käyneet aluksella. Siihen ei sitten ollut mitään sanomista. Kapu tallusteli 50 metriä marinan toimistoon, jossa täytettiin vartin verran papereita. Toimisto faksasi ne suoraan tullille, jonka edustajan piti tulla viiteen mennessä veneelle. – Jos ei tule siihen mennessä, niin ei tule lainkaan ja sen jälkeen olette vapaat liikkumaan. Näin toimiston ystävällinen virkatyttö ilmoitti hyvällä englannilla ja antoi samalla ilmaisen wifi-koodin, joka toimi hienosti myös veneen kajuutassa ja mikä parasta, yhdellä koodilla sai olla neljä eri laitetta käytössä. Tähän mennessä koko reissun paras wifipalvelu! Karanteeniviraston edustaja tuli tunnin sisällä veneelle ja tutki huolella koko ruokavarannon. Noin 10 kg ruokaa lähti muovipussissa; hedelmiä, kananmunia, perunoita ja jopa aluksen kaikki valkosipulit. Virkailijatar piti satoa varsin kohtuullisena, monesta paatista sai kuulemma kantaa monta pussillista kiellettyjä tuotteita. Lopuksi hän vielä kehui aluksen siisteyttä. Kiitos vaan, kyllä yritetään pitää paatti hyvässä mallissa. Tullin miehiä ei kuulunut kello viiteen mennessä, jolloin Försti kumosi edellisen kieltonsa ja kotvasen kuluttua keltainen sitruuna kellui lasissa, ja kaikilla oli niin mukavaa. Ulkoruokinta sataman isossa ravintolassa oli tietysti illan ohjelmassa. Olihan marinan toimistosta jo saatu kolme drinkkilippua, pitihän nekin saada kulutettua. Eivät edes riittäneet, jos oikein muistelee.

Kanakkien maassa

Seuraavana aamuna Kapu käveli vielä kilsan verran Immigrationin puheille. Taas pari plankettia ja pian oli sekin virkatehtävä hoidettu. Nyt olimme tervetulleita Uuden-Kaledonian saarivaltioon, joka on Ranskan merentakainen territorio. Pääsaari on Tyynen meren neljänneksi suurin, pinta-ala noin 19.000 neliökilometriä. Asukkaita on noin 240.000, joista puolet asuu pääkaupunki Noumeassa. Aikoinaan brittivankeja passitettiin Australiaan ja samoihin aikoihin ranskalaiset konnat laivattiin Uuteen-Kaledoniaan. Kyllä kelpasi täällä katua tekojaan, ainakin ilmaston ja maisemien puolesta. Vaan taisivat joutua samalla kuokan varteen. Saaren tärkein elinkeino on ja on ollut kaivosteollisuus; maan nikkelivarat ovat melkein puolet koko maailman tunnetuista esiintymistä ja siten maan talous on hyvin suhdanneherkkä nikkelin kysynnälle.

Autoretkellä oli monia kahlaamoja.

Maan alkuperäiskansa on kanakit, jotka saapuivat noin 6000 vuotta sitten saarelle. 1800-luvun lopulla ranskalaiset omistivat jo 90 % maasta, joten kanakeille kävi kuin muillekin alkuperäiskansoille: huonosti. Alueella oli väkivaltaisia yhteenottoja vielä 1970- ja 1980-luvuilla, mutta nyt eletään jonkinlaista välirauhaa. Saarella on edelleen halukkuutta itsenäisyyteen ja näinäkin päivinä kaupungilla kulki tuhansien mielenosoittajien kulkueita, joissa valitettiin poliitikkojen kehnoutta ja halua itsenäiseen valtioon. Meno oli kuitenkin letkeää, musa soi ja rummut pärisivät. Enempi näytti karnevaalikulkueelta, ei siis sellainen työväen vappumarssi.

Korallimeri

Pari ekaa päivää ihmeteltiin kaupunkia ja pikkuisella Micralla kierreltiin saaren eteläpäätä. Sitten tekikin jo mieli merelle. Lähin ankkurimesta oli viiden mailin päässä pienen riuttasaaren laidalla. Siis sinne, sieltä löytyi vapaita poijuja, eikä kukaan kysellyt maksua. Paremman väen loma-atolli oli kaunis ja meren turkoosi väri kimalteli upeasti ympärillä. Hyvä siinä oli olla kaukaa Suomesta tulleillakin, Förstikin pääsi pitkästä aikaa snorklaamaan. Toinen ankkurimesta oli Ilot Amedeen saari, jonka Försti oli valkannut opaskirjoista. Teimme jollaretken rantaan ja ihmettelimme turistien paljoutta. Iso vesibussi toi joka päivä lastin rantaan, oppaat istuttivat vieraat hiekkarannalle, tarjoilivat lounaan ja kuskasivat punertavanahkaiset valkonaamat illalla kaupunkiin. Uusi-Seelanti oli maa, jossa ei ole mitään petoja eikä myrkyllisiä eläimiä. Korallimeri, jonka reunalla Uusi-Kaledonia sijaitsee, on tunnettu myrkyllisistä käärmeistä. Mekin näimme saariretken aikana pari reilun metrin mittaista myrkyllistä käärmettä, jotka opastaulujen mukaan eivät ole vihamielisiä, jollei ihan päälle astu. Tämä totuus opetti koko ajan katsomaan tarkasti mihin jalkansa astui.

Korallimeren paratiisissa on käärmeitä.

Sunnuntaina palasimme Noumean Port Moselleen ja aloimme valmistautua seuraavaan osuuteen. Vahdimme sään kehitystä Korallimerellä, jonka ylitse meidän pitää seuraavaksi seilata matkalla Australian Cairnsiin. Joka päivä sääennusteet vaihtuivat, välillä paremmiksi, välillä huonommiksi. Kun viikko Uudessa-Kaledoniassa tuli täyteen, oli aika lähteä, kun sääkään ei nyt näyttänyt olevan suoranainen este. Tosin kaakkoispasaatista ei ollut tietoakaan. Suunta Noumeasta Cairnsiin on länsiluode ja matkaa on yli 1200 merimailia. Nyt on tämän kauden ensimmäinen tonni takana, seuraava reilu tonni edessä ja tasan viiden kuukauden päästä pitäisi olla vanavettä takana yli 10.000 mpk. Tällä aikataululla ei saarilla luuhata pitempään, nyt purjehditaan koko rahalla.

Kuvat 20.5.2013