Torremolinos, Espanja – Almerimar, Espanja
29.8.2011 – 8.9.2011
Julkaistu: 09.09.2011
Kalenterikesä päättyi ja syksy alkoi, mutta Costa del Solin kalenterissa kesä on jatkunut kuumana ja kevyttuulisena. Matkailupurjehdus on jatkunut itään päin laiskanlaisesti. Kerran sentään otettiin yhteen pollareiden kanssa. Hetken tilanne oli ratkaisematon, mutta annoimme sitten periksi, kun jo toinen miliisiauto kaartoi kehiin pillit ulvoen. Itäinen kääntöpiste jää mieleen paikkana, jossa veskin tyhjennyshanan kahva jäi käteen. Siitä seurasi veneen nosto ja paskahommia.
Elokuun viimeinen maanantai sai meidät taas liikkeelle. Tyrkyllä oli lounaistuulta viitisen metriä, joka houkutti genaakkerihommiin. Nyt pisteltiin täysin purjein lähes sileässä vedessä kohti Motrilin satamaa, jonne oli matkaa reilut 50 nauticalia. Välillä tuuli hyytyi, jolloin nailon rullattiin sisään ja iso vedettiin keskelle. Hetken motoroinnin jälkeen sama toisin päin. Sitten taas kaikki sisään ja kohta taas genaakkeri levälleen ja ison skuutti auki. Eli pieniä purjesulkeisia koko päivän. Mutta kyllä tuntui silti hyvältä.
Puupaa, puupaa, puupaa
Motrilin sataman aallonmurtajan suojissa olemme ennenkin olleet ankkurissa. Försti kuitenkin halusi saada oikein luvan ankkurointiin ja veehooäffällä molotti espanjaa Club Nauticon toimiston kanssa. Ei ollut mitään estettä ankkuroitua marinan laitureiden läheisyyteen sataman aallonmurtajien sisäpuolelle tyyneen veteen. Sitähän Kapu oli yrittänyt vakuuttaa, mutta nyt sitten oikein luvan kanssa kelpasi valuttaa 30 metriä ketttinkiä Brucen kanssa veteen. Sitten huolellinen kokeilu ankkurin pidosta. Hyvin piti. Sitten vetoköysi kettingistä keulaknaappiin, ettei ketju turhaan kolistele. Sitten melkein saatiin geeteet tiskiin, kun rannassa 50 metrin päässä joku ensin huuteli jotain, ja sitten karjui. Selväksi tuli, että joku oli asioista eri mieltä. Se joku oli pukeutunut poliisin univormuun ja ajeli pirssillä, jossa oli sininen vilkku.
Englanti ei käynyt neuvottelukieleksi, joten Försti tulkkasi tilannetta. Pollari oli sitä mieltä, että meidän täytyy soittaa Marinaan kanavalla 09. Aivan, olemme jo tehneet sen ja saaneet luvan olla tässä ankkurissa. Käsimerkit muuttuivat käskeviksi. Me toljotimme takaisin ja soitimme uudestaan Marinaan. Sama vastaus. Heillä ei ole mitään ankkuroitumistamme vastaan. Samalla saimme puhelinnumeron poliisille. Usean kännykkäsoiton jälkeenkään emme saaneet yhteyttä. Pollari soitti paikalle jo apujoukkoja, kun emme tehneet elettäkään siirtyäksemme pois. Sireenit vinkuen ratsuväki tuli paikalle. Siniset valot vilkkuivat katolla ja paikalliset asukkaat alkoivat kerääntyä katsomoon seuraamaan tätä jännittävää tapahtumaa - poliisi vastaan ulkomaalainen huvivene.
Me levittelimme käsiä ja pollarit taas omiaan. Niiden kädet huitoivat koko ajan meitä poistumaan satamasta. Puolisen tuntia myöhemmin päätimme antaa periksi ja aloimme kiskoa ankkuria ylös. Osa poliiseista jäi vielä vahtimaan tilannetta. Ajoimme ihan laiturin reunaan ja Försti ilmoitti varsin napakasti, että meillä kyllä on marinan lupa ankkurointiin. Nyt tuli ystävällinen selitys, että kaupallisen rahtisataman satamamaksut ovat niin isot, että meidän kannattaa hyvän sään aikaan lähteä aallonmurtajien ulkopuolelle. Vai niin. Mutta mitäs sitä muutakaan voitiin tehdä. Puolen tunnin kuluttua kaikki oli taas geeteetä vailla. Nyt sitä meni toinen harmituksen poistoon ja toinen nautinnoksi. Maininki keinutti venettä sen verran, että ihan piti yrittää saada unen päästä kiinni.
Kohti Almerimaria
Vajaan kymmenen metrin southwestit jatkuivat, joten aamuvarhain pistelimme taas seilit vetoon. Nyt eteenpäin vievää tehoa tarjosivat genua puomilla ja täysi iso prevellä lukittuna. Puolelta toiselle heiluminen oli ajoittain ihan miehekästä, kun vanhaa maininkia pukkasi eri suunnasta kuin tuulta. Autopilotti surrasi reilun 40 mailin matkan ja me etsimme varjoisia paikkoja biminin alta.
Valolla maalaamista.
Almerimar on oikein iso huvivenesatama ja lomaresortti, josta täysin puuttuu vanha kylä tai edes joku linnan raunio. Siis täydellinen turistimesta, mutta kauniisti rakennettu sellainen. Meitä ilahduttivat sataman monet palvelut. Oli taas aika pitää veneen, varusteiden ja miehistön huoltoa. Siihen sitten kuluikin nelisen päivää, mutta moni pieni ja vähän isompikin asia tuli nyt hoidettua ja vene on entistä ehompi.
Saimme myös iloisia uutisia Suomesta. Kapun kummityttö Paula ja miehensä Karri olivat saaneet yli kolmekiloisen tytön, jonka kuva tunnin ikäisenä aukeni Kapun iPhonen näytölle. Kyllä iitee on hieno asia matkapurjehtijoille.
Laiturinaapurin veneen kotipaikka oli N.Z., joten Kapu kysäisi kipparilta ”Tulossa vai menossa?” ”Staying” oli vastaus. Jo samana iltana istuimme Geoffin kanssa iltaa ja saimme paljon hyviä vinkkejä Uuden Seelannin vesille ja Australian Valliriutan alueelle. Lisäksi saimme pari satamakirjaa niille vesille, kun hän ei niitä enää tarvinnut. Asui nimittäin puolet vuodesta Suomessa, Hämeenlinnassa, ja vene oli tarkoitus pitää Välimeren kulmilla. Suomenlinna oli häneenkin tehnyt vaikutuksen. Valimon vierassataman palvelut olivat olleet erinomaiset ja joku ”Mike, Mi..” oli jäänyt mieleen. Kapu ehdotti Mikkoa. Bingo! Aivan, Mikko on tulossa kuukauden kuluttua Melinan miehistöön. Suomi ei ole maa, se on klubi. Mutta niin on kuulemma Uusi Seelantikin, jonka tausta on kovasti samankaltainen Suomen kanssa.
Capo de Gata
Yhtenä kuumana aamuna päätimme taas lähteä vilvoittavien vesien äärelle. Päivän mittaan tuuli navakoitui 12 metrin tasalle, mutta oli edelleen myötäinen. Vajaan parin kymmenen mailin matka sujahti hetkessä ja meille uudessa Aquadulcen marinassa saimme jäädä suoraan odotuslaituriin. Mitä sitä nyt yhdeksi yöksi paikkaa vaihtamaan oli marineron näkemys. Sehän sopi meille, kun olimme taas nokka tuulen kylki kiinni betonissa ja sataman iso torni antoi hyvän tuulipeiton. Vieraspaikoilla veneet heiluivat sivutuulessa ja altaaseen pukkaavassa mainingissa.
Aguadulcen jylhät maisemat marinan takana.
Espanjan aurinkorannikko Costa del Sol päättyy Capo de Gatan niemeen, jonka takaa rannikko jatkuu Costa Blancan nimellä. Gatan kulmassa on sopivasti vesirajassa valkoinen kivitiplu keskellä ruskeaa vuoriston reunaa. Heti Gatan kulman takana idässä on kaunis Puerto Genovesin ankkurilahti, jonne suuntasimme nauttimaan omasta rauhasta. Marinoiden palvelut saivat jäädä hetkeksi. Emme toki olleet ainoat rauhaa rakastavat, mutta hyvin sekaan mahtui. Bongasimme Suomen lisäksi Englannin, Sveitsin, Tanskan, Belgian, Hollannin, Kanadan, Italian ja tietysti Espanjan perälippuja. Yhdeksän maata ja kolmetoista venettä. Aika kansainvälinen ankkurilahti.
Ankkuripurje
WB-Sailsin purjesuunnitteluguru Ode sai Kapulta keväällä toimeksiannon: Piirrä Melinaan ankkuripurje. Kukaan ei ollut ennen sellaista kysellyt. Nyt Genovesan lahti toimi tämän tuotteen ensiesittelyn näyttämönä. Purjeen halssikulma tulee kiinni ison puomin päähän. Purje nostetaan lentävänä takastaagissa olevan plokin kautta noin neljä metriä puomin pään yläpuolelle ja skuutit jalustetaan tiukasti molemmille puolille takaknaappeihin. Purje on kireänä ihan keskellä venettä ja ennen kaikkea ihan rungon takaosassa. Ja sitten tutkimustuloksiin. Seurasimme hetken ajan ankkurissa olevan veneen liikettä. Pienen ajan nokka oli ihan tarkasti tuuleen. Sitten vene alkoi kiertyä oikealle ja vasemmalle edestakaisin. Tuulikulma oli enimmillään 30 astetta per puoli eli vene liikkui 60 asteen kulmassa edestakaisin. Sitten nostimme kolme neliötä taakse. Veneen liike jäi 10 asteen sisälle eli vene oli lähes koko ajan tarkasti tuuleen, jolloin ankkuriin kohdistuva veto on paljon pienempi. Samalla veneen tarvitsema tila ankkurialueella on myös pienempi. Kapun ”teoria” toimi Oden piirtämänä täydellisesti.
Kotipolttoista vettä
Viime talvena vierähti tovi, ellei suorastaan kotvanen watermakerin ihmettelyssä. Ensin onko se varmasti tarpeen? Seuraavaksi minkä tehoinen? Sitten piti vielä merkkikin valita. Siinä Kapu sai ammatilaisapua. Osta Katadyn 160E Powersurvivor, sanoi naantalilainen FG-seilori Matti. Ja Kapuhan osti. Useampi talviviikonloppu vierähti sitten asennushommissa. Kapun luottopelaaja, EL-Marinen Jarmo oli tässäkin hommassa pro ja Kapu hääri hanslankarina. Laitteen tarkat asennuskuvat päättyvät letkuun, josta tulee merivedestä tehtyä juotavaa vettä. Sen perään piti vielä suunnitella, teettää ja asentaa oma tankki ja kymmeniä metrejä letkuja ja liittimiä. Koko värkki on sitten saanut vain odottaa hetkeä, jolloin tämä kotipannu pannaan tekemään kirkasta.
Kapun kirkasta.
Nyt tuli se hetki. Manuaali kädessä konttasimme toiset sulut auki ja toiset kiinni. Sitten virrat päälle ja kohta testivettä alkoi virrata lavuaariin. Muutaman minuutin jälkeen laitteen oma testeri ilmoitti sen olevan juotavaa. Ja mehän maistoimme. Ihme oli tapahtunut. Suolainen merivesi oli muuttunut raikkaan ja hyvän makuiseksi juomavedeksi. Otimme toisenkin lasillisen ja lopuksi teimme vettä 10 litraa. Nyt pystyy hyvin kuvittelemaan miltä pontikankeittäjistä on tuntunut, kun ensimmäinen näyte valahtaa kurkusta alas. Hyvää on ja hyvää tekee. Niin myös hyvälaatuinen juomavesi, joka ei ole mikään itsestäänselvyys suuressa osassa maailmaa.
Takaisin Almerimarin palveluiden pariin
Melinassa on kaksi toilettia ja molemmissa tietysti septitankki. Imutyhjennyspaikat ovat enemmän pohjoismainen ilmiö, ja sielläkin ne usein ovat epäkunnossa. Näillä kulmilla ei moisesta edes tiedetä, tai välitetä. Septitankin tyhjennysputkessa on palloventtiili, joka aukeaa pientä kahvaa kääntäen. Nyt se kahva jäi käteen. Tarkempi analyysi osoitti, että palloventtiili ja siitä tuleva kahvan kara olivat irti toisistaan. Uusi sulkuventtiili tilalle on helppo lääke. Mutta koko paketti on vesirajan alapuolella, joten vene täytyy ensin nostaa ylös telakalle. Lisäksi palloventtiilin ja runkoläpiviennin irrottaminen toisistaan on lähes mahdotonta. Helpommalla pääsee, kun myös läpivientihela uusitaan.
Paskahomma, mutta tulipahan tehtyä.
Almerimarin iso telakka tarjosi nostoa jo seuraavana aamuna. Kello kahdeksan olimme slipin kulmassa kärkyllä ja kohtahan 30 tonnin travel lift kurvasi paikalle. Yhdeksältä olimme telakan kentällä kuuden puisen pukin tukemina. Sitten odottelimme. Iltapäivän puolella Chris ryhtyi hommiin ja leikkasi runkoläpiviennin poikki ja sai aika hikisen urakan jälkeen helapaketin irti. Siinä vaiheessa ilmeni, että nämä noin 10 vuotta vanhat letkut olivat aika ahtaat. Eli olivat täynnä sitä ureakiveä, joka pitäisi aina silloin tällöin paukuttaa letkuista irti. Mutta kun se oli jäänyt talvella tekemättä, niin nyt sai kärsiä. Kapu kipaisi naapurikaupasta hakemassa kolmisen metriä uutta letkua. Ensin piti irrottaa vanhat letkut pöntön ja tankin päästä. Homma oli siis hikinen, hajuinen ja likainen. Illan päätteeksi uudet hohtavan puhtaat letkut yhdistivät pöntön ja tankin ja kaikki mahdolliset paikat oli myös kaiveltu puhtaaksi. Kapu riisui kumihanskat ja painui suihkuun. Vettä ja saippuaa kului tavallista enemmän. Yön vietimme telakalla pukkien päällä olevassa veneessä. Aamulla uuden läpiviennin sikaflexit olivat kuivat ja travel lift kärräsi Melinan näppärästi takaisin mereen. Marinerot järkkäsivät uuden paikan ja ennen yhdeksää istuimme satama-altaassa aamukahvilla. Vuorokausi kuivalla maalla oli takana. Nyt on kaikki hyvin etuveskissä. Takatoiletti odottaa samanlaista hoitoa. Se tieto hieman painaa Kapun mieltä.
Samalla nostokeikalla tuli hoidettua potkuriin uusi sinkki ja kunnon rasva-annos napaan. Muuten pohja oli varsin siisti ja hyvässä maalissa. Näillä nuoteilla selvitään varmaan Karibialle asti.
Melina nousi kevyesti.
Varjoon, suojaan
Tilasimme myös satamakäyttöön isomman biminiteltan, joka samalla suojaa veneen kantta. Kiinteään biminiin lisätään vielä sivusuojat, joilla alhaalla oleva aurinko torpataan. Tropiikissa näille on varmasti käyttöä, kun täälläkin meinaa välillä läkähtyä. Joka kajuuttaan on hankittu myös oma tuuletin, joita ainakin satamissa voi pyörittää. Merellä sähkönkulutus voi tehdä vähän käyttörajoituksia.
Alle 10 vendaa
Melinan alkuperäinen aikataulu ja reittisuunnitelma tähtäsivät siihen, että Försti lentelee kotikulmille Malagasta syyskuun 10. päivänä ja että Melina on silloin Almerimarin rannassa. Ja niinhän tässä on käynyt. Takana on nyt noin 3.000 mpk ja kolmisen kuukautta. Kerran on ollut merellä aika kova keli, mutta muuten olemme onnistuneet olemaan sataman suojissa myrän pauhatessa merellä. Koko matkan reittisuunnitelma ja aikataulutus perustuvat pääosin avotuulipurjehdukseen. Toki aina tulee vastaisia, vaikka oltaisiin keskellä pasaatituulivyöhykettä. Suomesta lähdön jälkeen on noihin kolmeen tuhanteen mailiin mahtunut alle kymmenen vastakäännöstä. Avotuultahan tässä on haettu, mutta tämä menee jo vähän överiksi.
Försti palaa kehiin Teneriffalla, josta sitten lähdetään tositoimiin Atlantille. Ja siellähän pasaatituulen pitäisi puhaltaa koillisesta ja Melinan matkata avotuulessa länsilounaaseen. Näin on suunniteltu.