Panaman kanava

22.2.2012 – 6.3.2012

Julkaistu: 09.03.2011

Panama on yksi maailman solmukohdista. Se yhdistää kaksi mannerta ja kaksi valtamerta toisiinsa. Kapun aiempi tietämys Panamasta on jäänyt lähinnä koulumaantiedon varaan. Nyt meille aukeni toisaalta hieno ja ystävällinen maa ja toisaalta slummiutunut byrokratian kehto, missä mikään sovittu aikataulu ei pidä paikkaansa.

Panaman Atlantin puoleinen Shelter Bay Marina oli pelastus. Siellä pitkä odotus kanavalle pääsyyn ei tuntunut ollenkaan epämukavalta. Paatti oli viidellä köydellä kiinni tilavassa aisapaikassa. Laiturin vesipiste valmistui sopivasti veneen peräkulmaan ja maasähköpiuha takasi virtaa enemmän kuin pystyimme kuluttamaan. Rannalla oli erinomainen ravintola, josta saattoi valita pöydän ilmastoidusta sisätilasta tai terassilta viisi metriä meren reunasta. Vieressä kimalteli sellainen paremman perheen unelmapuuli, jonka allaspoika putsasi aamuin illoin. Rannan toiletti- ja suihkutilat olivat tähänastisen matkan hienoimmat. Pieni lähipuoti kauppasi perustarvikkeet ja pienois-Maritim oli vieressä. Ja vielä oma pieni kuntosali, sellainen tuhannesosa Esport Centeristä. Kaiken kruunasi hyvä langaton nettiyhteys, joka toimi jopa veneellä jotenkuten. Eikä tässä kaikki. Marinan poukamassa asusti oma krokotiili. Sellainen 2 – 3 metrinen, joka yhtenä päivänä lipui ääneti Melinan keulan editse. Ääntä sen sijaan lähti laiturilla juoksevista seiloreista, joilla filmiä paloi. Lapset hihkuivat jännityksestä ja koirat haukkuivat.

Uusi transit-aika, uusi transit-aika, uusi transit-aika

Iloa himmensi epätietoisuus kanavan läpiajon ajankohdasta. Ensimmäinen luvattu transit-päivä oli jo 27. helmikuuta, vain viisi päivää Panamaan tulon jälkeen. Muutama päivä myöhemmin se vaihtui maaliskuun ensimmäiseksi. Sitten tuli lunta tupaan. Uusi päivä olisikin vasta 10. maaliskuuta. Silloin vähän potutti. Joutuisimme roikkumaan Panamassa odottelemassa yhteensä noin kolme viikkoa. Olimme jo hyvissä ajoin etukäteen tehneet diilin kanava-agentin kanssa, joka sitten hoitaisi kaikki kanavan läpiajoon liittyvät kuviot. Sy Kastehelmen kippari Heikki oli antanut meille vinkin, jonka perusteella valitsimme Mr. Erick Galvezin toimimaan agenttinamme. Alun perin 350 taalan palkkio tuntui vähän kovalta, mutta nyt koko kuvion nähneenä varsin kohtuulliselta. Hän kävi veneelläkin kuusi – seitsemän kertaa selvittämässä yksityiskohtia ja jatkuvien muutosten syitä. Lisäksi meilejä tuli melkein joka päivä ja paketti sisälsi myös kanavamatkalle pakolliset pitkät, paksut kiinnitysköydet sekä 12 hyvin suojattua autonrengasfendaria. Melina suosittelee Centenario Consulting / Erick Galvezin palveluita.

Agentti Erick Galvez toimitti kanavavarusteet.

Normaali sulutuskäytäntö

Normaalisti kanavan läpiajon odotteluun ja byrokratiaan kuluu noin viikko, sesongin ulkopuolella jopa muutama päivä vähemmän. Mutta nyt alkoi olla se aika, jolloin valtaosa Pacificille matkaajista kerääntyi Colonin kulmille. Jokainen huvivene saa kannelleen advisorin, jonka ohjeiden mukaisesti matka etenee kanavalla. Hän on koko ajan yhteydessä kanavaliikenteen valvontaan, joka välittää jatkuvasti uusia ohjeita miten edetä. Aiemmin huviveneitä ei laskettu kanavalle yön ajaksi. Normaali lähtöaika oli iltapäivällä, jolloin ensimmäiset Gatunin kolme sulkua ehdittiin hoitaa valoisaan aikaan. Illan pimetessä veneet jäivät ankkuriin Gatun-järvelle, josta sitten aamusta tai aamupäivästä jatkettiin järven poikki Pacificin puoleisille suluille. Normaalisti oltiin iltapäivällä perillä Tyynenmeren viileässä vedessä, mutta helteisessä ilmassa.

Jono kasvaa

Veneiden määrä Shelter Bayssa alkoi kasvaa ja kasvaa. Odotusaika läpiajoon piteni päivä päivältä. Uusimmat tulokkaat saivat jo kuukauden odotusajan. Erilaiset huhut laiturilla kertoivat syistä ja seurauksista. Salaliittoteoriat elivät. Panamassa alkoi myös ns. kuiva kausi, jonka takia kanavassa tarvittavaa Gatun-järven vettä haluttiin säästää. Jos se loppuisi, loppuisi koko kanavaliikenne. Siksi sulutuksen vaatimaa vesimäärää ei haluttu tuhlata muutaman huviveneen vuoksi ja veneitä alettiin laittaa sulkuihin sopivan kokoisten laivojen kanssa. Toinen ongelma oli advisorien puute. Joka tapauksessa marinan business kukoisti, kun kaikki veneet odottivat pääsyä eteenpäin.

”Saimaan laiva” Islamorada risteilee kanavalla.

Line handler joka kulmassa

Jokainen vene tarvitsee kannelleen kipparin lisäksi vähintään neljä henkeä, jotta paatin jokaisessa kulmassa on oma köysipoika, line handler. Jos sellaista määrä väkeä ei ole omasta takaa, pitää kysellä naapuriveneiltä apua tai ääritilanteessa agentti välittää noin 100 taalan hintaan paikallisen kaverin kannelle. Useimmat veneet saavat apua toisilta veneiltä. Niin mekin toimimme suuntaan ja toiseen.

Helmikuun lopulla Kapu ja edellinen miehistö, Pekka ja Mervi, tarjoutuivat line handlereiksi norjalaisveneeseen, jossa oli pariskunta ja kaksi pientä lasta. Heillä oli juuri kolmen hengen vajaus kannella eli peli meni tasan. Lähdimme marinasta matkaan puolen päivän jälkeen odottamaan tapaamista advisorin kanssa viitisen mailia ennen sulkuja sijaitsevalle ankkurialueelle. VHF ilmoitti aina uuden ja uuden ajan ja lopulta ennen viittä Roy pomppasi luotsiveneestä sy Heron kannelle ja kätteli kippari Steinin ja koko miehistön. Advisorit eivät ole laivaluotseja, vaan huviveneiden avustajia kanava-ajossa. Homma on kaikille eräänlainen harrastus tai sivuduuni, jota he tekevät vapaa-aikanaan, silloin kun heille sopii. Kaikkiaan tällaisia kavereita on kanavaliikenteen apuna noin 60 henkeä. Ilmeisesti kaikille ei sopinut, kun viiden kuuden veneen päivittäiseen kuskaamiseen ei meinannut löytyä advisoreita.

Ohjeita riitti

Stein sai Roylta koko matkan ajan aika tiukkaa komentoa miten edetä. Nyt kuusi solmua, enemmän oikealle, hiljennä, lisää vauhtia, enemmän vasemmalle, suoraan, peruuta. Komennot tulivat napakasti ja niihin piti reagoida salamannopeasti. Tosin meille ei selvinnyt miksi. Kun veneen vauhti oli muuttunut kymmenesosa solmun, oli advisor jo tyytyväinen tulokseen. Illan pimetessä teimme jenkkiveneen kanssa lautan eli kiinnityimme kyljittäin toisiimme ja sy Evergreen isompana hoiti konetta ja ohjailua. Venenippu ajettiin ekaan sulkuun ison rahtarin perään ja rannalta saimme heittoliinoilla veneen kannelle ohuet köydet, joiden avulla kanavan omat kaverit kiskoivat veneen neljässä kulmassa olevat paksut, pitkät köydet kanavan reunan pollareihin. Line handlerit kiskoivat sitten veneessä köydet kireälle, jotta koko paketti pysyisi tukevasti sulun keskellä neljän köyden varassa. Nyt myös köydenkiskojat saivat Royn kannustusta; nopeammin, nopeammin. Täyttövaiheessa aikamoiset pyörteet kiskoivat köysiä suuntaan ja toiseen, mutta kaikki sujui muuten vaivatta. Kapu hoiti yhtä perän köyttä, jota oli helppo pitää kireänä skuuttivinssin avulla. Pekka vastasi samasta hommasta keulakannella, tosin ilman vinssiä. Evergreenin laidalla oli omat kaverit töissä. Sulun täytyttyä kanavan reunalla olevat kaverit antoivat löysää ja paksut köydet kiskottiin takaisin veneen kulmiin. Paksujen köysien jatkeena edelleen olevia ohuita heittoliinoja kuljetettiin kanavan reunusta pitkin eteenpäin venenipun edetessä seuraavaan sulkuun. Siellä paksut köydet kiskottiin taas ylös pollareihin kiinni ja veneet olivat uudestaan tiukassa paketissa sulun keskellä. Kolmas sulku meni jo täydellisellä rutiinilla. Kenenkään ei tarvinnut edes puhua. Kaikki osasivat hommansa. Gatun-järven pinta on noin 27 metriä valtamerten yläpuolella ja nyt pääsimme tälle keinotekoiselle järvelle, joka aikoinaan tehtiin noin 100 vuotta sitten yhdistämään valtameret ja tuottamaan sulkujen välillä kanavan sulutuksessa tarvittava vesi.

Sy Hero ja sy Evergreen valmiina sulutukseen.

Matka jatkui yön yli

Kanavan liikenteenohjaus antoi nyt orderit, joiden perusteella jatkoimmekin matkaa koko yön yli Gatun-järven poikki ja edelleen Tyynenmeren puoleisille kolmelle sululle. Järvi ja sen maisemat jäivät käytännössä näkemättä, kun taivas oli pilvinen ja kaikki huomio meni poijujen vahtimiseen. Niitä kyllä riitti, noin kaapelin välein oli molemmin puolin punaisia ja vihreitä valopoijuja. Tällä puolella maailmaa punaiset jätetään oikealle ja vihreät vasemmalle. Laivojen vahtiminen oli toinen tärkeä homma. Kanavan läpi kulkee keskimäärin 45 laivaa vuorokaudessa, joten niitä riitti yön pimeydessä edestä ja takaa. Ja kaikki suhasivat ohi reilulla nopeudella ihan vierestä. Siltä se ainakin tuntui pilkkopimeässä. Yhden aikoihin olimme Mirafloresin alas menevillä suluilla ja nyt kiinnityimme kanavahinaajan kylkeen, edelleen kahden veneen nippuna. Siinä oli helppo olla, koska laskevassa sulutuksessa pyörteet ovat paljon pienemmät. Samanlainen kuvio toistui nytkin kolme kertaa ja sitten olimmekin Tyynenmeren puolella. Vähän se säväytti, vaikka mitään ero ei silloin huomannut Atlantin veteen. Mutta ajatus tuntui hyvältä.

Perillä Balboassa

Lopuksi ajelimme hyvässä myötävirrassa Balboaan, jossa Roy poimittiin kannelta ja Heron kippari kaarsi veneen mailin päässä olevalle ankkurointialueelle. Kolmelta yöllä koukku oli pohjassa ja Heron oma miehistö kiitteli vuolaasti suomalaisia line handlereita, jotka olivat avustaneet heidät Panaman kanavan läpi. Ilo oli molemmin puoleinen. He saivat tarvitsemansa avun ja Mervi ja Pekka saivat kokea kanavan läpiajon. Kapu sai tietysti hyvän kokemuksen hommasta, jolloin omalla kölillä liikkuminen tuntuu jo etukäteen helpolta. Sellainen fifty – sixty tilanne. Muutaman tunnin yöunen jälkeen aloimme valmistella lähtöä Heron kannelta. Siihen tuhrautui kuitenkin koko aamupäivä, mutta lopulta istuimme keltaisessa taksissa, joka kiidätti Pekan ja Mervin Panama Cityn hotelliin, josta heidän oli helppo jatkaa parin päivän päästä kentälle ja kotiin Pohjolan perukoille lunta luomaan. Kapu hankkiutui bussiasemalle ja kolmen tunnin kuluttua Colonista edelleen keltaisella pirssillä satamaan, jossa Melina odotti. Taksikuskilla oli vaimo vieressä ja kaksi pikkupoikaa takapenkillä, mutta se ei estänyt häntä ottamasta maksavaa asiakasta kyytiin poikien seuraksi takapenkille. Ei heillä niin kiire ollut kotiin päästä.

Förstin paluu

Sitten olikin aika tarkistaa, että kaikki paikat veneessä olivat putsplank. Ennen puolta päivää kaikki oli valmista ja Kapu kuikuili marinan edustalla odotellen taksin saapumista. Siinä taksissa istuivat Försti, Jukka ja Hanna. Melinan ensimmäinen upseeri saapui taas muutaman kuukauden tauon jälkeen harjoittamaan merenkulkua. Näillä näkymin seuraavan 5000 meripeninkulman ajaksi. Jukka taas aloittaa ensimmäistä osuuttaan Melinan miehistössä. Ensimmäistä tälle retkellä, mutta sitäkin perusteellisemmin. Jukka on vuorotteluvapaalla ja pystyy keinumaan kannella koko Pacificin läpi Uuteen Seelantiin asti eli pitkälle syksyyn. Hanna aloittaa vähän varovaisemmin. Ensin Galapagos-saarille kuukauden verran, mutta sitten kesällä taas kuukausi Tahitilta eteenpäin.

Melinan uusi miehistö Jukka, Hanna ja Försti.

New transit day

Alunperin Melinan piti odottaa uutta miehistöä Tyynenmeren reunassa, mutta mitään ei ollut tehtävissä asian nopeuttamiseksi. Tai siis oli, mutta ei kelvannut. Markkinatalous toimii ja noin 3000 taalan panoksella pääsy kanavan läpiajoon olisi tapahtunut varsin nopeasti. Mutta Kapu ei nyt siihen koukkuun tarttunut. Teimme uuden miehistön kanssa pitkän listan asioista, joita tekisimme seuraavan viikon ajan Shelter Bayn marinassa ja ympäristössä. Odotuksen harmikin huuhdeltiin parilla tutulla malarianpoistajalla ja mikään ei tehnyt enää kipeää. Sitten agentilta tuli taas uusi viesti otsakkeella ”New transit day”. Nyt tapahtui varsinainen ihme. Uusi päivä olikin ylihuomenna, maanantaina. Siis viisi päivää aikaisemmin! Nyt vasta kiire tulikin, kun se työlista ehdittiin jo saada valmiiksi. Puolet hommista tehtiin sunnuntaina ja loput maanantaina aamupäivällä.

Line handler haussa

Lisäksi tuli kiire löytää Melinaan yksi line handler lisää. Kapu lähti katsastamaan laitureiden veneitä sillä silmällä. Arviointi perustui Haagan Raudan silmämittaan, joka on ennenkin toiminut tarkasti. Hallberg-Rassy 54 kellui ylväänä seuraavassa ponttonilaiturissa. Näytti oikein hyvinvoivalta. Hollannin lippu perässä. Kaukalossa istui sellainen hymyilevä herrasmies. Siis kaikki palat kohdallaan. Pari minuuttia myöhemmin Kapu paiskasi kättä Hidden kanssa. Meillä oli nyt täysi miehitys valmiina. Samalla sovimme pienestä viinihetkestä Melinan kannella, kun päivän pahin polte haihtuu illan hämärään.

Hand liner Hidde on itse H-R 54:sen kippari.

12 päivän odotus päättyi

Maaliskuun viides päivä valkeni kauniina ja tuulisena. Muutaman päivän jälkeen itäkoillinen tuuli jaksoi taas puhkua ihanan viilentävästi. Kapu hoiti marinan tiskillä finanssit kuntoon. Viiden päivän lyhennys satama-ajassa ei pienentänyt laskua, koska nyt kokonaisaikamme ei ylittänytkään 16 päivän rajaa, jolloin kaikkien päivien yksikköhinta olisi halvempi. Nyt ei ollut, joten hyvä ettei tarvinnut lisää maksaa siitä että on lyhyemmän ajan rannassa. Vielä viimeinen kanavamiehistön yhteinen lounas marinan ravintolassa ja sitten olimme valmiit uusiin kokemuksiin.

Helppo homma, kun sen osaa

Olimme tasan kello 13 advisorin tapaamispisteessä ankkurissa ja sitten taas odoteltiin. VHF välitti tiedot tapaamisajasta; kello 16.45. Siis monta tuntia tyhjänpäiväistä odottelua. Sitten aika muuttui; kello 15.45. Ja 16.10 advisorimme Moises Trejos laskeutui Melinan kannelle. Nyt veneeseen tuli tosi kauniisti ja rauhallisesti käyttäytyvä charmantti kaveri. Kapu pisti Yanmarin töihin ja ennen kuutta olimme Gatunin sulun edessä tekemässä nippua 37-jalkaisen saksalaisen Anni Nad veneen kanssa. Melina isompana toimi konehuoneena ja ohjauspisteenä. Kapu pyysi silloin tällöin naapurin kipparilta tehoa eteen tai taakse. Hyvin toimi yhteistyö ja hallitun rauhallisesti sulutus eteni jo tutuksi tulleella tavalla. Kapun kanavaharjoitus ei ollut mennyt hukkaan. Mutta niinhän se on; harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina. Jukka hoiti ammattimiehen ottein takaköyttä ja Hidde vastasi keulan kireydestä. Olihan mies sen verran raamikas, ettei siinä vinssiä tarvittu. Försti ja Hanna vahtivat köysien vapaata juoksemista ja kuvasivat tapahtumaa suunnasta ja toisesta. Kameralla ja videolla. Parin tunnin päästä olimme Gatun-järven tasolla ja pimeä järven pinta heijasteli vihreitä ja punaisia vilkkuja, jotka ohjasivat Melinan matkaa eteenpäin. Pentrystä tuli huumaavia tuoksuja. Pastaherkkua oli tehty noin 20 hengen tarpeeseen, joten kelpasi ottaa lisääkin. Moises ainakin otti ja kehui kovasti, mutta hänhän olikin sellainen herrasmies.

Erinomainen advisorimme Moises Trejos.

Taas meni uusiksi

Juuri ennen puolta yötä Traffic center kutsui 28 Charlieta. Taas tuli uudet nuotit. Emme saaneetkaan jatkaa loppuyön aikana perille Balboaan, koska meille ei ollut kaveriksi sopivaa laivaa sulkuun. Toinen takana tulevista oli liian pitkä ja toinen ei jatkaisi suoraan suluille. Jäimme Gamboan kohdalla parin punaisen vilkun väliin ankkuriin ja kiittelimme lämpimästi advisoriamme. Hän jopa innostui puhumaan Förstin kanssa espanjaa kuultuaan Förstin opinnoista kielitaidon alalla. Käyttämämme led-otsalamput olivat hänelle uusi ihmetyksen aihe, joten loppukiitoksissa Kapu lahjoitti hänelle yhden veneen monista head lighteista.

Me nappasimme iltapunkut helttaan ja painuimme punkkaan odottamaan aamun uutisia. Nyt oli lupaus jatkaa matkaa joskus ennen puolta päivää ja perillä olisimme vasta illan pimetessä. Se taas toisi uuden ongelman Hiddelle. Hänen pitäisi päästä takaisin Shelter Bayhin yöksi, koska oli suuressa ystävällisyydessään luvannut olla myös yhden maanmiehensä veneessä line handlerina seuraavana päivänä. Tai alun perin 21. päivänä, joka yllättäen olikin 7. päivä. Aamulla saimme agentiltamme viestin; uusi advisor astuu kannelle yhdeksän jälkeen, ja niin myös kävi ennen kymmentä. Uusi kaveri oli myös hyvin asiallinen ja rauhallinen. Puolen päivän ympärillä kiinnityimme pienen turistilaivan kylkeen ja Anni Nad oli meissä kiinni toisella puolella. Sitten avattiin sulun pohjatulppa ja nippu tippui kymmenisen metriä alaspäin. Sama toistui vielä pari kertaa Mirafloresin kaksoissuluissa. Siellä on live-kamera, jonka kuva näkyy netissä Panaman kanavan sivuilla. Monet ystävät istuivat silloin koneen ääressä ja seurasivat menoamme sulussa. Saimme jopa kamerakuvan ruudulta, jossa itse olimme juuri menossa alaspäin sulutuksessa. Kaunis kiitos kaikista mukavista viesteistä, joita saimme veneeseen. Sitten olikin jäljellä enää helppo ajo myötävirrassa Balboaan, jossa advisorimme Cuillermo Clovis kiitti kauniisti Förstiä hyvästä lounaasta ja miehistöä hyvin hoidetusta sulutuksesta ja hyppäsi sitten luotsikutterin kannelle vilkuttamaan meille. Me taas kaarsimme ankkurointilahdelle ja Jukka laski ankkurin Pacificin veteen sy Heron taakse. Hidde oli todellinen löytö. Parempaa line handleria ei olisi löytynyt. Mutta samalla meillä oli myös hyvin mukava ja miellyttävä matka yhdessä, ja kuulimme myös sy Waterworldin matkoista viime vuosien aikana. Thank You Hidde ja all the best for sy Waterworld!

Tämän sulun takana on Pacific.

Iso bunkraus edessä

Nyt Melina on ankkurissa ja miehistö maissa tutustumassa palveluihin. Todella iso rutistus on nyt edessä. Meidän pitää bunkrata vene niin piukkaan kuin mahdollista. Seuraava iso ostari on jossain Tahitilla ja väliin mahtuu valtavasti merta ja maileja. Aikaakin seuraavaan kunnon bunkraukseen ja tankkaukseen on kolmisen kuukautta. Nyt on pärjättävä omillaan koko reissun pisin yksittäinen osuus. Saamme muutamaksi päiväksi laituripaikan läheisestä marinasta, jotta lastaus olisi helpompaa. Ei siellä kyllä pitkään viihdy, kun vuorokausihinta on 150 jenkkitaalaa.

Jos kaikki sujuu nuottien mukaan, pääsemme matkaan ehkä maanantaina 12. päivänä maaliskuuta. Ensin on vajaa tuhannen mailin legi Galapagos-saarille. Siellä viihdymme varmaan parisen viikkoa ja sitten on se iso vesi edessä. Noin 3200 mailia tyhjää merta. Jännittävää.

Kuvat 22.2.–6.3.2012