Whangarei, Uusi-Seelanti

9.12.2012

Julkaistu: 09.12.2012

Ensin oli haave ja haikailuja. Sitten tehtiin päätös ja suunnitelma. Sitten alkoi huolellinen valmistautuminen ja 18 kuukautta sitten kesäkuussa 2011 lähdettiin matkaan. Matkaan, jonka ensimmäinen legi Uuteen-Seelantiin on nyt takana ja lokissa 18.000 merimailia. Lähes kaikki on sujunut nuottien mukaan eikä mitään dramaattista ole tapahtunut. Hyvin tehdyt kotiläksyt ovat tärkein peruste onnistuneelle matkanteolle. Ja tuttuja latujahan tässä edetään, toista se oli ennen vanhaan.

Skytower on Aucklandin kuuluisa maamerkki.

Ensimmäinen purjehdus maapallon ympäri tehtiin pian Amerikan löytymisen jälkeen. Portugalilainen Fernao de Magalhaes lähti matkaan vuonna 1519. Retkikunnan rahoitti ja varusti Espanjan kuningashuone, joka halusi valloittaa uusia maustesaaria. Käsite ”suuret löytöretket” on kylläkin historiankirjoituksen kaunistelua, sillä oikeasti tuolloin alkoivat ”suuret ryöstöretket”. Purjehdusten selkeä tavoite oli aina uusien saarten valloittaminen ja paikallisen väestön alistaminen. Alku hoidettiin eurooppalaisten valloittajien ylivertaisilla aseilla ja lopun hoitivat lähetyssaarnaajat. Noiden vuosisatojen aikana maailma jaettiin uudestaan ja siinä jaossa useat eurooppalaiset valtiot toimivat täysin häikäilemättä omien etujensa ajajina.

Vaan ei se silti helppoa ollut, ei ainakaan niille laivoille ja merimiehille, jotka lähtivät näille retkille. Magalhaesin laivastoon kuului viisi alusta ja 265 miestä. Takaisin Sevillaan reilut kolme vuotta myöhemmin palasi yksi alus ja 18 miestä. Magalhaes oli kuollut jo puolivälissä matkaa Filippiineillä taistelussa paikallisten asukkaiden kanssa. Ainoa kotiin palannut alus Victoria toi mukanaan 50 tonnia mausteita, joiden arvo oli enemmän kuin painonsa kultaa. Lasti korvasi monin kerroin menetettyjen laivojen arvon, miehistä nyt ei ollut niin väliä. Retkikunnan johtaja Magalhaes unohdettiin Espanjassa saman tien, eihän hän purjehtinut kuin puoleksi maailman ympäri.

Vanhempi maorivene komealla keulalla.

Ensimmäinen yksinpurjehdus maapallon ympäri alkoi 1895, kun Spray lähti matkaan Joshua Slocumin komennossa USA:n itärannikolta. Matkaan lähti tällöin erittäin kokenut merikarhu, joka oli poikasena 12 vuoden iässä karannut merille ja ylennyt nopeasti messikallesta aluksen päälliköksi. Hänellä oli jo yli 30 vuoden kokemus merestä ja merenkulusta, mutta silti veri veti hänet uusiin seikkailuihin. Elettiin myös uuden ajan - höyrylaivojen – kynnyksellä, mutta Slocum halusi purjeveneellä saavuttaa jotain, mitä kukaan ei ollut tehnyt aiemmin.

Spray oli 36 jalkaa pitkä ja 14 jalkaa leveä sluuppi, jonka kippari itse kunnosti ja varusti matkaa varten. Se voitiin myös muuttaa helposti kaksimastoiseksi jooliksi. Se ei ollut omana aikanaankaan mikään muodikas ja nopea jahti, vaan enempi vakaa ja helppokäyttöinen alus. Sen suurin ihme oli sen oivallinen kyky purjehtia ja pitää kurssinsa ruori lukittuna. Nykyveneissä siihen vaaditaan sähköinen autopilotti ja / tai tuuliperäsin.

Slocumin matkapäiväkirjaa julkaistiin sanomalehdessä ja hänen tulostaan uusiin maihin ja satamiin tiedettiin usein etukäteen. Monissa paikoissa olivat rannat täynnä väkeä ja hän sai usein melkein kuninkaallisen vastaanoton. Monia täpäriä pelastumisia mahtui matkaan, mutta kolme vuotta lähtönsä jälkeen Spray lipui kotirantaan 46.000 merimailin matkan päätteeksi. Vuonna 1900 ilmestyi alkuteos ”Sailing Alone Around The World” ja siitä lähtien se on ollut kaikkien maailmalle haikailevien purjehtijoiden käsikirja, myös Kapun.

Ensimmäinen suomalainen maailmanympäripurjehdus tehtiin vuosina 1978 – 1982, kun Alex Hytönen betoniveneellään Polar Bear avasi ladun, jota nyt noin 60 Suomen lipulla purjehtivaa venettä on seurannut. Ei niitä Suomi-veneitä kovin usein ole tavannut maailmalla, kun edellisen kolmenkymmenen vuoden keskiarvo on pari venettä vuodessa. Tällä hetkellä kymmenisen siniristilippua on matkalla jossain päin maapalloa, joten valtameripurjehduksen suosio on pienessä kasvussa.

Tieto on valttia

Kun oma päätöksemme purjehtia maapallon ympäri oli tehty, alkoi valmistautuminen, tosi huolellinen valmistautuminen. Ykkösasia oli tiedon hankkiminen. Hetkessä oli tehty pitkä lista kysymyksiä; mitä, miten, milloin, miksi jne. Itse purjehtiminen ei ollut mikään kysymys, sillä siitä oli kokemusta yllin kyllin. Yli 30 vuotta ja 100.000 meripeninkulmaa olivat takoneet takaraivoon aika selvän kuvan aiheesta. Mutta kaiken muun selvittämisessä meillä oli suuri ilo ja valtava apu saada jo aiemmin pallon kiertäneiden purjehtijoiden viisaita, kokemukseen perustuvia neuvoja ja ohjeita, vinkkejä ja varoituksia. Omassa ystäväpiirissämme oli useita tällaisia konkareita, joiden kanssa istuimme iltoja kotona ja rantakallioilla. Dike, Tinja, Tikki, Ninni, Zara ja pari muuta purtta miehistöineen ovat keränneet yhteensä yli 25 vuoden kokemuksen valtameripurjehduksesta ja maapallon kiertämisestä. Meidän on ollut helppo seurata heidän jälkiään maailmalla. Lisää tietoa on saatu nyt edellämme olevilta matkalaisilta. Elaine ja KasteHelmi lähtivät 1 – 2 vuotta aiemmin, joten heiltä olemme saaneet uusimmat vinkit edessämme olevista kohteista. Ja vielä lisää hyödyllistä tietoa on välittynyt Verdeltä, joka on matkannut kanssamme samalla aikataululla Panamasta lähtien.

Veneen valinta

Toinen valmistautumiseen liittynyt iso asia oli veneen valinta. Vuoden kestäneen prosessin päätteeksi päädyimme silloisen veneen (Finngulf 44) vaihtamiseen toiseen, ihan erilaiseen veneeseen. Kapu oli tehnyt tarkan erittelyn toiveveneen rakenteesta ja ominaisuuksista. Siinä listassa oli kymmenisen kohtaa, joista kärkipäässä turvallisuus, suojaisuus, mukavuus ja helppous. Listalla ei ollut nopeus eikä nousukulma, vaikka takana on sentään 15 vuotta myös aktiivista osallistumista purjehduskilpailuihin. Näin se elämä opettaa.

Melina on toiminut hienosti koko matkan.

Turvallisuuskysymyksiin liittyi myös veneen vedenalainen rakenne. Halusimme veneen, jossa on syvähkö runko, vahva kölirakenne, akseliveto ja kiinteä skegi peräsimen edessä. Näillä nuoteilla tarjonta alkaa aika paljon kaventua. Halusimme myös veneen, jossa istuinkaukalo on erittäin suojainen sekä sateelta ja merivedeltä että auringolta ja tuulelta. Tarjonta kaventui edelleen. Halusimme myös veneen, jossa layout on aft cockpit kahdella takakajuutalla ja reilunkokoisella master cabinilla keulassa. Lisäksi piti olla paljon suljettavia lokeroita ja kaappeja plus isot varastotilat purjeille, pyörille, kumiveneelle, fendareille ja vaikka mille, sekä isot tankit polttoaineelle ja vedelle. Nyt listalle jäi vain muutama vaihtoehto. Purjehduksen helppous piti varmistua rullapurjein, joissa kaikki säädöt piti voida tehdä kaukalosta. Koko paketin piti olla vahva ja luotettavasti rakennettu. Ja mahtua omaan budjettiin, mitään avointa shekkiä ei ollut käytettävissä.

Sitten alkoi netin selaaminen. Maailmalta löytyi ainakin 200.000 myytävää venettä. Mutta vain yksi tarvittiin ja se löytyi keväällä 2009 Tanskasta. Puoli vuotta myöhemmin teimme kaupat ja Malö 43 Classic sai nimekseen Melina. Tuolloin huvijahti oli tanskalaiskipparin komennuksessa kiertänyt seitsemän vuotta Itämerta ja kerännyt lokiinsa 9000 nm. Seilasimme veneen Tanskasta kotirantaan syys - lokakuun vaihteessa sellaisissa olosuhteissa, joihin ei kukaan ihan huvikseen olisi lähtenyt. Jo se matka antoi oivallisen kuvan Malön ominaisuuksista myrskyisellä merellä.

Valtamerivarustelu

Sitten alkoi iso urakka. Vene oli kyllä varusteltu hyvin monipuolisesti Itämeren liikenteeseen, mutta siitä on pitkä matka valtameripurjehdukseen ja siinä tarvittaviin varusteisiin. Koko talven kaikki vapaa-aika kului telakalla, jossa Kapu ja EL-Marinin monitaituri Jarmo rakensivat venettä tulevaa matkaa varten. Vaikea on edes kuvitella, miten homma olisi hoitunut ilman Jarmoa, joka osaa melkein mitä tahansa ja tekee kaikki hommansa erittäin tarkasti ja huolellisesti. Myöhemminkin matkan aikana on ollut tilanteita, joissa Jarmon taitoja on kaivattu. Hän olisi hoitanut hommat vartissa kuntoon, kun nyt Kapu on äheltänyt niissä tuntitolkulla, joskus vielä turhaan.

Seuraavan kesän aikana tehtiin kunnon testipurjehdus Saksaan, Tanskaan ja Norjaan, jolloin 4000 merimailin aikana saatiin testatuksi kaikki siihen mennessä asennetut laitteet ja varusteet sekä mietittyä vielä tulevia tarpeita. Viimeinen talvi ennen lähtöä oli kiireinen. Nyt telakalla vietettiin viikonloppujen lisäksi joulut ja muutkin pyhät. Mutta valmista myös tuli. Lähes kaikki ”kriittiset” asiat on kahdennettu ja muutenkin vene on käyty perusteellisesti läpi pienintä yksityiskohtaa myöten. Samalla veneen kaikki rakenteelliset ja asennustekniset yksityiskohdat tulivat tutuiksi. Toukokuussa 2011 Melina laskettiin veteen ja alus oli kaikin puolin valmis matkaan, tai ainakin melkein.

Toimiva sähkölaitospaketti

Purjehtiva sähkölaitos on osuva nimi veneelle, joka pystyy tuottamaan melkein kaiken tarvitsemansa sähkön itse. Ennen lähtöä uusimme kaikki akut. Koneakku on tavallinen huoltovapaa 75 Ah tehoinen kapistus ja service-puolelle vaihdettiin 2 x 225 Ah eli käyttöpuolella on yhteensä kapasiteettia 450 Ah. Nämäkin tavallisia huoltovapaita lyijyakkuja, joita saa tarvittaessa uusittua missä vaan. Jonkun mielestä 450 Ah on jopa alakantissa, mutta täytyy muistaa, että akkukapasiteetti pitää myös itse ladata. Harvoin täällä pääsee maasähköjohdon viereen. Tuhat Ah kestää toki pidempään ilman latausta, mutta sitten lataamiseen tarvitaan enemmän aikaa. Kyse on siis nollasummapelistä. Nyt lataus tapahtuu useammin, mutta nopeammin.

Melinan pääkone on 75 hevosvoimaa tuottava Yanmar, joka on toiminut koko matkan ajan äärimmäisen luotettavasti. Moottoriin tehtiin ennen lähtöä perusteellinen huolto ja kaikki mahdolliset asiat tarkastettiin. Homma oli helppo tehdä Pohjankurussa, jossa Melina on viettänyt talvet. Åminnen Venehuolto on jo pitkään vastannut varustamo Melinan palveluista. Saimme ”Spedeltä” myös ammattimiehen näkemyksen moottorin varaosista ja muista huoltotarvikkeista, jotka on syytä olla matkassa. Joka palmun alta ei löydy Yanmarin huoltoa ja varaosia. Kaikki varaosat ovat kuitenkin edelleen hyvässä tallessa, sillä kone on käynyt kuin kello. Vain kaksi perushuoltoa on tehty ja öljyt plus suodattimet vaihdettu ohjekirjan mukaisesti. Yanmarin keskikulutus on ollut kiitettävän alhainen, vain 2,7 litraa tunnissa. Tosin olemme pääosin käyttäneet matalia kierroksia, koska meillä on ollut enemmän aikaa kuin polttoainetta.

Polttoaineen puhtauden varmistaa Separin kaksoissuodatin.

Yanmarin toiminnan luotettavuuden on taannut tehokas polttoaineen suodatus. Maailmalla ei ole tarjolla vain puhdasta dieseliä, vaan sitä on otettava mitä tarjolla on. Melinan dieseltankkiin asennettiin näppärä systeemi. Tankin yläpinnalta lähtee pilli tankin alimpaan kulmaan, jonne vesi, roskat ja muut polttoaineen epäpuhtaudet keräytyvät. Pillin yläpäähän liitettiin letku, jonka voi yhdistää vacuumilla toimivaan öljyntyhjennyspumppuun. Pari pumppausta saa aikaan öljypönttöön alipaineen, ja sitten vain käännetään letkun päässä oleva sulku auki. Alipaine imee tankin pohjalla olevan veden ja moskan näppärästi ja valuttaa sen pumpun säiliöön. Homma tehdään noin kerran kuussa ja sen jälkeen tankissa on vain puhdasta dieseliä. Lisäksi moottorin eteen helposti tarkistettavaan paikkaan asennettiin Separin kaksoissuodatin, jossa lasikupista näkee helposti dieselin puhtauden. Jos suodatin tukkeutuisi, ei tarvitse kuin kääntää kahvasta ja vaihtaa vieressä oleva puhdas suodatin käyttöön. Systeemissä on lisäksi hälytin, joka käynnistyy, jos dieselin seassa on vettä. Kaikki nämä varotoimet sen takia, ettei kone ainakaan hyydy väärään aikaan huonon polttoaineen takia. Puhdas polttoaine ja öljynvaihto ohjeen mukaan, siitä Jammu on pitänyt.

Vain noin viidesosa koneen käyttötunneista on tullut latauskäytöstä, jolloin koneen 80 ampeerin laturi on syöttänyt virtaa akuille pilvisinä ja tuulettomina päivinä. Kaikki muu sähkö on tuotettu aurinkopaneeleilla ja tuuligeneraattorilla. Veneessä on kolme aurinkopaneelia, joiden yhteinen teho on 315 wattia. Paneeleita pystyy säätämään auringon kulman mukaan, jotta tuotto olisi maksimissaan. Raisiolaisen Eurosolarin valikoimista löytyi aurinkopaneelien lisäksi myös Air Breeze tuuligeneraattori, joka on tuottanut noin kolmanneksen tarvittavasta sähköstä. Apparenttituulen ollessa noin 10 metriä sekunnissa syntyy latausta noin 10 - 15 ampeeria. Kevyessä myötätuulessa tuotto on vastaavasti vain pari ampeeria. Tuulinen yö ankkurissa tarjoaa sen ilon, että aamulla Mastervoltin akkumonitorin näyttö ilmoittaa akkujen latauksen lähes 100 prosentiksi. Sekä aurinkopaneeleille että tuuligeneraattorille on myös asennettu omat latausnäyttönsä, joista koko ajan näkee sähköntuoton ampeereina. Parhaimmillaan lataustehot ovat olleet yli 20 ampeeria, joka on todella kiitettävä taso.

Ekologisen sähköntuoton lisäksi varalla on vielä bensakäyttöinen Hondan 10i invertterigeneraattori, joka on kytketty suoraan erilliseen Mastervoltin maasähkölaturiin. Kun Hondan nykäisee käyntiin, se tuottaa suoraan 230 V jännitettä ja siten akut latautuvat tosi nopeasti. Hondan kulutus on vain pari desiä tunnissa, joten sillä pystyy tuottamaan sähköä pitkään. Koko tähänastisen matkan aikana sähkötalous on toiminut kiitettävästi. Kaikki laitteet ovat toimineet täysin moitteetta ilman mitään huoltoja tai korjauksia. Akkujen lataustaso on merellä ollessa pysynyt noin 70 % - 90 % välillä, ani harvoin sen alle, jolloin Yanmaria on käytetty jokunen tunti lataukseen. Silloinkin olisi toki ollut tehokkaampaa käyttää Hondaa, mutta pääkoneen avulla saadaan myös lämmintä vettä boileriin, jolloin tiskaus ja suihkussa käynti on mukavampaa. Samalla on järkevää käyttää myös vesikonetta.

Vaihtoehto edellä kuvatun yhdistelmän korvaamiseksi olisi ollut erillinen dieselgeneraattori, mutta sen asentaminen jälkikäteen olisi ollut aika hankalaa ja samalla se olisi lisännyt dieselin kokonaiskulutusta. Lisäksi sen rikkoutuminen, (joka ei ole ollenkaan harvinaista), olisi ollut iso ongelma. Nyt meillä on neljä rinnakkaista järjestelmää, joista yhden rikkoutuminen ei vielä kaada koko sähkötaloutta.

Hyvin toimiva Iridium satelliittipuhelin

Olisihan se kiva olla sellainen vähintään laajakaistanopeutta tarjoava satelliittiantennikupu takakannella. Silloin netin selaaminen ja pääsy kaiken tiedon lähteille olisi erittäin näppärää ja nopeaa. Vaan toistaiseksi se on vielä sen verran arvokasta, että jäi haaveeksi. Edellisen Atlantin kierroksen 2005 – 2006 perua meillä oli Iridiumin 9505 satelliittipuhelin varustettuna pc-kitillä ja kytkettynä erilliseen maritime-antenniin. Siten antenniyhteys pelittää paremmin ja itse puhelin on kuitenkin helppo napata mukaan, jos tulisi tarve siirtyä pelastuslauttaan. Paketti vielä kahdennettiin, eli toinen samanlainen setti on varalla. Iridium puhelinta käytämme puhumiseen vain tositarpeessa, kun normaali känny-yhteys puuttuu. Ehkä kymmenen puhelua on soitettu tähän asti. Sen tärkein käyttö on ollut sähköpostiyhteyden hoitaminen. Pc-kit liittää Iridiumpuhelimen sähköpostijärjestelmään, joten sen avulla voimme lähettää ja vastaanottaa sähköposteja. Valtaosa viestiliikenteestä on koskenut säätietoja, erityisesti grip-file tietojen tilaamista ja vastaanottamista. Mutta kyllä myös on ollut kiva lähettää ja saada viestejä keskellä valtamerta, jossa olemme välillä viettäneet kolmekin viikkoa yhteen menoon. Iridium-järjestelmä, yhteydet ja laitteet ovat koko matkan ajan toimineet täysin ongelmitta. Helppoa, nopeaa ja kohtuullisen hintaista. Kunhan muistaa, että sähköposteihin ei saa laittaa liitteitä mukaan. Niiden avaaminen onkin sitten hidasta ja kallista. Vaan ehkä 10 vuoden kuluttua normaali netin selaaminen nykynopeudella on mahdollista myös valtamerellä kohtuukustannuksin.

Aika paljon tietoa välittyy näistä värkeistä.

Mietimme pitkään myös SSB-radiota, jonka kautta voisi olla puhelinyhteydessä mistä vaan ja minne vaan sekä hoitaa sen avulla myös ilmaiseksi sähköpostiliikenteen. Epäilemättä sekin olisi kiva olla, erityisesti jos tykkää jutella ja vaihtaa kuulumisia muiden veneiden kanssa. Meillä se nyt jäi hankkimatta, eikä ole pahemmin perään kyselty.

Watermaker iso ilo

Melinan kolmeen vesitankkiin mahtuu noin 600 litraa makeaa vettä. Itämerellä sillä pärjää vaikka kuukauden, mutta valtamerellä ja tropiikissa tilanne on toinen. Pelkästään suihkun tarve kasvaa reilusti, kuka sitä suolaisena ja hikisenä haluaa mennä lakanoihin. Tankkivettä käytämme normaalisti vain tiskiin, peseytymiseen ja muuhun yleiskäyttöön. Juomavetenä käytämme joko kaupasta ostettua pullovettä tai omaa vesikoneen tekemää vettä, sitä Kapun kirkasta. Saimme ammattimiehen näkemyksen, kun mietimme vesikoneen hankintaa. – Ostakaa Katadyn 160E, joka tekee noin 20 – 25 litraa vettä tunnissa ja kuluttaa noin 18 ampeeria sähköä, sanoi Matti alan miehen kokemuksella. Se oli selvä ohje ja mehän sitten tilasimme sellaisen, eikä ole tarvinnut katua. Katadyn on toiminut juuri ohjekirjan mukaisesti, eikä sille ole tarvinnut tehdä muuta kuin pari suodattimen vaihtoa ja säilöntäaineen syöttö järjestelmään, kun laite on seisonut pidempään käyttämättä. Tuotto on ollut reilut 20 litraa tunnissa, joten olemme yleensä käyttäneet sitä parisen tuntia kerrallaan, koska asensimme erillisen 40 litran vesisäiliön sen tuottamalle vedelle. Sieltä pystyy erillisellä käsipumpulla pumppaamaan näppärästi juomavettä vaikka tyhjään vesipulloon. Vähintään pullo päivässä oli Förstin määräys juomaveden kulutukselle. Säiliöstä pystyy laskemaan vettä myös päätankkiin, muttei päinvastoin. Siten Katadynin vesitankki säilyy aina puhtaana eikä sinne sekoitu muuta rannasta otettua vettä. Maailmalla saa harvoin laiturilta vettä, jota voi sellaisenaan juoda, ainakaan ilman terveysriskiä. Katadyn on tähän mennessä valmistanut merivedestä hyvän makuista, puhdasta juomavettä yli 3.500 litraa. Jos tuotto olisi pienempi, kestäisi säiliön täyttö pidempää, mutta sähkönkulutuskin olisi alhaisempi. Noin viiden litran tuotolla voisi vesikonetta käyttää ilman moottoria, mutta me sen sijaan olemme aina käynnistäneet Yanmarin, kun Katadyn on päällä. Siksi vedenteko on usein ajoitettu tyyniin hetkiin, jolloin muutenkin tarvitsisi käyttää moottoria matkanteon kannalta. Toisaalta aurinkoinen ja kohtuutuulinen päivä takaavat noin 15 – 20 ampeerin sähköntuotannon, jolloin vesikoneen sähkönkulutus korvautuu ekologisesti.

Asennuspaikat tarpeen

Mihinkään veneeseen ei ole alun perin suunniteltu paikkaa tuuligeneraattorille eikä aurinkopaneeleille eikä lukuisille antenneille, ei edes tutkalle. Eikä perämoottorille, eikä sen nostotaljalle. Eikä pelastuspoijulle eikä oikein millekään tavaralle, jota valtameriveneet ovat täynnä. Niinpä Melina sai takakannelle uuden rosterisen tukikaaren, jonka pystytolppiin mahtuivat tutka ja tuuligeneraattori ja niiden väliin yksi iso kallistettava aurinkopaneeli. Tutkan ympärille tehtiin vielä pidikkeet Iridium-, Navtex- ja VHF-antenneja varten. Kapu piirsi mittakuvat tuesta ja Arifinin Janne väsäsi tukevan paketin, jossa on myös se tuiki tarpeellinen perämoottorin nostotalja. Tukikaareen voi nyt liittää myös laskettavan lankongin säätönarut. Moni kanssaveneilijä on katsonut Melinan tukikaarta sillä silmällä, muutama ottanut valokuvankin malliksi. Vaikea sitä olisikin parantaa. Silti Melinan peräkulma ja sivukaiteet ovat täynnä erilaista irtotavaraa, jolle ei ole löytynyt muuta paikkaa. Näin se on myös kaikissa muissakin näkemissämme valtameriveneissä; ovat kuin mustalaisleiri muuttamassa taivaaseen. Vaan kun mittaa on yli 100 jalkaa, alkaa nähdä veneitä, joissa ei ole yhden ainutta irtotavaraa kannella näkyvissä. Siihen pitäisi varmaan pyrkiä.

Seuraavassa jutussa tarkastellaan mm. rikiä ja purjeita sekä joidenkin muiden laitteiden tarvetta ja toimivuutta valtameripurjehduksella.

Kuvat 9.12.2012