Azores - Cowes 13.-23.6.2006

Päivitetty: 27.06.2006

15.06.2006 Matkalla Englantiin; kapulle tuli parin tunnin keikka mastoon.

Kolmastoista päivä kesäkuuta oli tiistai. Se oli hyvä päivä suunnata Melinan keula kohti Englantia, jonne matkaa oli noin 1400 mailia itäkoilliseen. Miehistönä oli kapun ja förstin lisäksi Antti, joka oli astunut kannelle jo St.Martinilla. Määräsatamaksi oli asetettu Isle of Wight ja sen purjehduskeskus Cowes. Aurinko paistoi ja navakka vastainen sai Finngulfin liikkumaan rivakasti. Isoon latasimme heti kaksi reiviä ja genua oli 5-6 kierrosta sisällä. Ajelimme 40 asteen apparenttikulmalla, jotta meno olisi vähemmän hakkaavaa isossa aallokossa. Noin puolen minuutin välein saimme kuitenkin moukarista kylkeen, siltä se ainakin kuulosti. Muutoin kuului vain veden suhina rungon liukuessa aallolta toiselle. Vapaavahdissa olevat saivat vaaka-asennossa juuri ja juuri pysyttyä punkassa. Pukeminen ja peseytyminen vaativat jo akrobatiaa ja ruuanlaitto onnistui vain Antilta ja förstiltä. Ei se kyllä onnistu kapulta muutenkaan. Yön pimetessä viritimme seilit mahdollisimman hyvään tasapainoon, ruori oli keskellä ja lukitsimme sen paikalleen. Jokainen joshuaslocuminsa lukenut muistaa miten homma hoidettiin jo yli sata vuotta sitten; "asetin veneen suunnalleen, lukitsin peräsimen ja pari viikkoa myöhemmin saavuin...". Samoin Melina alkoi taittaa taivalta tunnista toiseen. Loki nakutti 6 - 6,5 solmua ja vene piti koko ajan tuulikulman oikeana 10 asteen tarkkuudella. Harva ruorimies pystyisi tuntikaupalla samaan.

Aamulla näimme joitakin valaan suihkuja, onneksi kauempaa. Muuten sama meno jatkui, aurinkoista vastatuulta ja melkoista maininkia. Ekat 24 tuntia lyhensivät matkaa perille 150 mailia. Feelgood ajoi itseään ruori lukittuna yli vuorokauden ja olisi varmaan jatkanut vieläkin pidempään ellei Fortuna olisi puuttunut peliin. Tasan puolenyön aikaan kuului kova pamaus ja sitten kolaus. Kapu ryntäsi kaukaloon, jossa Antti raportoi rauhallisesti "tsekkari hajosi mastosta". Check-stay on mastoa tukeva vaijeri (tai dynemaaköysi, kuten meillä), joka kiinnittyy T-terminaalilla mastoon. Nyt meillä oli kannella 15 metriä dynemaa ja sen päässä katkennut terminaalipääte. Antti tutki risaa osaa hetken ja diplomi-insinöörin lausunto oli "väsymismurtuma". Masto pysyy kyllä pystyssä ilman tsekkareita, mutta ne estävät maston pumppaamista kovassa aallokossa ja sitähän me olimme saanet silmille. Päätimme varmuuden vuoksi heittää vendan, jotta masto saatiin hyvin tuettua toisen puolen tsekkarilla. Kurssi kääntyi nyt pohjoiseen, mutta ei se vielä mitään, kohta menimme jo luoteeseen ja aamusta melkein länteen - lähes tulosuuntaan. Heti aamun valjettua aloimme korjaustoimenpiteet. Periaatteessa helppo juttu. Vaihdetaan tilalle uusi tsekkari; veneen alkuperäiset vaijeri check-stayt olivat varaosina mukana. Vedimme keulan sisään ja ison keskelle. Försti alkoi ajaa lähes lounaaseen, mahdollisimman myötäiseen jotta saisi veneen keinumisen mahdollisimman pieneksi. Antti kiskaisi sähkövinssillä kapun mastoon noin 15 metrin korkeuteen, jossa veneen keinumisliikkeet tuntuivat ihan riittävän isoilta. Kapu sitoi itsensä turvaliinalla tiukasti mastoon kiinni, jottei hakkautuisi koko ajan sitä vasten. Ensin piti avata tsekkarin päätteen suojalevyn ruuvi, jotta uuden saisi pujotetuksi rikkoutuneen tilalle. Matkassa oli tietysti väärät ruuvarit. Antti lähetti apuköydellä lisää työkaluja. Lopulta löytyi se ainoa oikea star-pää, joka sopi ruuviin. Kääntö ja naks - kärki poikki. Se ainoa sopiva oli myös ainoa. Nyt taisi kapulta päästä pari kotimaista voimasanaa. Seuraavaksi mastoon tuli lisää työkaluja. Ensin kapu yritti rautasahan terällä nitkuttaa suojalevyä poikki. Ei mitään tulosta. Seuraavaksi kunnon viila, jolla ruuvin kantaan piti saada kulmaa kiristyspihtejä varten. Ei mitään tulosta. Taas lisää tavaraa mastoon. Nyt kapu alkoi kunnon rautasahalla nylkyttää ruuvin kantaa poikki. Vartin jälkeen oli jo nähtävissä tulosta. Kyllä se siitä. Vielä toinen ankara ponnistus ja ruuvin kanta irtosi. Nyt suojalevyn saattoi avata ja homma jatkui. Antti lähetti vaijeri check-stayn mastoon ja kapu pujotti sen kiinnityspisteeseen. Suojalevyä ei voinut enää kiinnittää ruuvilla, joten varmistus hoideltiin tesa-teipillä. Antti laski varovasti kannelle väsyneen kapun, jolla meni muutama hetki huohotukseen. Sen jälkeen kapu kömpi nelinkontin kaukaloon tyytyväisenä työnsä tulokseen. Antti liitti vaijerin alapäähän plokin ja köyden ja kotvasen kuluttua homma oli valmista kauraa. Aikaa kului pari tuntia, onneksi etenimme sen aikana hitaasti; kurssihan oli lounaaseen. Vielä venda ja keula auki ja kohtahan Englanti alkoi taas lähestyä. Viimeisen10 tunnin aikana DTW oli muuttunut mailin; pidentynyt.

Kahden minuutin kuluttua tuli uusi hälytys: "valaita suoraan edessä". Isot, siis tosi isot valaan selät näkyivät vain veneenmitan päässä keulan edessä. Teimme salamaväistön ja laitoimme koneen päälle, jotta sen käyntiääni saisi valaat huomaamaan meidät. Keula jäi tietysti pakkiin ja purjeen takaliikki painoi pahasti kutteristaagiin ennen kuin saimme keulan rullattua sisään. Ajelimme kone vapaalla pelkällä isolla puolisen tuntia, mutta kun valaita ei enää näkynyt jatkoimme normaalia seilausta. Olipa lähellä valaskolari. Onneksi ne näkyivät näin päiväsaikaan, kukaan ei halunnut ajatella, miten pimeällä olisi käynyt. Kun genua oli taas avattu tuli seuraava ilmoitus; purje on rikki. Alasaalingin korkeudella oli metrin mittainen pystysuuntainen rako. Sauma oli auennut ilmeisesti kutteristaagin paineen seurauksena valaan väistön yhteydessä. Ei muuta kuin genua alas ja viikkaukseen. Se ei ole ihan iisi homma; 60 neliön viikkaaminen voimakkaasti rullaavan veneen kannella vaati kuusi kättä ja polvet päälle. Tilalle nostettiin samankokoinen kilpapurje eli hiilikuitumylarista valmistettu kakkosgenua. Taas alkoi meno maittaa, mutta vain tunnin. Tuuli hylkäsi meidät, mutta aallokko jäi. Tutkimme tarkkaan tuulikarttoja ja päätimme suunnata Irlannin kärkeä kohti, jotta saisimme luoteispuolellamme olevan matalapaineen tuulet taas siivittämään menoa. Tuulivyöhykkeelle vain oli vähän matkaa. Volvo sai hommia koko vuorokaudeksi. Käytimme taas pieniä kierroksia, jotta löpön kulutus olisi vähäinen. Meillähän oli aikaa enemmän kuin dieseliä.

Perjantaina saimme puolen päivän jälkeen kiinni tuulesta. Leppeä kuuden metrin sivumyötäinen alkoi työnnellä Melinaa virsarilla. Taas kuului kova huuto kannelta "valas aivan edessä". Nopea väistö vasemmalle ja keula oli taas pakissa puomin kanssa, mutta pystyimme heti palaamaan kurssille, koska valaskin päätti väistää. Tuota valaanpyyntikieltoa kannattaisi ehkä vielä harkita, jos vaikka vähän vähempikin määrä riittäisi.

Aurinkokin alkoi peittyä pilveen ja sadesumu peitti kohta maiseman. Silloin emme tienneet, että seuraavan kerran aurinko näyttäytyisi meille vasta viikon kuluttua. Jatkoimme illalla kakkosreivatulla isolla ja genua ilman puomia. Näkyvyys oli olematon. Ei nähnyt aurinkoa, ei nähnyt kuuta eikä paljon muuta. Melina paineli 7-8 solmua halki pimeän yön. Tuuli oli sivuvastainen, mutta aallokko sivusta, joten meno oli muuten ihan siedettävää. Ajoittain helpotimme menoa ajamalla hiukan alemmaksi, koska uskoimme tuulen jatkossa kiertyvän auki.

Azoreilla olimme tavanneet Jussin kipparoiman sy Savoy Trufflen, Amerikan maalta löytyneen pre-owned Swanin. Jussi miehistöineen oli melkein puolitoista viikkoa kitunut Hortassa ja odottanut kovien tuulten kevenemistä. Miehistön aikataulut olivat pettää, kun lomat uhkasivat loppua jo ennen starttia. He pääsivät kuitenkin merelle samana päivänä, kun me lähdimme Terceiralle, ja suuntasivat suoraan Englannin Falmouthiin. Vaihdoimme meilejä miten menee ja vertailimme säätietoja. Samaan aikaan kolmaskin suomalaisvene taapersi eteenpäin kohti Eurooppaa. Jo helmikuussa olimme tavanneet Guadeloupella pariinkin otteeseen Petterin, jolla oli myös ohjelmassa jenkeistä ostetun veneen tuominen Koti-Suomeen. Caribialla matkassa olivat myös vaimo ja pari naperoa. Petteri mietti silloin miehistön saamista Atlantin ylitykseen tai veneen laivausta Eurooppaan. Mutta sitten hän oli päättänyt tehdä miehen työn - seilata sy Acceleration yksin kotiin. Hän lähti liikkeelle Caribialta toukokuun alkupuolella ja suuntasi suoraan Azoreille, mutta huonoksi onneksi joutui meitäkin kiusanneen pahan matalan vastatuuliin ja olisi joutunut kryssimään 200 mailia 15-20 metrin tuulessa ja viiden metrin aallokossa päästäkseen Azoreille. Niinpä hän päätti jatkaa pysähtymättä suoraan Eurooppaan.

Lauantaina aamuyöstä saimme Savoy Trufflelta viestin; "Petterin veneen keularusti on revennyt irti kannesta rikkoen foilin ja genuan. Masto on vielä pystyssä. Petteri on vetänyt kaikki vapaat nostimet kiinni keulan knaapeihin. Nelosgenua on lentävänä keulassa ja isossa kolme reiviä. Vene etenee kahta solmua kohti Englantia." Saimme samalla Accelerationin position, joka oli meistä yli 300 mailia koilliseen, mutta meidän kurssillamme. Lähetimme Petterille viestin, jossa tarjosimme apua; meillä oli tarjota ruokaa, vettä ja polttoainetta, mutta saisimme hänet kiinni vasta muutaman vuorokauden kuluttua. Vastaus tuli aamulla; "kiitos vaan, eiköhän tässä selvitä, jos masto pysyy pystyssä". Seuraavina päivinä tarkistimme tilanteen päivittäin - Petteri jatkoi sitkeästi, mutta hitaasti eteenpäin. Nyt hänen kurssinsa oli kohti Bretagnen niemimaan kärkeä Ranskassa.

Me jatkoimme omaa harmaata menoamme. Aamulla oli harmaata, päivällä oli harmaata ja illalla oli harmaata. Oli vaikea edes nähdä missä meri loppui ja taivas alkoi, kun pilvet raapivat valkoisia aallonharjoja. Uudet tuulitiedot lupasivat meille hyvää, olimme kahden matalan tuntumassa, mutta turvallisesti niiden eteläpuolella ja saisimme seuraavatkin päivät luoteenpuoleisia tuulia.

Uusi ongelma löytyi lähempää. Kapun yksi hammas alkoi vihoitella, ensin vähän ja sitten piti jo syödä kolme kipupilleriä päivässä. Förstin diagnoosi oli tulehtunut hampaanjuuri ja hän määräsi kapulle penisilliinikuurin. Ei vielä tarttunut poraan ja pihteihin.

Ajoimme koko matkan 3/6 vahdilla eli kolme tuntia kansivahtia ja perään ruhtinaalliset kuusi tuntia vapaata. Kansivahti tähysti laivoja ja valaita, helminen hoiti yleensä ruorin kääntelyn. Vapaavahti nukkui, luki kirjaa, teki ristisanoja, hankki uusia säätietoja ja hoiti viestiliikennettä. Aterioinnit olivat aina yhteinen huippuhetki, olivathan pöperöt aivan viimeisen päälle maittavia. Antti ja försti melkein kisasivat paremmuudesta ja kapu tiskasi, joskus.

Yöt vaan pimenivät vaikka latitudit kasvoivat. Paksut tummat pilvet peittivät kuun ja tähdet, joten saimme ainakin kuusi tuntia taapertaa pilkkopimeässä. Sen lisäksi oli kylmä tai ainakin meistä tuntui siltä. Lämpömittari näytti yöllä 13 astetta ja päällä oli alusvaatteet, fleece-puku, paksu goretex-asu, villasukat, saappaat, hanskat ja lippis. Lippiksen se malli, jossa korvaläpät sai alas. Pakko oli laittaa veneen lämppäri päälle. Lähti laakista eikä edes savuttanut, mutta sehän onkin Eberi.

Sunnuntai 18. päivä kesäkuuta ja viides meripäivä oli entistä pimeämpi. Sakea sadesumu vei lopunkin näkyvyyden ja pyöritimme tutkaa silloin tällöin laivojen varalta. Tuulikin rivakoitui. Koko päivän puhalteli 10-12 metriä, ajoittain 14 m/s ja Melina melkein hyppi aallolta toiselle. Isossa oli taas kaksi reiviä ja keula oli jo 10 kierrosta sisällä. Vauhti alkoi olla 180 mpk vuorokaudessa. Keli oli kaikin puolin ankea, mutta parasta oli toki se, että tuuli pysytteli sivulla tai vähän sivuvastaisena. Kryssi ei olisi maittanut kenellekään. Silloin tällöin normaalia paljon isompi aalto, sellainen killeri, iski kylkeen ja saimme samalla kaukalon huuhtelun merivedellä.

Taas yksi pimeä ja kylmä yö, mutta onneksi valaat olivat vaihtuneet laivoihin, joilla sentään on kulkuvalot. Aamulla matkaa Cowesiin oli samanverran kuin Köpiksestä kotiin. Alkoi olla voiton puolella. Falmouthiin oli vain 400 mailia, jonne päätimme rantautua, mikäli kapun hammasvaiva ei tokeentuisi. Maanantain tilastomerkinnät olivat niukat, samanlaista kuin edellisetkin päivät. Sateista, kylmää eikä muuta liikennettä. Saimme Petteriltä väliaikatietoja; masto oli edelleen pystyssä ja matka jatkui hitaasti mutta varmasti. Olimme noin 100 mailin päässä ja valmiina muuttamaan kurssiamme, mikäli hänelle tulisi jotain uusia ongelmia.

Tuuli pysyi tiistainakin navakkana ja aallokko kasvoi edelleen. Nukkuminen tai siis punkassa pysyminen olisi taas kaivannut turvavöitä. Aamun kajossa alkoi yhteinen aamupala. Kapu oli kansivahdissa ja laittoi autopilotin ajamaan 130 asteen tuulikulmalla ja vitosen responssilla, jotta värkki ehtisi tehdä tarvittavat suuntakorjaukset isossa aallokossa. Eka 10 minuuttia meni hyvin, sitten tuli 14 metrin puuska ja iso aalto kallisti samalla Melinaa. Nyt putosi autopilotti kärryiltä ja iso sai tuulta suojanpuolelta. Vahinkojiippihän siitä tuli. Ensin hajosi preventterin plokin sakkeli ja sen jälkeen puomi löi yli. Puomi pysähtyi pehmeästi tsekkarin köysitaljaan ja kapu hyppäsi kärppänä ruorin taakse ja sai kurssin sopivaksi, jotta iso ei pääsisi uudestaan yli. Antti ja försti kipaisivat kannelle, liivit päällä, ja kelasivat ison keskelle, jonka jälkeen teimme hallitun jiipin ja palasimme oikealle kurssille. Tappiolistalle jäi yksi sakkeli ja förstin epäily kapun pätevyydestä; jättää nyt ruori autopilotin hoitoon tällaisessa aallokossa.

Päivällä teimme taktisen ratkaisun. Otimme ison kokonaan alas ja aloimme ajaa pelkällä genualla, joka tuettiin puomilla. Nyt kaikki teho oli vetävää ja autopilot pystyi ajamaan oikeata suuntaa paljon helpommin pienellä sähkönkulutuksella. Rullasimme genuaa vielä 3-4 kierrosta sisään, jotta purje oli aivan tiukka eikä siten omalla huojumisellaan lisännyt veneen heilumista. Maininki kasvoi edelleen ja aallokko perässä. Tulivat vain eri suunnista, joten melkoista Linnanmäkeä oli tarjolla. Paha aallokko johtui myös osaltaan siitä, että olimme saapuneet Euroopan mannerlaatan reunaan, jossa Atlantin neljän kilometrin syvyys nousee hetkessä pariinsataan metriin.

Päivällä Petteri raportoi mahdollisuudesta ajaa Brestiin, jonne olisi lyhyin matka. Olimme itse käyneet viime kesänä Brestissä, joten annoimme paluumeilissä satamakuvauksen, vuorovesitiedot ja paikallisen marinan nettiosoitteen, puhelinnumeron ja vahvistuksen, että siellä pärjää lontoolla oikein hyvin. Sitä paitsi Petterin ranskalaisveneeseen saisi siellä uusia varaosia luultavasti helpommin.

Aurinko oli kadonnut meiltä kokonaan. Sade ja sumu olivat pysyviä vieraita. Haravoimme tutkalla maisemaa. Kerran näkyi laiva muutaman mailin päässä, siis tutkan ruudulla. Antti pisteli päivän pohjat; 11 solmua pelkällä genualla, joka oli jo 8 kierrosta sisällä. Neliöitä siis myrskyfokan verran. Onneksi tuuli vähän rauhoittui ja helminen pääsi takaisin hommiin ja hyvin hoitikin ne. Melinan kurssi säilyi 10 asteen tarkkuudella ja meno oli muutenkin vähän pehmeämpää. Punkassa ei enää pomppinut, ainoastaan pyöri. Löpöä riitti vaikka muille jakaa, joten laitoimme Volvon latauskierroksille koko yön ajaksi. Koneen tasainen hyrinä peitti muut satunnaiset äänet ja kaikki saivat oikein rauhallisen ja hyvän unen.

Keskiviikko 21. päivä kesäkuuta. Allakka kertoi jostain kesäpäivänseisauksesta, joka on vuoden valoisin päivä. Ilmeisesti allakantekijän info ei ole levinnyt näille latitudeille, sillä aurinkolasit saivat edelleen vapaapäivän. Me jatkoimme marraskuun maisemissa samoilla eväillä tasaista 150 mailin päivätahtia. Keula veti hienosti, helminen puikotti tarkasti ja vahti kyyhötti spraykkarin kulmassa ja vahti. Laivoja alkoi näkyä useita päivässä, sieltä se Englannin kanaali lähestyi.

Iltapäivällä teimme taivaallisen havainnon. Olimme kaikki samaa mieltä, pilvipeitto oli vähän vaaleamman harmaa. Valtameren maininki oli vähintään miehekäs ja sen päällä ristikkäinen aallokko ehkä kolmimetrinen, joten Melina ja miehistö saivat vellovaa kyytiä oikein isän kädestä. Olimme tyytyväisiä, että isopurje oli tiukasti pussissa ja puomi skuutattuna ristiin keskellä venettä. Isopurjeen kanssa olisi varmaan ollut suuri riski saada puomin pää mereen, jolloin sen rikkoutuminen olisi voinut olla lähellä. Koko päivän ajoimme käsin ja säästimme helmisen voimia pitkään yötuuriin. Illan pimetessä näimme valonkajoa Englannin lounaiskulmasta. Uloimmat majakat ne siellä toivottivat tervetulleeksi vanhalle mantereelle. Oli aika mukava fiilis nähdä melkein maata.

Torstaiaamuna näimme maata; ohoi. Cornwallin etelälaidan kauniit kumpuilevat maisemat ja jyrkät rantatöyräät aukenivat pohjoispuolella kokan näyttäessä melkein itään. Matkaa Falmouthiin olisi vain puoli päivää, mutta me päätimme jatkaa perille Isle of Wightille, koska kapun hammas ei kaivannut mitään pikaista kaivelua. Sitten piippasi. Olimme tulleet gsm-kenttään ja kaikkien puhelimet heräsivät avomerihorroksesta. Viestejä tuli ja meni. Useampikin operaattori toivotti tervetulleeksi Englantiin, että kiitos vaan. Ja aurinko, se melkein tuli pilven takaa, mutta päätti vielä palata harmaan pilvimassan suojaan. Näimme ensimmäiset purjeveneet Azoreilta lähdön jälkeen, eikä vaan muutamaa vaan muutaman kymmenen. Ovathan britit purjehdushullua kansaa.

Petteriltäkin tuli helpottava viesti. Vene oli kiinni Brestin satamassa masto pystyssä. Luvassa oli vähän lasikuituhommia, hitsausta ja uusi etustaagi ja johan matka jatkuisi. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Me jatkoimme genua puomilla ajamista kymmenen mailia Englannin rannikon reunasta etelään ja laskimme kovasti ETAa. Välillä näytti liiankin hyvältä eli saapuisimme Cowesiin aamuyöstä, mutta sitten tuuli heikkeni ja Melina lipui tasoittunutta merta pitkin ensin viiden, sitten neljän ja sitten kolmen solmun nopeudella. Kapu kääntyi Volvon puoleen, mutta försti tietysti halusi täydet seilit ja komean saapumisen perille. No, senhän se vaati. Illalla puolikymmeneltä nostimme ison ja genua veti mukavasti 100 asteen kulmalla ulkoskuutilla. Sitä iloa kesti puoli tuntia. Kolmen solmun vastavirta vei vauhdin täysin. Kun gps:n loki näytti 0,5 solmua ja helmiselläkin oli vaikeuksia pitää kurssia petti kapun hermo, Volvo hyrähti käyntiin ja keula rullautui sisään. Muutoin ETA olisi ollut muutaman päivän päässä. Aamulla viideltä olimme The Needlesin edessä Wightin saaren lounaiskulmassa ja laskimme ison. Loppumatka sujuikin vauhdilla. Etenimme nyt vuorostaan kolmen solmun myötävirrassa ja täysin sileässä vedessä Solentia pitkin Cowesin edustalle parissa tunnissa. Cowesin satamaan ja marinoihin on viime vuosina satsattu kunnolla. Olimme soittaneet etukäteen Shepards Wharf Marinaan ja varanneet paikan, joten tiesimme mihin rantautua. Vielä yksi vhf-puhelu satamamestarille ja kello 7 aamulla Melina lipui marinan suojiin. Paikkakin oli paras mahdollinen.

Satamamestari kuittasi muodollisuudet elegantisti "tehän tulette EU-maa Portugalista eli Azoreilta ja minä tiedän teidän nyt olevan täällä, se riittää, muuta ei tarvitse tehdä, tervetuloa vaan marinaan". Kapu palasi virkakassin kanssa ja hymyili leveästi; aika mukava olla taas sivistyksen parissa. Puoli tuntia myöhemmin istuimme kaukalossa ulkopöydän ääressä ja nautimme English breakfastin geeteellä, teellä ja kahvilla. Myös kahvia meni toinen kuppi. Fiilis oli upea. Takana oli 1446 merimailia ja aikaa oli kulunut vajaa 10 vuorokautta, josta koneajoa vain vuorokauden verran. Olimme kaikki virkeitä kuin päiväpurjehdukselta saapuneet. Melina vain kaipasi suihkuun, joten aloimme samantien veneen huoltohommat. Siihen kuului siivousta, tuuletusta, kannen ja kylkien pesua sekä paikkojen raivaamista ja tavaroiden pakkaamista rannikkopurjehdusta varten. Pesukone löytyi 100 metrin päästä ja purjeenkorjauspaja puolivälistä. Iltapäivän alussa Melina hohti puhtaana. Eka pyykkikierros oli valmis ja purjeneulomosta sai hakea 40 punnan vastineeksi ehjää tyygiä. Oli aika mennä itse suihkuun. Olemme kiertäneet yli vuoden lukuisia satamia ja nyt löysimme suihkutilat, joissa kaikki asiat olivat kunnossa. Suihkuja ja vessoja oli paljon. Kaikki olivat puhtaita ja siistejä. Suihkuvesi valui viemäriin eikä levinnyt lattialle. Partakoneen sähkötöpselit toimivat ja peilien yllä oli hyvä valaistus. Tuuletuskin oli tehokas ja ilma raikasta. Siis kympin paikka, melkein. Oraksen yhden käden sekoitushana olisi kova juttu täällä. Toisaalta yksi suihkupoletti maksoi punnan eli 10 mummoa, joten kai sillä summalla voi jotain tällaista vaatiakin. Muutenkin Shepards marina oli aivan huippuluokkaa. Tehokasta, toimivaa, siistiä, kaikki mahdolliset palvelut vieressä. Juuri tällaisia satamia pitkänmatkan purjehtija tarvitsee. Onneksi Englannissa ymmärretään purjehduksen päälle.

Vietimme aurinkoisen Juhannuksen ja joitakin päiviä päälle Cowesin purjehdusmekassa, jossa samana viikonloppuna alkoi myös Swan 45 regatta ja Commodores Cup, pienemmistä kisoista puhumattakaan. Satama ja koko kaupunki oli täynnä elämää. Olipa hienoa käydä Cowesissa.

Täältä kapu ja försti jatkavat kahdestaan kohti Kielin kanavaa, jonne on vielä matkaa 500 merimailia ja Itämeren vesiin 550 mpk. Siellähän se Christiansö meitä odottaa.

Kaikki kuvat © Liukkonen.