Lissabon - Cadiz 12.8.-19.8.2005

Lissabon 12.8. • Sesimbra 13.8. • Sines 14.8. • Portimao 15.8. • Vilamoura 17.8. • Mazagon 18.8. • Cadiz 19.8.

Päivitetty: 21.08.2005

18.08.2005 Förstin ajovuoro.

Ei maailmasta vuokra-autot lopu. Se on ollut kapun varma mielipide tähän asti. Tarkoituksemme oli vuokrata auto ja tehdä retki Sintraan Lissabonin pohjoispuolelle. Kävimme siellä kuusi vuotta sitten ja kokemus oli niin hieno, että paikka piti nähdä nyt uudestaan. Kippari matkusti tunnin kahdella bussilla lentokentälle, josta löytyi 7 eri autovuokraamoa ja kaikkien edessä oli pitkät jonot. Reilun tunnin jonotusten jälkeen kapulle valkeni kylmä totuus - Lissabonista ei saa vuokrattua autoa tähän aikaan vuodesta ilman ennakkovarausta. Seuraavana päivänä päätimme lähteä, Lissabon oli nähty.

Veneen bunkrauksen kannalta Lissabon on huono vaihtoehto, sillä sataman lähettyvillä oli vain vaatimattomia mercadoja. Olimme saaneet vinkin, että Cascaisissa on aivan sataman vieressä iso ruokakauppa, joten otimme kurssin 8 mailia takaisin länteen. Valitettavasti vinkki oli vanhentunut, iso kaupparakennus löytyi tyhjillään.

Sesimbra on ensimmäinen mahdollinen satama Lissabonista etelään ja matkaa sinne kertyi Cascaisin kautta 42 mailia. Tuuliosasto tarjosi mukavat 7-10 metriä luoteesta. Rannan maisemat ovat kuulemma hienoja. Me emme nähneet niistä mitään, sillä huppusumu kietoi taas kaiken valkeaan vaippaansa. Nyt vuorostaan kippari istui tutkavahtina karttapöydän ääressä ja skaalasi näyttöä edestakaisin. Försti tuijotti herkeämättä eteenpäin ja väisteli kalapyydyksien merkkejä, jotka usein näkyivät vasta aivan viime hetkellä.

Olimme soittaneet Nautical Almanacin ohjeiden mukaisesti Sesimbran pursiseuraan ja varanneet paikan laiturista. Rannassa yksi portugalinkielinen näytti pientä paperinpalaa, jossa luki Melina. Varaus oli selvästi onnistunut. Kyläkierros fillareilla toimi saittarina ja kohtuullinen kuorma ruokatarvikkeita repussa palasimme veneelle. Rannassa iso kaivuri piikkasi vanhaa rantamuuria atomeiksi. Kello 23 alkoi biitsin puolella taas soida ja kovaa. Sen äänen voitti vain kaivinkoneen meteli, joka jatkoi kuutamourakkaansa puoleen yöhön asti.

Uusi lämmin päivä ja uusi kohde Sines, jonne vuorostaan matkaa oli kohtuulliset 35 mpk. Aamu meni Volvon hurinassa, mutta saimme sentään muutaman tunnin hiivittyä myötäiseen kolmen metrin tuulessa. Purjehdusmatkaa kertyi saman verran maileissa. Merkittävin tapahtuma oli se, että försti kävi ensimmäisen kerran veneen perästä uimassa. Kävi muuten kahteenkin otteeseen ja yritti kovasti uskotella kipparille veden olevan lämmintä. Kapu on kasvanut Helsingin Käpylässä, jossa Kumpulan maauimala tuli enemmän kuin tutuksi. Ilkan uimakiintiö tuli täyteen jo ennen rippikoulua ja sen jälkeen kapun vankkumaton mielipide uimisen edellytyksistä on kiteytynyt sanoihin: "vähintään + 27 C ja kaakelilattia tai korallia". Eli Ilkka lupaa uida Karibialla!

Sines on Portugalin iso öljysatama, jossa oli käynnissä suuret laajennustyöt. Ei siis kuulosta erityisen viehättävältä vaan kuinkas sitten kävikään. Päätimme taas olla perillä yhden ekstrapäivän, koska Sines oli oikeasti mukava kaupunki. Taas löytyi vanha linna, muuri, pieniä kapeita kujia ja kuppiloita. Sines oli myös suuren portugalilaisen merenkävijän Vasco da Gaman kotikaupunki. Satamamaksukin oli poikkeuksellisen edullinen, vain 18 euroa yö. Eikä tässä kaikki; kylästä löytyi Lidl, josta saimme hyvät täydennykset pentriin. Sines oli kaikin puolin hyvä käynti.

Uusi viikko, ja koko matkan 10. viikko alkoi kauniina kello 6 aamulla. Tähdet sammuivat vuorotellen ja auringon kajo tunki vuorten takaa. Tuuliennuste oli luoteesta 5-8 m/s. Hieno päivä jatkaa Portimaon kaupunkiin, jonne matkaa kertyy yli 80 mpk. Välillä ei ole mitään satamaa ennen Lagosia, jonne on 75 mailia. Kello 6.30 sataman suun jälkeen sumu alkoi peittää maisemaa ja hetken kuluttua tutka oli ainoa, joka näki jotain. Försti istui vaihteeksi tutkan ääressä ja kapu kuivasi rillejä ulkona. Talouspaperirulla kului melkein kokonaan siinä hommassa. Puolenpäivään aikaan försti havahtui törmäyskurssilla lähestyvään tutkamaaliin. Muutimme kurssia 20 astetta vasemmalle, mutta alus vain tuli entistä lähemmäksi. Kun matkaa oli alle kaksi kaapelia, alkoi kapunkin pokka pettää. Lähellä oli laiva, mutta mitään ei nähnyt. Mutta kohta kuuli, kun vieressä kajahti sumusireeni. Alus hiljensi vauhtinsa ja kääntyi ympäri vieressämme. Kun matkaa oli alle kaapeli, saimme vihdoin eyeball-havainnon. Iso portugalilainen sotalaivahan (F 480) se siinä. Tuli ilmeisesti varmistamaan, ettei sumun suojassa vihamielinen alus tule sen valvonta-alueelle. Pysäytimme Melinan ja odotimme, että saamme vieraita kannelle. Mutta ei, ei edes vhf-puhelua. F 480 lipui hiljaa ohitsemme puolen kaapelin päästä ja huudatti vielä kerran sumusireeniä. Vastasimme siihen pienellä säälittävällä paineilmatorvella, jonka ääni hukkui sotalaivan koneiden jytinään. Taas unohtui tehdä lipputervehdys.

Se, joka väitti ettei tutkaa tarvita Englannin kanaalin jälkeen on pahasti väärässä. Lämmin ilma ja viileä vesi ovat yhdistelmä, joka tuottaa näillekin vesille iloa tutkasta. Taas kertaalleen tuli miettineeksi entisaikojen merenkävijöitä. Ei tutkaa, ei gps -paikannusta, ei muita nykyajan hilavitkuttimia. Ei kiitos, näillä leluillakin tämä on ihan riittävän tarkkaa hommaa.

Euroopan mantereen lounaisin kulma on Portugalin Cabo de Sao Vicente. Jylhän hieno paikka, josta vuosituhansien ajan on katseltu Atlantin valtameren suuruutta. Me vaan jatkoimme umpisumussa eteenpäin. Juuri näkymättömän majakan kohdalla tuttavamme F 480 pyyhälsi ohitse mailin päästä ja töräytti sumusireenillä sellaiset soundit, että sumu hävisi kuin taikaiskusta. Loppumatka Portimaon upeaan satamaan saatiin siten ihailla Algarven rannikon pystyjyrkkiä seinämiä. Tämä oli myös ensimmäinen päivä koko matkan aikana, jolloin emme päässet lainkaan purjehtimaan.

Portimaon venesatama valmistui muutamia vuosia sitten ja kaikessa näki, että nyt on tehty isolla rahalla viimeisen päälle hieno satama. Ensin oli reception-laituri, jossa kolme staff-paidalla varustettua kaveria otti köysiä vastaan. Sen jälkeen kapu kipaisi papereiden kanssa edessä olevaan ilmastoituun toimistoon, jossa tiskillä oli neljä tyttöä vastaanottamassa uusia tulijoita. Nyt oli tietsikat käytössä ja erilaisia kuitteja ja tositteita printattiin melkein puoli tusinaa. Mukaan sai vielä 30-sivuisen neliväriesitteen satamasta. Hienoa, mutta yhden yön satamamaksukin alkoi myös hipoa kipukynnystä ollen jo 48 euroa.

Sataman edustalla ovat pitkät aallonmurtajat ja niiden sisäpuolella voi myös hyvin olla ankkurissa. Niinpä seuraavana iltana siirsimme veneen marinasta kolme kaapelia ulos ankkuriin. Kapu laskeskeli tyytyväisenä, että säästetyllä satamamaksulla saa baarissa molemmille 15 kertaa kylmät oluet. Selvästi hyvä vaihtokauppa!

Maailmankiertäjät ja monivuotiset Välimerenkruisaajat Kari ja Arja lähettivät tekstarin, jossa mainostivat Albufeiraa alueen parhaana ja halvimpana satamana. Siis sinne. Seuraavana iltapäivänä kuumimpaan aikaan olimme sataman edessä. Hyvältähän se näytti, mutta ajatus kuumasta tuulettomasta satama-altaasta johti siihen, että jatkoimmekin vielä muutaman tunnin merellä mukavassa sivutuulessa ja tulimme illan suussa Algarven alueen ehkä tunnetuimpaan satamaan Vilamouraan. Taas samat kuviot; ensin reception-laituri, paperityöt toimistossa ja sitten meille osoitettuun paikkaan laiturissa. Tähän asti kaikki tapaamamme virkailijat ovat olleet erittäin mukavia ja ystävällisiä. Nyt tiskin takana oli ihan oikea hapannaama, jolle eivät edes kahdeksassa edellisessä Portugalin satamassa kelvannet paperit meinannet riittää. Rahaa pyydettiin 48,50 € / yö ja 30 € vakuusmaksu porttikortista. Satamakin oli täynnä lähinnä isoja moottoriveneitä, joten iltakävely ja veneiden pällistely jäi aika lyhyeksi. Aamusta olimme jo kello 7 reception-laiturissa hakemassa vakuusmaksua takaisin. Mutta toimistohan aukenikin vasta puoli yhdeksältä. Sekös lisäsi kapun harmistusta; merenkulkijoiden vapautta tulla ja mennä rajoitetaan selvästi. Tiedon olisi tietysti voinut lukea sataman esitteestä, jos olisi huomannut. Mutta kukas nyt niitä lukee.

Aamun tunnit volvoiltiin, mutta ennen puolta päivää saimme hyvän lounaisen vauhdittamaan seilausta. Spinnukin sai ulkoiluvuoron tarjoten meille todellista lomaseilausta; aurinkoa, lämpöä, avotuulta, vauhtia 8 - 9 solmua. Tätä iloa riitti rajan yli Espanjan puolelle kunnes vastaan tuli sen kokoinen kalastuslaivasto, ettei enää tiennyt miten niitä kaikkia pystyisi väistelemään. Nailolit kiskottiin alas ja loppumatka jatkettiin ison ja genuan kanssa. Vauhtia riitti silti yli seitsemän solmua. Illansuussa saavuimme Espanjan rantaan. Huelvan edustalla on paikallinen Espoo nimeltään Mazagon, jonne päivämatkaa kertyi reilut 70 merimailia. Täälläkin löytyi marinan edustalta ison aallonmurtajan sisäpuolelta pieni ankkurointialue. Huelvaan johtava laivaväylä oli edessä, vesi mataloitui rantaan päin nopeasti ja marinan suuaukon edessä oli vielä iso ruoppausalus. Laskimme 20 kilon Brucen neljän metrin syvyyteen ja perään 20 metriä kettinkiä.

Heti ankkuroitumisen jälkeen ruoppaajaan syntyi eloa. Koneet käynnistyivät ja alus lähtikin aivan keulamme edestä ulos merelle. Puolen yön jälkeen heräsimme voimakkaaseen laivamoottorin ääneen. Kaula pitkänä kurkimme keulaluukusta miten ruoppaaja vuorostaan palasi peruuttaen aivan vierestämme marinan edustalle alkaen kiinnittyä isoihin poijuihin. Jotain ongelmia heillä kuitenkin oli, koska homma meni uusiksi. Taas vierestä lipui melkoinen laite, jossa ei todellakaan ollut keulapotkuria. Kannelta kuului kovaa huutoa ja förstin espanjan alkeiden perusteella saimme selville, että purjeveneestä puhuttiin jotain. Ei aikaakaan, kun viereemme pyyhälsi ruoppaajan pieni moottorivene. Nyt oli kapukin jo kalsareissa kannella. Kaveri tiedusteli suorastaan ystävällisesti, voisimmeko me mahdollisesti siirtyä hieman kauemmaksi, jotta he saisivat manöveerattua aluksensa paikalleen. Näin ainakin ymmärsimme espanjankielisen selvityksen. No sehän oli tehtävä. Ankkuri ylös ja uusia paikka piti etsiä. Ongelma oli veden mataluus ja alueen pienuus. Kölin alla oli vain 80 senttiä vettä emmekä oikein tienneet kuinka paljon vuorovesi vielä laskee. Edessä taas oli laivaväylä. No löytyihän se kolo, johon laskimme ankkurin ja kahden aikaan yöllä kapusimme takaisin yöpuulle.

Seuraavana päivänä auringolla oli vapaapäivä, mutta sehän vain sopi. Nahkakin saisi vähemmän uuveeta. Harmi, että myös tuuliosasto piti vapaata. Volvo hyrräsi, helminen ohjaili koko päivän, vahti näppäili plus ja miinus 10 astetta komentoja pyydysten väistelyssä. Päivän kohteena oli Cadiz. Iltapäivän lopulla Cadizin lahdella saimme muutaman metrin tuulinäytteen, joka innosti meidät vielä viisi mailia ennen satamaa vähän toivottomaan seilausyritykseen. Saimme siihen kulumaan muutaman tunnin, mutta purjeilla sentään tultiin Cadizin sataman eteen. Vhf-kanava 9 on yleensä marinoiden käytössä oleva kanava, jolla nytkin saimme ohjeet laituripaikasta. Satamamestarin toimistossa alkoi jo tutuksi tullut papereiden tsekkaus. Kopiot otettiin alustodistuksesta, passeista, yhteystiedoista ja veneen vakuutuspapereista. Nyt palvelu oli hyvin ystävällistä ja homma sujui mukavasti lontooksi. Viereiselle tiskille tuli toinen veneilijä, joka alkoi antaa vastaavia tietoja. Pikkusen kapun korvat heilahtivat kun naapuri ilmoitti kotimaaksi "Finland". Kapu kääntyi ympäri ja katsoi kookasta miestä silmiin sanoen "terve", ja nyt vuorostaan naapuri hämmästyi. Näin ne Suomipojat täyttivät Cadizin Puerto Americon satamatoimiston. Porilainen Ilmari oli matkalla Välimerelle ja me olimme vasta toinen suomalaisvene, jonka hän tapasi.

Cadizia pidetään länsimaisen maailman vanhimpana kaupunkina, jonka muinaiset foinikialaiset perustivat. Sitä ovat vuorollaan hallinneet karthagolaiset, roomalaiset ja maurit. Se on pullollaan vanhaa historiaa, linnoja ja linnakkeita, kirkkoja ja katedraaleja. Sieltä löytyi roomalainen amfi-teatteri, jossa aikoinaan käytiin maaotteluja kristityt vastaan leijonat. Cadizin vanhan kaupungin keskellä on kuuluisa Torre Tavira, joka on vuodesta 1778 alkaen ollut kaupungin virallinen vartiotorni. Sen yhtenä harvinaisuutena on toimiva camera obscura, jolla voidaan luoda hieno kuva ympäröivästä kaupungista. Tornissa tavallaan pääsee suuren kameran sisäpuolelle katsomaan, miten kuva syntyy. Camera obscuran optinen periaate on ollut tiedossa Leonardo da Vincin ajoista lähtien.

Kaikki kuvat © Liukkonen.