ARC 2005: 2. viikko 28.11.-3.12.2005
Atlantic Rally for Cruisers
Päivitetty: 3.12.2005/11.12.2005
30.11.2005 Navakassa avotuulessa kohti St.Luciaa.
Viikko merellä on nyt takana. Luultavasti pari vielä edessä. Maanantaina 28. päivä jatkoimme hidasta hiipimistä länsilounaaseen tuulen ollessa etelälounaasta neljä viisi metriä. Iltapäivän lopulla tuulimittari tarjosi säälittävät kaksi metriä. Vauhtia oli solmun verran ja koko porukka kärvisteli kannella paahtavassa helteessä. Illalla laskimme vielä kerran polttoainetaloutta ja lataustarvetta. Päädyimme siihen, että pystymme ajamaan vielä noin 12 tuntia koneella. Sen jälkeen kaikki jäljellä oleva löpö ja generaattorin bensa tarvittaisiin sähkötuotantoon. Volvo alkoi hurista illan pimetessä ja otimme kurssin lounaaseen tavoitteena päästä mahdollisimman pian alas pasaateihin. Uskoimme lujasti, että alhaalla meitä odotti mukava itäinen. Uskomme perustui säätietoihin, tuulikarttoihin ja toiveeseen, erityisesti juuri siihen.
Tiistai aamuyöstä tuuli virisi heikkona kaakosta ja aloimme taas purjehtia. Aamulla yhdeksältä olimme latitudilla 16. 24 pohjoista ja suuri ilon päivä koitti. Olimme matkanneet melkein 1300 merimailia päästäksemme pasaatituuliin. Nostimme spinnun. Edellinen ulkoilutus oli tapahtunut lähtöpäivänä. Jatkoimme edelleen länsilounaaseen tavoitteena pysyä jatkossakin tradesin tuuliosastolla. Iltapäivällä pasaati puhalsi jo 25 solmua ja ruorimiehet kilpailivat parhaasta surffivauhdista. Försti ja Jukka kellottivat 10,8 solmua, mutta helminen pisti myöhemmin paremmaksi; 11,1 solmua. No, sehän onkin ammattilainen. Illan pimetessä teimme taktisen ratkaisun. Otimme spinnun alas, teimme isoon yhden reivin ja avasimme keulan puomille. Koko yön tuuli 10-14 metriä, joten meno oli vauhdikasta ja kuoppaista. Aamuyöstä teimme isoon vielä toisen reivin, joka vähän rauhoitti jo melkein hurjalta tuntuvaa menoa sysipimeässä yössä. Vapaavahdissa olijat pyörivät punkassa laidalta toiselle ilman unen siemaustakaan. Tulimme siihen tulokseen, että nukkumisen edellytys olisi imukupit selässä tai punkassa nelipisteturvavyöt.
Keskiviikkona jatkoimme kahdella reivillä ja genua puomilla. Koko päivän aallokko kasvoi, ja päiväunet kuumassa komerossa jäivät vähiin. Illalla tuuli keveni alle 10 metrin, mutta kapun määräyksestä jatkoimme samoilla seileillä koko yön yli. Autopilotti pantiin töihin ja samalla kannelle jäi vain yksi vahtiin, joten parin tunnin tähystelyn jälkeen oli tarjolla melkein kuuden tunnin lepovahti. Joka yö näkyi ainakin yksi laiva, joskus jopa purjehtiva huvijahti. Yksi epäselvä valo tuli suoraan vastaan. Kiikarilla katsottuna näytti siltä, että vastaan tulisi rahtilaiva näyttäen yhtä raakavaloa, ja vihreä ja punainen vuorottelivat koko ajan. Siis suoraan kohti. Kapu etsi tutkalta kohdetta huonolla menestyksellä, vaikka valot olivat jo varsin kirkkaat. Sitten ne hävisivät kokonaan. Pari tuntia myöhemmin kohde löytyi uudestaan. Eikä ihme, ettei näkynyt tutkalla. Kyseessä oli horisontin takaa esille tullut satelliitti, joka nyt pari tuntia myöhemmin näkyi selvästi taivaalla suoraan yläpuolellamme. Parin mailin päässä oleva laiva vaihtui usean sadan kilometrin päässä olevaksi maan kiertolaiseksi. On se ihmissilmä ihmeellinen.
Yksi paremmin nukuttu yö teki meille kaikille hyvää ja heti aamun valjettua nostimme spinnun. Alkoi armoton vauhdin metsästys. Etenimme oikeaa kurssia 8-9 solmun nopeudella kevenevässä pasaatissa. Saimme päivän sijaintitiedot ja olimme Saint Amourin kanssa tasoissa. He vaan olivat 40 mailia meidän pohjoispuolella. Muut oman luokkamme veneet olivat jo yli 100 mailia takanamme. Nyt meillä oli selkeä vastustaja, jonka liikkeitä ja menoa aloimme vahtia tarkasti. Joulukuun 1. päivä oli muutenkin jännittävä, aamulla avasimme joulukalenterin ekan luukun; tonttu hiihti omenapuun alla.
Jukka oli hankkinut kalastamista varten pienen setin syöttejä ja rullan järeätä siimaa. Heti alkumatkasta kokeilimme kalaonnea ja vain parin tuntia myöhemmin perässä polski dorado. Pienihän se oli, mutta Jukka hoiti sen ammattimiehen ottein pannuun asti. Sinä iltana meillä oli alkupalana tuoretta kalaa. Sen jälkeen ei aika eikä tarmo ole oikein riittänyt kalastamiseen ennen kuin vasta kevenevässä myötäisessä. Lentokalat ovat olleet asiasta eri mieltä. Joka aamu olemme keränneet kannelta 5-10 sinttiä. Yksi lentokala onnistui pääsemään melkein pannuun. Se lensi pentrin avoimesta ikkunasta sisään ja mätkähti hellan eteen lattialle. Pienen harjoittelun jälkeen pannuhyppy voisi vaikka onnistua.
Pystymme hyvin vastaanottamaan ja lukemaan sähköposteja, mutta niihin vastaaminen on hankalaa, koska läppärin näppis kärsii merivesioireista. Tämän voi lukea siten, että tänne on kiva saada viestejä, mutta antakaa anteeksi, kun emme vastaa niihin. Antti lähettää meille päivittäin sääanalyysin ja oman näkemyksensä. Me tilaamme sähköpostilla joka päivä Atlantin tuulikartat ja saamme vielä ARC:n sääennusteen. Niillä nuoteilla teemme päätökset omasta suunnastamme ja reitistä maaliin. Nyt olemme St.Lucian tasolla, joten peruskurssi on suoraan länteen. Kyse on kummalla halssilla kannattaa leikata tuulen ollessa idässä.
Olemme myös seuranneet huolestuneita viestejä Calison kohtalosta. Veneen köli alkoi vuotaa pahasti ja kölin pelättiin irtoavan. Miehistö saatiin evakuoitua turvaan paikalle hälytettyyn rahtilaivaan. Sitä ennen miehistö oli viettänyt hirveän yön ajamalla koneella kahta solmua vastatuuleen kohti Cap Verdeä, jonne matkaa oli 300 mpk. Kaikki olivat kannella, koska kölin irtoaminen kaataisi veneen muutamassa sekunnissa. Nyt Sweden Yachts 42 ajelehtii tyhjänä ja täyttyy pikku hiljaa. Omistaja yrittää saada Cap Verdeltä pelastusaluksen, mutta on hyvin mahdollista, että alus uppoaa ennen pelastustoimia.
Torstai iltana latasimme akkuja Hondan generaattorilla. Kolmen tunnin jälkeen latausteho oli 7 ampeeria, mutta akkumonitori näytti vain 63 %:n täyttöastetta. Jotain oli pahasti vinossa. Jos akut täyttyvät tuolla teholla, meidän olisi ladattava koko ajan, sillä kulutuksemme on noin 10 ampeeria tunnissa yöllä ja viisi päivällä. Me olemme siis todella jo minimoineet sähkön kulutuksen. Nopea laskutoimitus osoitti, että parin päivän kuluessa olisimme kokonaan ilman sähköä. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen, ja niitähän saa, kun osaa soittaa oikeaan numeroon. Siitä numerosta vastasi Finngulfin sähkömestari Jarmo. Kello Suomessa oli melkein puoliyö. Kahdenkymmenen minuutin puhelu ja pelko oli poissa. Vika olikin akkumonitorin lataustason näytössä. Akuissa olikin siis reilusti enemmän henkeä mitä luulimme. Kapun yöuni tuli pelastettua.
Torstain ja perjantain välisen yön etenimme taas ilman spinnua, mutta kelasimme silti vauhtia 7 solmua. Yksi kansivahti riitti ja muut pitivät silmäsairaalaa. Perjantaina nostimme kevyen tuulen spinnun, jossa neliöitä on enemmän kuin suurperheen arava-asunnossa. Leikkasimme kevyesti ja Melinan loki naputti tasaista 6,5 solmua. Tuulta oli saman verran metreissä. Aika ajoin kannelta kuului kovaa meteliä. Joku oli nähnyt veneen horisontissa. Olimme lähimmillään vain muutaman mailin etäisyydellä, mutta kaikki veneet jäivät tunnistamatta.
Lauantai 3. päivä joulukuuta sama meno jatkui. Aamupalan jälkeen kiskaistiin kevyt spinnu vetämään ja genu hurisemaan peräportaalla. Kuuma päivä oli tarjolla. Aamu yhdeksältä ulkona oli jo 28 astetta ja puolelta päivin veneen sisällä 32 astetta. Ystävät lähettivät sähköposteja, joissa kerrottiin pienen pohjoisen maan räntäsateista. Meille olisi hetken kelvannut yksi sellainen. Kalastusmestari uitti uskollisesti viehettä. Yksi iso oli päässyt edellisenä päivänä karkuun. Nyt illalliselle oli tilauksessa päivän kalaa; 10 kilon tonnari.
Försti ja Hanna toimivat koko ajan aluksen muonitusmestareina. Joka aamu kahdeksan jälkeen nautimme yhdessä kunnon aamupalan; milloin puuroa, milloin pekonimunakkaan, milloin mysliä. Kevyt lounas oli iltapäivän alussa ja ennen iltapimeää oli kahden, joskus jopa kolmen ruokalajin hieno illallinen. Ne olivat aina upeita hetkiä yhdessä. Vahdit kiersivät, tunnit kiisivät, päivät vaihtuivat. Olimme alkaneet elää omaa säännöllistä merielämää, johon eivät maalliset murheet liittyneet. Lauantai iltana 3. joulukuuta oli luvassa seuraava juhla. Silloin meni viimeinen tonni rikki. Maaliin alla 1000 meripeninkulmaa. Vielä ei kaivettu fendareita.
Kaikki kuvat © Liukkonen.
ARC 2005
Melinan etenemistä voi seurata ARC:n järjestäjien sivulta www.worldcruising.com / ARC 2005. Veneluettelosta voi klikata nimellä Melinan sijainnin ja sijoituksetkin päivittyvät koko ajan. Raportoimme Melinan matkasta myös Yachting Worldin web-sivuille pari kertaa viikossa.