St.Martin - Bermuda 9.-20.5.2006

St.Martin • Bermuda

Päivitetty: 20.05.2006

11.05.2006 Matkalla Bermudalle; hiljainen yö tyhjällä merellä.

Tiistai 9. päivä toukokuuta valkeni kauniina ja aurinkoisena. Parin edellisen päivän mustat pilvet rankkoine kuurosateineen olivat vain muisto, kun Melina lipui Fort Louisin marinasta ulos ja otti kurssin pohjoiseen. Suora matka Bermudalle oli vajaa 900 merimailia ja tarkka kurssi 355 astetta. Keulaan avattiin rullagenua kokonaan ja isoon laitettiin yksi reivi, jotta meno vajaan kymmenen metrin itäkoillistuulessa olisi helppoa, mutta vauhdikasta. St. Martin katosi horisonttiin tiistai-iltana ja ympärillä oli taas pitkästä aikaa pelkkää valtamerta. Ekan yön aikana tuuli kiertyi hieman enemmän itään, joten kyllä meidän kelpasi. Vauhtia 7-8 solmua ja kokka osoitti Bermudalle.

Illan pimetessä aloitimme vahtijärjestelmän, joka oli sama kuin ARC:n aikana. Kannella oli kaksi töissä ja toiset kaksi olivat vapaalla. Jokaisella oli neljän tunnin vahtivuoro, jossa vahtikaveri vaihtui puolivälissä. Alkuillasta yksi vahtijakso oli vain kaksi tuntia, joten koko systeemi kiersi vaihtaen jokaisen vahtivuoroaikoja päivittäin.

Hyvää menoa kesti 30 tuntia, sillä keskiviikkoiltana tuuliosasto meni kiinni. Totaalisesti. Iltapäivän kuluessa tuuli oli koko ajan heikentynyt ja nyt oli Volvon vuoro näyttää osaamistaan. Säädimme koneen käymään 1800 kierroksella, jotta kulutus olisi nafti kolme litraa tunnissa. Yöksi kannelle jäi vain yksi henkilö kahden tunnin vahtiin, joten muilla oli periaatteessa jopa kuuden tunnin vapaavahti. Aika helpolta kuulostavaa menoa ja niin se olikin. Yöllä kuukin loimotti siihen malliin, että melkein tarvitsi aurinkolasit.

Torstaina aamupalan jälkeen tuulimittarin eka numero oli ajoittain kolmonen ja suunta luoteesta. Ei täällä kuuluisi koskaan tuulla luoteesta, ei ainakaan tuulikarttojen mukaan, mutta niin se vaan oli. Aloimme hiipiä seilein välillä pohjoiseen, välillä koillisen, välillä luoteeseen, välillä ei minnekään. Meno oli kuin Päijänteen pusikkopurjehduksessa, aallokko oli vain pienempi. Lisäksi vastassa oli reilun solmun vastavirta, jonka alkuperää ihmettelimme joukolla. Välillä volvoilimme tunnin verran ja taas yritimme luovia sinne tänne. Illansuussa peli vihellettiin poikki ja aloimme moottorimarssin, jota kesti aamuun asti.

Perjantaina tuuli oli vaihteeksi lounaassa, joten kevyen tuulen spinnu sai tuuletusvuoron. Heti noston jälkeen tuuli siftasi länteen, joten pääsimme ajamaan noin 60 asteen suhteellisella tuulikulmalla. Hienoa, sillä sehän oli paras suunta saada spinnu pysymään vedossa kolmen metrin tuulessa. Ennen puoltapäivää tuulimittarin eka numero oli pysyvästi ykkönen. Satakuusikymmentä neliötä kevyttä nailonia roikkui murheellisen näköisenä mastossa. Spinnu tuli alas ja naftapasaati alkoi kuljettaa Melinaa taas pohjoiseen.

Kapu aloitti Antin kanssa tieteelliset tutkimukset, joiden tavoitteena oli selvittää millä nopeudella ajaminen olisi taloudellisinta. Eli millä kierrosluvulla dieseliä riittäisi pisimmälle. Kokeilimme kierroksilla 1200, 1400, 1600, 1800, 2000 ja 2200, joilla kaikilla mittasimme aluksen nopeuden gps-lokilla. Volvon manuaaleista löysimme kulutuskäyrän eri kierroksille, joten loppu olikin Antin heiniä. Insinöörimies esitteli vartin päästä taulukkokuvat, joiden perusteella päätöksenteko oli helppoa. Taloudellisinta oli ajaa 1200 kierrosta koneessa, jolloin nopeus oli neljä solmua, mutta kulutus vain kolme desiä maililla eli 1,2 litraa tunnissa. Nopeuden nostaminen kuuteen solmuun kasvatti kulutuksen yli kolminkertaiseksi. Vastaavasti edullisin neljän solmun nopeus tarjosi täysillä 300 litran tankeilla noin 1000 merimailin toimintasäteen, joka lyhenisi noin 400 mailiin kuuden solmun nopeudella. Nopea laskutoimitus osoitti, että meillä oli jäljellä noin 150 litraa dieseliä ja matkaa noin 500 mailia. Yhtälön lopputulos ilahdutti; pystyisimme ajamaan neljän solmun nopeudella melkein Bermudalle asti. Ja se voi olla lähellä, koska kahden kolmen seuraavan päivän tuuliennusteet olivat samanlaiset; vasta- ja myötätyyntä vuorotellen.

Päivän piristeeksi kaivoimme Yazy-nopat kehiin ja aloimme kalistella. Kolme peliä hoitui kapun komennossa, mutta revanssia vaadittiin. Perjantain ja lauantain välinen yö oli erityisen upea. Täysikuu valaisi sileää valtamerta, jota Melina halkoi hiljaa. Myös kone kävi hiljaa, olihan pytyssä vain 1200 kierrosta. Kaukaa tuleva valtameren maininki keinutti alusta kevyesti, mutta muuten mikään ei häirinnyt rauhaamme. Olimme yksin.

Lauantaiaamuna jatkui tasainen dieselin hyrinä Melinan konehuoneessa. Ajoimme neljän solmun nopeudella kohti Bermudaa. Ainoa piriste puuduttavaan menoon oli muutaman mailin päässä motoroiva purjevene, jota kaikki halusivat kiikaroida. Kaksi trombiakin kasvoi tumman pilven laidasta, mutta ne olivat onneksi usean mailin päässä ja kuolivat kymmenessä minuutissa.

Kymmenen pintaan tuuli virisi tummien pilvien alla ja aloimme taas seilata avotuulta genua puomilla. Muutama tiukka sadekuuro huuhteli kannen ja virkisti kansivahdin. Etelänpuoleinen henkäys kuljetti Melinaa kolmen neljän solmun vauhdilla, mutta melkein koko päiväksi saimme solmun vastavirran, vaikka alueella pitäisi olla noin puolen solmun myötävirta pohjoiseen. Se näkyi numeroissa; DTW eli etäisyys Bermudan edessä olevaan reittipisteeseen lyheni vain noin 100 mailia vuorokaudessa.

Matkan kuudes päivä sunnuntai oli valoisa alusta alkaen. Täysikuu valaisi merenpinnan yöllä, joten meno oli helppoa ja maisema kaunista. Kuun valossa pystyi melkein lukemaan kirjaa kannella. Aurinko nousi puoli kuudelta, jolloin lämpötila oli +24 C. Päivän mittaan tuulimittari tarjoili parastaan ja etenimme hetken 7-8 solmun vauhdilla. Hiipimisen jälkeen se tuntui huimalta menolta niin kauan kuin sitä kesti. Illalla olimme palanneet normaaliin menoon. Tuulta muutama metri nokasta ja vauhtia muutama solmu. Matka Bermudalle lyheni huimat kaksi mailia tunnissa.

Useimmiten pidimme yhden hengen kansivahtia, jolloin vapaata jäi kaikille runsaasti. Päivärytmi sisälsi aamupalan, lounaan, päivällisen ja pieniä herkkuja väliin. Loppuaika kului nukkuessa tai lukiessa. Voimistelu jäi vähiin. Antti yritti useamman kerran uittaa erilaisia mustekaloja veneen perässä, mutta Ahti ei suonut antejaan. Ehkä vika oli vauhdissa, jota oli liikaa tai liian vähän. Tai ehkä syötti oli väärän värinen tai "Nyt nappaa" -kalakalenterissa oli merkintä: kala ei käy nyt pyydykseen.

Sunnuntai-iltana olimme kypsiä painamaan Volvon start-nappia, mutta vain pari tuntia myöhemmin ennen puolta yötä oli stop-napin vuoro ja hiipiminen jatkui vuorokauden verran lisää. Tuuli pysyi pohjoisessa sektorissa eli luoteen ja koillisen välillä vaihdellen kahdesta neljään metriin. Melina eteni kolmen, hetkittäin melkein viiden solmun nopeudella. Vastavirta vei taas todellista nopeutta, joten matka Bermudalle lyheni kovin, kovin hitaasti. Päivän tilastomerkintöjä olivat yksi purjevene horisontissa, yksi laiva mailin päässä ja illalla tehtiin vielä yksi venda. Eli suhteellisen monipuolinen päivä. Yöllä tuulimittari pysyi tukevasti yhden ja kahden metrin välillä, joten taas alkoi naftapasaati puhallella hiljaa sillä 1200:n kierroksen teholla.

Nyt yöt alkoivat olla viileitä, tai siis suhteellisesti ottaen viileitä. Lämpömittari näytti +21 C, mutta Caribian lämpöön tottunut kapu kaivoi komerosta pitkät housut ja tuulitakin. Pitkälahkeiset olivat olleet viimeksi päällä jossain Euroopan reunalla edellisenä syksynä. Miltähän -21 C tuntuu kaiken tämän jälkeen?

Tiistaina tuli viikko täyteen lähdöstä. Volvo hyrisi tasaisesti ja nyt etenimme vuorostaan myötävirrassa viittä solmua kohti reittipistettä. Aamuyöstä saimme Melina Onshore Support Teamin sääennusteen parille seuraavalle päivälle. Aluksi ei mitään, sitten nopeasti voimistuvaa etelänpuoleista tuulta, joka reilun vuorokauden jälkeen olisi jopa yli 30 solmua. Tilasimme uudet tuulikartat satelliittipuhelimen meiliohjelmalla ja ne tosiaan kertoivat totuuden. Bermudan luoteispuolelle oli kehittymässä kunnon myrä, jossa tuulta oli tarjolla myrskylukemissa. Tiistaina puolilta päivin meillä oli matkaa jäljellä Bermudalle noin 100 mailia eli ehtisimme sinne keskiviikkona, toivottavasti ennen puolta päivää. Viimeistään silloin valtamerellä alkaisi olla aika epämukavaa.

Iltapäivällä kaivoimme nopat kehiin. Ehdimme pelata pari kierrosta Sadun näyttäessä mallia ennen kuin illan suussa tuuli vihdoin käynnistyi. Ensin kolme metriä, sitten viisi, kohta yhdeksän ja illan pimetessä reilusti yli kymmenen. Seuraavana aamuna pitäisi olla melkein tuplasti. Laskimme ison ja latasimme genuan puomille, koska muutaman tunnin jälkeen näillä nuoteilla olisi tarjolla seitsemän kahdeksan solmua, joilla saapuisimme Bermudan mataliin vesiin aamun valjettua. Yö oli jo melkoista keikutusta nopeasti kasvavassa aallokossa. Autopilot veivasi ruoria vaivatta, koska iso ei ollut painamassa. Aamun valjetessa Bermudan ranta tuli näkyviin ja seitsemältä kelasimme jennin sisään ja ajelimme kapeasta aukosta St.George Harbouriin. Vhf-puhelimella saimme ajo-ohjeet tullilaituriin, johon kiinnityimme puolituntia myöhemmin. Lokissa oli 940 merimailia ja aikaa kului 7 vuorokautta 19 tuntia 30 minuuttia. Pari päivää aiemmin lähteneet suomalaisveneet (Vindö ja pari Jon kolmekolmosta) taittoivat matkan melkein vuorokausi nopeammin. No se ei ollut ainakaan Finngulfin vika.

Nyt satamatoimiston luukulla nähtiin sekin ihme, että virkailija halusi nähdä koko miehistön ja todeta passikuvan ja todellisuuden välisen eron. Kaikkien piti vielä erikseen täyttää maahantulolomakkeet ja Melinasta tehtiin vielä muutama sivu lisää. Sen jälkeen meidät häädettiin laiturista etsimään ankkuripaikkaa St.George Bayn reunasta. Iloksemme laiturilla oli Mr.Bernie, joka hoitelee paikallisten pienten marinoiden varauksia ja muutenkin opastaa ystävällisesti uusia tulijoita. Hän valitteli laituripaikan puutetta ja suositteli ankkurointia lahden vastarannalle. Teimme ohjeen mukaan ja ankkuroimme viimeisen päälle huolella; kaikki 50 metriä kettinkiä ulos kuuden metrin syvyyteen ja lopuksi kiskoimme ankkuria koneella taaksepäin ajaen niin että se upposi varmasti syvälle saviseen pohjaan. Tämä kaikki sen takia, että silloin tuuli jo 13-15 metriä sekunnissa ja seuraavaksi yöksi luvattiin puuskia aina 25 metriin asti.

Nyt oli aika ottaa se perinteinen, vaikka kello ei ollut vielä puoltapäivää. Olimme selvittäneet ekan osuuden hitaasti mutta helposti. Kaikki olivat virkeitä ja vene oli tip-top kunnossa vajaan tuhannen mailin jälkeen. Nyt vaan odottelimme kuinka kovaksi keli kehittyisi seuraavien tuntien aikana. Samalla siunailimme ajoitustamme; vuorokausi lisää merellä olisi tarjonnut aika kovaa kyytiä.

Torstai-illan pimetessä alkoi tapahtua. Ensin alkoi sataa, sitten alkoi sataa kaatamalla ja sitten vettä tuli taivaallisesta painepesurista, parhaimmillaan viisi senttiä tunnissa. Kansi tuli todella huuhdeltua, josta esitämme nöyrimmät kiitokset palveluntuottajalle. Samalla tuulimittari alkoi vinkua melkein 20 metriä ja Melina tempoili ankkurissa laidalta toiselle kuin vihainen sonni liekassa. Aluksi kävimme vähän väliä katsomassa pimeyteen onko kaikki ok. Ovatko vieressä olevat muut veneet samalla etäisyydellä? Kaikki oli hyvin ja mekin painuimme komeroihin nauttimaan pitkästä yöunesta. Se tosin katkesi aina, kun oikein ujelsi ja keulan ankkurikettinki rohisi. Jossain aamuyön hetkinä gps:n ankkurivahti piipitti ilmoittaen meidän liikkuneen yli 150 jalkaa. Se johtui vain tuulen suunnan muutoksesta. Bruce piti kuin tauti. Joillakin asiat eivät olleet yhtä hyvin. Antti ja kapu seurasivat aamun valjetessa puolisen tuntia yhden jenkkiveneen yritystä saada ankkuri pitämään. Ei onnistunut. Lopuksi sen ankkuri oli ristissä toisen veneen kanssa ja kohta molempien veneiden kansilla oli runsaasti väkeä goretexit niskassa. Keli jatkui märkänä ja kovatuulisena puoleen päivään asti, jolloin pieni läntti sinistä taivasta tuli esille. Meille kuvio sopi oivasti; kaikki nukkuivat melkein kymmeneen eli melkein puoli vuorokautta.

Torstai iltapäivänä keräsimme ison pyykkisäkin mukaan ja lähdimme kylille. Kapu kumiveneellä pyykkipussin kanssa ja muut kävellen kiertäen lahden toiselle puolelle. Pesulakin löytyi, mutta palvelupuoli oli jo kiinni. Niinpä försti ja Satu lukivat ohjeet kahteen kertaan, sitten käytiin vaihtamassa sopivia seteleitä ja kolikoita koneisiin ja kohta meillä oli taas kassillinen puhdasta ja raikasta tavaraa. Tapasimme myös muiden suomalaisveneiden miehistöjä, jotka kertoilivat omasta tulostaan Bermudalle ja aikatauluistaan jatkaa Azoreille. Melina taitaa taas lähteä takaa-ajoon. Katsotaan nyt miten tällä kertaa käy.

Perjantaina päätimme katsastaa saarta. Vaihtoehtoja oli kaksi. Päivälippu busaan, jolla saisi ajella mielenmäärin ympäriinsä tai sitten vuokraskootterit. Försti epäili skootteria tai oikeastaan kapun kykyä ajaa skootterilla vasemmanpuolisessa liikenteessä kapeilla autojen täyttämillä kujilla. Antti oli vapaan kulkemisen kannalla, joten vuokraskootterit voittivat. Antti ja kapu astelivat vuokraamon tiskille ja försti vastapäiseen kirkkoon tekemään pari Ave Mariaa.

Bermudan saari on saanut nimensä espanjalaisen kapteeni Juan de Bermudezin mukaan, joka seilasi näillä vesillä 1500-luvun alussa. Saaren asutus alkoi 100 vuotta myöhemmin, kun englantilainen alus toi saarelle ensimmäiset asukkaat. Tänä päivänä saarella asuu 60.000 henkeä ja saari on hyvin suosittu turistikohde. Nytkin satamassa ja lähikaduilla pyöri satoja ja satoja matkustajia isosta risteilijästä. Heidät oli helppo tunnistaa; reilusti yli 100 kiloa valkoista lihaa. Saaren ovat löytäneet myös golfaajat, joille on tarjolla kuusi upeaa kenttää. Purjehtijoille Bermuda on aina ollut tärkeä etappi. Yhdysvaltain itärannikolta on matkaa 600 mailia, joten tänne seilaaminen on jo kunnon offshore meininkiä. The Bermuda Race onkin yksi maailman tunnetuimpia avomerikisoja, onhan sitä seilattu jo yli 100 vuotta. Nykyisin lähtö on Newportista ja maali St.George Harbourin edustalla. Kisassa ovat mukana kaikki maailman huippuvärkit, isot ja pienet. Puikoissa tietysti maailman parhaat ammattipurjehtijat, ellei VOR-kisa tai Americas Cup satu samaan aikaan.

Bermuda on myös oiva välistoppi paluumatkalla Eurooppaan. Suorin reitti Caribialta Azoreille on toki 500-600 mailia lyhyempi, mutta toisaalta kun täälläpäin maailmaa nyt oli, niin mukavahan tämäkin saari oli nähdä. Bermuda oli muutenkin oikein positiivinen ylläri. Saari oli kaunis, ympäristö hyvin hoidettu ja kaikki rakennukset hienossa kunnossa. Erikoisuutena olivat talojen katot. Jokaisen talon, ison ja pienen, katto oli malliltaan samanlainen ja valkoinen.

Perjantaina tapasimme myös Mr.Bernien, jolta onnistuimme kinuamaan laituripaikan pienestä Captain Smoke´s Marinasta, joka oli nimensä mukainen. Savu haisi edelleen, koska marinan päärakennus oli palanut poroksi kolme viikkoa aiemmin. Nyt jäljellä oli vain hiiltyneet seinät ja piha täynnä palojätettä. Vessa ja vesiposti sentään toimivat ja yhdestä tolpasta saatiin sähköä, joten täyden palvelun marinahan se oli.

Lauantai oli sitten kiireinen päivä. Antti ja försti lähtivät aamulla skootterilla lahden toisella puolella olevaan hypermarkettiin, josta tuli kunnioitusta herättävä kuorma muonaa ja juomaa. Kauppa tarjosi taas kuljetuksen rantaan, joten kantamisen ilo jäi vähäiseksi. Seuraavaksi vierailimme paikallisella Shellillä, jossa Melina sai tankit täyteen dieseliä. Kyllä Volvon taas kelpaa hurista. Vettä varasimme tietysti kaikki 650 litraa tankkeihin ja vielä 120 litraa pulloissa juomavedeksi. Kaikki tavaran lastaus sujui jo melkein rutiinilla ja iltapäivän lopulla kaikki oli valmista. Enää piti ehtiä nettikahvilaan lähettämään Melinan lokikirjan päivitys. Illalla kävimme oikein ulkona syömässä; peräruoka oli taas kapun mielestä parasta.

Paluumatkan toinen ja pisin osuus on noin 1800 mailia ja arvioimme, tai siis toivomme, selviävämme siitä kahdessa viikossa. Olisihan se hienoa saapua perille marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä, jolloin koko Suomi liputtaisi Melinan saapumista Azoreille.

Kaikki kuvat © Liukkonen.