Moraira - Mallorca 7.-11.9.2005

Moraira 7.9. • Formentera 8.9. • Ibiza 10.9. • Mallorca 11.9.

Päivitetty: 17.09.2005

07.09.2005 Morairan travel lift 7.

Puerto de Moraira oli kylä ja satama, joka teki meihin syvän vaikutuksen. Se sijaitsee Espanjan kaakkoiskulmassa Alicantesta noin 50 mpk koilliseen. Satama oli erittäin suojainen kaikilla tuulilla ja sieltä löytyivät kaikki palvelut. Päätimme viettää siellä toisenkin päivän, sillä ensimmäisen kerran tuntui siltä, että tässä paikassa voisi viihtyä muutenkin. Kylä nousi kauniisti vuoren rinteitä pitkin ja vain kaksi korkeaa kerrostaloa rikkoi tyylikkäiden villojen ja bungalovien harmonian. Maisemat rannalta olivat huikean hienot. Korkeat jyrkkäreunaiset vuoret nousivat sinivihreästä merestä ja siellä täällä valkea hiekkaranta pilkotti kallioiden välissä. Massaturismi oli jossain muualla, täällä oli vielä hiljaista ja rauhallista.

Rannasta löytyi myös iso 50 tonnin travel lift. Potkurin korroosionestosinkkien uusiminen alkoi kiinnostaa. Veneen nosto maksaisi 60 euroa, jos sen ei tarvitse olla ylhäällä kuin 15 minuuttia.
Näillä ehdoilla kaupalliset neuvottelut sataman toimistossa johtivat nopeasti tulokseen. Seuraavana aamuna satoi vettä ensimmäisen kerran Lissabonin jälkeen, mutta Melina oli nostoaltaassa valmiina kello 8. Liinat alle, nosto ylös ja siirto viisi metriä. Viisi minuuttia. Kapu vaihtoi potkurisinkit. Viisi minuuttia. Veneen siirto altaan päälle, lasku ja liinojen irrotus. Viisi minuuttia. Peli meni tasan ja 60 erkkiä vaihtoi omistajaa.

Iltapäivän lopulla försti tuli pyöräilemästä ja kertoi uutisen. "Jos jossain maailmassa pitäisi olla residenssi, niin nyt olen löytänyt sen." Puoli tuntia myöhemmin olimme Morairan kylän rinteessä suoraan sataman yläpuolella osoitteessa Calle Oceano Antarctico 1. Se Vende -kyltti seinässä antoi oikeuden kurkkia aidan yli. "Täydellinen" totesi Kapukin. Varttitunnin ihailimme taloa, puutarhaa, maisemaa. Sitten palasimme maanpinnalle ja pyöräilimme kylän keskustaan. Mutta kuinkas ollakaan. Mellini Internacionalin toimisto osui suoraan silmiin; juuri niiden nimihän oli ollut myytävänä kilvessä. Ei siinä voinut muuta kuin mennä sisään ja yrittää esittää rikasta. Talo oli tullut vasta pari päivää sitten myyntiin ja myyntikilpikin oli kiinnitetty seinään tänä aamuna. Valitettavasti heillä ei ollut vielä mitään esitettä, mutta myyntipäällikkö tulisi kyllä seuraavana aamuna paikalle ja mielellään esittelisi talon paikan päällä. Onneksi meidän piti lähteä aamulla ja niin jäi talo ostamatta… Mutta mieleen se jäi.

Aamulla otimme kurssin kohti Ibizan ja Formenteran välistä kapeaa salmea, jonne matkaa oli reilu 60 meripeninkulmaa. Lounainen alkoi puhallella jo aamupäivästä ja matka alkoi joutua. Iso ja genua puomilla kiskoivat Melinaa noin 8 solmun keskinopeudella itään. Försti ajoi taas pohjat; 11,6 solmua.

Saarten lähestyessä päätimme mennä ensin tutustumaan Formenteraan, jonka satama Puerto de Sabina näytti sopivan suojaiselta tälle tuulelle. Tilaa tuntui olevan ja hetken pyörimisen jälkeen satamapoika osoitti väljää paikkaa kahden jahdin välissä. Siihen koloon olisi peruuttanut jo katinkin. Nopea tilannearvio osoitti, että nyt alkoi Melina kutistua. Olimme sataman pienimpiä veneitä. No rohkeasti vaan capitanariaan tekemään paperit kuntoon. Tyylikäs, pyöreää majakkaa muistuttava, parilla virkailijalla ja tietokoneilla varustettu ilmastoitu toimisto antoi jo viitteitä. "Wellcome Sir, one night, water, shower, electricity. It makes 92 euros, Sir". Kapun mustat aurinkolasit estivät virkailijaa näkemästä kipparin silmien suurenemisen tämän yrittäessä samalla pitää naamaansa peruslukemilla. Köyhät kyykkyyn sanonta alkoi purra. Onneksi Visa kelpasi.

Aamulla päätimme olla reippaita. Kasasimme venefillarit, vaikka rannassa oli kymmeniä skootterivuokraamoja tarjoamassa kulkupeliä päiväksi 20 eurolla. Försti oli jo ehtinyt tehdä nuotit, joilla matkaa kertyisi lähes parikymmentä kilometriä. Hetken Kapu mietti vielä skootteria, mutta sitten muistui mieleen Satujumppa ja superloistavan Majan kuntoiluohjeet. Siellä ne kaveritkin Esportissa olivat jo aloittaneet syyskauden kuntoilun, ja täällä vain kannella maataan ja matkustetaan. Ei muuta kun fillarin selkään ja vauhdilla saarta kiertämään.

Vajaa neljä tuntia myöhemmin tulimme hikisinä rantaan ja käytimme suihkupolettimme. Huippukalliin sataman vastineena oli tarjolla parhaat suihkutilat, mitä missään olemme tavanneet. Vettäkin tuli tasan viisi minuuttia.

Seuraavan yön päätimme viettää ankkurissa. Pyöräilyretken aikana olimme löytäneet erinomaisen ankkurointialueen, joka oli pitkän niemenkärjen leessä, mutta silti tuuli puhalsi virkistävästi matalan niemen yli. Me emme olleet ainoa vene, jolla oli sama ajatus. Hetken katselimme ankkuripaikkaa, ja sitten päätimme mennä yhden vähän isommalta näyttävän viereen.

Valkoinen hiekkapohja näkyi 8 metrin syvyydessä ja ankkurin tarttuminen pohjaan oli helppo todeta kannelta. Sen jälkeen biminikatoksen jatko-osa istumakaukalon suojaksi, windscooper keulaluukkuun, ulkopöytä paikalleen ja nostimet hiljaiseksi. Kun kaikki oli valmista ja se melkein pakollinen geetee edessä, oli aika tarkastella ympäristöä. Se vähän isompi oli puolen kaapelin päässä vasemmalla. Vaivihkainen kiikarointi varmisti, että nyt oli oculaareissa suurin purjevene, mitä Kapu oli koskaan omin silmin nähnyt. Espanjan kuninkaallisen pursiseuran perälippu oli kahdenhengen pussilakanan kokoinen. Keula huiteli jossain neljässä metrissä ja saalinkeja löytyi yhteensä seitsemän paria kahdessa mastossa. Vähintään 150 jalkaa oli Kapun arvio. Aloimme kutsua huvijahtia "Kunkun veneeksi", sillä ei sitä pienemmät tirehtöörit tuollaisen kannelle kelpaa.

Lauantai valkeni aurinkoisena ja kuumana. Lounaistuulikin oli hiipunut noin neljään metriin. Hyvä päivä hiipiä 10 mailia Ibizan rantaa. Se ei meille kuitenkaan ihan riittänyt, joten ajelimme vielä saaren itälaitaa eteenpäin toiset 10 mailia. St. Eulalian kohdalla jäimme aallonmurtajan eteen ankkuriin nauttimaan iltapäivän uinnit ja lounaspatongit. Vieläkään ei malttanut mennä rantaan, joten jatkoimme San Vicenten lahdelle Ibizan koilliskulmaan. Laskimme ankkurin tyyneen veteen ja aloimme ihailla kauniita taloja ja komeita vuoria, jotka kiertyivät lahden ympärille. Taas säästyi aika monta euroa parempaan käyttöön.

Syyskuun 11. päivä. Neljä vuotta USA:n tragediasta. Tasan kolme kuukautta siitä, kun huvijahti Melina lähti Haukilahden satamasta. Koko Välimerenpurjehduksen itäisin kohde oli suunnitelmien mukaan Mallorcan saari. Sinne olisi mukava saapua kolme kuukautta lähdön jälkeen. Tämän tavoitteen välissä oli vain 52 meripeninkulmaa kevyttä pohjoistuulta, joka tarkoitti noin 40-60 asteen suhteellista tuulikulmaa. Paras mahdollinen yhtälö.

Ensimmäinen paisti nähtiin heti purjeiden noston jälkeen. Kapu kiikaroi kohdetta ja antoi arvionsa "45 jalkaa, ranskalainen". Försti alkoi ajaa käsin, sillä nythän oli tosi kyseessä. Kapu kävi oikein tutkalla mittaamassa etäisyyden kohteeseen ja vahvisti paistin olevan 1,5 mpk edellä ja samalla kurssilla. Seuraava vartti sujuikin purjetrimmien hakemisessa. Hyvin lähti Finngulf kulkemaan. Tuulta 3,6 metriä sekunnissa, lokissa 5,3 solmua. Puolen tunnin takaa-ajon jälkeen Kapu mittasi tutkalla etäisyyden; tasan 1 maili. Ja niinhän siinä kävi, että solmun nopeuserolla paineltiin ohi tuntia myöhemmin. Mallorcan päässä venettä ei näkynyt edes kiikarilla.

Mitä lähemmäs Mallorca tuli, sitä enemmän veneitä alkoi näkyä. Ensimmäisen kerran koko Välimeren alueella näimme merellä runsaasti veneitä. Tähän asti vain satamissa on ollut ahdasta. Palman lahden reunassa on useita mukavia ankkurilahtia, joista valitsimme satamakirjan perusteella Cala Portalsin. Ei ollut huono valinta; pieni, suojainen, rauhallinen, kaunis ympäristö.

Aamulla mietimme aikataulujamme ja totesimme tyytyväisenä, että nyt meillä on reilusti aikaa lokoiluun. Suuntasimme keulan seuraavaan ankkurilahteen Mallorcan länsilaidalla. Päivämatkaa Santa Ponsan lahdelle kertyi 8 mailia, uusi ennätys sekin.

Ponsan lahti on melko laaja, mutta antaa hyvän suojan muilla paitsi läntisillä tuulilla. Kirkas vihreä vesi, valkoinen hiekkapohja, yhdellä sivulla hotellit, toisella biitsi ja kolmannella huviloita ja ravintoloita. Ei kovaäänistä musiikkia. Kelpo paikka viettää muutama "lomapäivä" ankkurissa.

Lomapäivä tarkoitti pyykinpesua ja veneen siivousta. Myös kumivene tuli tarpeelliseksi, sillä olimme olleet neljä päivää sitten viimeksi maissa ja kaupassakin pitäisi käydä. Kumiveneen, airojen ja ilmapumpun kaivaminen kaikkien muiden tavaroiden alta oli reilun kahden tunnin hikinen työ. Seuraavaksi totesimme, että uuden ilmapumpun virtakaapelien johto oli aivan liian lyhyt. Kumivene olisi pitänyt pumpata veneen sisällä, jotta virtakaapelien sakset olisivat yltyneet akkuun. Kaapeli piti siis jatkaa. Tämän takia veneessä pitää olla mukana huomattava määrä kaikenlaista tarviketta, varaosaa ja työkalua, joilla itse pystyy saman tien ratkaisemaan ongelmat. Kaupparetki tuli tehtyä, ja sitten pitikin jo levätä pari tuntia.

Päivä ankkurissa Ponsan lahdella tuntui niin mukavalta, että päätimme jatkaa samaan tyyliin. Puolen päivän jälkeen vuorten takaa alkoi kuulua kuminaa. Taivas oli tumma ja salamat leiskuivat. Biminiteltat, windscoopit ja muut "lisävarusteet" saivat äkkilähdön. Tuuli kierrätti venettä puolitoista kertaa ankkurin ympäri, mutta voimakkuus ei kertaakaan noussut yli 10 metrin. Muutamia sadepisaroita tippui kannelle ja kaikki tuntui olevan ohi. Mutta vain hetken, sillä puoli tuntia myöhemmin käynnistettiin taivaallinen painepesuri. Vene sai loistavan makeavesihuuhtelun, joka kajuutassa kuulosti samalta kuin auton sisällä huoltoaseman pesulinjalla. Kapun seuraavan päivän työt tuli hoidettua ylemmältä taholta. Kiitoksia vaan!

Santa Ponsan lahti ei ollut muutenkaan aivan turha paikka. Mallorcan historiaa tehtiin juuri täällä vuonna 1229. Katalonian kuningas Jaume I:n johdolla 15.000 sotilasta rantautui Ponsan lahdelle ja he valloittivat maureilta Mallorcan kristityille. Nyt 776 vuotta myöhemmin tapahtumaa juhlittiin viikon ajan moninaisin menoin. Oli värikkäitä kulkueita, konsertteja, uinti- ja rantapallokisoja, beach partyja melkein joka ilta ja koko homma huipentui tietysti massiiviseen ilotulitukseen, kuinkas muuten.

Kaikki kuvat © Liukkonen.