Hampuri - Den Helder 25.-28.6.2005

Hampuri 25.6. • Cuxhaven 26.6. • Den Helder 28.6.

Julkaistu: 30.06.2005

28.6.2005 Vapaavahti Pohjanmerellä.

Viikko Hampurissa voi jonkun mielestä kuulostaa kivaltakin, mutta kipparille teki melkein kipeätä maata samassa satamassa päivästä toiseen ja vielä paahtavassa helteessä. Karibiaa varten teetetty biminikatos viritettiin jo toisena päivänä käyttöön ja se osoittautui erinomaiseksi varusteeksi. Sen alla kelpasi kuunnella kelluvien laiturien metallisiltojen kirskuntaa aamusta iltaan. Muuten satama oli oivallinen, aivan kaupungin sydämessä ja hyvä supermarket 200 metrin päässä. Lähin ravintola kolme metriä keulasta. Turistibussikierros, metromatkailu, polkupyöräily ja runsas kävely kuuluivat päivien ohjelmaan. Hampurin tunnetuin nähtävyys huvikatu Reeperbahnkin oli vain 10 minuutin kävelymatkan päässä. Window shopping -kaupat olivat auki vähän myöhempäänkin.

Gastit Harri ja Mauri lentelivät alkuviikosta 79 € halpalennolla Suomeen ja vihdoin koitti Juhannusaattoaamu, jolloin försti vastaavasti lenteli Hampuriin ja astui Melinan kannelle kello 10. Kippari oli luutunnut veneen sisältä ja päältä, pilssikin oli kuin nuoltu. Parin viikon pyykit oli pesty ja kuivattu pienessä itsepalvelupesulassa, jossa turkkilainen rouva opasti kädestä pitäen kipparille aika vieraiden laitteiden toimintaa. Seuraava sopiva laskuvesi oli vasta seuraavan päivän aamuna, joten förstikin sai pikatutustumisen Hampurin kauniiseen kävelykeskustaan. Edellinen vähän erikoisempi Juhannus vietettiin pari vuotta sitten Shetlannissa, nyt siis Hampurin keskustassa.

Lauantai 25.6.

Suomen Juhannuspäivä valkeni suttuisena, harmaana ja viileänä. Matkaan päästiin ylävedellä kello 9, jolloin saimme myötävirran Volvon avuksi. Tuskin oli tuntia valuttu Elbeä alas, kun alkoi sataa ja ukkostaa. Vastainen tuuli nousi 15 metriin sekunnissa, jolloin biminikatoksen päälle kumilangoilla kiinnitetty aurinkopaneeli lähti lentoon. Vähän tuli kiire saada kallisarvoinen sähköntuottaja virtajohdosta vetämällä takaisin veneeseen. Vaatii näköjään vähän erilaisen kiinnityksen. Matkaa tehtiin melkein 12 mailia, kun saavuimme Hamburger Yachthavenin kohdalle. Tiukka oikea ja täysillä sisään, muutoin olisi poikittainen 5 solmun virta vienyt reunavallia vasten. Kuvion nimi oli nimitäin se, että toinen venepyörämme saapuisi vasta illasta Lauran ja Ramin kuriirikuljetuksena. Heidän automatkailunsa Euroopassa oli oivallinen keino saada fillari jälkikäteen mukaan. Kyseinen satama oli noin 2000 hampurilaisveneen kotipaikka kaikkine palveluineen. Monet tulivat viettämään viikonloppua veneelle, söivät ja nukkuivat siellä ja sunnuntai iltana autolla takaisin kotiin. Ei puhettakaan, että merelle tai siis Elbelle purjehtimaan. Vähän on meillä Suomen saaristossa erilaiset mahdollisuudet.

Sunnuntai 26.6.

jokiristeily myötävirrassa jatkui kohti Elben suiston ulointa kaupunkia. Cuxhaven oli ennestään tuttu paikka, jonne saavuttaessa virran suunta oli jo melkein 4 solmua vastainen. Taas pääsivät Volvon kaikki 75 konia töihin. Paikallinen Hanko on oikein mukava pieni rantakaupunki, jossa veneilijät jatkavat usein Helgolandin saareen noin 30 merimailin päähän. Muita ei sitten olekaan, joten siellä voi ruuhka-aikaan päästä kylkikiinnityksessä sijalle 24 tai sillain.

Oma reittimme suuntasi maanantai aamusta Itä-Friisien saarien ohitse länteen ja sieltä edelleen lounaaseen kaartaen kohti Saksan Borkumia aivan Hollannin rajalla. Aamun myötävirta kääntyi tietysti päivällä vastaiseksi ja kevyt luovi vei meitä hädin tuskin eteenpäin. Kryssikulma läppärin elektronisella kartalla näytti V-kirjaimelta. Pohjanmeren tuulikin vaihteli suuntaa kuin Saimaalla. Iltapäivän lopulla saimme hyvän luovituulen, joka puolen yön maissa toi meidät Borkumin tasalle. Mitä sitä vieraita satamia ihmettelemään keskellä yötä kun kerran oli mahdollista jatkaa rivakoituneessa tuulessa. Ykkösreivattu iso ja genua viisi kierrosta rullalla antoivat Melinalle juuri sopivan tehon, joka vei alusta 7-8 solmun vauhdilla eteenpäin.

Kippari oli Hampurin pitkinä päivinä lukenut satamakirjoja ja tutkinut karttoja huolella. Paikalliset saaret ja satamat eivät vaikuttaneet oikein meille sopivilta. Melinan 2,4 metrin syväys oli aikamoinen rajoite. Förstin toivomuksesta päätimme kuitenkin tiistaina aamupäivästä poiketa Tershellingin saaren pienessä satamassa, jotta jalat tulisivat koskeneeksi myös friisiläistä hiekkaa. Kahden kolmen tunnin kuluttua saavuimme monipuolisesti poijutetulle alueelle, jossa yksikään poiju ei ollut siellä missä sähkökartan mukaan pitäisi. Oma (tai siis lainaamamme) paperikarttammekin vuodelta 1982 oli aika suuripiirteinen. Poijurivien molemmilla puolilla oli todella saaria. Pienen pohdinnan jälkeen reitti vieressä olevien dyynien välistä löytyi ja Volvo puski kohti satamaa. Kipparin hermo petti vain kolme mailia ennen Tershellingin satama-allasta. Vesi oli koko ajan mataloitunut ja kaikuluotaimen näyttäessä 2,6 metriä meni pakki päälle. Nyt piti olla vielä ylävesi. Hiljaa hiivimme omia jälkiämme (eläköön elektroniset kartat) takaisin ja 5,5 tuntia myöhemmin olimme taas samassa paikassa kuin aamupäivällä ja nyt vuorostaan avotuulessa matkalla kohti 30 mailin päässä olevaa Den Helderiä.

Den Helder on kuninkaallisen laivaston päätukikohta, jossa sotalaivoissa löytyi. Paikallinen merisotakoulu pitää alueella suojaisaa satamaa, josta Melina sai hyvän kylkipaikan matkattuaan yhteensä 219 merimailia ja 36 tuntia Cuxhavenista lähdön jälkeen. Kahden hengen miehistöllä purjehtiminen on käytännössä yksinpurjehdusta vuorotellen. Me operoimme 4-5 tunnin vahtivuoroilla, jotta vapaavahdissa oleva ehtisi paremmin nukahtaa. Den Helderissä astuimme ensimmäistä kertaa oman veneen kannelta Alankomaiden maaperälle, joka oli myös koko matkamme ensimmäinen uusi valtio.

Hyvältä näytti, tosin vain pienen hetken. Kun köydet olivat asianmukaisesti kiinni jäi kippari vielä kannelle viimeistelemään fendareiden kiinnityksiä ja försti astui veneen portaita sisään kajuuttaan. Pohjanmeren suolaisuus oli tehnyt uusien purkkareiden pohjista niin liukkaat, että huonostihan siinä kävi. Försti liukastui toisella askelmalla ja putosi päistikkaa pentryn lattialle kyljelleen. Kolautti ensin takamuksen porrasaskelmalle, sitten kylkiluut ja vielä pään ja hampaat johonkin, toisen käden sormet jäivät vielä nurinpäin alle. Jos oikein huonosti olisi käynyt, meillä olisi nyt potilas, jolla on päässä avohaava, pari hammasta poikki, samoin muutama kylkiluu, lonkkamurtuma ja vielä sormi tai kaksi poikki. Mutta onni oli matkassa, ainakin osittain. Hetken kuluttua oikea pakara alkoi tuntua hyvin aralta ja sinne alkoi kerääntyä runsaasti verta. Puolen tunnin kuluttua pakara muistutti keilapalloa, värikin oli mustan kirjava. Lievä pahoinvointi ja huimaus pakottivat makuulle, sillä huomattava verimäärä oli siirtynyt pakaran täytteeksi tehden siitä myös hyvin kireän ja kipeän. Hoitona oli ensin jääpalapussi ja niiden sulaessa kaivettiin jääkaapista kylmät juomapullot, joilla paisunutta pakaraa paineltiin. Kylmä kuohuviinipullo pikkuhousujen alla näytti melkein huvittavalta vaikkei tilanne kyllä yhtään naurattanut. Aamun koittaessa potilas pystyi sentään omin avuin menemään veneen vessaan, josta hetken kuluttua kuului pehmeä mätkähdys. Kippari ryntäsi ovelle ja löysi förstin pyörtyneenä vessan lattialta. Hetkessä tilanne kuitenkin korjaantui ja försti kömpi melkein omin avuin punkan pohjalle. Tilapäinen anemia oli ilmeisesti syynä tähän episodiin, olihan niin suuri osa veren määrästä komistamassa toista päätä. Päivän mittaan tilanne tasaantui ja potilas alkoi virkistyä. Tarinan opetus on se, että suolavesi tekee kaikki pinnat erittäin liukkaaksi. Tästä eteenpäin kuljemme varmasti kannellakin paljon varovaisemmin.

Purjehdusystävämme Markku ja Pirkko saapuivat iltapäivällä FG 391 -veneellään satamaan matkalla Välimerelle ja niin Nayo sai paikan Melinan kyljestä. Veneethän ovat Haukilahden satamassakin muutaman metrin päässä toisistaan. Oikein leivoskahvit juhlistivat tapaamistamme, olihan kummankin veneen Espoosta lähdöstä kulunut jo muutamia viikkoja.

Kaikki kuvat © Liukkonen.