Gibraltar - Moraira 26.8.-5.9.2005
Gibraltar 26.8. • Fuengirola 27.8. • Almerimar 28.8. • Cartagena 2.9. • Torrevieja 4.9. • Moraira 5.9.
Päivitetty: 06.09.2005
31.08.2005 Alhambra.
Perjantaina elokuun 26. päivänä päätimme jättää hyvästit Gibraltarille ja jatkaa matkaa Välimerellä. Ison Kiven eteläkärjessä on Europa Point, jossa seisoo tietysti majakka ja löytyy sieltä Herculeksen pilaritkin muistuttamassa antiikin maailman reunasta.
Espanjan eteläreunassa puhaltelee normaalisti levante, joka on itäinen tuuli. Me saimme alkajaisiksi kuitenkin hienon lounaistuulen, joka vei meitä 8-9 solmun vauhdilla itään. Marbellan kohdalla tuuliosastolta loppui virta kuin avaimesta kääntäen. Me käänsimme Volvon avaimesta ja tunnin motoroinnin jälkeen saimme uudestaan parin tunnin ajaksi hyvän myötäisen. Sen voimin seilasimme Fuengirolaan, jonne matkaa Gibraltarilta kertyi reilu 50 meripeninkulmaa. Taas oli rannassa suomalaisväriä ja ensimmäiset sanat laiturilla käytiin kotimaisella. "Kauanko kesti tulla Lissabonista tänne?" Kapu vastasi vähän hämmästyneenä "pari viikkoa". Kaveri kertoi häneltä menneen siihen vuoden. Sen jälkeen hän oli kuusi vuotta kierrellyt ympäri Välimerta ja nyt viimeiset kuusi vuotta asunut veneessä täällä Fuengirolassa. Meille riitti yksi yö.
Kuuma päivä ja liian kevyt myötäinen. Siinä on yhdistelmä, joka saa hien nousemaan pintaan. Myös Volvo kävi kuumana ja me soittelimme, tai siis försti soitteli rannan satamia ja kyseli laituripaikkoja. Täyttä tuntui olevan. Me jatkoimme taas reilut 50 mailia ja illansuussa olimme pienen, vähemmän viehättävän sataman kohdalla. Perillä vahvistui sama tieto; satamassa ei ole paikkoja vierasveneille, mutta ankkurissa saa olla aallonmurtajan sisäpuolella. Bingo! Sitä me juuri halusimme; suojainen paikka ilman satamamaksua.
Tuuli oli palannut yön aikana normaaliin suuntaansa. Heti aallonmurtajan jälkeen puhalsi aamusta jo 12-14 metriä idästä. Hetken mietimme, mutta sitten vedimme isoa ylös parin reivin verran ja avasimme keulaa samassa suhteessa. Edessä oli kova kryssi, jonka voittaa kuulemma vain vielä kovempi kryssi. Meille riitti tämäkin. Mielialaa piristi kummasti se, että nyt kunnon kryssiin ei tälläydytty goretexiin ja saappaisiin vaan T-paita, shortsit ja sandaalit riittivät. Nytkään ei tuuli ollut erityisen kova, mutta aallokko oli melko sekavaa ja siten meno oli melkoista pamputusta.
Iltapäivän lopulla kapu alkoi järjestellä digikuvia läppärillä, mutta sehän keskeytyi pian kun försti huuteli ”lisää rättejä”. Ensin avattiin keulaa lisää, sitten vaihdettiin ykkösreiviin, sitten keula kokonaan auki, sitten iso kokonaan ylös. Tämä kaikki 20 minuutin aikana. Sitten tuuli päätti pitää lounastauon. Me teimme samoin. Molemmat olivat valmiit puolen tunnin päästä ja taas päästiin tositoimiin. Illan suussa saavuimme Almerimarin satamaan, joka onkin todella iso täyden palvelun veneilykeskus. Viidenkymmenen mailin kryssin jälkeen suihku teki poikaa. Ensin pestiin Melina ja sitten miehistö.
Seuraavat kolme päivää kuluivat vauhdilla. Ensin oli pyykkipäivä ja veneen huoltopäivä. Seuraavana katselimme Almerimarin lomakylää ja satamaa. Laiturit piti oikein pyörällä kiertää, jotta ehti nähdä kaikki veneet. Satamassa oli myös useita hyviä venetarvikeliikkeitä, joiden liikevaihtoa edistimme tehokkaasti. Ja mikä mukavinta, nyt saimme vuokrattua auton. Kolmantena päivänä ajelimme Granadaan, joka on noin 200 kilometrin päässä ja siellä on yksi maailman ihmeistä; Alhambra.
Maurit rakensivat sen maan päälliseksi paratiisiksi 1200-luvulla ja sitä on vuosisatojen ajan laajennettu erilaisten palatsien ja linnoitusten kokonaisuudeksi. Siellä asuivat aikoinaan Nasridin sulttaanit hoveineen ja ylin sotilasjohto. Kyllä kelpasi. Loistavat puutarhat, uskomattoman monimuotoiset ja kauniit rakennukset, kylpylät, patiot, teatterit, tornit. Ympärillä karu vuoristoinen Granada. Alhambra on todella ollut maan päällinen paratiisi. Vielä tänäkin päivänä se on lähes käsittämätön paikka.
Levante puhalteli edelleen tukevasti, mutta me olimme valmiit jatkamaan matkaa. Keula rullalla ja ykkösreivi isossa etenimme ajoittain hyvinkin hankalassa aallokossa kohti Capo de Gataa, johon Costa del Sol päättyy ja Costa Blanca alkaa. Blancan reunassa on monia hyviä ankkurilahtia länsituulelle, muttei yhtään hyvää itätuulelle. Ensimmäinen satama oli liian matala ja seuraavakin oli satamakirjan mukaan vain kalastusveneiden käytössä, jossa huviveneille ei ole paikkoja. Yhdeksän aikaan illalla näillä latitudeilla on pilkkopimeää ja niinpä päätimme kuitenkin kokeilla Carboneraksen kalasatamaa. Paljon oli veneitä. Pieniä perämoottoriveneitä ja isompia kalastusaluksia. Hiivimme hiljaa satama-allasta peremmälle, ei yhtään paikkaa. Aivan sataman perällä oli polttoainelaituri, joka oli tyhjä. Siis sinne. Sataman ainoa mahdollinen paikka oli myös meille paras mahdollinen paikka. Täysin suojainen ja yhtä ilmainen. Unta ei tarvinnut odotella, 66 mailia kovahkoa kryssiä oli vienyt mehut.
Päätimme lähteä heti kun aamu valkeni, koska tuuli on yleensä aamusta heikompi. Siis yleensä, mutta ei tänään. Reivi, rulla sisään, rulla auki, reivi pois, reivi päälle, rulla sisään. Tätä harrastustoimintaa riitti yli 70 merimailia. Aallokko oli vielä edellisestä päivästä kasvanut, joten linnanmäkeä oli ajoittain tarjolla liiankin kanssa. Juuri ennen pimeän tuloa saavuimme Cartagenaan, jonka satama tarjosi kaiken mahdollisen hyvän. Hyvä laituripaikka, ei maininkia, vettä, sähköä, huippusiistit suihkut, vartiointi ja hintaa vain 25 euroa yö. Rannalla kuitenkin paikalliset Ursulat pitivät huolen siitä, ettei kovaääninen musiikki loppunut ennen aamu neljää. Älytöntä!
Cartagena sijaitsee korkeiden vuorien välisessä suojaisessa lahdessa. Karthagolainen Hasdrubal (oli muuten Hannibalin veli) perusti tämän kaupungin vuonna 229 EKr., jolloin sen nimi oli Quart Hadas (Uusikaupunki). Vain 20 vuotta myöhemmin roomalaiset valloittivat sen ja antoivat nimeksi Carthago Nova. Sen jälkeen on tehty linnoja ja linnakkeita joka kukkula täyteen. Tänä päivänä Cartagena on tyylikäs espanjalainen kaupunki, jonka rantabulevardi ja sen hienosti kunnostetut vanhat rakennukset luovat elegantin vaikutelman.
Sunnuntaihan on normaalisti lepopäivä, mutta mehän lähdimme aamusta merelle jatkamaan matkaa kohti Baleaareja. Merellä puhalteli mukava etelälounainen 5-8 metrin verran, ja sitä hyvää ei kannattanut jättää käyttämättä. Koko päivä aurinkoista avotuulta siistissä mainingissa. Tätähän sen Välimeren purjehduksen piti olla. Torreviejan iso ja suojaisa satama on koko alueella ainoita, jossa voi myös ankkuroitua aallonmurtajien sisäpuolella olevaan laajaan lahteen. Bruce painui viiteen metriin ja 25 metriä kymppimillistä perään. Sen jälkeen oli miehistön vuoro. Nyt on alkanut uinti maittaa jo Kapullekin.
Samaa hyvää tarjottiin seuraavanakin päivänä; aurinkoista avotuulta. Ja mehän mentiin, ajateltiin sitten lorvia joku kryssipäivä satamassa. Iltapäivällä klo 15 tapahtui se mihin olimme jo tottuneet. Koko päivän kahdeksaa metriä puhaltanut tuuli loppui kuin veitsellä leikaten. Vain maininki jäi läpsyttämään purjeita. Sitähän ei kukaan kestä, joten rulla tuli sisään ja dieseliä lähti kulumaan.
Försti oli päivän aikana tehnyt tieteellisiä kokeita. Ensin hän mittasi jääkaapin lämpötilan, joka oli kiitettävä +5 astetta. Sen jälkeen försti leipoi annoksen sämpylöitä uunissa, joka on tietysti jääkaapin vieressä. Paistamisen jälkeen seurasi jännittävä mittaus; nyt jääkaapin lämpötila oli +8 astetta, ei huono sekään. Parasta tässä kokeessa oli kuitenkin se, että nyt saimme lounasleiviksi lämpimät sämpylät. Kapun arveli, että koe kannattaa uusia muutaman päivän välein.
Espanjan etelä- ja kaakkoisreunat Costa del Sol ja Blanca alkoivat päättyä. Maan itäisin kulma on vain viisi mailia Puerto de Morairan satamasta, jonne päätimme rantautua illalla takanamme 60 helppoa merimailia. Tarjolla oli suuri, moderni venesatama viehättävässä ympäristössä. Sieltä on sitten matkaa Ibizan reunaan enää 55 mailia. Baleaarit lähestyvät.
Kaikki kuvat © Liukkonen.