Estepona - Madeira 9.-14.10.2005

Estepona 9.10. • Madeira 14.10.

Päivitetty: 17.10.2005

12.10.2005 Kohtaaminen Atlantilla.

Kaikki oli valmista sunnuntai aamuna kello 10. Tankeissa oli 300 litraa vettä ja 300 litraa dieseliä. Reittipisteet oli syötetty kahteen gps -laitteeseen, ja sähkökartalla oli valmis reittiviiva, jota pitkin matkaa Madeiralle oli 636 mpk. Ruokaa oli varattu sen verran, että niillä eväillä olisi päässyt vaikka Atlantin yli. Kaikille oli tehty avomeriliivit, joissa oli pilli, taskulamppu ja monitoimiveitsi kiinnitettynä. Kansivarusteet oli huolella tarkistettu ja kaikki mahdolliset sokat varmistettu. Kiinteän ja juoksevan rikin perustarkastus varmisti kaiken olevan sielläkin kunnossa. Vahtivuorolista oli printattuna seinässä karttapöydän vieressä. Uusimmat säätiedot oli päivitetty kaksi tuntia ennen lähtöä ja ne lupasivat aluksi mukavaa avotuulta. Parin päivän jälkeen olisi noin vuorokausi kevyttä vastaista ja loppumatkan ajan sitten pohjoisesta kevyttä sivutuulta. Meistä tuntui siltä, että kaikki mahdollinen oli tehty turvallista ja mukavaa merimatkaa varten. Kukaan ei vaan silloin tiennyt, että vuorokauden kuluttua Madeiran reunassa kehittyisi ensimmäinen hurrikaani, joka koskaan on rantautunut Eurooppaan.

Esteponasta otimme ensin kurssin 206 astetta, joka vei meidät 20 mailin päässä olevan Gibraltarin niemen eteläkärkeen. Kevyt viiden metrin itätuuli kuljetti Melinaa aluksi vähän liiankin hitaasti, sillä tavoitteemme oli päästä Tarifan kapeikosta Atlantin puolelle ennen iltaa, jotta välttäisimme pahan vastavirran salmessa. Sinne oli matkaa toiset 20 mailia Gibraltarin Europa Pointin kohdalta. Rockin kulmalla alkoi taas tapahtua. Tuulta oli hetkessä 10 - 12 metriä ja nyt alkoi vauhdikas avotuulipurjehdus. Tuuli työnsi ja virta veti meitä kymmenen solmun nopeudella länsilounaaseen. Viisi mailia ennen Tarifaa teimme ykkösreivin, eikä turhaan. Vartin sisällä tuulta oli 15 metriä suoraan takaa, alla myötäaallokko ja heikko myötävirta. Loki alkoi nakutta 12 - 13 solmua surffeissa, ja niitä riitti. Veneen ajaminen alkoi olla kovaa työtä, jossa piti pysyä skarppina. Uskoimme, että Tarifan salmen jälkeen Atlantin auetessa tuuli kevenisi. Noin 10 mailia Tarifan jälkeen totesimme olleemme täysin väärässä. Tuuli vain lisääntyi ja meno oli entistä vauhdikkaampaa. Ennen illan pimenemistä otimme kakkosreivin sisään ja pienensimme keulaa entisestään. Se rauhoitti menoa ja teki ajamisen taas helpoksi.

Yhdeksältä illalla oli täysin pimeää ja sitä riitti melkein 12 tuntia. Tuuli alkoi pysytellä kympin tuntumassa, joten yksi henkilö riitti kannelle. Aloitimme vahtien pyörittämisen. Vahtijärjestelmä rakentui kolmen tunnin jaksoista. Kolmen hengen miehistöllä oli kullakin kolme tuntia kansivahtia ja kuusi vapaata. Vapaajaksosta ehti parhaimmillaan nelisen tuntia nukkumaan. Ei tosin försti, jonka vapaasta osa kului ruokahuollon pyörittämisessä. Yhdeksän tunnin kierto johti myös siihen, että vahtiajat vaihtuivat. Se toisi vähän vaihtelua päivärutiineihin. Tai näin se oli suunniteltu.

Maanantai aamuyöstä tuuli kiertyi aivan taakse ja heikkeni kolmeen metriin. Volvo alkoi työntää Melinaa länsi-lounaaseen. Neljältä försti tuli herättämään kapun ja kertoi hyvin huolestuneena navtexiin tulleesta viestistä. Aluksi kapu vähätteli sen merkitystä, mutta luettuaan itse viestin aamulla alkoi myös kipparin naama vakavoitua. Madeiran luoteispuolella syntynyt raju trooppinen myrsky oli kasvanut nopeasti hurrikaaniksi, joka eteni koilliseen. Tuulen nopeus halkaisijaltaan 30 mailin alueella oli melkein 40 metriä sekunnissa ja 100 mailin halkaisijalla 30 metriä sekunnissa. Sijoitimme hurrikaanin paikkatiedon kartalle, jonne piirsimme myös sen odotetun reitin. Sillä hetkellä hurrikaanin keskus oli yli 300 mailin päässä meistä länteen, mutta sen kulkunopeus oli ainakin viisi kertaa omaa nopeuttamme suurempi. Jos se muuttaa suuntaansa itään, olisimme törmäyskurssilla. Mietimme ankarasti eri vaihtoehtoja. Paluu Gibraltarille? Matkaa 130 mailia. Se myös romuttaisi Maurin paluulennon Madeiralta. Ei hyvä vaihtoehto. Afrikan rantaan johonkin satamaan? Ainoa vaihtoehto oli Casablanca, jonne matkaa oli 100 mailia. Meillä ei ollut kuin yleiskartta, jolla vastaava matka oli kahdeksan senttiä, eikä myöskään mitään satamakirjaa Afrikan reunasta. Ei hyvä vaihtoehto. Niinpä otimme kurssin niin alas etelään kuin mahdollista, jotta saisimme lisää etäisyyttä hurrikaaniin. Koko päivän ajoimme etelä-lounaaseen Afrikan rannan suuntaisesti. Aurinko paistoi ja länsituuli puhalteli 5 - 7 metrin voimalla. Oli vaikea uskoa, että rajuilma mitenkään uhkaisi meitä.

Olimme sopineet purjehtijaystävämme Jukka M:n kanssa säätietojen välittämisestä Melinan iridium-puhelimeen tekstiviesteinä. Iridiumin kotisivulta voi nimittäin lähettää ilmaisia tekstareita. Homma toimi loistavasti. Jukka lähetti joka aamu perustiedot alueen tuulitarjonnasta tutkittuaan asiaa ensin weather-on-linen nettisivuilta. Yleensä tuulen suunta piti hyvin paikkansa, mutta tuulen nopeudet olivat helposti metreissä sen verran kuin wol:in lukemat solmuissa. Hieman erikoista oli kuitenkin se, että kyseinen nettisääsivusto ei ollut lainkaan tietoinen mistään hurrikaanista maanantai aamuna, vaikka olimme saaneet navtexin kautta varoituksen jo kuusi tuntia aikaisemmin. Jukalle kuitenkin iso kiitos hienosta palvelusta.

Illansuussa lounaistuuli alkoi nopeasti kasvaa ja ennen pimeää Melina ryskytti kahdella reivillä eteenpäin, ensin etelään kohti Afrikan reunaa ja sitten länteen. Försti herätti Kapun vahtiin puolenyön maissa. Ei tarvinnut kauan herätellä, sillä veneen ryske piti kyllä tehokkaasti hereillä. Pian sen jälkeen tuuli nousi 16 - 18 metriin, puuskissa oli vieläkin enemmän. Alkoi sataa ja taivas oli sysimusta. Maurikin kiipesi kannelle ihmettelemään aallokon kokoa. Näkyvyys oli käytännössä nolla. Käsin ohjaamallakaan ei pystynyt mitenkään ottamaan aaltoja tai väistelemään edes pahimpia, koska niitä ei nähnyt. Vene vaan nousi jyrkkää mustaa rinnettä ylös ja harjan jälkeen alkoi huima alamäki, tai ei mitään. Vene vaan putosi suoraan aallonpohjaan karmeasti rysähtäen. Kansi mastolle asti oli melkein koko ajan veden alla, ja vettä riitti kyllä kaukaloon asti. Kapu pyyteli ensin sisältä lisää talouspaperia rillien kuivaamiseen, mutta pikainen laskutoimitus serlan kulutuksesta osoitti paperitarpeen olevan täysperävaunullinen. Sen jälkeen virkistävä merivesihuuhtelu pyyhki naamaa noin 15 sekunnin välein. Hyvä puoli asiassa oli se, että vesi oli mukavan lämmintä. Se olikin ainoa hyvä puoli.

Veneen sisällä pauke ja ryske kuulosti hurjalta, varmaan samalta kuin asuisi Pelastusarmeijan patarummussa. Pieniä määriä merivettä tihkui keulaluukun reunasta, suljettujen dorade-venttiilien aukoista, maston kauluksesta, rustiraudan vetotangosta. Försti yritti vahtia tilannetta sisällä ja työnteli samalla oviaukosta kannelle suklaapatukoita ja juomavettä. Kaikkien takaraivossa pyöri pelko siitä, että hurrikaani olisi muuttanut reittiään meitä kohti ja vieläkin pahempaa olisi tulossa. Yö tuntui loputtoman pitkältä. Olimme tietysti valjaissa kiinni kannella, mutta silti melkein koko ajan tarvitsi kaksi kättä pysyäkseen penkillä. Kapu vahti ruorin takana helmisen ajamista ja Mauri skuuttasi välillä seilejä. Ajoimme 40 - 50 asteen tuulikulmalla yrittäen pitää nopeuden enintään neljässä solmussa. Arvioimme aallonkorkeuden olevan 5 - 7 metriä. Madeiralla viereemme tulleen ranskalaisveneen kippari arvioi olleensa 10-metrisessä aallokossa. Heidän reittinsä oli tosin kulkenut lähempää myrskykeskusta.

Tiistai aamu valkeni harmaana, tummat pilvet peittivät taivaan. Tuuli oli hieman hellittänyt puhallellen 13 - 14 metrin teholla. Aamun kajo auttoi kuitenkin ajamisessa ja mahdollisti pahimpien aaltojen väistelyn. Toisaalta nyt näimme kuinka hurjalta meri näytti ympärillä. Aallokko kasvoi edelleen, mutta tuli samalla vähän loivemmaksi. Jatkoimme hidasta kryssiä. Tai ei se oikeastaan normaalia kryssiä ollut, sillä kartalla meno näytti Zorron merkiltä. Luovikulma oli melkein 120 asteen luokkaa. Pidimme tarkoituksella mahdollisimman pienet purjeet, jotta aaltoihin törmääminen ei tuntuisi niin pahalta. Kokeilimme välillä myös hybridiajoa käyttäen konetta menon tasaamiseen. Silti sisällä meno tuntui jatkuvalta päin seinään ajamiselta. Myöhään tiistai-iltana tuuli kiertyi luoteeseen ja pääsimme yön yli ajamaan suoraan kohti Madeiraa. Huonoimmillaan olimme edenneet vuorokaudessa vain 80 meripeninkulmaa Funchalia kohti. Aloimme kaikki olla rättiväsyneitä, sillä univaje oli jo melkoinen. Vahdissa oli ajoittain kaksi kerrallaan, joten lepotunnit jäivät puoleen ja sekin aika kului vuoteessa pyöriessä. Punkka alla kääntyili milloin mihinkin suuntaan aaltojen takoessa veneen kylkiä ja kantta. Miten me itse jaksamme, jos keli vaan jatkuu samana? Se kysymys pyöri usein mielessä. Muutaman kerran teki mieli kaivaa kamera esille ja yrittää kuvata ympäröivää todellisuutta. Mukana ei kuitenkaan ollut yhtään vedenalaista kameraa ja tavallisen tuominen kannelle olisi tehnyt siitä hetkessä entisen.

Keskiviikkona tuuli palasi lounaaseen ja kryssi jatkui koko päivän noin kymmenen metrin tuulessa. Aamulla huomasimme käyttötankin polttoainemittarin näyttävän melkein tyhjää. Kapu avasi kakkostankin välisulun, mutta mitään ei tapahtunut. Käyttötankki näytti edelleen tyhjää. Taas oli arvailuja ilmassa. Oliko tankkien välinen kierreventtiili mennyt paukutuksessa rikki? Oliko venttiilin karan välissä joku roska? Miten saamme siirrettyä kakkos- ja kolmostankin polttoaineen käyttötankkiin? Asia oli pakko selvittää, sillä ilman löpöä ei Volvo laula. Peräkulman varastolaatikko piti ensin tyhjentää kaukaloon. Sen jälkeen försti meni sisälle laatikkoon, irrotti välipohjan ja kaivoi alta pari jerrykannua dieseliä. Päätimme aloittaa käyttötankin täyttämisen tyhjentämällä ensin jerrykannut lappopumpulla manusluukun kautta tankkiin. Sitä ennen piti tietysti siirtää sohvan reunaan stuuvatut tavarat keulaan, nostaa salongin patjasto ja välipohja pois ja avata manusluukun 15 ruuvia. Tämä harrastustoiminta kuumassa veneessä kryssin keskellä dieselin hajussa ei mitenkään lisännyt ruokahaluja. Luukun alle kurkistus paljasti tilanteen. Tankki olikin melkein täynnä, hyvä ettei pahasti loiskunut luukun kautta ulos. Tankkien välinen sulkuventtiili oli kunnossa, mutta polttoainemittarin anturi oli ottanut siipeensä edellisten päivien ryskeestä. Ei muuta kun kaikki tavarat taas lähtöruutuun. No, hyvä kuitenkin näin päin.

Viideltä iltapäivällä kylmä rintama pyyhkäisi ohi ja käänsi lopulta illalla tuulen pohjoiseen. Siitä eteenpäin saimme nauttia 7 - 8 metrin sivutuulesta, joka tasoittuvalla merellä tuntui unelmapurjehdukselta. Vauhtia 7 solmua, kurssi kohti Madeiraa, vene melkein suorassa, ei ryskettä, vain tasainen suhina kertomassa joutuisasta menosta. Matkaakin oli jäljellä enää reilu kolmesataa mailia.

Olimme pari vuorokautta olleet aika vähäisellä kalorimäärällä. Försti toki yritti kaikissa väleissä ehdottaa kunnon aterioita, joita hän oli varannut matkaa varten. Ei vaan oikein pudonnut. Kuppisopat ja voikkarit riittivät hyvin. Nyt menon tasoittuessa alkoi vatsakin muistella herkkuja, ja niitähän tuli. Kapun suosikkiherkku pasta carbonara maistui paremmalta kuin koskaan. Päälle omppupiiras runsaalla vaniljakastikkeella. Mitä muuta ihminen voi enää toivoa.

Koko torstain etenimme pohjoistuulissa kohti maalia. Iltapäivällä ykkösreivikin meni purkuun, joten saimme Gibraltarin kulman jälkeen ensimmäisen kerran kaikki neliöt käyttöön. Tuuli kiertyi illan kuluessa hitaasti taakse ja heikkeni. Yöllä vedimmekin rullan sisään ja Volvo hurahti käyntiin. Kapu kömpi vapaavahtiin keulapunkalle, mutta vartin jälkeen pomppasi kärppänä ulos, kun moottorin äänessä kuului vieras soundi. Kierrokset vähenivät ja kone kävi tukkoisesti. Pika-analyysi varmisti, että kaiken pitäisi olla kunnossa. Käyntikin tasoittui ja kone otti taas normaalit kierrokset. Edellisten vuorokausien rynkytys oli ehkä irrottanut tankin pohjalta jotain likaa tai tehnyt ilmakuplan, joka nyt kulki koneen läpi. Volvo kesti tämän pikkuinfarktin urheasti ja jatkoi tasaista hurinaansa ilman jälkitauteja.

Perjantai aamuyöllä Madeiran valot tulivat näkyville. Matkaa oli vielä 60 mailia, mutta melkein teki mieli kaivaa jo fendarit esille. Koko päivän saari kasvoi hitaasti silmissä, ja iloksemme saimme vielä puolen päivän jälkeen kevyen koillisen kuljettamaan Melinaa purjeilla. Siivosimme veneen päivän aikana sisältä ja päältä. Kaukalokin pestiin lämpimällä makealla vedellä. Lopuksi kävimme kaikki kunnolla suihkussa ja vaihdoimme puhdasta päälle. Olo oli kuin 15 mailin päiväpurjehdukselta tulossa. Kolme mailia ennen Funchalin satamaa försti valmisti lounaaksi maukkaan sardiinisalaatin, jonka nautimme hieman hätäisesti. Matkaa sataman aallonmurtajalle oli enää alle maili.

Vielä oli yksi jännitysmomentti. Saammeko paikan satamasta. Pilotkirja varoitteli pienen sataman olevan ruuhkainen loka-marraskuussa ja osa veneistä joutuu jäämään ankkuriin sataman eteen. Nytkin siellä kellui viisi kuusi venettä. Heiluivat rannan swellissä siihen malliin, että pahaa teki. Siinä menossa ei kyllä pysyneet lautaset pöydällä. Ajoimme altaaseen sisään ja virkailija näytti stop -merkkiä kädellä. Siis pysähtykää tähän polttoainelaituriin, vai täynnä? Hyvältä tuntui kun kaveri alkoi sitten osoitella meille paikkaa yhden sinisen veneen viereen. Varttitunnin kuluttua olimme tukevasti kiinni irlantilaisveneen kyljessä. Kaksi köyttä maissa ja neljä naapurissa. Vielä oli edessä portugalilainen pitkän kaavan mukainen paperityö, mutta nyt se ei paljon vaivannut. Maurin vaimo Virpikin oli jo ehtinyt laiturille kunnolla rutistamaan miestään jälleennäkemisen ilosta. Hän oli kolme päivää odotellut Madeiralla Maukan saapumista mereltä. No, hyvää kannattaa odottaa.

Perjantai klo 17.00 aurinko paistoi lämpimästi, veneet kelluivat paikallaan satama-altaassa, Funchalin kaupungin äänet kuuluivat taustalla. Istuimme Melinan istumalaatikossa ja kelasimme matkan vaiheita. Matkaa kertyi 756 meripeninkulmaa, ja aikaa kului viisi vuorokautta ja kuusi tuntia. Olimme saaneet hyvää tuulta, aurinkoa ja upeata purjehdusta reilun 450 mailin edestä. Vajaan 300 mailin osalta olimme saaneet nähdä myös meren armottomuuden. Olimme olleet vähän turhan lähellä sellaisia luonnonvoimia, joita on vaikea edes käsittää. Meillä oli tuuria, mutta olimme tehneet myös oikeita taktisia ratkaisuja. Toisaalta saimme vakuuttavan näytön siitä, miten vahva vene Melina on. Lisäksi saimme itseluottamusta sille, että myös me pärjäämme pahassakin kelissä, jos on pakko. Mutta aina, jos pahan kelin voi välttää, kannattaa lähteä käpälämäkeen. Nyt kapu ehdotti toisen geeteen ottamista.

Kaikki kuvat © Liukkonen.