Gran Canaria - Las Palmas 2.-19.11.2005

Gran Canaria 2.11. • Las Palmas 19.11.

Päivitetty: 19.11.2005

18.11.2005 Melina isojen Oyterien puristuksessa.

Las Palmasin Puerto Deportivo de Luz näytti melkein täydeltä kun saavuimme satamaan marraskuun alussa. ARC 2005 rallin osallistujiakin oli paikalla jo vajaa sata. Tuntui uskomattomalta, että sinne mahtuisi vielä 150 venettä lisää. Satamamestari ajeli aamusta iltaan kumiveneellään ympäri satamaa etsien kuumeisesti paikkoja uusille tulokkaille. Loppuvaiheessa tilaa tehtiin siten, että satamamestari apulaisineen siirteli laitureissa olevia miehittämättömiä veneitä kumiveneillä hinaten sataman pohjukkaan yhteen nippuun. Viikko ennen lähtöä oli vielä 60 venettä tulematta. Biskajalla ja Portugalin edustalla olleet rajut tuulet olivat hidastaneet monen matkaa. Satamaan saapui ainakin kolme venettä, jotka olivat saaneet matkalla kunnolla siipeensä. Ison Swan 65:n puomi oli poikki ja keulakaide solmussa, mantookit vaijereineen puuttuivat styyrpuurista ja kannella makasi pahasti rikkoutunut isopurje. Viereemme tuli noin 40-jalkainen saksalainen ketsi, jolla oli melkein samat oireet. Nyt vaan puuttui päämasto kokonaan. Siunailimme mielessämme omaa tilannettamme. Lähes kaikki oli valmista ja meillä oli reilut kaksi viikkoa vielä aikaa ennen lähtöä, joten ehtisimme hienosti saada kaiken kuntoon ja tutustua vielä Las Palmasin kaupunkiin ja Gran Canarian saareen. Näin ajattelimme silloin, kun saavuimme satamaan. Pari viikkoa myöhemmin totesimme olleemme väärässä. Kaupunki ja saari oli katsomatta.

Joka päivä teimme aamusta iltaan töitä veneen ja sen varustamisen kanssa. Förstin ruokahuollon lopullinen suunnittelu vei vielä paljon aikaa puhumattakaan ruokatavaroiden ja juomien etsimisestä ja hankkimisesta. Kapu kävi käytännössä joka päivä Rolnauticin tiskillä tekemässä tiliä ja kantoi veneeseen selkä vääränä lisää köysiä, sakkeleita, lamppuja, pattereita, karttoja, teippiä ja erilaisia turvallisuusvarusteita. Siinä kaupassa oli nyt Joulu, kun yli kaksisataa kipparia kävi vinguttamassa Visaa. Oven suusta otettiin aina jonotusnumero, jonka jälkeen oli reilusti aikaa katsella ja keksiä lisää ostettavaa. Noin tunnin kuluttua pääsi yleensä tiskin reunalle, jolloin oman kauppalapun pituus oli tietysti tuplaantunut. Viikko lisää satamassa olisi johtanut kyllä konkurssiin.

ARC:n virallinen ohjelma alkoi pyöriä maanantaina 7.11. jolloin toimiston ovet avattiin. Kapukin oli heti aamusta oven takana ja sai ARC:n virallisen check-in ajan koko laivueen toisena kipparina. Puolen tunnin aikana käytiin läpi iso määrä papereita; osa luettavia, osa täytettäviä. Kainaloon tuli vielä tuhti salkku täynnä tietoa tapahtumasta, aikatauluista ja ohjelmista. Melinan turvallisuustarkastus tehtiin heti seuraavana päivänä. Kannelle astui Wilhelm, joka osoittautui melkein tutuksi kaveriksi. Hän oli aikoinaan osallistunut Europa 92 maailmanympäripurjehdukseen, jossa kapukin oli mukana Gibraltarilta St.Lucialle. Hetki siinä muisteltiin niitä aikoja, mutta sitten ruvettiin töihin. Kaikki sääntöjen mukaiset asiat tarkistettiin huolella ja Melina sai kymppi miikan. Se pieni miinus tuli siitä, että pelastuslautan laukaisulangan pää ei ollut valmiiksi kiinnitettynä veneeseen. Viisi minuuttia myöhemmin oli.

ARC:n monipuolinen satamaohjelma sisälsi toistakymmentä seminaaria, joihin osallistuimme aktiivisesti. Teemoina olivat mm. ruoka- ja juomahuolto, hätätilanteiden hallinta, ensiapu, reitit, sää, kommunikaatio, sähkönkulutuksen hallinta, avotuulipurjehdus, Atlanttia länteen ja itään. Suosituin oli kuitenkin "Mitä ARC:n jälkeen?" Luennoitsijana oli itse Jimmy Cornell, joka 20 vuotta sitten loi koko tapahtuman. Nyt hän on itse purjehtinut maapallon ympäri kolme kertaa, joten näkemyksiä kyllä riitti.

Lähes joka ilta oli myös jossain rannan monista ravintoloista tungosta kun arkkilaiset kerääntyivät yhteisiin illanviettoihin. Aika usein ARC:n sponsorit toimivat isäntinä, joten osallistumismaksulle tuli silläkin tavalla katetta. Jotkut yrittivät päästä jopa voiton puolelle, joka kyllä näkyi aamulla näiden miesten naamasta. Tämän lisäksi joka ikinen ilta oli happy hour jossain kuppilassa, joten kiirettä piti. Eikä tässä kaikki. Päivittäinen venenäyttelykierros oli pakko tehdä, sillä harvoin tällaista laivastoa on mahdollista nähdä yhdessä paikassa. Noin 100-jalkainen Leopard of London oli ehdoton kunkku, ainakin maston pituudella mitattuna. Swan näytti olevan kova sana näissäkin kuvioissa; 50 - 80 jalkaisia, uusia ja vanhoja löytyi varmaan parikymmentä. Koko fleetin keskikoko oli 44 jalkaa, joten Melina oli tässä ympäristössä juuri puolivälissä.

Sunnuntaina viikko ennen starttia oli ARC:n viralliset avajaiset lippuparaatein. Kahdenkymmenenkahdeksan eri maan joukkueet ryhmittyivät oman lippunsa taakse paraatin kulkiessa ympäri laajan sataman. Kapu kantoi ylpeänä siniristi lippua, jonka taakse oli ryhmittynyt pienen kaukaisen pohjoisen maan purjehtijat. Alun perin ARC:n listoilta löytyi viisi suomalaisvenettä, mutta nyt niitä oli enää kolme. Yksi ei koskaan lähtenyt ja yhden todellinen kotimaa olikin Liettua, vaikka veneen kotipaikaksi oli merkitty Pietarsaari. Näin ARC:iin osallistuvat suomalaisveneet Melinan lisäksi ovat Christerin kipparoima 43-jalkainen Hallberg-Rassy sy Annamin ja Danielin kipparoima 49-jalkainen Bavaria sy Linda. Elokuun alussa olimme jo tavanneet Annaminin Espanjan Bayonassa ja Linda tuli tutuksi Las Palmasissa.

Keskiviikkona neljä päivää ennen starttia saimme kaipaamamme lisämiehistön, kun Jukka ja Hanna saapuivat Las Palmasiin tuoden samalla Suomesta monenlaisia tarvikkeita veneeseen ja aluksen kantahenkilökunnalle. Jälleennäkemisen ilo oli molemminpuolinen. Samalla saimme kaksi käsiparia lisää viimeisten päivien kuumeisiin valmisteluihin. Tavaroiden listausta, lajittelua ja lastausta riitti. Yhden aamupäivän käytimme turvallisuusasioiden läpikäyntiin. Yksi päivä kului maston tarkastuksessa ja suojaamisessa. Jatkuva avotuuliseilaus hankaa erityisesti isoa saalinkien päistä, joten suojasimme ne vahvalla nahalla. Jukka ja försti ompelivat vuorotellen näitä suojia roikkuen useita tunteja mastossa.

Kapu antoi perjantaina kaksi päivää ennen lähtöä ensimmäisen päiväkäskyn ja julkaisi laatimansa vahtivuorolistan, joka sisälsi myös keittiövuorot. Valitukset sai osoittaa 100 metrin päässä olevaan rakennukseen, johon miehillä ja naisilla on eri ovi. Perjantai iltana oli vuorossa 20. ARC:n juhlavat illalliset, johon pukeutumiskoodi oli smart yachting. Järjestäjät ilmoittivat päivittäisessä vhf-uutisissa useaan kertaan sen tarkoittavan sitä, että miehillä pitää olla pitkät housut eikä sandaaleita. Jos joku nyt ehdottomasti haluaisi käyttää sandaaleita, on samalla pidettävä sukkia etteivät paljaat varpaat näy. Sukkien väristä ei ollut mitään puhetta. Naiset saivat pukea mitä halusivat, mutta hehän osaavat nämä jutut ilman ohjeita.

Kokonaisuutena Atlantic Rally for Cruisers on hieno tapahtuma, joka kerää yhteen reilusti yli 230 venettä ja yli tuhatviisisataa purjehtijaa. Ei voi kuin ihailla sitä 20 vuoden kokemuksen tuomaa osaamista ja tehokkuutta, jota ARC:n järjestelyt osoittivat. Kaikki toimi kuin rasvattu; ajallaan ja nopeasti.

Lauantaina puolen päivän aikaan lähtöön oli 24 tuntia. Meillä alkoi kaikki olla valmista. Kaikki mahdollinen oli tehty, jotta seuraavat 2800 meripeninkulmaa tarjoaisivat meille hienon ja mukavan purjehduskokemuksen. Melina oli valmis ja me olimme valmiit. Atlantti odotti.

PS Melinan päivittäistä matkaa voi seurata suoraan ARC:n sivuilta (www.worldcruising.com / ARC), josta löytyy mm. venevalikko. Melinan päivittäinen sijainti ja edellisen vuorokauden eteneminen kirjautuu web-sivuille kerran vuorokaudessa. ARC:n lähtöä voi seurata myös suorassa lähetyksessä osoitteessa www.palmasport.es

Kaikki kuvat © Liukkonen.