ARC 2005: 1. viikko 20.11.-27.11.2005

Atlantic Rally for Cruisers

Päivitetty: 29.11.2005/11.12.2005

20.11.2005 Startin jälkeen suomalaisvene Linda oli vieressä.

Melina Atlantic Circuitin yksi huippuhetki lähestyi. Olimme ilmoittautuneet Atlantic Rally for Cruisers kisaan, jonka lähtö oli sunnuntaina 20.11.2005 klo 13.00. Lähtöaamuna lastasimme 600 litraa vettä ja sijoitimme purjeet salongin pöydän ympärille. Merellä ajattelimme nauttia ulkokattauksesta. Erilaiset paraatisoittokunnat kiertelivät laitureita, joille alkoi kerääntyä tuhansia katsojia. Ilmassa oli sitä suuren urheilujuhlan tunnelmaa. Yhdeltätoista kävimme vielä kaikki suihkussa ja vaihdoimme aluksen virkapuvun päälle eli kaikilla oli Melina -pikeepaidat ja lippikset. Kapu, försti, Jukka ja Hanna hymyilivät,kun Ninnin kippari Mikko hoiti virallisen valokuvauksen ammattimiehen ottein. Kahdeltatoista irrottauduimme ja suuntasimme sataman pieneen ulosmenoaukkoon, joka oli jo täynnä veneitä. Ehdimme starttialueella nauttia vielä kevyen lounaan ja puoli tuntia ennen paukkua nostimme ison. Tuuli puhalteli kevyesti idän puolelta ja eka kääntöpiste oli suunnassa 150 astetta noin 10 mailin päässä. Starttilinjalla alkoi olla ahdasta, kun lähes kaikki 230 venettä hakivat jotain aukkoa melko kapealta lähtölinjalta. Toki jotkut ottivat lähdön sen verran lungisti, että odottelivat vielä rauhassa laiturissa hätäisimpien menoa. Melina löysi kapean raon ylälipulta noin 20 sekunttia paukun jälkeen. Samaan aukkoon tähtäsi kolme muutakin venettä, mutta vain kahdelle oli tilaa, joten ahtaaksi kävi. Ilman pahempia kolhuja pääsimme sotalaivan vierestä aloittamaan oman noin 2800 meripeninkulman seiluumme kohti St. Lucian saarta.

Eka tunti sujui mukavasti, kun löysimme avoimet tuulet suuntaamalla ulommaksi pääjoukosta. Samalla saimme paremman kulman spinnua varten, joka kannettiin kannelle seuraavaksi. Kapu oli keulakannella ja kiinnitti spinnusukan alasvetoköyden mastonkaulukseen, tai siis oli kiinnittävinään. Sen jälkeen kaikki tapahtui automaattisesti; spinnu aukeni kauniisti ja alkoi vetää meitä vauhdilla eteenpäin. Samalla alasvetoköysi nousi spinnupussin mukana etustaagin tasalle. Pari voimasanaa taisi lipsahtaa ja hetken tuumaustauko oli paikallaan. Spinnun voi toki laskea sellaisenaan alas, mutta 20 metriä vapaana heiluvaa vetoköyttä maston ja saalinkien ympärillä muodosti selvän riskitekijän. Huonoimmillaan emme saisi spinnua ehjänä alas. Ainoa vaihtoehto oli käydä mastossa hakemassa vetoköysi alas. Kapu puki puosuntuolin alleen ja pääsi ison varanostimella 20 metrin korkeuteen veneen kulkiessa 6 solmun nopeudella kevyessä mainingissa. Liike ylhäällä oli aika huimaava. Jalat ja toinen käsi kiertyivät krampinomaisesti maston ympärille samalla kun toisella kädellä piti kiskoa spinnusukan vetoköyttä auki ja alas. Noin 10 minuutin uurastus palkittiin ja melko puhki oleva kapu laskettiin alas huilaamaan. Käsivarsissa, jaloissa ja vartalossa olevien mustelmien määrä oli kunnioitusta herättävä, kuten seuraavina päivinä havaittiin. Avotuulesta saimme nauttia melkein tunnin, sitten pieni pläkä ja tuuli aloitti puhaltaa lounaasta. Spinnu tuli siististi alas ja vendan jälkeen lähdimme hyvää kyytiä ajamaan luovia melkein samaan suuntaan kuin hetki sitten spinnulla. Vain vartti ja taas tuli toimintaa kannelle. Eka reivi piti ottaa sähäkästi, 10 minuuttia myöhemmin toinen ja samalla keulaa rullattiin sisään. Kolme tuntia lähdöstä paukutimme pienin purjein terävässä ja hankalassa allokossa suhteellisen tuulen ollessa 16-18 metriä sekunnissa. Meno oli kovaa, märkää ja erinomaisen epämukavaa. Sama meno jatkui koko illan ja yön.

Aamusta tuuli keveni, joten rullasimme keulan auki, mutta isossa oli edelleen kaksi reiviä. ARC:n laivue oli jo hajaantunut varsin laajalle alueelle, mutta vielä muutamia veneitä oli näköetäisyydellä. Maanantain aikana jatkoimme edelleen kevenevässä lounaistuulessa ensin etelään ja sitten länteen. Ensimmäisen vuorokauden aikana saimme eteemme jotain aivan muuta kuin kevyttä ja helppoa avotuulta. Saimme myös käsiimme yhden tosi hankalan ongelman. Lähtöpäivän kiireessä jäivät salongin doradoventtiilit auki ja siitä seurasi pahin mahdollinen. Karttapöydällä oleva tietokoneemme sai merivettä päälleen ja lopetti toimintansa. Siellä olivat karttaohjelmat, sähöpostiohjelmat satelliittipuhelimeen ja tuulikarttojen vastoonottoon asennettu uusi hyvin hyödyllinen ohjelma. Nyt kaikki olivat pimeinä. Kuivattelimme konetta tukankuivaajalla usean tunnin ajan ja sen jälkeen vielä tavallisella tuulettimella. Sitten koitti totuuden hetki. Virta päälle ja sekunnit matelivat. Hurraa, windows käynnistyi. Ongelmaksi jäi pysyvästi se, että osa näppäimistön kirjaimista ja numeroista ei toimi lainkaan tai antaa virheellisen merkin. Sellaisella rakkineella kirjoittaminen on lähes mahdotonta. Onneksi hiiren toiminta oli kunnossa. Kaivoimme toisen läppärin esille ja aloimme tehdä kaikki tekstit ja raportit sillä. Sitten siirsimme ne muistitikulla vaurioituneelle käyttökoneelle, jolla pystyimme kopioi-liitä menetelmällä lähettämään paikkaraportit ARC:n järjestäjille sekä toisinpäin kopioimalla vastaanottamaan ARC:n säätietoja. Homma oli vain hidasta ja hankalaa.

Maanantai iltana tuuli hyytyi kokonaan, mutta maininki jäi. Aloimme ajaa koneella, joka ARC:n sääntöjen mukaan on mahdollista. Konetunnit vain lisätään kertoimella purjehdustunteihin, joten kilpailullisesti koneen käyttö on mielekästä vain nopeuden valuessa pariin solmuun purjehtiessa. Meidän polttoainemäärällä pystyy ajamaan noin 500 mailia, mutta samaa tavaraa tarvitaan akkujen lataamiseen 3-4 tunnin ajan myös tulevina päivinä, joten koneen käyttöä täytyy todella huolella vahtia. Muuten loppuu löpö ja sitten loppuu sähkö ja sitten on vakavia ongelmia.

Koko tiistain tuuli pysytteli poissa ja Volvo puski meitä lounaaseen vuorokauden verran. Sitten saimme kevyttä vastaista ja aloimme luovia melkein hiipimällä. Iltaan mennessä olimme jo reivanneet ja yöllä vielä toisen kerran. Sysipimeää, 16 metriä apparenttia nokasta ja pientä lämmintä vesisadetta. On tämä pasaatituulipurjehduksesta kaukana. Ajelimme neljän tunnin parivahdeilla, joista aina kahden tunnin välein toinen puolisko vaihtui. Homma toimi hienosti ja pikkuhiljaa aloimme sopeutua 2-3 tunnin silmäsairaalavuoroihin.

Keskiviikkona saimme ARC:n säätiedoista uuden huolenaiheen. Keskellä Atlanttia oleva valtavan kokonen matala oli muuttumassa troopiseksi myrskyksi. USA:n kansallinen hurrikaanikeskus nimesi sen Deltaksi ja alkoi raportoida sen liikkeistä ja voimasta. ARC:n normaali reitti kulki Deltan eteläpuolelta tarjoten siellä tuulta 20-30 metriä sekunnissa lounaasta lisättynä 6 metrin aallokolla. Otimme kurssin etelään, vaikka matkaa myrskykeskukseen oli vielä 600 mailia.

Melinan miehistön viides virtuaalijäsen on purjehtijaystävämme Antti, joka toimii Melina Onshore Support Team Managerina Helsingissä. Hän lähetti meille päivittäin äärimäisen tärkeää ja hyödyllistä tietoa sään kehittymisestä ja erityisesti Deltan etenemisestä. Samalla saimme päivittäiset sijoitustiedot kisassa. Olimme oman E-luokkamme eka tai toinen vene koko ajan. Lopulliset sijoitukset ratkeavat vasta perillä kun selviää veneiden käyttämät konetunnit ja kokonaisaika kerrotaan tasoituskertoimella.

Torstaina etenimme vaihteeksi sivutuulessa kohti omaa "reittipistettämme" 20 astetta pohjoista, 25 astetta läntistä. Kello 11 ylitimme Kravun kääntöpiirin ja tulimme virallisesti tropiikkiin. Samalla saimme vieraita, kun päiväntasaajan vesien valtias, itse Neptunus nousi alukseen tyttärensä Cassiopeian kera. He tulivat tutkimaan aluksen kantahenkilökunnan kelpoisuutta saapua Neptunuksen valtakuntaan. Kapu ja försti olivat vuorollaan polvillaan näiden mahtavien meren valtiaiden edessä osoittaen nöyryyttä ja kunnioitusta. Riittävä kyykytys palkittiin rommitilkalla ja hienoilla kunniakirjoilla, jotka kelpaavat näillä vesillä maailman laajuisesti. Jukka ja Hanna olivat saaneet vastaavan kasteen toissavuonna seilatessaan TS Helenalla Kapkaupungista Dakariin. Illalla nautimme oikein juhla-aterian tapahtuman kunniaksi.

Perjantaina jatkoimme vaihteeksi sivumyötäisessä hyvää vauhtia. Puolen päivän jälkeen meillä oli taas pari reiviä isossa ja meno alkoi olla märkää. Näimme kaukana sivuilla pari purkkaria, jotka jäivät hitaasti horisonttiin. Kokeilimme akkujen lataukseen myös varakoneeksi hankittua Hondan generaattoria, joka pienen virittelyn jälkeen alkoi työntää 40 ampperia maasähkölaturin kautta. Hyvä tietää, jos löpö alkaa loppua. Takana oli noin 750 merimailia enimmäkseen vastaista tai sivutuulta. Spinnu oli ollut ylhäällä melkein tunnin.

Lauantai aamuna saavuimme reittipisteeseemme ja käänsimme kurssia hieman enemmän länteen. Apparenttikulma oli 100 astetta, joten keula veti vielä hienosti ulkoskuutilla suojan puolelta. Lämpötila kannella ja varsinkin veneen sisällä nousi tasaisesti. Reilu 30 astetta lämpöä ja ilmankosteus 85 prosenttia loivat erinomaisen ympäristön pikkujoulujuhlalle. Illalla kello 20 kapu herätettiin kannelle, jossa kolme tonttulakkista jo hyöri joulumusiikin soidessa. Upea pikkujouluillallinen nautittiin istumakaukalossa. Vene eteni 9 solmun nopeudella autopilotin ohjaamana, ympärillä pimeä tropiikin yö, me lauloimme joululauluja.

Sunnuntaina jatkoimme länsilounaaseen kevenevässä sivuvastaisessa tuulessa. Puolen päivän aikaan tuli eka viikko täyteen. Lokissa oli 1040 mpk, joka tekee 148 mpk/vrk keskinopeuden ollessa 6,2 solmua. Olimme edelleen oman luokkamme kärjessä. Antti raportoi kymmenien veneiden käyneen Kap Verdellä tankkaamassa. Ne olivat ajaneet lähempää Afrikan rantaa melkein koko ajan tyynessä. Me taas olimme seilanneet aina kun vähänkään mahdollista ja kevyen tuulen kryssiinhän Melina on oiva värkki.

Koko viikon meitä painoi tietoisuus Delta-myrskystä. Se oli vähällä kehittyä hurrikaaniluokkaan ja sen kulkusuunnatkaan eivät vastanneet ennusteita. Nyt pääsimme siitä eroon eteläkautta, mutta samalla olemme ajautuneet lähes tuulettomaan vyohykkeeseen, jossa noin 500 mailin säteellä ei tuule pariin päivään. Me emme voi enää käyttää konetta kuin joitakin tunteja ajamiseen, loppu löpö on varattava sähkön tuotantoon. Tästä on tulossa pitkä kisa. Meillä on matkaa St.Lucialle ainakin 1900 mailia eikä tasaisesta myötätuulesta ole tietoa useaan päivään. Taittaa mennä vielä pari viikkoa ennen kuin kylmä rommipunssi putoaa kurkusta alas.

Melinan etenemistä voi seurata ARC:n järjestäjien sivulta www.worldcruising.com / ARC 2005. Veneluettelosta voi klikata nimellä Melinan sijainnin ja sijoituksetkin päivittyvät koko ajan. Raportoimme Melinan matkasta myös Yachting Worldin web-sivuille pari kertaa viikossa.

Kaikki kuvat © Liukkonen.

ARC 2005

Melinan päivittäistä matkaa voi seurata suoraan ARC:n sivuilta (www.worldcruising.com/ARC), josta löytyy mm. venevalikko. Melinan päivittäinen sijainti ja edellisen vuorokauden eteneminen kirjautuu web-sivuille kerran vuorokaudessa. ARC:n lähtöä voi seurata myös suorassa lähetyksessä osoitteessa www.palmasport.es