Bayona - Lissabon 2.-8.8.2005

Bayona 2.8. • Leixoes 2.8. • Porto 3.8. • Figueira da Foz 4.8. • Nazare 6.8. • Peniche 7.8. • Lissabon 8.8.

Päivitetty: 11.08.2005/15.08.2005/18.08.2005

07.08.2005 Kipparin virallinen syntymäpäiväkuva.

Kyllä kärpäset tietävät milloin on kesä. Se varmistui Espanjan Bayonasta lähdön jälkeen. Puolen päivän aikaan veneessä surrasi sellainen kärpäslauma, että kippari kaivoi esille salaisen aseen, jota ei ole edes tullissa ilmoitettu; sähköinen kärpäslätkä. Tunnin ahkeran metsästyksen jälkeen ainakin 100 kärpästä oli saanut sähkötuolia, mutta försti uskalsi epäili etteivät taida kärpäset silti loppua. Oikeassa oli kuten tavallista. Iltapäivällä lämpöä oli jo reilut +35 C varjossa, joten avotuulipurjehdus alkoi tuntua vihdoinkin kuumalta. Koko matkan tänne Portugalin reunaan asti olemme ihmetelleet ilmojen viileyttä, joten ei auttanut valittaa. Ei muuta kuin paita pois.

Portugalin puolella ranta muuttui matalammaksi ja samalla alkoivat lähes loputtomat hiekkarannat. Satamia löytyy vain jokisuistoista, joihin on rakennettu aallonmurtajan suojaamat altaat. Porton kaupunki on syvällä jokivarressa, joten luonteva satamavalinta, ja myös ainoa mahdollinen, on Leixoes 5 mailia Portosta pohjoiseen. Satama-altaan reunalla yksi "virkapukuinen" huitoi kovasti. Yleensä se merkitsee sopivan paikan osoittamista laiturista. Nyt oli toinen meininki. Kaveri yritti kaikin keinoin saada meidät ymmärtämään, että satama on suljettu - ei saa tulla - pois, pois! Vaan Suomipoika ei vähällä lannistu. Me nimittäin tiesimme, että suljetun sataman muutamassa laiturissa oli joitakin veneitä, esimerkiksi ystävämme Nayo. Kippari karjui tuulessa takaisin, että "kyllä me nyt vaan menemme tuonne satamaan ja siellä toisen suomalaisen veneen kylkeen". Vastaus oli käsien levittely, joka varmaan tarkoitti "antautumista".

Satama oli todellakin suljettu, koska siellä oli ollut tulipalo edellisenä vuonna ja korjausten piti alkaa aivan pian, siis huomenna tai ainakin ensi viikolla. Koska satama oli kiinni, siellä ei sitten peritty satamamaksuakaan, tosin sataman suihkut ja vessat olivat kyllä käytössä.

Olimme jo etukäteen varautuneet siihen, että Portugalissa sitten alkaa oikea byrokratia. Kippari lähti Marine Policen toimistoon mukanaan kaikki mahdolliset paperit. Matkassa olivat mm. aluksen miehistöluettelo printattuna ja Melina-leimoin varustettuna, venetodistus, alv-todistus, vakuutusasiakirjat, vhf -luvat, epirbin tunnukset, passit, yms. kaikki pakattuna hyvin virallisen näköiseen Marimekon keltaiseen olkalaukkuun. Näillä papereilla uuden lomakkeen täyttäminen kestikin enää varttitunnin. Portugalissa pitää jokaisessa marinassa käydä ilmoittautumassa Marine Policen toimistossa, ja joka kerta täytetään samat tiedot uudestaan. Jokaisen Portugalin sataman dokumentit vahvistavat, että Melinassa on yksi masto ja moottorissa tehoa 75 hevosvoimaa kaiken muun tiedon lisäksi.

Seuraavana päivänä oli vuorossa "matkapurjehduksen" toinen puoli eli matkailu. Paikallisbussi kierteli pitkin esikaupunkialueita kolme varttia Porton vanhaan keskustaan, joka myös on UNESCO:n Maailman perintö -kohde. Jo muinaiset roomalaiset perustivat Porton kaupungin, joka on nykyisin Portugalin toiseksi suurin kaupunki. Vanha historiallinen keskusta on huima sekoitus kunnostettuja vanhoja rakennuksia ja varsinaisia rötisköjä, jotka jotenkin pysyvät laastilla kasassa. Kadut ovat vain pari metriä leveitä ja jokaisessa ikkunassa roikkui pyykkiä kuivumassa. On siis asuttua aluetta.

Päätimme nauttia iltapäivälounaan siistin näköisessä ravintolassa, jonka tärkein valintakriteeri oli ilmastointi. Tarjoilu täydessä ravintolassa tapahtui salaman nopeasti. Kylmät kaljat alle minuutin, maittava kala-ateria 4 minuuttia, kipparin extra-olut 15 sekuntia. Lasku 7,95 €. Ei voi olla totta! Tässä maassa ulkona syöminen on kaikkien ilo. Paluumatka Portosta sujui uudella metrolla nopeasti. Lippu maksoi 1,2 € eli saman minkä bussi. Sekä metron lipunmyyjätyttö että vanhempi bussikuski puhuivat sujuvasti englantia. Espanjan puolella se oli enempi harvinaista.

Uusi aamu ja uusi kohde. Figueira da Foz 70 mailia etelään asetettiin tavoitteeksi. Puoli välissä olisi yksi matala jokisuisto, jonne voi yrittää jos tulee tarve päästä mereltä pois. Kippari meinasi jo Leixoesin rauhaisassa satama-altaassa nostaa ison, mutta jokin aavistus sanoi "mennään tuonne aallonmurtajan ulkopuolelle haistelemaan tuulia". Se kannatti. Hyvä, että päästiin kaapelinmitta aallonmurtajasta etelään, kun tuulimittari vinkaisi 13 metriä idästä eli suoraan sivusta rannan puolelta. Viisi minuuttia myöhemmin lukemat olivat jo 17-18 metriä sekunnissa. Tässä vaiheessa oli vain pieni kulma keulaa auki ja vauhtia koko ajan yli 9 solmua. Tätä menoa riitti parisen tuntia, mutta sitten tuuli alkoi heiketä. Ennen puolta päivää isokin nousi ylös ja kohta spinnu sai ulkoilua tuulen käännyttyä pohjoiseen. Seuraavat tunnit olivatkin mainiota Portugalin pasaatin vauhdittamaa spinnuilua 8-12 metrin avotuulessa. Ennen Figueira da Fozin satamaa on korkea Cabo Mondegan kulma, jossa epäilimme tuulen vielä voimistuvan. Riisuimme keulasta 146 neliötä nailonia ja otimme kurssin kohti satamaa Cabo Mondegan reunaa sivuten. Niinhän siinä kävi, tuuli alkoi tosi nopeasti kasvaa. Keulan saimme sentään rullattua sisään kokonaan, kun tuuli iski täydellä voimalla. Kaiken menon keskellä ehti sivusilmällä rekisteröidä todellisen tuulen olevan 20 metriä sekunnissa. Täysi isopurje painoi Melinaa isoa kovaa sivumyötäiseen ja toivoimme hartaasti, että ennen sataman aallonmurtajaa tuuli vähän hellittäisi. Niinhän se tekikin, hieman. Viidentoista metrin lukemissa käänsimme keulan tuulen ja aloimme kiskoa isoa alas. Siinä onkin vähän hommia, koska neliöitä on 60 ja WB:n huippuvahvaksi rakentaman seilin viikkaaminen on kuin näkkileipää taittelisi. Vähän tuli hiki pintaan, mutta kyllä se siitä kesyyntyi.

Satamassa oli oikein erillinen reception -laituri, johon piti ensin kiinnittyä. Taas tehtiin papereita kahteen kertaan. Palvelu oli samoin erinomaisen ystävällistä ja melkeinpä nopeaa. Samalla meille osoitettiin tietty paikka seuraavasta laiturista.

Tämäkin pieni kaupunki on paikallisen turismin suosiossa. Valkoista hiekkarantaa riitti molempiin suuntiin niin pitkälle kuin silmä kantaa. Paikallinen turistitoimisto oli organisoinut yhdelle biitsille kansainvälisen hiekkaveistoskilpailun, jossa noin kymmenen eri maan edustamat tiimit olivat rakentaneet melkein taidetta. Terveisiä vaan Kemiin lumiosastolle.

Puolen yön jälkeen heräsimme yleiseen hätämerkkiin; se tuttu sireenin ääni, joka tulee kuukauden 15. päivä kello 12. Kuikuilimme kaula pitkänä keulaluukusta, mutta eivät ainakaan muut veneilijät tehneet elettäkään lähteäkseen litomaan satamasta. "Luukku kiinni ja katsotaan sitten aamulla tilanne" oli kipparin määräys. Aamun valjettua tilanne selvisi nopeasti. Portugalia ovat koko kesän riivanneet pahat metsäpalot. Nytkin riehui seitsemän isoa hallitsematonta paloa eri puolella maata, lisäksi kymmeniä pienempiä. Taas oli syttynyt uusi iso metsäpalo ja nyt aika lähellä Figueira da Fozin kaupunkia. Ilma oli savun ja merisumun sekoitus. Näkyvyyttä oli muutama kaapeli ja savu haisi voimakkaasti. Veneen kansi oli kaamean näköinen. Näytti siltä, kuin keskikokoisen juhannuskokon jätteet Pellingin saaristosta olisi kipattu kannelle. Samalla saimme tiedon, että satamaan johtava joki oli suljettu veneliikenteeltä, koska sammutuslentokoneet laskeutuvat siihen tankkaamaan vettä. Olimme siis sataman vankina ja taivaalta tuli lisää nokea ja savua. Kippari ryhtyi kuitenkin spoolaamaan venettä, jopa aika hyvällä menestyksellä. Tosin kun peräpää oli lopulta siisti, oli keulakansi jo uudestaan noen ja tuhkan likaama. Sitten satamapoliisi tuli kumiveneellä ilmoittamaan, että seuraavan 10 minuutin ajan jokiliikenne on sallittu ennen seuraavan lentokoneen laskeutumista. Siinä jäi aamupala syömättä, kun köydet irtosivat pikavauhtia ja Volvo työnsi Melinaa 7 solmun nopeudella avoimelle merelle. Meille tuli konkreettisesti tulipalolähtö.
Meri oli sumuinen ja haisi savulta. Tutka pyöri ajoittain varmistaen lähellä olevat veneet. Kohtalaisen ongelman koko Portugalin rannikolla muodostavat pyydysmerkit, joita on yhteensä noin miljoona, tai jotain sinne päin. Enintään puolessa on jonkin sortin lippukeppi ja loput ovat pieniä kohoja, kanistereita, mehutölkkejä yms. Niiden näkeminen on siis aika hankalaa. Ja vielä hankalampaa on, jos sellaisen kietaisee potkuriinsa. Jatkuva tähystys yhteentörmäyksen välttämiseksi pyydysmerkin kanssa on must. Tuuliosastokin tarjosi päivällä vaihteeksi kevyttä lounaistuulta eli Finngulf pääsi taas näyttämään kyntensä.

Nazare on pieni kalastajakylä, joka on kasvanut myös turismin myötä. Uusi satama, Celtic Marine, on kaikilla keleillä suojainen ja vettä riittää reilusti myös alavedellä. Itse sataman johtaja Capt. M F Hadley MNI MRIN (mitähän sekin tarkoittaa?) oli laiturilla ottamassa meitä vastaan ilmoittaen ystävällisesti mutta määrätietoisesti että "peruuttakaa tuon laiturin taakse, paarpuuri kylki kiinni, sen jälkeen ilmoittaudutte toimistossani ja sitten Marine Policen luona". "Ok, thank you, Sir!"

Kapteeni Hadley oli varmaan irlantilaissyntyinen ja laivaston miehiä, ja hoiti täällä eläkevirkana vaimonsa kanssa marinaa. Ja hyvin hoitikin, vai mitäs sanotte siitä, että saimme kaksipuolisen A-4 arkin tietoa satamasta, viranomaisista, postista, puhelinyhteyksistä, turvallisuusasioista, polttoaineen saatavuudesta, pesulasta, terveyspalveluista, busseista ja nähtävyyksistä. Siis tietoa kaikesta, mitä veneilijä voi tarvita. Eikä tässä kaikki; koko juttu oli selvällä ja hyvällä suomenkielellä! Satamassa oli muutama vuosi sitten talvehtinut joku suomalaisvene, jonka toimesta tämä uroteko oli tehty.

Nayokin saapui myöhemmin kylkeemme, joten päätimme lähteä yhdessä pyöräilemään Nazaren kaupunkiin ja nauttimaan yhteisen illallisen. Ilman venepyöriä ei tulisi mitään. Ne ovat matkapurjehtijan tärkein liikkumaväline, siis maissa.

Elokuun 7. päivä ja kipparin syntymäpäivä valkeni kauniina ja aurinkoisena. Tuulta tarjottiin 3-5 metriä luoteesta, joten vähän meni hiipimisen puolelle, mutta matkaakin seuraavaan Penichen (mitenkähän tuokin pitäisi ääntää?) satamaan oli alle 30 mpk, josta loppu tehtiin vielä koneella. Marine Policen virkapukuinen odotti jo laiturilla papereiden täyttämistä varten. Taas oli tarjolla hyvin ystävällinen palvelu vai mitäs sanotte: kuinka monelle Teistä on kesken passintarkastuksen ruvettu laulamaan "Happy Birthday to You". Tässäkin kylässä oli viikonlopun yli kestävä kesätapahtuma, jonka seurauksena kadut ja kujat olivat täynnä kojuja ja kulkijoita. Rannassa rakennettiin esiintymislavaa ja Portugalin laivaston alus piti avoimia ovia soittaen äänekästä rokkia ja ampuen valoraketteja taivaalle.

Synttäri-illallinen päätettiin nauttia pienessä perheravintolassa, jonka valintaperuste oli listalta löytynyt miekkakala. Ei ollut muuten huono valinta. Syntymäpäiväsankari oli sen verran uupunut, ettei satamalaiturin konsertin odottelu kiinnostanut. Hotelli Melinan keulakajuutta kutsui. Mutta kohtahan se autuus päättyi, kun kajareista alkoi tulla täysillä "Soul sister.." ja siihen malliin parin seuraavan tunnin ajan. Koko komeus päätettiin vielä tunnin kestävällä ilotulituksella, jossa pääpaino oli paukkujen äänen voimakkuudessa. Heti siinä kahden jälkeen aamuyöstä kylä hiljeni ja pääsimme jatkamaan väkivaltaisesti keskeytynyttä untamme. Tämä satama ei tainnut saada meiltä täysiä pisteitä.

Kippari odotti aamulla kello seitsemän satamatoimiston ovella satamamaksu kourassa ja portin avaimet toisessa. Kuittiin kirjoitettiin 23 € ja raha vaihtoi omistajaa. Merellä oli utuista ja tyyntä ja tietysti tuhansia väistettäviä pyydysmerkkejä 60 mailin matkalla Lissaboniin. Volvo Pentan 75 konia asetettiin 2000 kierroksen teholle ja loki lauloi 6,5 solmua. Tuuli vaihteli kovasti; joskus oli 1,9 m/s joskus kaksinkertaisesti 3,8 m/s ja aina suoraan edestä. Viisi tuntia lähdön jälkeen Euroopan mantereen läntisin piste Cabo da Roca oli tvärs. Olimme keväällä kuusi vuotta sitten autoretkellä Portugalissa ja seisoimme tuolloin Cabo da Rocan majakan edessä tähyillen tyhjälle Atlantille. Nyt joku katseli meitä samasta paikasta. Tuntui aika hyvältä olla tällä puolella.

Lissabon on suuren Tejo-joen reunassa noin 10 mailia Cabo da Rocan kulmasta itään. Väliin mahtuu vielä paikallinen Espoo eli Cascais. Försti sai ensimmäisen kerran ihmetellä ihka oikeaa kulussa olevaa sukellusvenettä, joka keula kohisten pyyhälsi Melinan edestä Tejo-joen suulla. Ei edes lipputervehdyksiä ehditty vaihtaa.

Lissabonin paras vierassatama on Doca de Alcantara, josta löytyi runsaasti vapaita paikkoja. Köydet kiinni, sähköpistoke paikalleen, biminikatos auki, ulkopöytä kaukaloon ja satamaelämä saattoi alkaa. Ajattelimme nimittäin viettää täällä useamman päivän, katsella kaupunkia, käydä kunnon turistin lailla eri kohteissa ja vuokrata jonain päivänä auton maakuntamatkailua varten.

Tunnin matka bussilla Tejon reunaa itään johti alueelle, jossa Lissabonin maailmannäyttely pidettiin vuonna 1998. Sieltä löytyi sadepäivän ratoksi paikallinen Iso Omena kertaa kolme. Kaupoissa löytyi, mutta mistään ei löytynyt kipparin kaipaamaa Yachting World´in englanninkielistä versiota. Sen sijaan rannasta löytyi Oceanario de Lisboa, maailman toiseksi suurin merielämän näyttely. Siellä sitä kuluikin useampi tunti. Tämän jälkeen täytyy taas miettiä valtamerten suuruutta ja niissä elävien lajien määrää. Uiminenkin alkoi tuntua hieman arveluttavalta, kun aikansa oli katsellut valtaisan akvaarion näytteitä. Suurimmat olivat reilusti ihmistä kookkaampia.

Lissabonin merimuseo vaati tietysti oman osansa, onhan se omassa lajissaan maailman kuulu. Sen edessä on Henrik Purjehtijan muistomerkki, joka kertoo portugalilaisten uroteoista löytöretkien ajalta. On tällä maalla ja sen merenkululla kunniakkaat perinteet.

Kaikki kuvat © Liukkonen.