Dieppe - Brest 12.-17.7.2005

Dieppe 12.7. • Cherbourg 13.7. • Guernsey 15.7. • Brest 17.7.

Päivitetty: 28.07.2005

Dieppen satamavierailua juhlisti Englannin kuninkaallisen laivaston partioveneiden kiinnittyminen samaan ponttonilaituriin. Jopa 50-jalkaiset huviveneet kutistuivat kummasti, kun nämä kolme samanlaista alusta täyttivät laiturin toisen sivun tuuman tarkkuudella. Äksiisi oli vallan ihailtavaa, laivaston parhaita perinteitä kunnioittavaa. Alusten tyhjäkäynti kuulosti ukkosen kumulta ja moottoreiden pakovesi lensi laiturin yli Melinan keulaan. Hetkessä rannan reuna oli täynnä katselijoita, sen verran isoilta nämä "sotalaivat" näyttivät veneiden keskellä. Alusten miehistöistä varmasti kolmannes oli muuten tyttöjä.

Illalla meillä oli yhteinen harrastus Englannin laivaston kanssa. Tasan kello 21 kuului puosun pillin vihellys, jolloin laivaston "white ensignit" ja Melinan perälippu laskettiin. Suomalainen perinteitä kunnioittava lippukulttuuri on kyllä muuten kadonnut näiltä vesiltä. Jotkut ottavat perälipun pois mennessään nukkumaan, mutta suurin osa pitää lippua ylhäällä yötä päivää.

Dieppen ylävesi oli seuraavana päivänä iltapäivän lopulla, jolloin dieselin tankkauksen jälkeen pääsimme matkaan kohti reilun sadan mailin päässä olevaa Cherbourgin kaupunkia. Tuuli oli sopivasti sivulta, joten matka alkoi taittua mukavasti. Illan pimetessä noin kello 23 aloimme vahtivuorottelun 3 tunnin jaksoina. Autopilotti ohjasi ja kansivahdin tehtäväksi jäi tähystäminen ja kirjan luku. Yön aikana näkyi vain kaksi laivaa, mutta molemmat olivat törmäyskurssilla. Olimme reilusti 20 mpk rannasta ja syvässä vedessä, jolloin konealuksilla on väistövelvollisuus purjealuksiin. Kippari seurasi suuntiman muuttumista, mutta turhaan. Kumpikaan laiva ei tehnyt elettäkään muuttaakseen kurssiaan, joten Melinan autopilot sai komennon "40 astetta paarpuuriin". Laivat ohittivat meidät hetken kuluttua kaapelin päästä. Yön opetus: Jatkuva tähystys yhteentörmäyksen välttämiseksi on tarpeen.

Aamuyöstä tuli se kuuluisa Englannin kanaalin sumu, se hernerokkamalli. Försti toimi taas tutkavastaavana sisällä ja kyseli huolestuneena: "Eikö näy, se on ihan lähellä, eikö näy?" No ei näkynyt, vaikka matkaa tutkalla näkyvään kohteeseen oli vain 0,2 mailia. Lopulta aivan nokan edessä näkyi harmaa hahmo, pieni kalastusalus nostamassa verkkojaan. Taas tuli äkkikäännös, muut alukset kun väistävät kalastavia aluksia.

Yöllä pukeutuminen vastasi "Suomen kesää". Alla pitkät alusvaatteet, sitten fleece-puku, päällä paksu goretex-takki ja –housut, hanskat ja lippis. Lippiksenä se korvalappuversio, joka on mukava hiihtäessä.

Aamun valjetessa ajoimme Cherbourgin suureen satamaan ja satamamestarin VHF-puhelimella antamien ohjeiden perusteella löysimme oikean vieraslaiturin. Aurinko poltti sumun pois ja päivä kirkastui kauniiksi, mutta kipparin ja förstin univaje pakotti pitämään silmäsairaalaa pitkälle iltapäivään.

Iltapäivän lopulla kasasimme taas venepyörät ja lähdimme tutustumismatkalle itse kaupunkiin. Aurinko paistoi ja lämpöä oli reilut + 24 C. Pukeutumisessa teimme uhkarohkean päätöksen: shortsit ja T-paita – nyt on kesä. Siltä tuntui tunnin ajan. Sitten mereltä valui tiheä sumurintama satamaan ja kaupunkiin. Lämpöä lähti kymmenen astetta pois ja ilma oli kalsea ja kostea. Se siitä kesästä. Laivojen sumutorvikonsertti oli jatkujaa. Veneen sisällä lämpöä oli +15 C ja päätimme "kokeilla" lämppärien toimintaa. Hyvin lähtivät molemmat käyntiin ja jo noin puolen tunnin kuluttua veneessä oli mukavan kuivaa ja lämmintä. Tämä siis keskikesällä Ranskassa.

Seuraava aamu valkeni kauniina, aurinkoisena ja lämpimänä. Olihan 14. päivä heinäkuuta, Ranskan kansallispäivä. Cherbourgin kaupunki tarjosi paraateja, konsertteja ja illalla hienon ilotulituksen.
Koko päivän satamaan saapui toinen toistaan upeampia purjelaivoja. Tall Ship Race 2005 -purjehduksen yhtenä etappisatamana oli Cherbourg. Kaikki tämä Melinan vierailun kunniaksi? Me vastasimme tähän ylenpalttisen hienoon vastaanottoon nostamalla Finngulfin lipun liehumaan keulaan. Koko kaupunki oli täynnä juhlatunnelmaa ja tuntui, että kaikki kaupunkilaiset olivat rantalaitureilla. Lisäksi noin sadan Tall Ship Race aluksen miehistöt vaeltelivat rantakaduilla ihaillen toistensa jahteja. Joukossa oli myös kaksi suomalaista alusta, Villa Mare ja Feelings.

Varhain seuraavana aamuna lähdimme kohti Kanaalin saaria. Cherbourgin niemen kulmassa saimme viiden solmun myötävirran lokin näyttäessä reilua 11 solmua. Meri tuntui paikoin kiehuvan ja pyörrevirrat heiluttivat venettä. Ei aikaakaan kun sumu taas peitti kaiken vaippaansa. Tutka pyöri koko ajan ja koneella varovaisesti edeten tulimme puolen päivän aikoihin Guernseyn saaren pohjoiskulmassa olevan Beaucette Marinan kohdalle, jonne johti poijutettu ränni. Puoli mailia ennen sisäänajoa Marinan vene saapui vastaan ja nuori satamamestarin apulainen tiedusteli kohteliaasti Melinan pituuden ja syväyksen. Saatuaan satamamestarilta varmistuksen hän kehotti seuraamaan venettään ja lupasi osoittaa Marinan sisällä sopivan paikan. Sisäänajo huippusuojaiseen satama-altaaseen kulki kallioon louhitun 8 metriä leveän kanavan läpi, joka vielä kaartui samalla vasemmalle. Sisäpuolella aukeni huikaisevan kaunis ja rauhaisa allas, jossa olimme itse asiassa ainoa vierasvene. Muut veneet olivat 30 - 60 -jalkaisia moottorijahteja, joukossa pari isoa Hallberg-Rassya ja Oeysteria. Englannin yläluokka oli ilmeisesti rakennuttanut itselleen pienen paratiisin, jossa kelpasi nauttia olosta. Satamassa oli kaikki mahdolliset palvelut, kaikki huippusiistiä, huoliteltua ja kaunista. Valkoisen miehen paikka, 42 euroa / yö. Tosin vain punta ja Visa olivat käypää valuuttaa.

Kippari kyseli saman tien satamatoimistosta tietoa auton vuokrauksesta. Henkilökunta otti yhden puhelun ja vain 20 minuuttia myöhemmin pihaan tuotiin näppärä Ford Fiesta, ajettu 35 kilometriä ja ilmastointi. Olimme siis auton ensimmäiset vuokraajat. Tätä voisi kutsua hyväksi palveluksi.

Koko loppupäivän käytimme saareen tutustumiseen. Kävimme tietysti saaren ainoassa varsinaisessa kaupungissa eli St. Peter Portissa. Sen rannassa on varsinainen vierassatama, jonka syväys on kuitenkin vain 1,8 metriä alavedellä. Altaan edessä on kynnys, joka veden laskiessa kuivuu kokonaan ja jättää samalla altaaseen vettä vajaan pari metriä. Ulosajo altaasta on siis mahdollista vain ylävedellä kynnyksen vieressä olevan mittatikun osoittaessa riittävää veden määrää suhteessa veneen syväykseen. Suuri määrä veneitä olikin kiinnittynyt sataman edessä oleviin odotusponttoneihin, joista maihin pääsi kätevästi jatkuvasti ajavalla vesitaksilla. Siunailimme hyvää valintaamme mennä Beaucetten Marinaan, joka St. Peter Portin meluisaan altaaseen verrattuna tuntui taivaallisen rauhalliselta.

Guernseyn saaren ympäri autoilu lisäsi matkamittariin noin 100 kilometriä. Kauniita maisemia, viehättäviä vanhoja kivestä muurattuja taloja, suojaisia uimarantoja, kapeita kujia, vehreää luontoa. Kyllä autolla näkee paljon hetkessä.

Myös Beuacetten sataman suuaukossa oli kynnys, joka kuivui alavedellä. Altaassa oli kuitenkin vettä 5-10 metriä joka paikassa. Seuraavana päivänä kello kolme sataman mittatikku kertoi kynnyksen olevan kolmen metrin syvyydessä, joten pääsimme 2,4 metrin syväyksellä helposti ulos. Säätiedot lupasivat parin seuraavan päivän ajaksi luoteen puoleisia tuulia, mutta kovenevaa länsi-lounaistuulta jatkossa. Oli tehtävä strateginen päätös. Vaihtoehtoina olivat noin 150 mpk matka Bretagnen nimen takana olevaan Brestiin tai suoraan Espanjan La Corunaan 450 mailia. Päätös oli aika helppo tehdä - Brestiin. Matkan ajan meillä olisi sivu- tai sivumyötäinen tuuli. Matka kesti vajaa 30 tuntia, sillä yöllä etenimme vain muutaman solmun nopeudella kevyessä tuulessa. Brestin kaupunki on aika syvällä suojaisessa lahdessa ja venesatamassa on yli 1300 venepaikkaa plus 120 vieraspaikkaa. Satamamestarin ohjauksella saimme mukavan kylkipaikan vieraslaiturista, jossa oli suorastaan väljää. Oli muuten kesän ensimmäinen päivä, jonka olimme shortseissa koko ajan.

Säätiedot lupasivat rivakoita länsi- ja lounaistuulia Biskajalle, joten päätimme odotella sopivaa sääikkunaa, jolloin olisi mukava ylittää tämä kaikkien merenkävijöiden kunnioittama merialue. Brestistä matkaa Espanjaan on noin 350 mpk eli aikaa kuluu 2,5-3,5 vuorokautta. Kahden hengen miehistöllä ei tee mieli lähteä hankaliin olosuhteisiin, jos niistä selviää vain odottelemalla sopivaa keliä suojaisessa satamassa. Se on kokemuksen tuomaa viisautta.

Päivä Brestin suuressa venesatamassa tarjosi paljon katsottavaa. Vaikka sää muuttui taas sumuiseksi, sateli ajoittain ja tuultakin oli 10 metrin verran, sataman aktiviteetit pyörivät täysillä. Turistiveneet lähtivät kierroksilleen, nuorten jollakoulujen veneet lähtivät sataman edustalle harjoittelemaan, oli melontakoulutusta, oli surffaajia. Ja erityisen paljon oli moottorivenekoulun veneitä. Ne olivat noin 6-metrisiä perämoottoriveneitä, joilla oppilaat harjoittelivat vuorotellen kouluttajan johdolla veneen käsittelyä, laituriin ajoa ja irrottautumista, peruuttamista yms. Brestin satamassakin oli näitä kouluveneitä useita kymmeniä ja huonosta säästä huolimatta ne koko ajan pörräsivät laitureiden ympärillä. Veneet tunnisti kauempaa siitä, että fendareissa löytyi. Vähintään tusina ympäri veneen runkoa. Veneily- ja purjehduskoulutus näyttää olevan ainakin Ranskassa varsin hyvällä mallilla. Se on näkynyt myös hyvänä veneiden käsittelytaitona ahtaissa satamissa.

Itse Brestin kaupunki on usean kilometrin päässä, jossa pyörälläkin käynti vie aikaa. Lähin supermarketkin oli vielä ylämäen takana, joten veneen bunkrauksen kannalta satama on siis huono. Tämän tiedon försti vahvisti saavuttuaan kolmen tunnin kaupparetkeltä märkänä ja nälkäisenä.