Madeira - Gran Canaria 15.10.-2.11.2005

Madeira 15.10. • Teneriffa 24.10. • Gran Canaria 2.11.

Päivitetty: 5.11.2005

21.10.2005 Marina Funchal, Madeira.

Madeira sijaitsee Marokon rannikosta 600 kilometriä länteen ja Lissabonista 1000 km lounaaseen. Madeira ja sen naapurisaari Porto Santo löytyivät kartalta jo vuonna 1351, mutta portugalilainen merenkävijä Zarco oli kuitenkin ensimmäinen kippari, joka nosti Porto Santossa valtauksen merkiksi Portugalin lipun. Hän oli kovassa myrskyssä ajautunut saaren edustalle, josta onnekseen löysi suojaisen sataman. Siihen saaren nimikin viittaa. Pari vuotta myöhemmin Henrik Purjehtija sponssasi Zargolle uuden reissun tutkimaan tarkemmin Porto Santoa ja sieltä horisontissa näkyvää toista saarta. Zarco saapui Porto Santon naapurisaarelle vuonna 1420 löytäen kauniin, tiheää puustoa kasvavan vihreän saaren. Hän nimesi saaren Madeiraksi, joka sanana tarkoittaa puuta.

Kelluva puutarha olisi ollut vielä parempi nimi saarelle, jossa asfaltti on ainoa ei-vihreä pinta. Saaren pituus on vain 56 kilometriä ja leveyttä on enimmillään puolet siitä. Ainutlaatuinen vehreys perustuu jatkuvaan vuorilta valuvaa veteen, jota levadoilla eli kapeilla vesikanavilla johdetaan käytännössä joka paikkaan. Saaren levadokanavien pituus on yhteensä huikeat 2300 kilometriä. On siinä ollut suunnittelemista puhumattakaan rakentamisesta.

Vietimme Madeiralla viikon nauttien satamaelämästä ja samalla olimme kunnon turisteja kiertäen kaikki must-kohteet. Yhtenä päivänä teimme retken levadoille. Pikkubussi nouti aamulla suomalais-englantilais-hollantilais-espanjalais-ryhmän ja kuskasi seurakunnan serpentiinejä pitkin ylös vuorille. Sieltä saimme hyvin asiansa osaavan oppaan matkaamme ja lähdimme kulkemaan vuoren rinteitä pitkin seuraten levadojen reunoja. Aluksi meno oli normaalia metsässä kulkemista, mutta pikkuhiljaa lisättiin vaikeuskerrointa. Noin jalanlevyinen (30 cm) vesikanava oli lähes pystysuoran seinämän reunassa, sen ulkolaidalla oli saman levyinen polku ja sitten oli iso-oja, jossa vapaata pudotusta oli riittävän monta sataa metriä. Se ei vaan tuntunut niin huimalta, koska koko vuoren seinä kasvoi isoja katajia 90 asteen kulmassa. Puut kasvoivat todella suoraan vaakasuunnassa ja niitä oli tiheässä, joten märällä polulla liukastuminen olisi johtanut todennäköisesti katajan oksille vain muutaman metrin alempana. Sekään vaihtoehto ei tuntunut houkuttelevalta, joten noudatimme kiltisti oppaan jatkuvasti toistamaa ohjetta "hitaasti mutta varmasti".

Kapukin katseli huolella märkiä, osittain irrallisia kiviä, joihin jalkansa polulla asetti. Samalla kapun ajatus karkasi kauas arkeen. Jotkut ihmiset kokevat moniteholasien käytön vaikeana esimerkiksi portaissa kulkiessa, jotkut jopa ottavat silloin lasit pois nenältään. Kun muutaman tunnin kulkee märällä ja liukkaalla kulku-uralla, jonka leveys on kapeimmillaan parikymmentä senttiä ja toisella puolella on ainakin parisataa metriä pudotusta, alkaa varmaan kotiportaat tuntua pikatieltä. Madeiran levadahoitoa voikin hyvin suositella progeongelmiin.

Kapun usko autonvuokrauksen helppouteenkin vahvistui. Tuliterä Renault Modus vaati 10 minuuttia vuokraamon toimistossa ja sitten kaikki oli valmista. Kiersimme koko saaren ympäri keräten päivän aikana mittariin yli kolmesataa kilometriä. Valtaosa ajosta tapahtui pienillä vaihteilla, koska tiet olivat pelkkää serpentiiniä. Ainoat suorat pätkät olivat tunneleissa, joita sitten riitti. Saaren pohjoislaidalla löysimme vanhat aasipolut, jotka kulkivat vuoren seinämiä pitkin ja alapuolelle aukeni Atlantin valtameri. Ne olivat viisaasti tehty yksisuuntaisiksi, sillä vain aaseilla olisi vastaantulijan ohittaminen onnistunut. Näilläkään poluilla ei tarvittu isompia vaihteita, jarruja sitäkin enemmän. Saaren etelälaidalta löytyi vielä isompi pudotus. Tarkkaan ottaen 589 metriä korkea suora seinämä alas mereen. Oli kuulemma Euroopan toiseksi korkein mereen putoava kallioreuna.

Satamapäivät kuluivat monenlaisissa askareissa. Veneen siivousta, kannen pesua, kaiteiden vahausta, köysien tarkistamisia ja huoltamisia. Osan ajasta vei satamamanööverit, sillä kaikki kymmenisen vierasvenettä olivat kahdessa kolmessa rivissä kylkikiinnityksessä. Joka päivä joku, yleensä sisäpuolelta, teki lähtöä ja mekin otimme Melinan irti useamman kerran. Operaatio kesti helposti tovin, joskus jopa kotvasen. Köysiä oli neljä naapuriveneeseen ja kaksi pitkää maihin. Lisäksi sähköjohto ja usein vielä vesiletku. Valtaosan viikosta olimme ranskalaisten peltipaattien piirittämänä ja kapun ranska oli yhtä ruosteessa kuin patonkipoikien englanti. Joskus piti käyttää puhumiseen vähän käsiä, mikä tietysti sopi fransmanneille.

Viikon jokaisena päivänä tuli muutamia suomalaisia kiertelemään Funchalin laitureille ja kaikilla oli samat kysymykset. Vastauskin oli sama. "Kyllä, olemme purjehtineet Suomesta tänne. Aikaa lähdöstä on reilu neljä kuukautta. Kyllä, olemme menossa Karibialle. Ei, emme jatka eteenpäin, palaamme Suomeen ensi kesänä. Kiitos vaan ja hyvää lomaa teillekin."

Funchalin sataman aallonmurtajavalli on melkein täynnä satamassa käyneiden veneiden tunnuskuvia. Mekin löysimme muurista monien tuttujen suomalaisveneiden terveiset. Försti kierteli yhtenä päivänä ympäri kaupungin rauta- ja maalikauppoja löytäen vihdoin muutamia pieniä maalipurkkeja. Toinen oli valkoista ja toinen sinistä. Toisena päivänä försti harjoitti taiteellisia opintoja leivinpaperin avulla ja kolmantena rohkeni kyykistyä pensselin kanssa vallin alareunaan, josta löytyi pieni vapaa tila s/y Zaran vierestä. Terveisiä vaan Ollille. Näin Melina miehistöineen sai melkein lähtemättömän muistomerkin Funchalin satamaan.

Madeiran ja Kanariansaarten välissä ovat pienet autiot saaret nimeltään Ilhas Selvagens. Ne osuivat mukavasti melkein suoraan reitille Teneriffalle, joten päätimme varautua käymään Selvagem Grandella. Se taas vaati vähän byrokratiaa. Försti lähti kapuamaan Funchalin jyrkkiä katuja ylös Kasvitieteelliseen puutarhaan, josta piti hankkia erillinen lupa ankkuroitua saaren lounaiskulmassa olevaan pieneen lahteen. Toimisto oli piilotettu private-kilven taakse, jotta mahdollisimman moni luopuisi luvan hakemisesta. Kaikki veneen paperit piti tietysti esittää ja myös ilmoittaa saapumispäivä, perillä sai olla enintään kaksi päivää. Ynseä virkailija osasi vain portugalia eikä edes yrittänyt muuta. Pari tuntia myöhemmin försti esitteli tyytyväisenä saamaansa lupalappua, jonka mukaan saisimme mennä satamalahteen seuraavana sunnuntaina.

Lauantaina 22.10. kello 9.30 irrotimme köydet naapureista ja vilkutimme ranskaksi. Otimme kurssin eteläkaakkoon ja helminen rupesi töihin. Matkaa Selvagem Grandelle oli reilu 160 mailia ja sieltä Teneriffalle 110 mailia.

Tuuli puhalteli pohjoisen puolelta, mutta vain 2-3 metriä sekunnissa. Koko kauniin päivän etenimme naftapasaatissa, joka sai förstin pitkästä aikaa melkein pillastumaan. Iltapäivällä tuulimittari käväisi hetken neljässä metrissä, jolloin försti oli heti valmis lakanan levittämiseen. Kapu vähän yritti jarrutella, mutta ei siinä mikään auttanut. Nokka käännettiin jo tuuleen, mutta ison pussia avatessa tuuli putosi takaisin pariin metriin. Myrtynyt försti pani taas Volvon laulamaan.

Aloimme kolmen tunnin vahdit ja illalla kapun kömpiessä vahtiin förstin naamasta jo näki, että tuuli oli viriämässä. Hetkessä saimme seilit vetoon ja sitten kelpasi. Suhteellinen tuulikulma 90 astetta ja apparenttia neljä viisi metriä. Pieni maininki takavasemmalta. Yöllä lämpöä 23 astetta ja kaikki miljoona tähteä taivaalla. Tällaista se matkapurjehduksen kuuluisi olla.

Aamun sarastaessa horisontista paljastui karu kalliosaari, jossa ei kasvanut yhtään puuta. Kiersimme saaren mailin päästä, sillä satamaoppaassa varoiteltiin isoilla kirjaimilla useista vedenalaisista karikoista, joiden paikka kartalla on vain summittainen. Gps -maailmassa tietää aina itse missä on, mutta nyt vuorostaan saari ja sitä ympäröivät kivikot voivat ollakin väärässä paikassa. Saareen voi siis saapua vain hyvän näkyvyyden vallitessa, jolloin eye ball navigointi on ainoa luotettava keino. Lounaiskulmasta löytyi pieni lahti, jossa oli kaksi venettä ankkurissa. Pienen kiertelyn jälkeen löysimme välin, jossa vettä oli 12 metriä. Bruce lähti pohjaan ja miehistö aamupäivälevolle. Tarkoituksemme ei ollut edes käydä maissa, vaikka sekin olisi ollut mahdollista. Jollan kaivaminen vain sitä varten olisi ollut kohtuuton ponnistus. Meille riitti saaren katselu vierestä ja samalla saimme kulutettua puolipäivää aikaa, jotta saapuisimme Teneriffalle vasta seuraavana aamuna valoisaan aikaan.

Kello 16.00 nostimme kytkintä ja otimme suunnan etelään kohti Teneriffan pohjoiskärkeä. Tuuliosaston erikoistarjous jatkui. Sama suhteellinen suunta ja voima. Tähtiäkin yhtä paljon. Kello kolmelta aamulla alkoivat Teneriffan valot näkyä keulan edessä. Jostain kauempaa tuli isompaa aallokkoa mukaan, joten meno alkoi olla aika keinuvaa. Aamulla olimme saaren kärjen tasalla, jossa tuulen voima taas tuplaantui vieden meitä vauhdilla Santa Cruzin aallonmurtajan taakse. Marina Atlanticon satamaan kiinnityimme yhdeltätoista. Yhteensä matkaa kertyi 280 helppoa mailia. Kyllä merellä on monet kasvot.

Seuraavan viikon päätimme viettää Teneriffalla. Toisaalta halusimme vähän aikaa lököilyyn ja turistina olemiseen, toisaalta tarvitsimme aikaa lukuisten pienten asioiden ja yksityiskohtien toteuttamiseen tulevaa valtameren ylitystä varten. Sääkin päätti heittäytyä vaihtelevaksi. Joskus jopa sateli. Kerran jopa kaksi kertaa päivässä.

Marina Atlantico on aika uusi satama, joka on rakennettu ison laivasataman pohjukkaan. Uudet aisoilla varustetut ponttonilaiturit tarjosivat erinomaisen pilttuun. Vesi ja sähkö sisältyivät hintaan, joka oli alle 20 euroa yö. Taas palattiin ymmärrettävälle tasolle.

Useat päivät kuluivat melkein huomaamatta veneen varustamisessa, huollossa ja kontrolleissa. Yhtenä päivänä päätimme puhdistaa vesitankit. Ei muuta kun hanat auki ja sitten manusluukut perässä. Pohjalle jäävä vesi imettiin vielä kokonaan pois ja lopuksi pyyhimme kaikki pinnat putipuhtaiksi. Sitten päätimme mitata kuinka paljon tankkeihin todella mahtuu vettä. Melinan myyntiesitteessä oli aikoinaan maininta noin 300 litran vesimäärästä ja alkuperäinen omistajakin muisteli samaa ostokeskustelujen yhteydessä. Laitoimme suppilon vesitankin täyttöaukkoon ja sitten aloimme täyttää tankkeja ämpäri kerrallaan. Jokaisessa ämpärissä oli aina tasan 10 litraa vettä. Ei ihme, että kapun selkä oli seuraavana päivänä kipeä, sillä operaatio vaati 63 ämpärillistä vettä. Useamman kerran kävimme sisällä tutkimassa pilssiä, mutta kuivana se pysyi. Melinan vesitankkien tilavuus kaksinkertaistui yli 600 litraan, joka oli erinomainen uutinen ajatellen vajaat kolme viikkoa kestävää Atlantin ylitystä. Suihkupäivien määrä taisi juuri tuplaantua.

ARC:n turvallisuusmääräykset ovat erittäin tarkat ja monipuoliset. Ne sisältävät monia sellaisia asioita, joita ei edes tule mieleen kotivesillä, vaikka ehkä pitäisi. On siellä Itämerelläkin joskus aika hankalaa. Esimerkiksi istumakaukalon oviluukut pitää voida lukita siten, että ne eivät voi pudota mereen veneen kaatuessa tai tehdessä voltin. Samoin ruorimiehen avattava istuinpenkki pitää voida lukita, etteivät kaasupullot lähde lentoon vastaavassa tilanteessa. Normaali katsastuksessa näytettävät kartiotapit pitää mitoittaa ja sijoittaa läpivientien kohdalle kiinteästi. Pilssipumppuja pitää olla useita ja niiden toiminta tarkistetaan. Niinpä kapu yhtenä päivänä laski pilssin täyteen vettä ja koepumppasi kaikilla kolmella eri pumpulla. Yllättäen kannelta käytettävä suuritehoisin pilssipumppu loksutti vain tyhjää eikä mitään tapahtunut. Ei siinä auttanut kuin tyhjentää molemmat peräruumat ja purkaa ja irrottaa pumppu kokonaan pois. Parin tunnin kuluttua Gusher 10 oli kuin uusi, pesty sisältä ja päältä ja venttiililäpät toimivat laiturilla normaalisti. Vielä kasaaminen ja sitten koitti jännittävä hetki. Toimiiko? Toimi. Lopuksi 100 kiloa tavaraa takaisin kannen alle ja ihan lopuksi kylmä olut. Hyvä, että tämäkin asia tuli tarkistettua.

Yhtenä päivänä laiturilla käveli vastaan mies musta kumipuku päällä raahaten paineilmapulloa ja painovyötä. Kaupalliset keskustelut käytiin nopeasti ja vartin sukelluksen jälkeen oli vuorossa raportti; pohjan myrkkymaali oli erinomaisessa kunnossa, missään ei ollut mitään kasvillisuutta, potkurin lavat kääntyivät notkeasti ja kaikki sinkit olivat kunnossa. Juuri tämän kapu halusi kuulla 30 € vastineeksi. Se toinen vaihtoehto olisi ollut veneen nostaminen 300 € hintaan.

Försti istui usean päivän läppärin ääressä ja suunnitteli ruokahuoltoa. Viime vuosina on riittänyt yhden keittiöavuttoman kapun ruokkiminen silloin tällöin, mutta nyt piti päättää neljän ihmisen ruokailusta 20 päivän ajan. Siis 20 aamupalaa, 20 lounasta, 20 päivällistä, 20 yöpalaa. Laatia niistä tuote-erittelyt ja laskea määrät. Kun Las Palmasin k-kauppias saapuu pakettiautollinen tavaraa mukanaan laiturille, on jonkun täytynyt tietää aika tarkkaan miten se auto lastataan. Seuraava asia onkin sitten miettiä, mihin ne kaikki sijoitetaan. Onneksi lähtöön on vielä reilu kaksi viikkoa aikaa. Se kaikki aika kyllä tarvitaan.

Olemme jakaneet reilun vuoden kestävän matkan useisiin osuuksiin. Ensimmäinen legi oli Espoosta Gibraltarille, toinen oli Välimerenkierros Mallorcalle ja takaisin. Kolmas onkin tämä Esteponasta Madeiran ja Teneriffan kautta Gran Canarian Las Palmasiin. Enää puuttui reilu 50 mailia, jonka päätimme toteuttaa keskiviikkona 2. päivä marraskuuta. Otimme aamulla kello 10 kurssin itäkaakkoon ja aloimme ajella tiukkaa luovia. Aurinko paistoi koko päivän ja tuuli pysytteli 4-6 metrin tasossa. Helminen sai nauttia vapaapäivästä, sillä halusimme molemmat ajaa itse pitkästä aikaa. Tuntui hassulta, että viimeksi olimme harjoittaneet normaalia päiväpurjehdusta kuukausi sitten.

Loppumatkasta tuulikulma vielä vähän aukeni, joten selvitimme tämän viimeisen osuuden ilman yhtään vendaa. Illan hämärtyessä kiinnityimme Las Palmasin satamassa Texacon laituriin. Huoltoaseman pomo Don Pedro otti köydet vastaan ja piti pienen espanjan kuulustelun. Förstin erikoislyhyt espanja (Biskajan ylitys 3 päivää) teki vaikutuksen Don Pedroon, joka sen jälkeen osasikin hyvin englantia. Aamulla satamamestari osoitti meille varsinaisen paikan rantavallin reunasta.

Välimereltä lähdöstä oli kulunut 25 päivää, joista maissa peräti 17. Matkaa kertyi noin 1100 meripeninkulmaa, joten purjehduspäiviltä vanavettä oli jäänyt keskimäärin vajaa140 mailia. Madeiran jälkeen meno on ollut leppoisaa ja vaivatonta. Kotisatamasta on nyt tehty matkaa kaikkiaan 5188 meripeninkulmaa ja aikaa on kulunut noin 21 viikkoa. Kaikki on hyvin eikä mikään tee kipeää.

Kaikki kuvat © Liukkonen.