Azores 3.-11.6.2006

Päivitetty: 11.06.2006

05.06.2006 Azores, Faial, Horta; kaikki pinnat ovat täynnä veneiden tunnuskuvia.

Azoresin saariston Faialin saaren Hortan kaupungin Peter Cafe Sport on jokaisen Atlantin purjehtijan tuntema osoite, jonne kuuluu mennä oluelle tai miksei syömään. Se on myös suosittu poste restante osoite, jonne satelliittiyhteyksien ja kännyköiden maailmassa edelleen lähetetään postia purjehtijoiden iloksi ja hyödyksi. Sinne vetivät myös Melinan miehistön askeleet lauantaina 3. päivä kesäkuuta. Tunnelma oli hilpeä jo matkalla ja parani vain perillä. Fiilis sisällä oli juuri sellainen kuin voi kuvitella. Iloinen monikielinen puheensorina, melkein möykkä, täytti kapakan. Mahduimme sentään metelin ja tupakansavun sekaan tilaamaan geeteet ja oluet. Nopea vilkaisu ympärille vahvisti tilauksen oikeellisuuden. Kukaan ei juonut valkoviiniä. Pienen ravintolasalin seinät ja katto olivat täynnä lippuja ja viirejä, joita ympäri maailmaa tulleet seilorit olivat jättäneet muistoksi Cafe Sportiin. Nopea finskibongaus antoi tulokseksi ainakin 20 sinivalkoista viestiä, suuri osa tuttuja veneen nimiä. Melina oli myös saanut postia. Kapun nimelle osoitettu kortti kertoi terveiset Suomesta ja siinä toivottiin meidän tottuvan kävelemään heilumatta kuivalla maalla. Kaunis kiitos Jaskalle ja Marille, olipa hauska saada oikein postikortti, kuvakin oli kaunis.

Seuraavien päivien aikana satama täyttyi lisää. Kukaan ei kaivannut merelle, jossa tuuli puhalteli 15 -18 metriä sekunnissa ja aallokko paiskoi veneitä mennen tullen. Sellaisessa kelissä alkoivat paikat olla kovilla. Kanadalainen kylkinaapurimme oli hinattu rantaan konerikon takia, mutta myös riki oli saanut siipeensä. Paapuurin alemman saalingin pääty oli murtunut ja vantti retkotti löysänä. Masto sentään oli pystyssä. Melinan toiselle puolelle kaarsi tanskalaisvene, jonka kotipaikka oli Rönne, siellä Bornholmilla. He olivat olleet jo 120 mailin päässä matkalla Englantiin, kun paapuurin alavantti repeytyi kokonaan irti mastosta. Hekin onnistuivat palaamaan masto pystyssä. Sen sijaan ARC Europe laivueeseen kuulunut brittivene kiinnittyi rantaan ilman mastoa. Kikin tanko oli ainoa jäljellä oleva osa mastosta. Se olikin harustettu pystyyn maston paikalle. Yläpäässä liehui pieni white ensign -viiri. Tyyli täytyi säilyttää loppuun asti. Masto oli kaatunut noin 50 solmun avotuulessa isossa aallokossa. Kukaan ei onneksi loukkaantunut. Sitten saimme viestin suomalaisvene Maryannin tilanteesta. He olivat lähteneet Azoreilta ennen saapumistamme ja Biskajan reunalla oli Bavarian masto tullut alas. Nytkin onni oli matkassa; kukaan ei loukkaantunut ja löpöä oli riittämiin ajaa koneella Englannin lounaiskulmaan. Sitten Hortan satamaan saapui sy Serenada, joka on kirjoitellut Amerikan kierroksestaan Vene-lehteen. Heilläkin oli alavantin kiinnitys pettänyt. Yhdeksäntoista päivää kestänyt seiluu New Yorkista päättyi onnellisesti Hortan satamaan, masto oli sentään pystyssä. Kapu kävi yhtenä päivänä Melinan mastossa ja tarkasti huolella kaikki maston helat, sokat ja muut kriittiset pisteet. Mitään vikaa ei löytynyt, ei ainakaan silmin nähtävää.

Faialin saari on purjehtijoiden päätukikohta Azoreilla ja harvat edes käyvät muilla saarilla. Me halusimme kuitenkin nähdä Azoreita vähän enemmän, joten kävimme myös parilla muulla saarella. Mutta ensin piti tietysti nähdä Faial ja sehän hoitui sunnuntaina mukavasti pannacotan värisellä Opel Astralla, jonka väkivahva diesel kapusi kepeästi saaren jyrkkiä rinteitä. Saari on 21 km pitkä, 14 km leveä ja pinta-alaa löytyy 174 neliökilometriä. Ensimmäiset asukkaat tulivat vuonna 1460 lähinnä Portugalin pohjoisosista. Toive paremmasta ja helpommasta elämästä eli silloinkin vahvana. Tämäkin on äärimmäisen vihreä ja vehreä saari, jota pilvien tuomat sateet huuhtelevat tiuhaan. Loputtomat kiviaidat jakoivat vihreät niityt ja laitumet pieniin tilkkuihin, joilla ammuja seisoskeli turistien menoa ihmetellen. Kylät olivat siistejä ja talot hyväkuntoisia. Valkoiset seinät, vihreät ikkunaluukut ja punaiset tiilikatot muodostivat varsin somia kotataajamia ympäri saarta. Liikenne oli varsin hiljaista ja saimme oikein etsiä avoinna olevaa lounaspaikkaa. Paikallinen väestö oli kokoontunut viettämään Spirito Santo -juhlaa, jossa siunattua leipää ja keittoa jaettiin osallistujille. Onneksi me löysimme saksalaispoikien perustaman kuppilan, jossa ruoka oli hyvää ilman piispan apua. Saaren länsikulmassa maisema oli aivan erilainen. Ponta dos Capelinhos muuttui kertaheitolla, kun valtaisa tulivuorenpurkaus tuotti uuden ulottuvuuden niemelle vuonna 1957. Vieläkin 50 vuotta myöhemmin paikka oli kuin atomipommin jäljiltä.

Seuraava kohteemme oli Picon saari, jonne matkaa oli vain viitisen mailia. Matka hoitui kätevästi pienellä yhteysaluksella Madalenan satamaan ja perillä onnistuimme vuokraamaan kymmenessä minuutissa Mitsun uuden Coltin, jonka 1,1 -litrainen nuhapumppu vaivoin kiipesi Picon rinteitä. Saari on pitkä ja kapea; 42 km x 15 km. Mutta sitäkin korkeampi; mahtavan Pico vuoren huippu nousee 2351 metrin korkeuteen ja on useimmiten pilvien piirittämä. Kiersimme päivän aikana koko saaren ja ajoimme Picon rinnettä niin ylös kuin tietä ja lopuksi kinttupolkua riitti. Kova tuuli ja sumuinen sää estivät valitettavasti suunnitellun kipuamisen huipulle. Olipa upea saari tämäkin.
Kävimme tutustumassa paikalliseen merimuseoon, joka oli yhden miehen projekti. Vieraita kävi sen verran harvaan, että juttua riitti ulko-ovelle asti kun peruutimme takaisin autolle tuntia myöhemmin.
Valaiden pyynti on ollut vuosisatoja Azorien saarten tärkeä elinkeino, joka nyt on muutettu whale watching businekseksi ja muistona vanhoista ajoista olivat valaanpyynti- ja kaskelottimuseot. Nekin piti katsastaa. Pienillä soudettavilla valaanpyyntiveneillä ja heitettävillä harppuunoilla valtaisan valaan pyytäminen on ollut miesten hommaa, jossa aina välillä valas otti otteluvoiton. Hukkuneet pyytäjät huuhtoutuivat rantaan. Onnistuneen pyynnin tuloksista pääsi nauttimaan koko venekunta perheineen. Sperm whale eli kaskelotti on maailman suurin koskaan elänyt hammasvalas, joka voi kasvaa 24-metrikseksi. Sitä suurempi nisäkäs on vain hetulavalaisiin kuuluva sinivalas, mutta molemmat peittoavat koossa ne mahtavat dinosauruksetkin. Kaskelottimuseo avattiin Picon etelälaidalla olevaan pieneen kylään vasta pari vuotta sitten ja sekin on muutaman yksityisen henkilön huima tiedon- ja taidonnäyte piirroksineen ja pienoismalleineen. Tunnin kiertely pienessä museossa antoi sellaisen rautaisannoksen kaskelottidataa, että oma vastaanottokyky oli kovilla. Ovat aikamoisia otuksia. Voivat sukeltaa kolmen kilometrin syvyyteen, voivat olla jopa puolitoista tuntia veden alla ja syövät reilun tonnin päivässä muita meren ötököitä. Erityisherkkua ovat mustekalat (lulas); varsinkin ne kahdeksanmetriset jättiläismustekalat. Ei tarvitse niin montaa. Olemme aina luulleet, että valaat nukkuvat pinnassa, mutta ainakin nämä kaskelotit nukkuvat pystyasennossa pää pohjaan päin noin 20 metrin syvyydessä. Valaanpyynnin rajoitukset alkavat myös näkyä; pelkästään Pohjois-Atlantilla arvioidaan olevan noin 22 000 kaskelottia! Toivottavasti emme tapaa toisiamme.

Seuraava kohteemme oli Terceiran saari, jonne matkaa oli jo enemmän, noin 70 meripeninkulmaa. Perjantaina 9.6. otimme jo aamuseitsemältä Melinan köydet irti ja suuntasimme merelle. Yksi reivi ja genua vähän rullalla aloimme taittaa taivalta reilussa mainingissa. Tuuli pysytteli kympin korvilla, joten aluksi meno oli lupaavaa. Illaksi kotiin. Päivällä Picon ja Sao Jorgen välissä tuuli hyytyi, mutta parin tunnin motorointi riitti. Pyhän Yrjön itäkulmasta jatkoimme avotuulessa Terceiran etelälaidalle, jossa Angra do Heroismon satama odotti märkiä seiloreita. Viimeiset pari tuntia oli satanut kaatamalla. Saimme suojaisan aisapaikan uudesta marinasta, johon kiinnityimme yhdentoista tunnin seilauksen jälkeen. Kapun ja förstin ajatukset landauksesta menivät vähän ristiin. Lopputuloksena oli sikahattu. Ystävämme Mare oli vuosi aiemmin lähtöaamuna antanut meille kirkkaankeltaisen Sikaflex -mainoshatun, jossa luki lyhyesti Sika. ”Mikäli tarvetta ilmenee, sen voi sitten laittaa päähän katumuksen osoituksena” oli Maren käyttöohje kotsalle. Kerran kapu melkein sai hatun päähänsä käytyään yksin kannelle ilman turvaliinaa. Nyt sitten koitti se hetki, jolloin Sika- hatulle tuli oikein käyttöä. Rangaistusaika oli förstin määräyksestä 15 minuuttia. Pitkiä olivat minuutit kuin jälki-istunnossa, mutta siitäkin selvittiin suomalaisen miehen sisulla.

Angra do Heroismon kaupunki on Azorien entinen pääkaupunki ja Unescon maailmanperintökohde, jossa maanjäristys 1980 teki suurta tuhoa. Restaurointityö on ollut valtava ja nyt kaupunki on aivan ihastuttava kapeine katuineen ja kauniiden parvekekaiteiden koristamine mataline taloineen. Marina on keskellä kauneinta kaupunkia. Marina on valmistuntu v. 2004 ja palvelut ovat ensiluokkaiset. WC- ja suihkutilat ovat valtavat ja erittäin siistit, pyykkikoneille ei kerrankin ollut tungosta ja nettikahvila on pesutilojen aulassa. Upeaa!

Aamulla teimme pienen scouttiretken kaupungilla ja heti puolen päivän jälkeen uusi pirssi odotti. Nyt rentistä löytyi tuttu värkki, sininen Clio. Samanlainen kuin förstin kauppakassi kotona. Taas koko miehistö vääntäytyi sisään; kapu puikkoihin ja Antti kartturiksi. Takapenkillä oli vielä kaksi lisäkartturia, joten varmasti osattiin perille. Terceiren saari on vuorostaan 29 km pitkä ja 17 leveä; neliöitä kertyy 382 kilometriä. Angra do Heroismon kaupunki, perustettu 1543, on ilmeisesti uuden maailman ensimmäinen kaupunki, antiikin maailmahan loppui Atlantin reunaan, tai sinne horisontin päähän. Meren sankarit ovat asuttaneet tätä saarta vuodesta 1450 lähtien. Saaren portugalinkielinen nimi viittaa kolmoseen; saari löydettiin kolmantena Azorien saaristosta. Kaupunki nousee suoraan sataman reunasta jyrkkiä rinteitä ja muodostaa illan valaistuksessa huiman kauniin maiseman. Kelpasi sitä toki ihailla aamun auringossakin. Kun kaupungin kujat oli kierrelty suuntasimme saaren itäpäähän, josta löytyi Praia da Vitoria, joka oli alun perin toinen satamavaihtoehtomme. Onneksi jäi vain vaihtoehdoksi, sillä satama oli varsin pieni ja matala. Sitten Clion kokka kohisi kohti Terceiran keskiosia, josta löytyi Alvar do Carvao. Sinne piti jalkautua. Se on tulivuoren kraatterin purkausaukko, jonka alta löytyi valtava luonnon luola 1960-luvulla. Nyt tulivuoren seinämän läpi oli tehty tunneli, jonka suulla oli lipunmyynti ja sisällä luolassa paloivat valot. Pienet askelmat veivät jyrkkää reunaa melkein 100 metriä alemmaksi, josta löytyi pieni lampi. Kiviaines oli niin huokoista, että nytkin se tippui vettä koko ajan, joten kovien sateiden jälkeen pohjalla on oikein tulva. Ihmeellisiä paikkoja luonto on muovannut vuosituhansien aikana.

Terceiran saarella on myös Naton tukikohta, bunkraussatama ja iso lentokenttä. Kenttä oli meille tarpeen, sillä Sadun matka St.Martinilta Bermudan kautta Azoreille päättyi Terceiralle. Lauantai-iltana 10. päivä kesäkuuta kello 20.00 heitimme haikeat jäähyväiset lentokentän lähtöaulassa. TAP:n kone lähti tuntia myöhemmin Lissaboniin ja sieltä Satu jatkoi Frankin kautta Hesaan. Maanantaina töihin. Sadun privaattilokiin kertyi 2920 merimailia Atlantin valtamerta. Pieni Satu osoitti taas olevansa iso merimies. Kiitos ja seuraavaksi seilaamme yhdessä.., enpäs kerrokaan.

Sunnuntaina 11.päivä kesäkuuta oli vuosipäivä. Melina lähti Haukilahden satamasta kello 10 tasan vuosi sitten. Merkkipäivää vietettiin työn merkeissä. Försti ja Antti suuntasivat Clion hypermarket Modeloon ja kapu istahti peeceen eteen kirjoittamaan Melinan nettilokikirjaa. Iltapäivällä keräsimme kaikki mahdolliset säätiedot seuraaville päiville. Toista viikkoa alueen päällä roikkunut myrskymatala oli jo Irlannin länsipuolella, mutta uusi oli kehittymässä Gibraltarin edustalla. Aika vaihtelevaa keliä taitaa olla tarjolla seuraavalle osuudelle. Onneksi voimme valita säiden mukaan sopivimman rantautumiskohteen. Se voi olla Englanti tai Irlanti. Tai Ranska tai jopa Espanja. Kaikki käy. Ykkösvaihtoehto on kuitenkin Englanti.

Azorien saaret olivat juuri niin hienot kuin odotimmekin. Kauniit, jylhät, vihreät. Joka paikassa puhuttiin englantia ja hintataso oli hyvin kohtuullinen. Diesel maksoi 85 senttiä litra, iso olut 2 euroa. Turisteja oli varsin vähän ja heistäkin suuri osa omalla kölillä liikkuvia. Horta ja Cafe Sport pitää tietysti nähdä, mutta Pico ja Terceira kuuluvat myös suositeltaviin kohteisiin. Eli Atlantin kierroksen paluumatkaan kannattaa jättää aikaa Azoreille. Ne ovat sen arvoiset.

Kaikki kuvat © Liukkonen.